Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen ristiriitainen käytös

Vierailija
08.12.2024 |

Olen (28n) ollut avopuolisoni (34m) kanssa yhdessä kolme vuotta. Tänä syksynä olemme ottaneet yhteen monen monta kertaa, mutta olemme saaneet aina puhuttua asiat läpi. Viimeiset noin 6kk on ollut vähän hankalaa, mutta samalla todella lähentävää aikaa suhteessamme.

Samaisen 6kk aikana seksielämämme on kuitenkin hiipunut olemattomiin. Mies on aina ollut se aktiivisempi osapuoli mitä seksiin tulee ja turhautuu viikon sisällä jos ei saa "sitä hyvää". Itsekin kyllä tykkään hommailla, mutta pystyn helposti olemaan pitkään ilmankin. Nyt meillä on ollut kuukauden tauko seksistä. Itse en ole ajatellut asiaa sen enempää, mutta mies on lisääntyvissä määrin vihajillut, flirttaillut ja ollut turhautunut. Ei kuitenkaan ole mitään alotteita tehnyt.

Olen ajatellut, että keskusteluidemme jälkeen haluaa odottaa, että minä haluan eikä halua painostaa minua seksiin. Tänään kuitenkin selvästi hänellä oli fiilis että pakko saada ja itsellänikin oli haluja ja tein selkeän aloitteen suuteluilla ja suihinotolla. Hän on itse sanonut että parasta kun nainen vaan ottaa munan suuhun sen kummemmin kyselemättä. Homma kuitenkin tyssähti siihen että mies alkoi nauramaan jollekin mitä näki telkkarissa. Lopetin ja nostin pääni ja mies alkoi puhumaan kyseisestä ohjelmasta niitä näitä ihan niinkuin mitään ei olisi hänen alakerrassaan äsken tapahtunut. Tämän jälkeen vähän ajan päästä meni makuuhuoneeseen kännykälle.

Oletin että kuukauden tauon jälkeen ja tämän päivästen kähmimisten ja flirttailun perusteella  mies olisi ilahtunut tästä. Hän on aiemminkin torjunut aloitteeni. Kuitenkin hän aina sanoo että haluaa aloitteita minulta.

Olen aiemmin kysynyt että haluaako hän enää minua ja että haluaako hän vielä olla kanssani. Sanoo että haluaa ja haluaa viettää loppuelämänsä kanssani. 

En oikein osaa käsitellä miehen ristariitaista käytöstä. Tämä on vain yksi esimerkki muiden joukossa. Miten täällä ulkopuoliset näkevät tilanteen?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies kostaa selvästi jotakin kertaa, kun olet kieltäytynyt seksistä! On vaikea lukko avattavaksi. Ja tilannetta ei kyllä helpota yhtään, kun toinen katselee telkkaria ja toinen yrittää pitää hyvänä! Teillä on paljon juteltavaa ja kannattaa aloittaa heti, muuten tilanne on niin lukossa, että toinen lähtee vähintään kylille panemaan!

Vierailija
2/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan tuo rumaa käytöstä. Kieltäytyä saa ja pitää jos ei halua, mutta toinen pitää nähdä eikä olla kuin ei mitään aloitetta olisi tehtykään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehenä en näe tuota tilannetta oikein mitenkään. Se on kuin palapeli josta puuttuu liian paljon paloja.

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla miten miehesi on nämä menneet ajat ja kuvailemasi tilanteen kokenut. Siellä on varmaan asioita joista sinäkään et ole tietoinen.

Vierailija
4/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisella taas minäminäminä. Sillä miehellä voi olla mielen päällä muitakin asioita kuin sinä, etkä varmaan tilannetta helpota. Mitä jos kysyisit mieheltä miltä hänestä tuntuu? Niin, teille naisille voi tulla yllätyksenä, että meillä miehillä on tunteet. Me ei vain tuoda niitä jatkuvasti esiin, varsinkaan kun tiedetään, että niitä voi käyttää niin helposti meitä vastaan.

Vierailija
5/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riitaisa, agressiivinen ja epämiellyttävä ihminen ei kiihota.

Kyse tuskin on mistään tietoisesta kostosta, vaan ihan tunnereaktiosta siihen millaiset välit ja kommunikaatio teillä on tällä hetkellä.

Vierailija
6/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä naisen pitää antaa aina miehelle kun hän haluaa. Suhde ei tule toimimaan mikäli nainen pihtaa. Olen ollut 23 vuotta mieheni kanssa ja aina saanut kun haluaa. Otan myös suihin joskus spontaanisti sanomalla tuus tänne mun eteen. Istun sohvalla avaan housut imen mieheni orgasmiin  nielen spermat ja nostan housut ja suljen vetskarin. Sarita 48.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
09.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä naisen pitää antaa aina miehelle kun hän haluaa. Suhde ei tule toimimaan mikäli nainen pihtaa. Olen ollut 23 vuotta mieheni kanssa ja aina saanut kun haluaa. Otan myös suihin joskus spontaanisti sanomalla tuus tänne mun eteen. Istun sohvalla avaan housut imen mieheni orgasmiin  nielen spermat ja nostan housut ja suljen vetskarin. Sarita 48.

Saatko myös itse suuseksiä spontaanisti vastapalveluna ?

Vierailija
8/8 |
15.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisella taas minäminäminä. Sillä miehellä voi olla mielen päällä muitakin asioita kuin sinä, etkä varmaan tilannetta helpota. Mitä jos kysyisit mieheltä miltä hänestä tuntuu? Niin, teille naisille voi tulla yllätyksenä, että meillä miehillä on tunteet. Me ei vain tuoda niitä jatkuvasti esiin, varsinkaan kun tiedetään, että niitä voi käyttää niin helposti meitä vastaan.

Ei. Kyllä toi on outoa käytöstä. Mun miehinen suositus on että nyt voisi jo vähän suutahtaa ja tivata mikä äijää vaivaa :/

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi seitsemän