Oletko lahjoittanut mihinkään keräykseen viime aikoina?
Kommentit (68)
En ole koskaan lahjoittanut enkä tule koskaan lahjoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Voisin lahjoittaa sellaiseen keräykseen minkä tuotot menisivät lyhentämättömänä afrikkalaisten sterilointiin.
Hyvä kohde olisi myös luvattomien kotimaahansa takaisin palautettavien matkakulut.
Tänä vuonna vedotaan tunteisiin " lapset toivovat ruokaa" sloganilla. Olen nähnyt lastensuojelu- ja sossukuvioita työni puolesta, ja sanoisin, että systeemi sakkaa, jos kaikista yht.kunnan vanhemmille tarjoamista tuista ja palveluista huolimatta ne rahat menevät kaikkeen muuhun kuin lasten ruokaan ym.
Valitettavan suurella enemmistöllä on elämänhallinta aivan hukassa, liikaa lapsia resursseihin nähden, työttömyyttä ja päihteitä... Lapsia käytetään keppihevosina erilaisten tukien saamiseksi ja rahat valuvat tupakkaan, merkkivaatteisiin ja lemmikkilauman ylläpitoon lasten nähdessä nälkää. Todellista apua tarvitsevat perheet taas usein sinnittelevät pienellä palkalla.
Peräänkuulutan tiukempaa varhaista puuttumista vaikka sitten loppuviimein huostaanoton uhalla. Siinä ainakin rahat ohjautuisivat välistävetävien järjestöjen ja vanhempien sijaan lasten tulevaisuuden hyväksi!
En keräyksiin, mutta yksityishenkilöille kyllä.
Autan suoraan tuntemiani oikeasti vähävarasia, ja lahjoitan eläinsuojelutyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt etsiä jotain joulukeräystä, josta voisin luottaa että apu menee perille asti eikä kaikki raha jää johonkin byrokratian rattaisiin. Mieluiten niin että saisin itse antaa vaikka jonkun ruokakassin tai lahjan suoraan sitä tarvitsevalle. Vielä en kuitenkaan ole löytänyt sopivaa.
Pelastusarmejan joulukeräys, on tutkitusti pienikuluisin avustusjärjestö.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt etsiä jotain joulukeräystä, josta voisin luottaa että apu menee perille asti eikä kaikki raha jää johonkin byrokratian rattaisiin. Mieluiten niin että saisin itse antaa vaikka jonkun ruokakassin tai lahjan suoraan sitä tarvitsevalle. Vielä en kuitenkaan ole löytänyt sopivaa.
Minä olen jo vuosia lahjoittanut ruokalahjakortteja mutta en minkään järjestön kautta vaan suoraan tarvitsevalle, vain sillä tavalla voit olla varma että apu menee perille ilman välikäsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veroja maksoin just vähän yli 2300 e. Mielestäni etenkin joulukeräykset on täysin turhia, niin moni taho jakaa nyt köyhille lapsiperheille mannaa ja makeaa, että monessa perheessä lahjoja tulee enemmän kuin viitsitään avata.
Hyvä antaa vähästänsä, rikas paha ei paljostaankaan. Arvaa, kumpi olet.
No se hyvä, koska annan 2300 e. Jos olisin hyvätuloinen, joutuisin antamaan yli 5000 e ja vielä haukuttaisiin, että en anna tarpeeksi.
Ai että oikein annat? Veikkaanpa, että jos saisit valita, et antaisi senttiäkään. Sen asemasi saavuttamisen mahdollistaneen yhteiskunnan edut kyllä kelpaavat - osuus ylläpidosta ei.
Ostin Hopen keräykseen joululahjoja. Satasella leffalippuja teineille ja hokkarit 6-vuotiaalle. Toivottavasti pitävät hauskaa niiden kanssa, niin ettei elämä ole koko ajan pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.
En. Ei ole varaa lahjoittaa vähistä rahoista muille vähävaraisille tai tarvitseville. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten pysty antamaan mitään mihinkään, vaikka haluaisin osallistua esim. joulupuukeräykseen. Jos oma taloudellinen tilanne joskus paranee, sitten annan muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Sign my rocket - 155mm:n haupitsin ammus Ukrainalle, josta pika postina Vladimirille
Sinne varmasti meni "pikapostina" just joo.
Muistasn lapsena kun Rovaniemen Rotaryklubi toi meille vähävaraisille paketin jouluksi. Vieläkin olen kiitollinen ja muistan vaikka pieni lapsi olin silloin.
Hyvää Joulua Rovaniemen Rotaryklubille ja kiitos !
Hopelle laitoin muutaman kympin.
Toivottavasti menee oikeasti tarpeeseen. Ei itselläkään mitkään huippu tulot ole. Hope auttaa ympäri vuoden. Vaikka hiukan olen katkera että vähävaraisten lapset harrastaa semmoisia mitä meillä keskituloisilla ei ole varaa kustantaa (tai ei olisi edes päässyt mm.musiikki harrastukseen kun niin täyttä) niin muuten hyvää työtä tekevät.
pelastakaa lapset järjestö kieltäytyi palomiesten 10000e lahjotuksesta!!?? oliko syynä että mummot olisivat tulleet kiimaan kalenterista vai mikä. veikkauksen 500000e lahjoitus kyllä kelpaa vaikka se on kerätty peli riippuvaisilta??????? . EI SENTTIÄKÄÄN LAHJOITUKSIIN. SUPEPER HYPER KUSETTAJA ON SPR.
Rescuejärjestöille, eläinsuojeluyhdistyksille lahjoitan säännöllisesti. Sekä Suomeen että ulkomaille.
Joo lahjoitin hyväntekeväisyyteen. En tunne muuten yhtään per sua joko tekisi samoin.
Rakit asumaan lain voimalla maalle tai omakotitaloihin -kansankeräykseen.