Mikä asia sinulle jäi kotikunnassa vieraaksi?
Minulle nuorisotoimi ja -toimisto.
Eivät ne koskaan esitelleet toimintaansa missään. Seurakunta kyllä ramppasi koulussa, mutten kuulunut paikalliseen evlutiin.
Kerran kävin hakemassa ilmaisen pääsylipun. Nuorisotalolle pääsi vain tietyssä iässä, kun se ei enää kiinnostanut.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Monikin asia koska kunta oli sisäänpäinlämpiävä, siellä oli ne tietyt iät ajat paikkakunnalla asuneet suvut, ja meidän perhe taas muutti muualta. Yksi aika konkreettinen asia oli paikkakunnan merellinen puoli. No leirikeskus siis sijaitsi saaressa että se tuli tutuksi, mutta muu osa rannasta oli käsittääkseni pitkälti kaavoitettu mökkitonteiksi ja olipa joillakin kai saarimökkejäkin. Tällaista ei sattunut olemaan kenelläkään perhetutulla tai kaverilla, joten lähennyin merimaisemien kanssa vaikka aikuisena, vaikka olen rannikkopitäjästä kotoisin.
No sitten hirvenmetsästys oli sellainen, mihin useimmilla kuntalaisilla varmaan oli läheinen kontakti, että jos ei oman perheen mies hirvestänyt niin sitten joku tyyliin appiukko tai lanko tms ja toi hirvenlihaa. Ei meillä. Minulla oli koko pitäjässä tasan yksi mies joka kuului sukuun, eli oma isäni, ja hän ei hirvestänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Jaa. Ainoa tuki jota koskaan olen saanut on ollut lapsilisä ja opintotuki ja niistäkin yli 30 vuotta aikaa. Elämäni on aina rahoittunut joko vanhempieni tai itseni toimesta.
Minä ap olen juuri tuollaisen ökysuku/rakennemuutos-paikan kasvatti. Tosin, eräs koulukaveri kirjoitti muistelmansa, ja vaikka hänen isänsä oli sisäpiirin mies, ei hänelläkään kirjan mukaan niin ruusuista ollut.
Entinen maaseudun mahtitalo, jossa paleltiin talvisin. Myös henkisesti.
Tuohon aikaan ei ollut esim. kunnantalon palvelupisteitä, ja kaikki oli tiukasti paikoilleen sidottua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Jaa. Ainoa tuki jota koskaan olen saanut on ollut lapsilisä ja opintotuki ja niistäkin yli 30 vuotta aikaa. Elämäni on aina rahoittunut joko vanhempieni tai itseni toimesta.
Tarkoitin myös palveluverkkoa, en vain fyysistä rahaa.
Melkein kaikki. Lapsuudenkoti oli ihan kunnan rajalla ja kävin koulut naapurikunnassa. Heti lukion jälkeen muutin opiskelemaan isoon yliopistokaupunkiin (jonne sitten jäin töihinkin), joten en koskaan oppinut tuntemaan sitä syntymäkuntaani ollenkaan.

En mä mitään erityisiä palveluita koskaan ole tarvinnut. Mitä palveluita sä tässä nyt oikein peräänkuulutat?

Minäkin olen vahvasti paikallista juurta, mutta suku oli pieni, toisistaan vieraantunut ja osittain jo muualla. Oltiin sellaiset viimeiset jäänteet. Isän veljet olivat lapsettomia, elämäntapamme erikoinen, kotikylän rakenteet hajonneet, jälleenrakennus hidasta. Yksi laitos löytyi, mutta työntekijät asuivat paljolti muualla.
Nuuka kunta. Exän sukulainen asui siellä hetken, ja halusi pian takaisin.
Oltiin kuitenkin ihan ruuhka-Suomessa, mutta vielä lähempänä seuraavaa kaupunkia oli jopa huonompaa kehitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Jaa. Ainoa tuki jota koskaan olen saanut on ollut lapsilisä ja opintotuki ja niistäkin yli 30 vuotta aikaa. Elämäni on aina rahoittunut joko vanhempieni tai itseni toimesta.
Tarkoitin myös palveluverkkoa, en vain fyysistä rahaa.
En mä mitään erityisiä palveluita koskaan ole tarvinnut. Mitä palveluita sä tässä nyt oikein peräänkuulutat?
Mitä kunta nyt yleensä tarjoaa? Osaatko kertoa yhtään?
