Enää alle puolet menee elämänsä aikana naimisiin.
Mutta eihän avioliitolle enää ole mitään erityistä syytä? Aiemmin on ollut hyvin pinnallisia syitä, esim. haluaa puolison sukunimen, nykyään sen saa ilman avioliittoakin. Ja avopuoliso voi nykyään saada taloudellistakin turvaa erossa tai puolison kuollessa.
"Lakisääteisen avoliiton päättyessä puolison kuolemaan avoleskellä on oikeus saada harkinnanvaraista avustusta. Avoleskellä on edellytysten täyttyessä oikeus saada avustusta, vaikka perittävä olisi määrännyt omaisuudestaan testamentissa. Siten testamentilla ei voi estää avustuksen saamista."
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Uusfeminismi ja kaikki siihen liitännäinen voimaantumispaska tuhosi parinmuodostuksen, avioliitto-instituution ja ydinperheet.
Nih. Olisi se niin kivaa alistaa naista edelleen.
Kirkollinen avioliitto on jäänne ajalta, jolloin ihmiset pakkokäännytettiin juutalais-kristillinen tarumaailmaan. Nykyisen tiedon ja uskontojen näivettymisen aikana ihmiset eivät enää näe syytä olla naimisissa vain,koska naimaton nainen on muutakin kuin halpa hu..ra.
Syynä tukien nostaminen. Ns, yksinhuoltajalla puoliso kirjoilla eri asunnossa saaden yh maksimaaliset tuet ja ilmaisen veronmaksajien kustantaman asumisen ja kaikki yh tuet.
Järkyttävä määrä miehiä jotka ovat pannu lapsia eikä maksa ikinä elatusmaksuja sälyttäen ne veronmaksajille.
Onko kuolleet alkaneet sitten mennä enemmän naimisiin?
Vierailija kirjoitti:
Uusfeminismi ja kaikki siihen liitännäinen voimaantumispaska tuhosi parinmuodostuksen, avioliitto-instituution ja ydinperheet.
Teksi mieleni sanoa, että jo oli aikakin, että tuhosi. - Avioliitossa on toki edelleen hyvät ja kannatettavat syyt se tosinaan sopia mutta avioliitto instituutio on myös ollut historiansa saatossa myös hyvin ahdistava instituutio, jossa naisista tuli käytännössä (lähes) miehensä yskityisomaisuutta. Tai kuinka sinkkuna elämistä rangaistiin erillisellä verolla, En myöskään tunnista tuota, että parinmuodostus olisi jonkun ismin kautta nykyisin tuhottu; ellei sitten tuhona pidetä sitä, että avioliiton lisäksi erilasiet parisuhdemallit ja yksin eläminen ovat yleisesti hyväksyttyjä ja mahdollsia siten aiempaa laajemmalle joukolle niin moraalisesti kuin Suomen kaltaisesssa "hyvinvointivaltiossa" taloudellsiesti.
Uskovainen mies
Haluan avioliittoon sen takia, että haluan olla virallisessa parisuhteessa kumppanin kanssa. Haluan että pappi vihkii meidät uskonnon vuoksi, ortodoksiset häät ovat ideaalit minulle. Ei siihen mitään muita syitä vaadita. Yhteinen sukunimi jos joku on sitoutumisen merkki. Kumpi vain voi ottaa kummankin nimen tai oman nimen perään kumppanin sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Syynä tukien nostaminen. Ns, yksinhuoltajalla puoliso kirjoilla eri asunnossa saaden yh maksimaaliset tuet ja ilmaisen veronmaksajien kustantaman asumisen ja kaikki yh tuet.
Kuinkahan paljon siinä on euroissa loppupeleissä eroa asuuko kumppani samassa va eri osoitteessa? - Ymmärrän kyllä erinoamsein hyvin, että kahden aikusien muodostamassa liitto voi olla monin tavoin hyvä ja rakas, vaikka kumpainenkin säilyttäisi oman asunnon. Mutta sensijaan, jos on yhteisiä lapsi(a), jo(t)ka on tai ovat vielä verraten paljon riippuvaisia vanhemmista (tai vanhemmasta) niin monesti on luullakseni todennäköisesti mutkattominta ja siten luontevinta -ainakin yrittää- asua saman katon alla, - Mutta ei yhdessä asumista varten tarvitse avioon mennä, vaikka vieklä joitain vuosikymmeniö sitten puhuttiin susipareista.... Eikäö kumppanin tarvitse olla vastakkaista sukupuoltakaan.....
