Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe kuvioista kysymys?
Miten voi toimia, kun miehen aikuiset lapset 20+ laittavat someen kaikenlaista sisältöä asunnostamme, mökistämme ja yhteisistä lapsistamme, mitä en itse haluaisi julkaistavan? Olen hienovaraisesti viestinyt, etten halua esimerkiksi mökistämme tarkkaa selontekoa kuvineen ja sijaintineen somealustoille ja uskon lapsien tämän ymmärtäneen, mutta silti jatkavat toimintaansa. Välillä myös jakavat sisältöä, jossa ikäänkuin naureskellaan jollekin sisustus ratkaisullemme, esim tekstitauluille tai muulle asialle mikä minusta on epäkunnioittavaa.
Tiedän pikkujuttu, mutta hermostuttaa jo valmiiksi kun käymään ovat tulossa minkälaisia päivityksiä tällä kertaa.
Kommentit (200)
Kotona ei saa kuvat ilman lupaa. Se on laki ja sillä selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Välillä myös jakavat sisältöä, jossa ikäänkuin naureskellaan jollekin sisustus ratkaisullemme, esim tekstitauluille "
Onko tekstitaulu jollekin ihan tietoinen sisustusratkaisu? Olen luullut niiden päätyvän seinille vain niillä joille sisustuksella ei ole mitään väliä.
Makuasioista ei voi kiistellä, opetettiin minulle lapsena kotona.
Toisen kotia ei pilkata, eikä arvostella, vaikka en tykkäisikään toisen tavaroista tai tapeteista. Tuskin hänkään minun, jos makumme ovat erilaiset.
Jos joku mistä tahansa syystä laittaa jonkin tekstin seinälleen, se on varmasti tärkeä hänelle jostain henkilökohtaisesta syystä. Miksi se minua häiritsisi, kun en asu siellä.
Ap:kin kertoi, että eräällä tekstillä on syvä henkilökohtainen merkitys. Tuntuu varmasti ikävältä, jos joku, jolta puuttuu hyvä kotikasvatus, halveksii jotain toisen ihmisen tärkeää asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mökki, yms on heidän elämäänsä läpi lapsuuden ja nyt sinä olet omimassa sitä kokonaan itsellesi?
Mökistä, asunnosta, autosta, tontista jne pystyy uusi kumppani ostamaan 50% osuuden, kun alkaa vakavampaan suhteeseen, ja se tarkoittaa sitä, että siitä kohteesta on silloin puolet omassa hallinnassa, myös sen suhteen mitä ulkopuolisille näytetään tai kerrotaan.
Ap:lle sanoisin, että valitse taistelusi. Mieti tarkkaan, että mikä on se asia, joka sinua oikeasti eniten häiritsee?
Onko somepäivityksistä sinulle oikeasti konkreettista haittaa? Ja kiinnostavatko ne oikeasti edes postaajien kavereitakaan? Todennäköisesti ei. Kukaan ei tule huomenna enää muistamaan, että jaahas, tämmöinen tekstitaulu siellä mökillä oli. Ja miehen lapset ovat sinun lapsien sisaruksia, joten ihanaa jos ovat toistensa elämässä mukana ja vaikka se sitten näkyisi välillä somenkin puolella.
Sen sijaan sotkeminen ja kaiken syöminen aiheuttaa konkreettista haittaa. Siihen pitäisi saada pelinsäännöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tämä hienovarainen viestitys oikein on?! Eikö voi vaan suoraan sanoa että et halua sitä ja etkä tätä.
Ihmettelen myös että miten aina näissä uusperhe "ongelmissa" se mies muuttuu yhtäkkiä mykäksi ja saamattomaksi turhakkeeksi joka ei voi osallistua asiaan joka koskee hänen omia lapsia.
Koska jos se mies kantaisi vastuunsa omista lapsistaan, niin 70 % uusperheongelmista häviäisi. Silloin ei bonusäidinntarvitsisi turhautua tai uupua.
Ja jos mies (tai vaimo) olisi jo 1. avioliitossaan noin toiminut, ehkä ei avioeroakaan olisi tullut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en itse enää vihjailisi hienovaraisesti vaan karjaisisin kunnolla, ettänyt prkl loppu toi.
Vierailija kirjoitti:
Jos nämä ovat heidän lapsuudenkotinsa ja -mökkinsä niin saavat kyllä laittaa ihan vapaasti. Jos ei, niin sano isällensä että kieltää.
