Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä oli se viimeinen pisara, joka sai sinut hakemaan apua uupumukseen?
02.12.2024 |
Tai jos et hakenut, mitä teit?
Mä en tiedä mitä tehdä. Pidän töistäni, mutta työtaakka on ollut pidempään kohtuuton. Tämä ei siis ole vain minun arvioni, vaan johtoa myöten kysellään miten jaksan ja voivotellaan.
Mutta mitään ei tehdä. Ymmärrän että mulla on aika spesifi rooli, joka vaatii oman koulutuksen, eli kuka tahansa ei voi hypätä mulle avuksi. Mutta mitä ihmettä ne tekee jos mä vaan joku aamu en vaan pysty enää nousemaan töihin? Omalle esimiehelle olen sanonut etten tällaista jaksa kauaa ja että pian on oikeasti helpotettava. Mutta uudelleen, mitään ei tehdä.
Jotenkin kauhean vaikeaa mennä pyytämään vaikka terveydenhuollosta apua, mutta ei kai ole normaalia itkeä kun lähtee töistä, pelätä jokaista päivää ja olla niin väsynyt että kotona en tee muuta kuin nukun. Onneksi sentään asun yksin, niin voin oikeasti levätä jos niin haluan. Urheilu tuki ennen jaksamista, nyt en vaan jaksa tehdä sitäkään.
Kommentit (25)
Töiden jälkeen jäin istumaan autoon pitkiksi ajoiksi. Kotona ei ollut pieniä lapsia tai mäkättävää puolisoa tms, miksi en olisi halunnut mennä kotiin vaan töiden jälkeen en saanut itseäni vapaa-ajan moodiin muuten. Tein myös todella typeriä virheitä liikenteessä sekä töissä. Onneksi mitään ei sattunut mutta päätin etten jää odottelemaan sitä että ajan autolla jonkun yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vaan itkin eikä työhön keskittymisestä tullut enää mitään. Nukuin öisin 3h unia. Sydäntuntemukset ja vatsa sekaisin stressin takia.
Kun en saanut enää nukuttua, vaikka olin aivan poikki. Menin siis yliväsymystilaan. Enkä ollut tehnyt yhtään mitään eri tavalla. En ollut juonut energiajuomia kesken työpäivän tai mitään. Silti uni ei vain tullut. Lopulta päätin, että nyt riittää. En jaksa tällaista. Olen nyt vielä vähän aikaa saikulla. Toivottavasti töihin paluu sujuu hyvin. Kaksi viikkoa kun jaksaisi painaa, niin pääsee lomalle. Ei se vaadi muuta kuin sen, että saan unta iltaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hakenut apua, vaan lopetin työnteon ja opiskelun. Nyt vuosia työttömänä, eikä aikomusta palata töihin. Sen sijaan lepään, otan rennosti, nukun pitkään, urheilen.
Tilanne syntyi pikku hiljaa, lopulta heräilin aina aamuyöstä, mietin miten tekisin itsemurhan ja tietysti huonosti nukkuneena olin jatkuvasti väsynyt. Eräänä aamuna töihin meno tuntui jo täysin ylivoimaiselta. Silloin en ajanut töihin vaan työterveyteen.
Ihan noin pitkään en suosittele odottamaan. Voi sinne mennä aikaisemminkin. Kun menee ajoissa eikä päästä tilannetta liian pahaksi, voi vielä toipuakin. Mene sinä ajoissa, mene heti huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota sairaslomaa. Sun tehtävä ei ole miettiä miten muut työssä pärjää, jos et itse ole vastuussa henkilökunnasta ja jos oot sulla on varmasti joku mielessä kuka tätä työtä voi sen aikana hoitaa.
No siis eskaloitui, kun tuli eteen lomaviikko ulkomailla. En enää päässyt hotellin sängystä ylös enkä enää ikinä palannut takasin siihen duuniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uupumus on pelkkä suorittavien sekopääakkojen tapa olla trendikkäitä somessa.
> Pääse työhön valehtelemalla haastattelussa
> Et osaa mitään
> Ruikuta ettet saa opastusta eli sinun tapauksesasi täydellistä koulutusta työhön
> pakkosuorita se vähä mihin pystyt
> ole kykenemätön antamaa palautetta esimiehille
> mene työterveyteen itkemään uUpUmUstA
> saa parin kuukauden sairasloma
#naiset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun huomasin yhä useampana aamuna lapset hoitoon vietyäni ja töihin ajaessani pohtivani että missä kohtaa olisi hyvä tilaisuus ajautua vastaantulijoiden kaistalle ja törmätä rekkaan. Ja muutenkin itsetuhoiset ajatukset, monesti illalla nukkumaan mennessäni toivoin, etten enää aamulla heräisi. Näin jälkeenpäin kuulostaa ihan hirveältä, mutta siinä tilanteessa niihin ajatuksiin jotenkin turtui.