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
Kirkollinen avioliitto on jäänne ajalta, jolloin ihmiset pakkokäännytettiin juutalais-kristillinen tarumaailmaan. Nykyisen tiedon ja uskontojen näivettymisen aikana ihmiset eivät enää näe syytä olla naimisissa vain,koska naimaton nainen on muutakin kuin halpa hu..ra.
Kyllähän meillä juhlitaan edelleenkin joulua, ja sunnuntaina vietetään lepopäivää töistä yms. vaikka kumpikin näistä ovat kristillisiä jäänteitä. Älä siis aliarvioi meidän kristilliskulttuurista yhteiskuntaa

No kun Persut ja kokkarit on vallassa, niin eiköhän näidenkin päivien erityiskohtelu lopu ja ajeta alas mm. pyhäpäiväkorvaukset. - En toivo ja haluais sitä mutta pahaa pelkään, että niin tulee käymään.
Uskovainen mies
Tuttavani sisko oli pitkässä avoliitossa miehensä kanssa. Mies kuoli yllättäen autokolarissa työmatkallaan. Miehen suku vei kaiken.
Ei suomalaisen miehen kannata avioliittoon ryhtyä kun ei osaa käyttäytyä. Lähisuhdeväkivalta on niin yleistä suomessa että parempi olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkollinen avioliitto on jäänne ajalta, jolloin ihmiset pakkokäännytettiin juutalais-kristillinen tarumaailmaan. Nykyisen tiedon ja uskontojen näivettymisen aikana ihmiset eivät enää näe syytä olla naimisissa vain,koska naimaton nainen on muutakin kuin halpa hu..ra.
Kyllähän meillä juhlitaan edelleenkin joulua, ja sunnuntaina vietetään lepopäivää töistä yms. vaikka kumpikin näistä ovat kristillisiä jäänteitä. Älä siis aliarvioi meidän kristilliskulttuurista yhteiskuntaa
No kun Persut ja kokkarit on vallassa, niin eiköhän näidenkin päivien erityiskohtelu lopu ja ajeta alas mm. pyhäpäiväkorvaukset. - En toivo ja haluais sitä mutta pahaa pelkään, että niin tulee käymään.
Uskovainen mies
Jokaiselle ateistille näiden pitäisi olla normaaleja työpäiviä. Mutta kun ketään ei saa jaotella uskonnon/vakaumuksen perusteella, niin nämäkin saavat tuplapalkat sunnuntaisin. Eli kyllä hekin hieman kristillisyyttä kannattavat, tosin vain silloin kun itse siitä hyötyvät. Ja jouluna lahjat rakkailtaan jne jne. Mutta ateistit ovatkin enemmän omia etujaan ajavia ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusfeminismi ja kaikki siihen liitännäinen voimaantumispaska tuhosi parinmuodostuksen, avioliitto-instituution ja ydinperheet.
Nih. Olisi se niin kivaa alistaa naista edelleen.
Olisi kiva mennä naimisiin ja perustaa ydinperhe ilman pelkoa että toinen ns. voimaantuu tylsistyessään tai hormonimuutoksien kourissa tai kadehtiessaan somen kiiltokuvaelämää, ja alkaa hakea vikoja puolisostaan jotta voi dumpata ydinperheen ja etsiä itseään.
Se on enään, opettele kirjoittamaan
Miksi tehdä tyhmiä päätöksiä kun ero tulee kumminkin. Helpompi tehdä päätös, kun ei tarvitse haaskata aikaa mihinkään jahkailuun. Omaisuuttakaan ei tarvitse alkaa jakamaan.
Avioon menemisessä ei nykyisin ole enää muuta järkeä kuin että nainen haluaa kokea prinsessahäät ja jonkun oman mielensä mukaisen ihanneparisuhteen. Ennen oli pakko taloudellisista syistä mennä naimisiin ja ettei lapsetkaan olleet mitään äpäriä.
miehellä on vain hävittävää. Miksi mennä naimisiin.
Tilaisuus tekee monista naisista hirviöitä eron hetkellä
Hyvää parisuhdetta ei kannata avioliitolla pilata.
Ei ole mikään ihme. Nykyisin avioliitot kestävät sen pari vuotta ja sitten tulee ero. Moni on kaukaa viisas ja ei mene ollenkaan naimisiin, koska sillä välttää erorumban.