Toi kyllä sellaista hevonpaskaa kun olla voi. Kaikki minun ja mieheni yhteiset ja omat lapsemme kunnioittavat meidän kotia meidän kotina eivätkä käyttäydy kuin hemmotellut pikkukakarat kotonamme omimassa sitä ja tavaroita. Heillä on omat kotinsa joita me sitten taas kunnioitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas hyvä syy, että ei kannata lähteä mihinkään uusperhekuvioihin mukaan. Vaikka puolisoehdokas olisi kuinka mukava ja ihana, niin ei ei ja vielä kerran ei.
Tässä iässä ei onneksi ole mitään menetettävääkään.
Meillä on neljä aikuista lasta - kaksi molemmilla - ja yksi näistä neljästä syö ruoat jääkaapista kysymättä. Toinen minun lapsistani. Hän on muutenkin hieman rajaton ihminen. Aivan päinvastainen kuin toinen lapseni. Ei kyllä johdu kasvatuksesta, vaam nepsy-piirteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on neljä aikuista lasta - kaksi molemmilla - ja yksi näistä neljästä syö ruoat jääkaapista kysymättä. Toinen minun lapsistani. Hän on muutenkin hieman rajaton ihminen. Aivan päinvastainen kuin toinen lapseni. Ei kyllä johdu kasvatuksesta, vaam nepsy-piirteistä.
Nepsy. Mikä ihana tekosyy!
Niin äidille kuin nepsylle itselleen.
Mökki, yms on heidän elämäänsä läpi lapsuuden ja nyt sinä olet omimassa sitä kokonaan itsellesi?
Siis mitä ihmettä? Tällä perusteella siis tätini mökki, jolla olen viettänyt paljon aikaa lapsuudessa on minun, eikä sitä saa tulla tädin puoliso "omimaan"? Tätini kun on lapseton ja minä ainoan sisaruksensa ainoana lapsena tulen todennäköisyyllä perimään tätini, niin sehän tarkoittaa, että voin kutsumattomana mennä mökille ja sotkea siellä miten lystään, näiden logiikkojen mukaan.
Minä kysyn mieheltäkin, että onko ok syödä jotain, jos vähänkään epäilen, että toisella voisi olla muita suunnitelmia jääkaapin sisällön suhteen. Enkä oleta, että esim. valmiiksi tehty voileipä on sinne huvikseen vaan tehty, jotta vaikka mä voin ottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet siis muuttanut miehen kanssa yhteen heidän perheen taloon, kun lapset ovat olleet teini ikäisiä muutama vuosi sitten. Miten se sujui? Vaikuttaa siltä, että nykyinen käytös on vaan jatkumoa aiemmalle tilanteelle, kun asuivat vielä kotona, josta on vain pari vuotta aikaa, ehkä vähemmänkin? Olitko odottanut että muuttavat pois, että sitten saisitte "olla rauhassa" yhteisten lastenne kanssa perheenä...? Sellaisen asenteen huomaa nuori aika helposti ja pudottaa arvostustasi heidän silmissään paljonkin. (Nykyinen nuorten osoittama arvostuksen puute sinua kohtaan voi johtua osin esim. tuollaisestakin.) Tulit kuitenkin uutena jäsenenä perheeseen, noiden lasten sitä pyytämättä, (vaikka mies pyysi). Oletko oikeasti itse arvostanut miehen lapsia täysinä perheenjäseninä ja miehen rakkaimpina ihmisinä, jotka ovat sitä hänen elämässään aina?
Lapset ovat olleet muuttosi aikaan teini iässä, mikä ei aina ole muutenkaan ihan helppoa ja yksinkertaista aikaa. Kerrot, että olet "uhrautunut" muuttamalla sinne (vrt .uusi yhteinen talo ja koti) Se on aika erikoinen asenne. Ei ole uhrautumista muuttaa yhteen ja ottaa huomioon perheen tilanne, johon tulee, ja kantaa se aikuisen vastuu uusperheen asioissa. Se kuuluu siihen. Teinit eivät ole tuollaisesta (siis että muutit heille..) missään kiitollisuudenvelassa uudelle ihmiselle. Mietihän vähän heidänkin kannaltaan, ennen kuin odotat jotain kiitollisuutta ja sädekehää aseteltavaksi päähäsi.
