avoliitto/avioliitto ja lapset

kun meillä ei vielä lapsia ole. Samaan kysymykseen kyllä tullaan törmäämään, sillä minäki haluaisin naimisiin, mutta mies on periaatteesta avioliittoa vastaan! Luulisin kyllä, että nykyaikana lapset hyväjsyvät syyksi, jos sanoo vaan ettei kaikki mene naimisiin (eikä tarvitsekaan).

Lapsena en kertaakaan miettinyt vanhempieni suhteen virallisuutta.

Minulle oli itsestäänselvyys, että vanhempani rakastavat toisiaan ja tulevat aina pysymään yhdessä. En joutunut koskaan vertaamaan omien vanhempieni suhteen luonnetta muiden parisuhteeseen, koska olin tyytyväinen siihen miten äiti ja isi suhtautuivat toisiinsa.



Jos lapsi keksisi kysyä avioliitosta, ja ihmettelisi miksi omat vanhemmat eivät ole tehneet virallista sopimusta kuten ihmiset tavallisesti tekevät, sanoisin että avioituminen on kiva perinne ja tapa - mutta ratkaisevaa on vain se että rakastaa. Vain sillä on käytännössä merkitystä.



Enemmänkin asialla voi olla vaikutusta itse vanhempiin. Yleensä on niinpäin, että naiselle aviotuminen merkitsee virallista tunnustusta siitä että kelpaa rouvaksi. Sillä on loppujen lopuksi iso merkitys henkisellä tasolla, turha sitä on kiistää. Se on osoitus arvostuksesta.



Jos avioituminen merkitsee edes toiselle paljon, miksi ei suoda toiselle sitä iloa, jos tarkoitus on joka tapauksessa pysyä yhdessä? Minä sanoin miesystävälleni heti suhteen alussa, että seurustelen vain määrätyn ajan ellei kosintaa kuulu. Joskus täytyy osata vaatia!

Minä luulen, että lapset eivät automaattisesti ala pohtimaan avioliittoinstituuttia, mutta varsinkin minun uskovainen sukuni saattaa (vahingossa tai tarkoituksella) laittaa erilaisia ajatuksia lasten päähän...

Olen samaa mieltä siitä, että ehkä tämä asia on tärkeämpi aikuisille kuin lapsille, he tuskin edes miettivät tällaista vielä pitkään aikaan, ja toivottavasti oppivat ymmärtämään, että asiat voi tehdä monella tavalla eikä mikään tapa ole toista parempi.

Aikuisille tämä voi silti olla todella kipeä paikka;

Kieltämättä aina välillä tuntuu, että mies kuitenkin odottaa jotain parempaa... Ja miksi ei voi mennä toisen mieliksi naimisiin, jos se on itselle yhdentekevää ja toiselle erittäin tärkeää??

Vierailija:

Lapsena en kertaakaan miettinyt vanhempieni suhteen virallisuutta.

Minulle oli itsestäänselvyys, että vanhempani rakastavat toisiaan ja tulevat aina pysymään yhdessä. En joutunut koskaan vertaamaan omien vanhempieni suhteen luonnetta muiden parisuhteeseen, koska olin tyytyväinen siihen miten äiti ja isi suhtautuivat toisiinsa.

Jos lapsi keksisi kysyä avioliitosta, ja ihmettelisi miksi omat vanhemmat eivät ole tehneet virallista sopimusta kuten ihmiset tavallisesti tekevät, sanoisin että avioituminen on kiva perinne ja tapa - mutta ratkaisevaa on vain se että rakastaa. Vain sillä on käytännössä merkitystä.

Enemmänkin asialla voi olla vaikutusta itse vanhempiin. Yleensä on niinpäin, että naiselle aviotuminen merkitsee virallista tunnustusta siitä että kelpaa rouvaksi. Sillä on loppujen lopuksi iso merkitys henkisellä tasolla, turha sitä on kiistää. Se on osoitus arvostuksesta.

Jos avioituminen merkitsee edes toiselle paljon, miksi ei suoda toiselle sitä iloa, jos tarkoitus on joka tapauksessa pysyä yhdessä? Minä sanoin miesystävälleni heti suhteen alussa, että seurustelen vain määrätyn ajan ellei kosintaa kuulu. Joskus täytyy osata vaatia!

Ja siinä vaiheessa kun he sen tajuavat, he tietävät myös itse vastauksia kysymyksiin.

Tai ainakin niin pitäisi olla. Sillä yhteisille lapsillenne teidän parisuhteenne on elämän perusta ja turvasatama, jos se loppuu, lasten maailma menee pirstaleiksi.

Ja ajatellut miten lapset suhtautuu isompana siihen,kun äidillä on eri sukunimi ?

Ainakin meidän lasten luokalla on suurin osa perheistä sellaisia, ettei niissä ole yhtä yhteistä sukunimeä.



Mulla ja lapsilla on eri nimi kuin heidän isällään, ei se ole mitään ihmetystä aiheuttanut.



Ja eihän se " erinimisyys" avoliittoon liity, monella avioparillakin on eri nimet. Ainakin minä tunnen enemmän sellaisia.

pääasia heille on että on isä ja äiti jotka pitävät hyvää huolta.

Kauhulla odotan koska esikoinen tulee kysymään, että miksi me ei olla naimisissa vaikka mummun mukaan kaikki rakastuneet menevät naimisiin kun haluavat perustaa perheen... Tai että joku sukulaistäti alkaa puhua lapsille, että voi kun tekin varmaan tahtoisitte olla morsiusneitoina äitin ja isän häissä... Mitä noihinkin voisi vastata?

Minusta on aika riskaabelia hankkia lapsia avoliittoon.

sielun sopukoissakaan ajattele niin, että mun pitäisi saada avioliiton kautta joku tunnustus tai asema miehen elämässä. Ehkä jotkut noin tänäkin päivänä ajattelee, mutta vaikea uskoa, että kovin moni enää. Ajatus on jotenkin vanhanaikainen ja tuntuisi hassulta, jos pitäisi " kelvata" rouvaksi.

Avioliitot on paperia, ero maksaa muistaakseni 105 Euroa. Yhteinen lapsi on siteenä paljon voimakkaampi kuin papin aamen. Minä olen ollut naimisissa lapsettomassa liitossa ja eroaminen oli helppoa. Nykyisen kanssa ollaan taas susipari ja ero olisi lapsen takia todella hankala.



Me aina vitsaillaan, että mennään sitten naimisiin, jos lapsemme sitä haluaa. Suhteen virallistaminen ei merkitse meille yhtään mitään, mutta jos lapset kärsivät vanhempiensa avoliitosta, niin sitten mennään naimisiin. Muuten tuskin ei mennä. Sukunimeni pitäisi silti eli ei se päälle mitenkään näkyisi.

Ja hänelle kuuluu kuolinpesästä aina kaikki tai puolet, jos lapsia on.



Jos avomies kuolee, avovaimo ei edes peri häntä, leskeneläkkeestä puhumattakaan.

Eläkeyhtiöiden nettisivuilta ja ETK:n sivuilta löytyy taulukot, millä tuloilla saa leskeneläkettä ja millä tuloilla ei saa. Täytyy leskellä olla tarpeeksi pienet tulot, jotta sitä leskeneläkettä saa.