Miksi riidan jälkeen joku vaikuttaa tyytyväiseltä? (Parisuhde)

Minä en voi hyvin parisuhteessa, ellei minulla ole samaan aikaan sivusuhdetta. Miksi minulla on näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on tyytyväinen, koska on saanut sinusta irti sen reaktion minkä halusikin. Siitä hän tietää, että pystyy hallitsemaan sinua. Ja tuo tyytyväisyys on voitonriemua asiasta.

Tilanne ei ratkea avoimella keskustelulla, sillä mies ei kykene siihen. Mikään keskustelu ei hyödytä sinua. Voit vain toimia oman etusi mukaisesti.

Vahinko, että teit lapsia tuohon suhteeseen.

Miksi mies haluaa niin? Mun mies samanlainen. Hän lyö vyön alle ja käyttää henk.koht asioitani aseena minua vastaan. miten nuo voisi unohtaa kun mies ei ota vastuuta sanomisistaan? Mietin, kuinka voi rakastaa jos loukkaa? Asioista ei keskustella! Minä yritän puhua, hän hyökkää. Hän ei tee mitään väärin, syyttää minua (vaikka olisi itse pettänyt luottamuksen tms)

Sun

Aggressiivisuus on syyllisen tyypillinen defenssireaktio, minkä vuoksi mm. oikeudessa uhreja ja todistajia joudutaan joskus suojelemaa tekijöiltä. Ap suhtautuu väkivaltaiseen puolisoonsa nyt ehkä hieman turhan inhimillisesti, tuollainen psyko ei ansaitse keskustelukykyistä ja sopuisaa puolisoa, vaan kaltaisensa äkkipikaisen öykkärin. Niitä löytyy kyllä naisistakin, jotka pettelevät menemään, käyttelevät päihteitä, unohtelevat, varastelevat, haukkuvat, raivoavat, jopa r aiskaavat, jne.

Vierailija kirjoitti:

Eksäni käyttäytyi tuolla tavalla. Hänellä oli joku alituinen kilpailu meneillään, ja hän alentui vaikka miten törkeisiin puheisiin ja temppuihin, kunhan sai viimeisen sanan/näytettyä/sivallettua/iskettyä vyön alle. Hän oli aina todella voitonriemuinen ja iloinen, ja oikein yrittämällä yritti itkettää minua. Jos en itkenyt, niin hänen mukaansa olin tunteeton ja kylmä, ja jos itkin, niin olin yliherkkä. 

Sitten tuli päivä, kun kyllästyin enkä suostunut enää antamaan edes näennäisen rauhan takia periksi. Yksinkertaisesti lakkasin välittämästä. Miehellä kesti sitten hetki oivaltaa, että suhde oli oikeasti tasan niin ohi kuin olin sanonut ja sitä itkua sitten olisipitänyt muka olla kuuntelemassa. 

En antaisi ap periksi, vaan ottaisin todella kylmän linjan ja sanoisin, et nyt on vakavan keskustelun paikka. Jos mies ei edelleenkään ymmärrä miten häiriintynyttä hänen käytöksensä on, niin oman itsetuntoni takia mi

Hyi helvetti. Itselläkin kokemusta vähän vastaavasta ja jouduin lain mukaan yhteisen omaisuuden vuoksi olemaan tekemisissä henkilön kanssa vielä eron jälkeen. Minuun kohdistettu väkivalta muuttui tuolloin epäsuoraksi: hän haukkui minua sukulaisilleni, omille verkostoilleen, viranomaisille, jne. Opin tästä sen, että väkivaltainen ihminen on AINA väkivaltainen: on aivan sama, miten hänen käytökseensä reagoi. Jos hän on addiktoitunut sadistiseen nautintoon, ei tavallisella ihmisellä ole mitään tekoa tällaisen kanssa. Vain toinen psyko voi silloin vastata hänen tarpeisiinsa: he voivat yhdessä vihata ja satuttaa maailmaa, sekä toisiaan. Normaalin tunne-elämän ja hyvän luonteen omaavan kannattaa pysytellä tällaisista henkilöistä yksinkertaisesti mahdollisimman kaukana, hinnalla millä hyvänsä 

Et muka pidä mykkäkoulua mutta vastailet vain kysymyksiin? :D :D Marttyyri. 

