Stubbin juhlien punainen valaistus ja veteraanien vaihto kavereihin.
Veteraanijärjestöt eivät tunnistaneet väitettä, että veteraanit olisivat itse toivoneet omia juhlia.
Käytelyjonossa oli pitkä liuta presidenttiparin henkilökohtaisia ystäviä ja naapureita. Kutsuja on varsin rajattu määrä, ja Suomessa pilvin pimein ihmisiä, joita olisi voinut palkita tärkeistä ansiosta yhteiskunnan ja isänmaan hyväksi. Sen sijaan Stubb kutsui kaiffareita ja kissanristiäisten vakiokalustoa eli viihdemaailman julkkiksia.
Lisäksi punainen valaistus näyttää irvokkaalta etenkin valokuvissa. Kuin yökerhon eteinen, arvokkuus on tiessään.
Mielestäni tästä kaikesta kuvastuu pinnallisuuden ohella, että pariskunta on kuin onkin hädintuskin suomalainen.
Kommentit (250)
Joo,jotenkin tuo uusi valaistus ei ollut mukava. Presidentin linnaan sopii tietty kliinisyys ja valkoinen marmori. Nyt oli keltaista ja punaista.
Vierailija kirjoitti:
Se rouvan työkavereiden määrä (Koneelta) oli käsittämätön. En muista että aiemmat puolisot olisi noin paljon omia tuttujaan kutsuneet.
Ihmettelin ensin, kun lähetyksessä mainittiin useamman titteliksi koneen työntekijä, että mikä meriitti se on. Vasta myöhemmin tajusin, että suzannen työkavereita.
Mieluummin veteraaneja ja lottia kuin turhia julkkiksia.
Olen ehkä vanhanaikainen (n30+) mutta kaipasin enemmän arvokkuutta, sillä kyseessä tämän maan suurin juhla.
Se bordellityylinen valaistus oli mauton. Kuinkahan moni sai migreenin?
Mannola olisi voinut jäädä kotiin sairaan miehensä luo.
Stubbi tosiaan vaihtoi kaikki vieraat omiin kokoomus kavereihinsa. Kokoomusta toistettiin koko ajan kättely rivissä. Itsekkään ihmisen toimintaa Stubbilta.
Cai-Göran Stubb:
Vappu Pimiä - JEEES!
Antero, 98v, sotaveteraani - NEJ TACK
Vappu Pimiä ja Marja Hintikka 🤮
Miksi se rikkain siivooja pääsi linnaan? 😠
Hyvät juhlavat olivat ja valaistus hyvä.
Olisiko tässä nähtävissä Suzannen tuoma englantilainen luokkayhteiskuntavaikutus? Siellä kansa pitää turpansa kiinni, kun herrat juhlivat. Stubbin käsitys siitä, mikä on Suomessa sopivaa kutsumista, on voinut hämärtyä. Perinteisesti puolison työkavereita ei kutsuta, koska presidentti edustaa kansaa, ei itseään tai varsinkaan puolisoaan. Esim Arajärven saunakavereita ei kutsuttu.
Minusta Haavisto olisi ollut parempi presidentti, ja Stubb on todistanut että arvomaailmansa on olematon. Juhlien tunnelma oli aneeminen ja surkea. Hänellä oli itseensä tyytyväinen virne päällä koko ajan ja vaimonsa on opetellut ulkoa muutaman lauseen suomea, mutta ei osaa spontaanisti edes muutamaa hyvää lausetta.
Minusta siellä oli paljon taviksia. Siitähän juhlia on aina kritisoitu, että ne ovat elitistiset. Nyt ei ollut.
Veteraaneja oli kutsuttu kaksikymmentä. Ja rikkaita kokoomus ihmisiä vaikka kuinka paljon.
Heidän bileensä, ei suomalaisten. Tässä mennään 2024.
pakko olla viimeiset linnan juhlat veronmaksajana en suostu tällaista ruotsalaisen eliitin juhlaa enää maksamaan
ja samalla on aika lopettaa ruotsinkielen pakollisuus Suomessa, opetelkoot kaikki suomenkielen kun tämä on Suomi eikä Ruotsi
Vierailija kirjoitti:
Vappu Pimiä ja Marja Hintikka 🤮
Miksi se rikkain siivooja pääsi linnaan? 😠
Auri oli kyllä paikkansa ansainnut auttamalla muita ihmisiä.
Voi, voi, kun lapsukaisia harmittaa niin perusteellisesti!
Oliko ajateltu ettei haluta ärsyttää tiettyjä maita.
Veteraanijärjestöiltä ei kysytty haluatteko erilliset juhlat vai linnan kutsuille. Isosetäni olisi halunnut, mutta ehkä rollaattori ja kuuro pappa ei sovi nykypressan imagoon.
Suzannen puku oli karmea. Ei hän niin seksikäs ole, että vartalo pitäisi kaulaan asti peittää.
Minusta oli ihanan rennon oloiset juhlat ja hymyilevä presidenttipari sai vieraatkin hyvälle tuulelle. Tosi kaunis valaistus.
Se rouvan työkavereiden määrä (Koneelta) oli käsittämätön. En muista että aiemmat puolisot olisi noin paljon omia tuttujaan kutsuneet.