Stubbin juhlien punainen valaistus ja veteraanien vaihto kavereihin.
Veteraanijärjestöt eivät tunnistaneet väitettä, että veteraanit olisivat itse toivoneet omia juhlia.
Käytelyjonossa oli pitkä liuta presidenttiparin henkilökohtaisia ystäviä ja naapureita. Kutsuja on varsin rajattu määrä, ja Suomessa pilvin pimein ihmisiä, joita olisi voinut palkita tärkeistä ansiosta yhteiskunnan ja isänmaan hyväksi. Sen sijaan Stubb kutsui kaiffareita ja kissanristiäisten vakiokalustoa eli viihdemaailman julkkiksia.
Lisäksi punainen valaistus näyttää irvokkaalta etenkin valokuvissa. Kuin yökerhon eteinen, arvokkuus on tiessään.
Mielestäni tästä kaikesta kuvastuu pinnallisuuden ohella, että pariskunta on kuin onkin hädintuskin suomalainen.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Stupido valehteli että veteraanit itse toivoivat.
EIVÄT TOIVONEET!
Tämä WEF:n marionetti heitti veteraanit heti syrjään koska eihän Suomi ole enää itsenäinen valtio, kaikki käskyt tulee WEF:stä.
Ei, kyllä se olet sinä joka valehtelet! Veteraanijärjestöjen edustaja on kyllä julkisuudessa kertonut, että erillinen juhla on veteraanien toive. Sitä kokeiltiin jo Niinistön aikana, ja se sai erinomaista palautetta. Sinne voivat mennä heikkokuntoisemmatkin, mikä on tärkeää, kun väki alkaa olla yhä iäkkäämpää.
Sinä äärioikeiston marionetti saisit hävetä tietämättömyyttäsi. Sinua huijataan ja se ei ole sinun etusi. Aloita itsesi sivistäminen ja pelastaminen sillä, että otat selvää ihan virallisista lähteistä, mitä mm se WEF tarkoittaa. Se ei todellakaan tarkoita sitä, mitä sinulle heikon tietotasosi vuoksi tuputetaan.
Päätöksellä noudattaa veteraanien toivetta ei ole mitään tekemistä minkään muun kanssa kuin veteraanien oman toiveen.
Ap on valehtelija. Järjestöt itse toivoivat erillistä juhlaa: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010879622.html
Valaistus oli hieno ja tunnelmallinen, ja se sopi juhlaan erinomaisesti. Presidenttien ystäviä on aina kutsuttu juhliin, ei tämä ollut mikään poikkeus. Niinistö ei halunnut, että hänen ystäviään esitellään televisiossa, Stubbeille tämä taas kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on homofobinen maa, mieluummin äänestävät ruotsalaisen Cai-Göränin presidentiksi kuin homon. Tosin myihän se sähkönsiirrot ulkomaille.
Homofobisina äänestivät sitten bixun.
Tai sitten homoutta ei vain pidetty erityisen oleellisena meriittinä virkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ihan ymmärtänyt niitä torvi fanfaareita, joita soitettiin ennen ovien avaamista. Tornista roikkui jotain viirejä.
Tuli mieleen joku keskiaikainen linna, jossa ennen kuninkaan eteen astumista soittatettiin torvea.
Se meni omasta mielestä vähän overiksi, Stubbi vaikutti vähän keikaroivalta tässä.
Oletko varma, että sillä oli jotakin tekemistä Stubbin kanssa? Olikohan sittenkin ihan TVkanavan oma veto.
Aika selvää minusta, että Stubb halusi uudistaa linnan juhlia ja se on nimenomaa hän, joka on stailauksesta päättänyt, ei TV kanava.
Vierailija kirjoitti:
Joo,jotenkin tuo uusi valaistus ei ollut mukava. Presidentin linnaan sopii tietty kliinisyys ja valkoinen marmori. Nyt oli keltaista ja punaista.
Nehän olivatkin kaveribileet, eivät itsenäisyysjuhlat, koska sieltä puuttuivat illan päätähdet tyystin. He, jotka sen itsenäisyyden meille taistelivat. Sitä eivät tehneet Stubbin kaverit.
Suomenruotsalaiset ovat ihan yhtä suomalaisia kuin suomenkielisetkin.
Eivät olleet itsenäisyysjuhlat, vaan presidenttiparin juhlat kavereilleen
Nyt oli erilaiset juhlintatavat ja hyvä niitäkin oli kokeilla. Vähän vielä totuteltavaa:
-illan avauksessa jääkärinmarssi kyllä henkilöityy veteraaneihin, nyt jotkut henkilöt vaan aloittivat kättelyn. Ehkä joku toinen kappalevalinta ensi vuonna.
- useammin kuuli tämä(kin) henkilö tuki rahallisesti kampanjaa.
- presidenttiparin tanssialoituksesta tuli mieleen kuninkaalliset häät (Ruotsin V.).
-valaistus oli tunnelmallisempaa, kotiruuduilla ei enää henkilöt näkyneet salissa selkeästi.
Tuli enemmän ehkä isot häät mieleen jossain kohdin kuin linnanjuhlat. Virkistävän erikoista. Minkälaista sitten ensi vuonna, spektaakkelia odotellessa 😊
Presidentti käski antaa. Ex-adjutantti ihan vitsinä vain kysyi, olisko käsidesiä.