Tottakai hän on tyytyväinen, että sai sinut joksikin aikaa olemaan kälättämättä turhia. Jos sun tunteet otti kolauksen, niin ei sillä hänelle ole mitään väliä. 

Pulushakki-mies hän on ihan selvästi: paskoo shakkilaudalle (eli teidän kommunikointiin) ja heittelee nappulat ympäri lautaa ja lentää pois kuvitellen voittaneensa.

Tuo on se millainen sinun miehesi on. Se on sitten sinun asiasi jäätkö katselemaan tuollaista vai et.

Jos haluat vielä keskustella riidasta ja tuosta miehen käytöksestä niin kerro siitä miehelle ja tee sitten hänen vastauksesta johtuen jatkotoimenpiteet. Tuskin miehen käytös tuosta tulee jatkossakaan muuttumaan.

Mutta älä vaan kuvittele, että mies jotenkin huomaa ja säälii, että olet nyt vähän "allapäin" ja surullinen riidan päätteeksi. Ei se mies sitä huomaa tai huomioi, saatikka sinulle empatiaa antaisi, vaikka kuinka käyttäytymisellä sellaista vihjailet ja toivot. Miehet yleensäkin huonoja tulkitsemaan tälläisiä "vihjeitä" eli turhaan toivot, että mies reagoisi sinun alakuloisuuteesi mitenkään tai ottaisi siitä koppia. 



 

En tiedä, mikä sinun miehesi kohdalla on syytä, mutta voin omasta puolestani kertoa, että riidan jälkeen yritän ehkä tiedostamattani ylikompensoida positiivisella asenteella ja saada sillä tavalla tilanteen normaaliksi/paremmaksi. Etenkin, jos olen itse loukannut toista, koen tarvetta "hyvitellä" asiaa muutenkin kuin vain anteeksipyytämällä..

Joskus olen hyväntuulinen sen takia, että joku ikävä asia tuli puhuttua halki ja tunnen olevani läheisempi kumppanini kanssa sen jälkeen. Tämä ei nyt kuitenkaan vaikuta kirjoittamasi perusteella olevan ehkä syy kuitenkaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisessa tilanteessa voi olla monia mahdollisia syitä, miksi puoliso näyttää olevan iloinen, reipas ja tyytyväinen itseensä riidan jälkeen, vaikka hän on saattanut loukata sinua. Tärkeintä on muistaa, että jokainen ihminen reagoi konflikteihin ja tunteisiin omalla tavallaan. Tässä muutama mahdollinen selitys:

Puolison käsitykset omasta käytöksestään: Puoliso saattaa kokea, ettei ole tehnyt mitään väärää, ja siksi hän on tyytyväinen itseensä. Jos hän ei ymmärrä, kuinka hänen sanomansa tai tekonsa loukkasivat sinua, hän saattaa olla onnellinen siitä, että ei näe mitään syytä huoleen.

Puolison puolustautuminen: Jos hän on tuntenut itsensä loukatuksi tai puolustautuvaksi riidassa, voi olla, että hän yrittää peittää omat epävarmuutensa tai häpeänsä esiintymällä iloisena ja itsevarmana. Tämä voi olla tapa välttää tunteita, j

No ei tuo sisältö ole mitäänsanomatonta. Juuri noinhan se menee, että normaalista poikkeava hyväntuulisuus ja itsevarmuus tuollaisen tilanteen jälkeen kertoo juuri negatiivisten tunteiden välttelystä, koska ei pysty kohtaamaan omia tunteitaan ja virheitään eikä varsinkaan sen toisen ihmisen negatiivisia tunteita. Jes jes! kaikki on hyvin ! Mitään ei koskaan tapahtunutkaan ja unohdetaan koko juttu kun esitetään ettei mitään tapahtunut! Eli lakaistaan ongelma maton alle ihan kuin sen siten saisi häviämään todellisuudesta. Se on defenssimekanismi hiensosti sanottuna.