Uusperheissä on se koko paketti ja omat ekstrahommansa ja vastuunsa, ja sinä olet aikuisena päättänyt siihen ryhtyä. Asenteesi on kokonaisuudessan turhaan ja perusteetta nyt hyvinkin uhriutuva. Jos on ongelmia, niin niitä käsitellään ja ratkaistaan, ja varsinkin uusperheessä se on erityisen tärkeää , kun on niitäkin asioista, joita ydinperheessä ei lähtokohtaisesti ole.
Sanot, että olet vihjaillut. Missä siis on se reilu selkeä ystävällinen puhe ja kommunikointi asioista ja ongelmista? Onko se aina puuttunut teidän perheessä? Nyt vaikuttaa siltä, että mieluiten vain haluisit loitontaa nuoret teidän elämästänne, kuin oikesti ratkaista (edelleenkään?) jotain ongelmia. Ajattelit, että nuorten poismuutto ratkaisisi kaiken? Jos lakaisee maton alle, niin sieltä ne tuppaa sitten taas löytymään myöhemmin,
Olisiko asenteesi samanlainen omienkin lasten kanssa vastaavassa tilanteessa? en ihan usko. Muistahan siis, että nuoret ovat todellakin miehen rakkaita lapsia, ja sillä tavalla tulevat aina kuulumaan perheeseen ja siksi sinunkin edelleen pitää panostaa erityisesti ongelmien ratkaisuun ja asioiden sujumiseen, (samoin kuin tekisit silloinkin, jos olisivat omia lapsiasi, mikä ajatus on hyvä vertailukohta, kun meitit, kuinka pitäisi toimia), vaikka nuo teinit ovatkin kasvaneet jo aikuisuuden kynnykselle.
Se ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi katsella ja sietää esim. epäkunnioittavaa käytöstä, vaan nimenomaan päinvastoin, pitää kohdata asiat ja ottaa ns. härkää sarvista ja reilusti sevittää asiat ja ongelmat, jotka eivät edes nyt kuulosta olevan mitään valtavan isoja. Miehelläsi on tässä tietenkin kanssa iso rooli, ja erityisesti hänen pitää jutella omien lastensa kanssa asiat kuntoon, ja jos pohjalla onkin hiertämässä heidän välillään isompia ongelmia, niin käsitellä ne heidän kanssaan.
Mutta sinunkin tarvii ilmeisesti oppia pitämään paremmin jämptimmät rajat ja osata avata suutasi tarvittaessa paljon paremmin. Sanoa selkeästi jälkien siivoamisesta, eväshommista, somekuvista ja vastaavista. Aika tavallisia asioita, ei ole nyt syytä uhriutua tai niitä paisutella, vaan homma reilusti käsittelyyn ja sitä kautta kuntoon.
Kysyit aloituksessa, että "miten voit toimia tilanteessasi ".
Onko sun jostain syystä jotenkin vaikea normaalisti (olet "vihjaillut") puhua asioista miehesi ja nuorten kanssa, ja jos, niin miksi?
Puhumalla useimmiten ongelmat saadaan parhaiten ratkaistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, onko ajatukset selkiytyneet?
Ajatukset ovat paljonkin selkiintyneet tässä vastauksia lukiessa, paljon olen hyviä vinkkejä ja ohjeita saanut.
Se on todettava, että jokaisen meidän elämäntilanteemme on kuitenkin yksilöllinen ja siihen ei toimi suoraan annettu pakettiratkaisu.
On varmasti selvää, että minulla on ongelmaa rajojen pitämisen kanssa ja omien ajatusten julki tuomisessa, mutta siinä olen paljon kehittynyt. Tosiaan kun muutin taloon, tultiin kaikki oikein hyvin toimeen ja koin, että nämä silloin vielä alaikäiset lapset oikein avosylin minut ottivat vastaan. Otin ns.koko paketin itselleni ja halusin, että ollaan perhe niin paljon, kuin lapset nyt sitä haluavat. Mielestäni he alkoivat muuttua, kun tajusivat suhteemme olevan ns. vakava. Kun menimme miehen kanssa naimisiin, hankittiin mökki ja tietysti kun alettiin puhua yhteisistä lapsista. Ehkäpä ennen sitä olin ollut vain hauska kaveri isälle, joka sitten siirretään tarvittaessa syrjään.
