Tinderissä mies pyysi minua lataamaan profiiliini kokovartalokuvan
Tutustuin Tinderissä nelikymppiseen tavalliseen mieheen. Minulla on profiilissa vain kasvokuvia ja harrastuksiin liittyviä kuvia. Mies itse kirjoitti minulle, että hän haluaisi viedä minut treffeille ravintolaan syömään. Ehdotin sitten muutamaa ajankohtaa, milloin voisin lähteä. Niihin ehdotuksiin mies ei virkannut mitään vaan yhtäkkiä kirjoitti, että "en halua vaikuttaa pinnalliselta, mutta olisiko sinun mahdollista lisätä profiilisi kokovartalokuva".
Minusta tuntuu aika oudolta, että ensin kutsutaan treffeille ja sitten kuitenkin aletaan empimään, että ehkä kuitenkin haluaisin vielä miettiä, että oletko riittävän kaunis että haluan oikeasti viedä sinut treffeille. Hän tietysti alkoi kovasti olla huolissaan siitä, että jos minä olenkin kovin lihava. Ja mainittakoon, että kuvien perusteella se mies itsekään ei ole se penaalin komein kynä suoraan sanottuna (ei sillä että ulkonäöllä olisi minulle mitään väliä).
Kommentit (570)
Jatkoa: En myöskään ikinä törrötä huulia tai nosta kulmakarvoja kuvissa. En siis yritä mitenkään näyttää erilaiselta kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Eli miesten suurin pelko on että match paljastuukin livenä lihavaksi?
Pienet on siis miesten murheet.
Niin, kun naisten suurin murhe on se, että tulet tapetuksi, raiskatuksi, tai saat hullun stalkkerin perääsi.
Miesten ulina:
- yyy byyy nyyh, en saa tykkäyksiä tai mätsejä Tinderissä- kyllä naiset on sitten kranttuja ja nirsoja
- yyyy byyyy nyyyh miksi saan tykkäyksiä ja mätsejä läskeiltä, rumilta naisilta, minusta saa tykätä vain nuoret, kauniit ja hoikat naiset Tinderissä- kyllä naiset on sitten kranttuja ja nirsoja
Jos muija on heittänyt pelkästään 10 pärstäkuvaa yläkulmasta kuvattuna pää samalla tavalla kallellaan, vähän vielä filtteriä ja pakkelia, niin suurella todennäköisyydellä painoa löytyy vähän reippaammin. Mies voisi näinollen vetää tupeen päähänsä, liioitella vähän pituuttaan ja pistää 10 vuotta vanhan salikuvansa kehiin... On sitten kaikki tasoissa siellä treffeillä. Tai sitten voisi olla vaan ihan rehellinen, niin kaikkien aikaa säästyisi.
Valitettavasti myös tiedän tämänlaisia ihmisiä joiden omakuva on jo niin vääristynyt, että ei enää kiinnosta mitä peili kertoo.
Varmaan joku ehtinyt kommentoidakin, mutta ei se vartalokuva ollut tässä pääpointti, vaan todella törppö tapa ensin kutsua treffeille ja sen jälkeen vasta alkaa vaatia kokovartalokuvaa.
Kuinka joku voikin olla noin uuno... Jos asia on niin tärkeä, niin olisi himmaillut sitä kutsua sen aikaa että olisi saanut sen kuvansa jos se on niin tärkeä.
Yleisesti ottaen olisi fiksua tutustua uusiin ihmisiin ihmisinä eikä vartaloina. Treffit voi silti olla tosi mukavat, vaikka kumppanilla ei olisikaan sitä unelmavartaloa. Ei se illallinen tarkoita sen kummempaa sitoutumista kuitenkaan.
Ei virkannut mitään ehdotuksiin?
Kyllä, sillä on merkitystä, kun ei osaa äidinkieltään.
Outo ja pinnallinen pyyntö. Toisaalta, olisi ihan hyvien tapojen mukaista oma-aloitteisesti laittaa kokovartalokuva, eikä vaan selfieitä parhaista kuvakulmista filttereineen.
Ei se ylipainoiset onnistu hyvän matchin löytäminen sillä, että piilottaa oman lihavuuden treffeille asti.
Ensin laihdutetaan rantakuntoon ja sitten mennään tinderiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miesten suurin pelko on että match paljastuukin livenä lihavaksi?
Pienet on siis miesten murheet.
Niin, kun naisten suurin murhe on se, että tulet tapetuksi, raiskatuksi, tai saat hullun stalkkerin perääsi.
Huoh. Kyllä se suurin huoli on se, että nainen on tämän takainen, sekaisin oleva miesvihaaja. Sen kuitenkin huomaa keskustelusta, ulkonäön valokuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Miesten ulina:
- yyy byyy nyyh, en saa tykkäyksiä tai mätsejä Tinderissä- kyllä naiset on sitten kranttuja ja nirsoja
- yyyy byyyy nyyyh miksi saan tykkäyksiä ja mätsejä läskeiltä, rumilta naisilta, minusta saa tykätä vain nuoret, kauniit ja hoikat naiset Tinderissä- kyllä naiset on sitten kranttuja ja nirsoja
Eiköhän tässä ole aika monta sivua luettu naisten ulinaa siitä, että miehilläkin on kriteerejä. Sullakin meni tunteisiin ja oikein kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasin jo koko sovellusta, mutta seuran puutteessa sinne itsekin lopulta ajauduin. Vartalokuva ihan perusvaatteissakin tuntui liian lihatiskimenolta. Päädyin ihan peruskivaan kasvokuvaan. Tälläkin sain aivan riittävästi huomiota. Match tuli melkein jokaisen kanssa, josta itse tykkäilin. Missinä en itseäni pidä. Kyllä tuossa sovelluksessa on vaan naisten markkinat.