Lässyn lää

Ap vedä pää pesrseestä, pyydä mieheltä anteeksi kun haastoit riitaa ja jatka normaalisti elämistä

Mies pysyy mielipiteessään eli siinä väitteessään, että (myös) sinä loukkasit häntä. Mutta mies ei kanna siitä enää kaunaa. Toisin kuin sinä. Siinä se selitys, jos kerran molemmat sanoo toisen loukanneen itseään. Ratkaisuna on ottaa miehestä mallia ja siis haudata se omakin kauna. Kun kerran molemmat kokivat loukkaantuneensa.

Ylös

Jotkut ihmiset eivät näe ikinä itsessään vikaa, eivätkä koe huonoa omatuntoa siitä että satuttavat toista. Heillä on aina joku tekosyy tai oikeus siihen. Narsistiset piirteet.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen kerää pitkän aikaa ärtymystä sisälleen, eikä puhu niiden syistä silloin kuin pitäisi, voi kunnon riitely auttaa ja nimenomaan lisätä helpotusta, rentoutta ja hyväntuulisuutta. Se ei ole tietenkään oikein toista osapuolta kohtaan, mutta jos sama toistuu useinkin miehen kanssa olisi syytä selvittää riidan pohjimmaiset syyt. Onko miehellä stressiä töistä/sinusta/perheestä/joulusta/jostakin muusta tai onko jokin vanha juttu vaivannut häntä tai mikä? Usein auttaa sekin, että kun niitä riidan syistä jaksaa availla ja jutella voi pohjimmainen syy olla ihan muuta kuin se teidän välinen riidanaihe.

 

Tuota ärtymyksen keräämistä en ole ikinä ymmärtänyt. Eivätkö ihmiset osaa kommunikoida asioista neutraalisti keskenään heti kun on jokin asia, jota pitäisi käsitellä? Ei sitä varten tarvi kerätä mitään kiukkua. Aikuisen ihmisen vastuulla on suhteessa kertoa esimerkiksi suoraan se, ettei pidä vaikkapa että eteisen tai kuistin tuolille kerätään kirjastoon menossa olevia kirjoja/kierrätysroskia/vaatteita yms (tämä on esimerkki). Sitä voi sanoa suoraan, että haluaa istahtaa alas kun ottaa kengät tai saappaat ja jopa hikiset suksetkin jaloistaan kun tulee kotiin sekä vaihtaa jalkaan tuolin alla korissa olevat kotisukat tai tossut. Ei tuosta voi tervejärkisillä ihmisillä syntyä mitään suurta konfliktia tai draamaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mikä sinun miehesi kohdalla on syytä, mutta voin omasta puolestani kertoa, että riidan jälkeen yritän ehkä tiedostamattani ylikompensoida positiivisella asenteella ja saada sillä tavalla tilanteen normaaliksi/paremmaksi. Etenkin, jos olen itse loukannut toista, koen tarvetta "hyvitellä" asiaa muutenkin kuin vain anteeksipyytämällä..

Joskus olen hyväntuulinen sen takia, että joku ikävä asia tuli puhuttua halki ja tunnen olevani läheisempi kumppanini kanssa sen jälkeen. Tämä ei nyt kuitenkaan vaikuta kirjoittamasi perusteella olevan ehkä syy kuitenkaan...