Olemme käyneet yhteisiä pelisääntöjä läpi monin eri tavoin ja kaikenlaisia yhteenottoja on ollut, mistään ei ole apua ja olen itse nostanut kädet ilmaan. Koen että päätä on turha hakata seinään näissä asioissa. Olen aikuinen, mutta niin ovat jo hekin. En enää voi antaa anteeksi asioita mitä on tapahtunut, enkä enää voi unohtaa. Tiedän varsin hyvin, että nämä aikuiset ihmiset ovat tärkeimpiä ihmisiä maailmassa miehelleni, lastemme lisäksi, mutta he ovat kuitenkin aikuisia lapsia. He elävät omaa elämäänsä ja me omaamme, olemme onnellisia näin. Minä en enää yritä väkisin luoda yhteyttä välillemme, koska tiedän jo nyt, että se on teennäistä ja arvostan elämässä aitoja ihmissuhteita, jotka perustuvat kunnioitukseen ja aitoon välittämiseen. Tilanteissa joissa joudun olemaan heidän kanssaan tekemisissään olen vain läsnä ja toki aina jos minua, perhettämme tai lapsiamme loukataan puolustaudun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on neljä aikuista lasta - kaksi molemmilla - ja yksi näistä neljästä syö ruoat jääkaapista kysymättä. Toinen minun lapsistani. Hän on muutenkin hieman rajaton ihminen. Aivan päinvastainen kuin toinen lapseni. Ei kyllä johdu kasvatuksesta, vaam nepsy-piirteistä.
Nepsy. Mikä ihana tekosyy!
Niin äidille kuin nepsylle itselleen.
Toivottavasti saat nepsy lapsen. Onnellista vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kysyit aloituksessa, että "miten voit toimia tilanteessasi ".
Onko sun jostain syystä jotenkin vaikea normaalisti (olet "vihjaillut") puhua asioista miehesi ja nuorten kanssa, ja jos, niin miksi?
Puhumalla useimmiten ongelmat saadaan parhaiten ratkaistua.
On olemassa ihmisiä joiden kanssa puhuminen ei auta. Voi puhua ja puhua, mutta mikään ei muutu. Kun kohtaa tällaisen ihmisen säästää itseään, kun lopettaa sen puhumisen, sääntöjen näennäisen sopimisen ja asioiden korjaamisen ajoissa. Välit niin minimiin, kuin tämä suhde vain antaa periksi ja puhumiset sikseen. Muuten vain tulee kuluttaneeksi itsensä loppuun ja aina uudelleen antaa tämän ihmisen talloa yli.
Vierailija kirjoitti:
Ajatukset ovat paljonkin selkiintyneet tässä vastauksia lukiessa, paljon olen hyviä vinkkejä ja ohjeita saanut.
...
Eli aluksi meni kaikki hyvin. Mistä niitä erimielisyyksiä sitten alkoi tulla? Miten erimielisyydet näkyivät ja miten ne ratkaistiin? Asuivatko nuo lapset siis koko ajan teidän luonanne, vai äitinsä luona myos, viikko viikko tms?
Vaikutat olevan luonteeltasi kyllä aika helposti uhriaseman ottava ja marttyyrimaisestikin suhtautuva tapahtuneisiin asioihin ja olet luovuttanutkin jo sanojesi mukaan. Siis minkä suhteen varsinaisesti olet luovuttanut? Ja mitä niin pahaa on tapahtunut? Olet kuitenkin ollut se perheen vastuullinen ja valtaa pitävä aikuinen, tulit perheeseen, jossa on murrosikäisiä lapsia, ja miehen lapset ovat hädin tuskin nytkään aikuisia, et siis voi olettaa heiltä nyt ihan samaa roolia aikuisuudessa ja vastuullisuudessa ja asioiden käsittelyssä, kuin mitä itselläsi ja erityisesti miehelläsi lasten isänä peheessänne ja tilanteessanne on ollut, ja nyt on. Teillä on siis muutamien vuosien ajalta ratkaisemattomia käsittelmättämia risitriitoja, puolin ja toisin pahaa mieltä, ja paljon siis ajalta, jolloin kaikki asuittekin vielä yhdessä.