Koulussa oli puolet vanhoja opettajia, jotka tuntuivat elävän vuosikymmen taaksepäin. He olivat hyväntahtoisia ja luulivat paljon. Eivät tuntuneet käsittävän paikkakunnan tilaa.
Kunnan työntekijät olivat ahtaalla. Esim. asuntoa oli vaikea saada.
Ihan nuorena kaikki toimi hyvin ja ajattelin että tilanne jatkuu sellaisena. Sitten kunnan virat täytettiin ihmisillä, joiden ei pitäisi olla niissä tehtävissä ja alkoi kahminta, salailu, hyvä veli -verkostot ja kaikenlainen vilunkin. Kunnan rahat haaskattiin turhiin hankkeisiin, jotta tietyt etupiiriläiset saivat rahat. Talous meni täysin kuralle. Viimeinen niitti oli että palkattiin sitten töihin ihmisiä, jotka eivät olleet tehtäviensä tasalla. Minulle jäi vieraaksi se miten kukaan ei nähnyt näiden ihmisten motiiveja:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Jaa. Ainoa tuki jota koskaan olen saanut on ollut lapsilisä ja opintotuki ja niistäkin yli 30 vuotta aikaa. Elämäni on aina rahoittunut joko vanhempieni tai itseni toimesta.
Tarkoitin myös palveluverkkoa, en vain fyysistä rahaa.
En mä mitään erityisiä palveluita koskaan ole tarvinnut. Mitä palveluita sä tässä nyt oikein peräänkuulutat?
Mitä kunta nyt yleensä tarjoaa? Osaatko kertoa yhtään?
Sosiaali- ja terveystoimi mm. neuvolat, terveyskeskus, hammashoitola, mielenterveys- ja päihdepalvelut, kuntoutus. Koulut, päivähoito, nuorisotoimi, vapaa-ajanlautakunta, kulttuuritoimi, kirjasto, kansanopisto. Näiden lisäksi omine toimintoineen lukuisat yhdistykset ja seurat urheilu- ym- toimintoineen, ja seurakunnan toiminta. Kaikkien näiden olemassaolon olen ns. aina tiennyt, missä tynnyrissä sinä olet kasvanut jos et? Toki sote on muuttunut hyvinvointialueiksi, mutta oletan että tarkoitat nyt vanhaa hyvää aikaa ennen sitä.
Vuosikymmeniä myöhemmin ajatellen partiossa olisi ollut mukava käydä, mutta omalla alueella ei saatu ryhmää kokoon. Nyt on keskeiset alueet metsiä ja rantamaastot menetetty rakentamisen alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Miten niin jäi?
Siten, että jäikö sinulta jotain saamatta, menikö ohi? Kerrottiinko sinulle asioista/tahoista, joiden tukeen olisit ollut oikeutettu ?
Jaa. Ainoa tuki jota koskaan olen saanut on ollut lapsilisä ja opintotuki ja niistäkin yli 30 vuotta aikaa. Elämäni on aina rahoittunut joko vanhempieni tai itseni toimesta.
Tarkoitin myös palveluverkkoa, en vain fyysistä rahaa.
En mä mitään erityisiä palveluita koskaan ole tarvinnut. Mitä palveluita sä tässä nyt oikein peräänkuulutat?
Mitä kunta nyt yleensä tarjoaa? Osaa
Senkin tonttu. Miksi kysyt tyhmiä? Kyllä minä nyt kirjastot ym tiedän. Tosin meillä asioista päätti pieni, herrakerhomainen sisäpiiri, joka poisti esim. kirjastoauton. Musiikkia ei ollut lainassa koskaan.
Meillä ei kerrottu esimerkiksi, miten kunnantalo toimii ja keitä siellä on töissä. Miten voi hakea asuntoa tms. Myös terveyspalvelut olivat suuri tuntematon, jos ei itse selvittänyt.
Kunnanjohtaja oli juoppo, silti pitkään virassa ( kuten myös sossutädit). Niin oli seuraavakin, joka teki kylästä kaupungin. Muuta ei sitten saanutkaan lamassa aikaan, kuin kännissä reiän kuusiaitaan ja nimensä paikallisen ilolinnun varauskirjaan.
Paikkakunta oli konkassa, eikä nuorille ollut töitä pitkään aikaan.
Opin kyllä selvittämään asioita itse, mutta siihen tarvittiin sisua ja nyrkkiä pöytään.
Häh? Miten niin jäi?