Tammimasujen Su-Ke
Tein nyt uuden keskustelun, kun edellinen näytti loppuvan lauantaille.
Kiva kuulla että myös muilla on selkävaivoja ja liitoskipuja, ajattelin jo että oonko ainut "raihnainen". Muuten onneksi oma vointi hyvä.
Nyt on muutenkin mieli hyvä, kun käytiin hankkimassa uusi auto vauvaa varten. Mulla oli ennen sellainen pieni, vanha, rämä auto ja miehellä pakettiauto. Nyt sitten hankittiin mulle uudempi farmari, jolla on hyvä liikkua lapsen ja koiran kanssa. Kivaa:) Nyt pääsis sitten ostamaan sitä turvakaukaloakin.
Mutta eipä mulla kummempia
Hyvää sunnuntaita kaikille ja hyviä vointeja!
Mä siirryn tonne brion sivuille tutkimaan vaunujen värejä, on niin vaikea valita väri, joka sopii kummallekin, kun ei tota sukupuolta tahdota tietää ja myös tulevaisuuttakin ajatellen.
Vauva-arkeen minusta olisi syytä keskittyä paljon enemmän kuin itse synnytykseen, joka joka tapauksessa etenee kuten sen on tarkoituskin. Itse olin (ja olen kuullut muutaman kaverin sanovan ihan samaa!) keskittynyt ajatuksissani niin synnytykseen, että en osannut oikeasti ajatella millaista elämä olisi sitten sen jälkeen, vaikka tietysti kaikki normaalit varustelut ja järjestelyt olikin tehty. Vauvan henki on kuitenkin sinun vastuullasi sen ensimmäisen hengenvedon jälkeen 24h joka ikinen sekunti.
Imetys tekee kipeää, se oli uutta eikä mitään mukavaa. Maitoa ei aluksi tullut ollenkaan, vaikka sitä hoetaan että vauva pärjää tipoilla - minun vauvani eivät vain ole pärjänneet, kun äiti on ollut viikon kuivilla alussa. Sen jälkeen maitoa on kyllä tullut. Vauva ei todellakaan osaa itse ottaa rinnasta kiinni, vaan SINUN täytyy itse se vauvalle opettaa - vaikket itsekään tietäisi, miten se tapahtuu. Kun kysyi neuvoa eka kerralla, kätilöt tulivat nipistämään rinnasta - AUTS! - toisella kerralla osasin jo itse hoitaa homman. Onneksi ystävä neuvoi, että ekat kaksi viikkoa imetyksestä on helvettiä (siis sen helvetillisen synnytyksen päälle, jes, mutta tähän ajatukseen turvasin ja) joka kyllä pitää paikkansa. Silloin ei vielä kannattaisi luovuttaa... (toisella kerralla itkin äidilleni 5pv synnytyksen jälkeen, että tästä vauvasta tehdään pullovauva, kun on niin kiittämätön että tuntikausien jatkuvan rinnallaolon jälkeen nukahtaa viimein onnellisena saatuaan 10ml maitoa pullosta... silloin mieskin oli hyvin myötätuntoinen, eipä kyllä muuta voinut tehdäkään) mutta niin vaan alkoi viimein taas maitoa tulla ihan oikeasti.
Sekin yllätti, että sanotaan pikkuvauvojen nukkuvan suurimman osan vuorokaudesta. Esikoisemme sen sijaan valvoi suurimman osan aikaa, nukkuen 15 min pätkissä sen mitä nukkui. Lopun aikaa hän oli sitten kivulias, kärsien ilmeisesti vatsavaivoista sekä synnytyksen aiheuttamista kivuista niskassa, ja varmaan äidistäänkin joka ei tuntunut osaavan hoitaa ollenkaan. Vauvan itkun kestäminen oli tosi hankalaa, varsinkin kun lapsi itki paljon. Arki tuntui niin paljon raskaammalta, etten osannut ollenkaan kuvitella tätä. Ulkonakaan en päässyt liikkumaan koska vauva itki aina vaunuissa hysteerisesti. Suurimman osan aikaa olin vauvan kanssa kahden ja se oli aika ahdistavaa pitemmän päälle. Yöunien menetys oli kova paikka, siis että sen minkä saat nukuttua, tulee useassa pätkässä ja siinä välissä voi joutua valvomaan pitemmänkin pätkän, vauvan pahimmassa tapauksessa huutaessa yöt läpeensä. Se on todella hyvin, jos tarvii vain kaksi kertaa syöttää yössä.
Kuulostaa varmaan aika pessimistiseltä, mutta tämä on ollut ihan aikuisten oikeeta arkea meidän vauva-ajalla. Toinen lapsi yllätti olemalla itkuinen vain kuukauden, jonka jälkeen alkoi nukkua niin pitkiä yöunia etten olisi kuunaan voinut ensimmäisen perusteella kuvitellakaan! Voitte ehkä kuvitella sen, kuinka olin varautunut pahimpaan tällä toisella kertaa, joten oli psyykkisesti voimauttavaa ettei se ollutkaan niin pahaa tällä kertaa. Voin kyllä kuvitella toisinkin päin, että ensimmäinen on ollut helppo ja toinen ottaa viimeisetkin mehut irti vanhemmistaan ja siinä ollaan kovilla. Nyt kolmannella kerralla minulla ei ole mitään kuvitelmia... vyöhyketerapeutille varaan ajan jo laitokselta varmaankin tällä kertaa, toivottavasti sama on vielä hengissä ja ottaa vastaan...
No, mutta tässäpä näitä pääpointteja mitä matkan varrella on tullut vastaan, toivottavasti kukaan ensisynnyttäjä ei tästä menettänyt yöuniaan. Pääsääntöisesti kannattaa ajatella vauvan kanssa elämistä jo ennen synnytystä, jotta arki sujuisi jouhevammin sitten kun se alkaa. Synnytys kuitenkin on loppujen lopuksi suhteellisen lyhyt tapahtuma vaikka niin paljon muuttaakin.
t. eikkuli 21+5