Miten niin naisten markkinat? Jos kaikki miehet swaippaavat kaikkia naisia, niin eihän se tarkoita, että jokainen nainen voi sieltä valikoida haluamansa. Toki jos matcheja keräilee, niin silloin toki - mutta suurin osa varmaan haluaisi löytää sieltä jonkinlaisen suhteen, ei pelkkiä matcheja.
Itse selasin Tinderissä varmaan yhteensä muutama tuhat miesprofiilia, ja lopulta vain kourallinen oli kiinnostavia. Ehkä joku 6 kpl. Heistä neljän kanssa tli match, mutta tarkemman viestittelyn perusteella vain yksi ol
Ei swaipaa, vaikka palsta mammat tätä koko ajan hokee.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ylipainoiset onnistu hyvän matchin löytäminen sillä, että piilottaa oman lihavuuden treffeille asti.
Ensin laihdutetaan rantakuntoon ja sitten mennään tinderiin.
Olen rantakunnossa ihan laihduttamatta. Riittää, että puen uima-asun.
Sama pätee kaikkiin ihmisiin.
Minä laitoin kerran kokovartalokivan miehen pyynnöstä, ja sen jälkeen lopetti viestittämisen... 🙈
N50
Minun profiilissani lukee pituuteni eli 179cm. Kerran viestittelin mukavn oloisen miehen kanssa ja kutsuin hänet treffeille. Tässä vaiheessa mies vastasi, että kyllä hän mielellään lähtisi treffeille, mutta haittaako, kun hän on vain 169cm pitkä? Tässä vaiheessa aloin katua treffikutsun esittämistä, mutta enhän minä enää siinä vaiheessa kehdannut peruuttaa kutsua. Tavattiin sitten treffeillä ja oli kivaa, mutta en kokenut mitään kemiaa, niin en sitten halunnut tavata uudelleen vaikka mies olisi halunnut.
Sitten Kerran miehen profiilissa ei lukenut hänen pituutta ja sovin treffit, ja siellä vasta huomasin, että hän oli minua jkv lyhyempi ja hän kertoikin sitten olevansa 174cm pitkä eli minua 5cm lyhempi
Vierailija kirjoitti:
Ei se ylipainoiset onnistu hyvän matchin löytäminen sillä, että piilottaa oman lihavuuden treffeille asti.
Ensin laihdutetaan rantakuntoon ja sitten mennään tinderiin.
Netistä voi ladata jonkun timmivartalokuvan, josta rajaa pään pois. Jos saa mätsin, niin viivyttelee tapaamista, jonka aikana voi diettaa VHH:lla ihrat pois. Se menee helposti läpi.
Kaikkien pitäisi laittaa kokovartalokuva itsestään omaan profiiliin. Kun se kuvajoukko on rajattu, niin erilaisia kuvia itsestä erilaisissa tilanteissa ja kuvakulmissa.
Eikä liity mihinkään painoon tai välttämättä pääasiassa ulkonäköön. Kun nopeasti tehdään päätös niistä kuvista, niin olisi suotavaa olla monipuolinen valikoima kuvia, että tulee kokonaiskuva.
LouLou kirjoitti:
Minun profiilissani lukee pituuteni eli 179cm. Kerran viestittelin mukavn oloisen miehen kanssa ja kutsuin hänet treffeille. Tässä vaiheessa mies vastasi, että kyllä hän mielellään lähtisi treffeille, mutta haittaako, kun hän on vain 169cm pitkä? Tässä vaiheessa aloin katua treffikutsun esittämistä, mutta enhän minä enää siinä vaiheessa kehdannut peruuttaa kutsua. Tavattiin sitten treffeillä ja oli kivaa, mutta en kokenut mitään kemiaa, niin en sitten halunnut tavata uudelleen vaikka mies olisi halunnut.
Sitten Kerran miehen profiilissa ei lukenut hänen pituutta ja sovin treffit, ja siellä vasta huomasin, että hän oli minua jkv lyhyempi ja hän kertoikin sitten olevansa 174cm pitkä eli minua 5cm lyhempi
Sängyssä ei huomaa pituuseroa.
Jos nainen ei suostu laittamaan kokovartalokuvaa silloin on massaa enemmän kuin laki sallii
Minä en ole ikinä lisäillyt kokovartalokuvia yhtään minnekään. En ole nykyään mikään valtaisa valas, mutta en myöskään 52-kiloisena lisännyt mitään kuvia minnekään. Tällöin minulla paistoi hieman luut läpi esim. selkäpuolelta ja äitini kauhisteli miten laiha olin kuulemma. Itse en nähnyt asiaa niin. En minä kasvokuviakaan hirveästi tykitä minnekään. Silloin kun kasvokuvan lisään, se näyttää minulta. Ei minun tarvitse ottaa kuvaa alaviistosta tai 10 cm etäisyydeltä, jotta se olisi "realistinen." Kyllä edustava kuva voi olla myös realistinen. Ikinä en ole yhteenkään kuvaani käyttänyt mitään photoshoppien suurennuspienennys-työkaluja tai mitään muutakaan. En ikinä. Joskus laitan kuvan mustavalkoiseksi tai seepiaksi. Usein lisään kuvat ihan sellaisenaan ilman mitään värin muutoksia.
Yhdellekään kokovartalokuvaruinaajalle en lähettele mitään, enkä myöskään lisää sellaista nettideittipaikkoihin. En itsekään vingu keneltäkään kokovartalokuvia. Näen kyllä naamasta (sillä oletuksella että kuvat ovat tuoreita, sitähän en voi tietää), onko mies pullaposki vai ei.