Mutta mies ei myöntänyt tehneensä mitään väärää. Päinvastoin oikeutti kaiken toimintansa. Alunalkaen kaikki lähti siitä ettei hän hoitanut jotain velvollisuutttaan, jonka oli luvannut hoitaa ja se pilasi käytännössä päiväni koska minun piti tehdä kaikenlaisia ylimääräisiä järjestelyitä ja olin jo alunalkaen todella stressaantunut. Hän siis täysin kieltäytyy ajattelemasta tätä, koska minun tapani sanoa asiasta oli väärä. Olihan se tosi ikävä huomata että yhtäkkiä päiväni on täysin kaaottinen ja en mitenkään loukannut häntä aluksi, mutta kysyin että miksi ihmeessä ei ole tehnyt tätä asiaa ja hän kieltäytyi jo heti tässä ottamassa vastaan tätä. Olisi voinut hyvin olla heti pahoillaan ja pyytää anteeksi ja kestää vaan sen mun harmituksen asiasta. Sen sijaan hän heittäytyi heti ylimieliseksi ja ilkeäksi saaden minut hieman poissa tolaltaan. Tämän jälkeen hän oikeutti törkeän käytöksensä sillä että minä olin hermostunut. Hän ei suostu miettimään mitä sitä ennen tapahtui. Sama kaava toistuu tosi usein. Eikä minun tarvi edes hermostua, vaan hän kuvittelee hermostumisen päässään. Hän on jopa kommentoinut että olisit kuitenkin kohta hermostunut kun olen täysin neutraalisti (olen kiinnittänyt tähän huomiota) sanonut hänelle jostain ja heti on alkanut hänen puolelta tämä ilkeily/ hyökkäys. T. Ap

Miehesi toimii väärin. Ei vaikuta arvostavan sinua kumppanina. Me kaikki mokaamme joskus, mutta mokien seuraukset pitää kuitenkin hoitaa ja sovitella.

Ap, oletko koittanut antaa annelia? Sillä saa kaikki suhdeongelmat korjattua

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mikä sinun miehesi kohdalla on syytä, mutta voin omasta puolestani kertoa, että riidan jälkeen yritän ehkä tiedostamattani ylikompensoida positiivisella asenteella ja saada sillä tavalla tilanteen normaaliksi/paremmaksi. Etenkin, jos olen itse loukannut toista, koen tarvetta "hyvitellä" asiaa muutenkin kuin vain anteeksipyytämällä..

Joskus olen hyväntuulinen sen takia, että joku ikävä asia tuli puhuttua halki ja tunnen olevani läheisempi kumppanini kanssa sen jälkeen. Tämä ei nyt kuitenkaan vaikuta kirjoittamasi perusteella olevan ehkä syy kuitenkaan...

Mutta onko kumppanisi itkuinen ja poissa tolaltaan samalla kun itse olet riidan jäljiltä hyväntuulinen? 

Eräs nainen käyttäytyy minua kohtaan samoin. Kun erään riidan yhteydessä sain tarpeekseni vääntämisestä ja vain myötäilin että juujuu paska mielenvikainen hullu olen niin nainen oli hyvinkin tyytyväinen tämän jälkeen ja pitkän aikaa mentiin ilman riitaa ja naisen harrastamaa henkistä väkivaltaa. Nyt tosin uhkaa taas alkaa sama rumba uudestaan.