Mun mielestä sun pitäisi suhtautua vähän realistisemmin siihen menneeseen teinien toimintaan. Esim. myllertävässä teiniiässä isän uusi perheenperustaminen uusine sisaruspuolineen on voinut herättää monenlaisia, ikäviäkin tunteita, ihan ymmärettävästi. Ja vaikka heillä olisi ollutkin ikävää ja rumaa käytostä ja ylilyöntejä silloin, niin on jotenkin aika radikaalia loukkaantua siitä jotenkin niin lopullisesti, kuten jopa kerroit että "en enää voi antaa anteeksi asioita mitä on tapahtunut". Mitä niin pahaa on oikeasti tapahtunut, mitä miehen teinit ovat tehneet, mitä ei voisi puhua ja selvittää, mennä eteenpäin ja tajuta toisen osapuolen näkökulmaakin? Ja itsekö toimit aina oikein ja hyvin? Taidat luovuttaa aika helposti, itse kuitenkin lähdit tuohon perheeseen mukaan, ja olit se perheen toinen aikuinen ja vastuussa ja valta asemassa. Miten sen "koko paketti" ajatuksen kanssa noin nopesti kävi? Kesti niin kauan kun oli vain kivaa alussa?
Aloitus oli aika tavallisista ratkaistavissa olevista asioista, mutta jätit tilanteeseen johtaneet taustat kertomatta. Annat itsestäsi toisaalta ns. "kiltin" kuvan, mutta kun katsoo toimintaa ja ajatuksia, niin ei tuollainen asioiden käsittely ja suhtautuminen, ja asioiden välttely ja puhumattomuus sekä anteeksiantamattomuus kohtuu pienistä asioista tai teinien toiminnasta ole itse asiassa ollenkaan kilttiä. Haluat nyt sulkea miehen lapset pois käsityksestäsi teidän perheestä. Ovathan he nyt aikuisia (juuri ja juuri...). Uhriudut ja "luovutat" ja haluat oikeuttaa tuon itsellesi? Ei se nyt ihan noin ole oikein. Mitä miltä mies on tilanteesta? Miehen lapset ovat varmasti ymmärtäneet jollain tasolla suhtautumisesi ja ajatuksesi, ja varmaan siksi eivät sinua osaa oikein enää arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit aloituksessa, että "miten voit toimia tilanteessasi ".
Onko sun jostain syystä jotenkin vaikea normaalisti (olet "vihjaillut") puhua asioista miehesi ja nuorten kanssa, ja jos, niin miksi?
Puhumalla useimmiten ongelmat saadaan parhaiten ratkaistua.
On olemassa ihmisiä joiden kanssa puhuminen ei auta. Voi puhua ja puhua, mutta mikään ei muutu. Kun kohtaa tällaisen ihmisen säästää itseään, kun lopettaa sen puhumisen, sääntöjen näennäisen sopimisen ja asioiden korjaamisen ajoissa. Välit niin minimiin, kuin tämä suhde vain antaa periksi ja puhumiset sikseen. Muuten vain tulee kuluttaneeksi itsensä loppuun ja aina uudelleen antaa tämän ihmisen talloa yli.
No ap ei ole tainnut sitä puhumista vielä kunnolla edes koittaa, kun kerran on vihjaillut jotain kautta rantain, ja välttelee asioiden käsittelyä ja omaa vastuutaan asioiden kulusta kirjoitustensa mukaan muutenkin. Ottaa uhrin ja marttyyrin roolin samoin tein, vaikka on itse kuitenkin ollut se aikuinen ja vastuullinen perheessä. Ei kovin suoraselkäistä. Ei nuo ongelmat edes niin isoita kuulosta, etteikö niitä voisi olla mahdollista ihan hyvin ratkaista, pumalla ja kuuntelemalla puolin ja toisin, jos halua ja yritystä aidosti olisi. Kyse on kuitenkin omasta perheestä ... Ai niin, anteeksi, eiku miehen lapsista, niin ei tarvikaan, eikä ole tareeksi motivaatiota ... Eläkööt aikuiset nuoret omaa elämäänsä, heihei, antamasta huonoa esimerkkiä omille kullannupuille.
"Jos en kolmen lapsen perheessäni sano selvästi että x asiat jääkaapissa nyt ovat huomista varten eikä niihin saa koskea, ne syödään varmasti. Jokainen saa ottaa ruokaa tietenkin. Suu auki, aivan täysin itse aiheutettu ongelma."
Nuo "lapset" ovat jo omiin kämppiinsä muuttaneita aikuisia.