Sairaaloiden yöpäivystysten lopettamisella säästetään vain 26,5 miljoonaa euroa
Summa on olematon verrattuna siihen hätään ja huoleen mitä se aiheuttaa miljoonissa suomalaisissa.
Kommentit (270)
Melkein samalla summalla alennettiin oluen verotusta. Hallitus on ihan seko.
Ihanko oikeasti on hätä? Jos on oikeasti hätä keskellä yötä saada sairaalatason hoitoa, niin mitä väliä sillä on, että sinne on tunnin ajomatka? Eikö se ole todella vähän. Iisalmesta tai Oulaisista pääsee mainiosti tunnissa yliopistotasoiseen sairaalaan. Samoin Salosta.
Minusta tuo on iso raha. Jostainhan pitää säästää kun velkaa ei enää saada. Ja pummeja pitää pitää hengissä kela tuilla.
Ihan hyvä alku, mutta ei riitä.
Samaa mieltä AP:n kanssa lisää säästöjä saatava!
Hallituksen joululahjarahat olivat 50 miljoonaa. Kirjoitin johonkin ketjuun kohdistamisen (korruptiosta ) älyttömyyksistä. Asiantuntijat ovat tyrmänneet säästöt ja luvut, mutta VM:n virkamiehet taas vauhdissa horoskooppilukuineen. Oluen veroale tosiaan saman verran - hoitoon ei pääse, eikä edes kriisipuhelimeen enää vastata, mutta kotiin voi tilata kaljaa tai lähteä ampumaan jos on paha olo hallituksen leikkausten johdosta.
Yöpäivystyksiä ei tarvittaisi kun ihmiset lopettaisivat päihteiden käytön ja laittaisivat ämteen kuntoon.
Samoin voitaisiin vähentää ensihoito eli lanssit puoleen. Miksi näistä ei nouse keskustelua?
Kansallisooppera yksityistettävä. Se ylläpitäminen pois yhteiskunnalta. Säästö 50 miljoonaa euroa VUODESSA
Vielä valehtelivat eduskunnassa , että ollaan lopettamassa sairaaloita. Yöpäivystykseen pääsee vähän kauemmaksikin ambulanssilla tai vaikka helikopterilla. Ihan turhaa niitä kallita ja lääkäreiden työaikaa vieviä päivystyksiä on joka kylässä.
Nyt asia on ymmärretty,Vasemmisto ryyditettynä aisurikepulla on valheellisesti väittänyt,että sairaaloita lakkautetaan,no ei yllätä vasemmistolaiskepuvalheet.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti on hätä? Jos on oikeasti hätä keskellä yötä saada sairaalatason hoitoa, niin mitä väliä sillä on, että sinne on tunnin ajomatka? Eikö se ole todella vähän. Iisalmesta tai Oulaisista pääsee mainiosti tunnissa yliopistotasoiseen sairaalaan. Samoin Salosta.
Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni tunnin päässä sairaalasta olevalla paikkakunnalla. Muistan aika monet hautajaiset, kun tunti onkin aika kauan. Tiedän myös useamman, jotka elivät tai elävät yhä elämäänsä sänkypotilaina, kun tunti onkin aika kauan. Ei ole kovin halpaa lystiä se.
Kyllä sillä sairaaloita lakkauttamalla säästetyllä summalla saadaan rakennettua Kaisa Juusolle komea tienpätkä.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti on hätä? Jos on oikeasti hätä keskellä yötä saada sairaalatason hoitoa, niin mitä väliä sillä on, että sinne on tunnin ajomatka? Eikö se ole todella vähän. Iisalmesta tai Oulaisista pääsee mainiosti tunnissa yliopistotasoiseen sairaalaan. Samoin Salosta.
Nasta lautaan. Auto lähtee kuin kirves varresta.
Mutta nyt saadaan halpaa kaljaa!
Yhdellä kädellä rahaa heitetään miljardeja milloin mihinkin, toisella yritetään näennäisesti säästää hiluja. Onko Orpolle, Purralle ja muulle jengille ehkä vähän liian vaikeaa käsitellä näin isoja rahoja?
Ja eduskunta jakoi 50 miljoonaa just joululahjarahaa peräkylien ampumaratoihin ja tienpätkien kunnossapitoihin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä sairaaloita lakkauttamalla säästetyllä summalla saadaan rakennettua Kaisa Juusolle komea tienpätkä.
Koska Petteri saa tunnin junan, Kaisan pitää saada pikitie.
Kaiken kaikkiaan hallituksen säästöt sosiaaliturvasta ja sote-menoista ovat olemattomat verrattuna siihen, miten rahaa pannaan kaikkeen muuhun ja turhuuteen. Se tunnin juna ei todellakaan ole ainoa hanke, jonka hintalappu tulee olemaan miljardiluokkaa. Hallitus tekee puhtaasti ideologisia päätöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä valtiontalouden tasapainottamisen kanssa. Näkeehän sen hallituksen talouspolitiikastakin: työttömyys, konkurssit ja rikollisuus lisääntyvät, mutta työllisyys ja kansantalous eivät kasva.
Pois, pois turhat sairaalat ja terveydenhoidot! Nyt säästetään!
Vierailija kirjoitti:
Melkein samalla summalla alennettiin oluen verotusta. Hallitus on ihan seko.
No tätä suomen kansan enemmistö halusi.
Ihminenhän nukkuu öisin.