Mutta mies ei myöntänyt tehneensä mitään väärää. Päinvastoin oikeutti kaiken toimintansa. Alunalkaen kaikki lähti siitä ettei hän hoitanut jotain velvollisuutttaan, jonka oli luvannut hoitaa ja se pilasi käytännössä päiväni koska minun piti tehdä kaikenlaisia ylimääräisiä järjestelyitä ja olin jo alunalkaen todella stressaantunut. Hän siis täysin kieltäytyy ajattelemasta tätä, koska minun tapani sanoa asiasta oli väärä. Olihan se tosi ikävä huomata että yhtäkkiä päiväni on täysin kaaottinen ja en mitenkään loukannut häntä aluksi, mutta kysyin että miksi ihmeessä ei ole tehnyt tätä asiaa ja hän kieltäytyi jo heti tässä ottamassa vastaan tätä. Olisi voinut hyvin olla heti pahoillaan ja pyytää anteeksi ja kestää vaan sen mun harmituksen asiasta. Sen sijaan hän heittäytyi heti ylimieliseksi ja ilkeäksi saaden minut hieman poissa tolaltaan. Tämän jälkeen hän oikeutti törkeän käytöksensä sillä että minä olin hermostunut. Hän ei suostu miettimään mitä sitä ennen tapahtui. Sama kaava toistuu tosi usein. Eikä minun tarvi edes hermostua, vaan hän kuvittelee hermostumisen päässään. Hän on jopa kommentoinut että olisit kuitenkin kohta hermostunut kun olen täysin neutraalisti (olen kiinnittänyt tähän huomiota) sanonut hänelle jostain ja heti on alkanut hänen puolelta tämä ilkeily/ hyökkäys. T. Ap

Olen kokenut sanasta sanaan samaa. Lupaukset eivät koskaan pitäneet. Kyllä hän sen tiesi, ettei kannata lupailla, koska ei kuitenkaan pidä lupauksiaan, joten aluksi hän ei koskaan luvannutkaan mitään. Mutta vuosien mittaan tuli tilanteita, joissa oli valittava tehdäänkö näin vai noin. Ja aloin vaatimaan häneltä päätöksiä noissa tilanteissa, että kummin hän haluaa asian hoidettavan, jotta hänelle ei jäänyt takaporttia syyttää minua väärästä päätöksestä.

Mutta kun ihminen ei kykene ottamaan vastuuta omista päätöksistään (tai vaikka lupauksista), niin noinhan se sitten meni, että ei hoitanut asiaa sovitusti. Ja kun sitten tietenkin häneltä kysyin, että mitä ihmettä, miksi hän ei hoitanut, niin ei hän mitään pahoitellut. Vaan joko väitti, ettei tiedä mistä minä puhun. Tai esitti loukkaantunutta, jotta sai huomion kiinnitettyä muualle. Ja jos sekään ei toiminut, niin ilkeili minulle, jotta hiljenisin. Ja kun ilkeilystä pahoitin mieleni, niin ilkeily oli kuulemma oikeutettua.

Jos halusin puhua asiasta vielä myöhemmin, niin keskustelu jumittui aina siihen, kun hän halusi vain puhua siitä miten minä hermostuin hänen ilkeilystään. Kun kysyin mitä  hänen mielestään sitä ennen tapahtui, niin siihen ei koskaan päästy. Vaan hän hoiti tilanteen vaikkapa syyttelemällä minua jostain vanhasta tai täysin keksitystä, jolloin huomio siirtyi siihen asiaan.

Ja jos vielä myöhemmin halusin palata asiaan, koska se oli käsittelemättä, niin tuli tuota, että hän ei halua keskustella, koska minä en pysty hillitsemään itseäni, ja samaan hengenvetoon vaikkapa syytöksiä jostain minun väkivaltaisesta käytöksestä, jota ei ole ikinä ollut. Tai ihan vain, että asiasta ei kannata keskustella, koska tiedetään miten se menee. Vihjaten siis minun mahdottomuuteeni. Toki molemmat oikeasti myös tiesimme miten se keskustelu menisi. Miehellä ei ollut mitään aikomusta keskustella juurisyistä. Ja pälkähästä pääsi syyttelemällä minua olemattomista.

Eihän tuosta mitään tullut. Vaikka yhteistä historiaa oli ehtinyt kertymään vuosia, niin en osannut tuollaista kommunikointitilannetta ratkaista, vaikka kaikki hyvän kommunikoinnin ohjeet sisäistin ja noudatin niitä. Emme ole enää tekemisissä.