Vierailija kirjoitti:
No siis eskaloitui, kun tuli eteen lomaviikko ulkomailla. En enää päässyt hotellin sängystä ylös enkä enää ikinä palannut takasin siihen duuniin.
Ugandasta oli niiiin EHANAA?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ns. viimeistä pisaraa ei ole vielä tullut. Mutta lähellä on.
Tilanteeni kuulostaa pitkälti samalta kuin sinunkin. Ainoa ero, että työpaikallani on useampi samalla koulutuksella oleva henkilö, mutta suurin osa vastuista on kasattu minulle. Olen keskustellut asiasta ja esimieheni ymmärtää ja voivottellee asiaa, tyyliin "Tiedän, että nämä hommat ei mene tasan, mutta kun sä teet, niin voin 100% luottaa että se tulee tehtyä oikein" Eli se kiitos hyvästä työstä on lisää työtä.
Ahdistaa kun ajattelenkin sitä työmäärää mikä työpaikalla odottaa. Sitten pitäisi kaiken päälle olla täynnä uusia ideoita, seurata kilpailijoiden toimintaa aktiivisesti, kirjoittaa erilaisia raportteja ja auttaa muita työkavereita vielä niiden hommissa.
Varsinkin aamut on tosi rankkoja ja huomaan että olen tosi itkuherkkä aamuisin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Kun huomasin yhä useampana aamuna lapset hoitoon vietyäni ja töihin ajaessani pohtivani että missä kohtaa olisi hyvä tilaisuus ajautua vastaantulijoiden kaistalle ja törmätä rekkaan. Ja muutenkin itsetuhoiset ajatukset, monesti illalla nukkumaan mennessäni toivoin, etten enää aamulla heräisi. Näin jälkeenpäin kuulostaa ihan hirveältä, mutta siinä tilanteessa niihin ajatuksiin jotenkin turtui.
Minulla oli aivan samantyylisiä ajatuksia. Että mitä jos jäisin vahingossa auton alle, ja joutuisin pitkäksi aikaa sairaalaan. Saisin vain nukkia ja levätä.
Jäin tauko huoneen kahvi keskustelussa aina vaan sivua saan siellä kaikki puhuivat vain terapiassa käymisestä ja miten ihanaa se on lisäksi luen lehdistö kiinnostavia uupumustarinoita ja voimaannuin. Menin työterveyteen, pidin sipulia käsilaukussa ja ennen vastaanotolle menoa sipaisin sitä silmään. Itkin niin vakuuttavasti että sain heti kuukauden sairasloman ja pääsin terapiaan!!!
Vierailija kirjoitti:
Jäin tauko huoneen kahvi keskustelussa aina vaan sivua saan siellä kaikki puhuivat vain terapiassa käymisestä ja miten ihanaa se on lisäksi luen lehdistö kiinnostavia uupumustarinoita ja voimaannuin. Menin työterveyteen, pidin sipulia käsilaukussa ja ennen vastaanotolle menoa sipaisin sitä silmään. Itkin niin vakuuttavasti että sain heti kuukauden sairasloman ja pääsin terapiaan!!!
Hyvä että pääsit terapiaan
Kukaan ei pidä huolta jaksamisestasi lopulta kuin sinä itse. Työnantaja huolehtii ainoastaan että työt tulevat tehtyä. Kukaan ei ole korvaamaton ja siitä jos edes siivun oppii ymmärtämään, on polku parantumiseen mahdollinen.
Kovasti tsemppiä. Rohkeutta vaatii hurjasti hypätä pois oravanpyörästä, mutta kyllä se on lopulta sen arvoista. Kukaan muu ei ole sinä ja olet itsesi tärkein ihminen.
Oli se työ mitä tahansa, niin kaiken voi korvata. Sinua ei.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ns. viimeistä pisaraa ei ole vielä tullut. Mutta lähellä on.
Tilanteeni kuulostaa pitkälti samalta kuin sinunkin. Ainoa ero, että työpaikallani on useampi samalla koulutuksella oleva henkilö, mutta suurin osa vastuista on kasattu minulle. Olen keskustellut asiasta ja esimieheni ymmärtää ja voivottellee asiaa, tyyliin "Tiedän, että nämä hommat ei mene tasan, mutta kun sä teet, niin voin 100% luottaa että se tulee tehtyä oikein" Eli se kiitos hyvästä työstä on lisää työtä.
Ahdistaa kun ajattelenkin sitä työmäärää mikä työpaikalla odottaa. Sitten pitäisi kaiken päälle olla täynnä uusia ideoita, seurata kilpailijoiden toimintaa aktiivisesti, kirjoittaa erilaisia raportteja ja auttaa muita työkavereita vielä niiden hommissa.
Varsinkin aamut on tosi rankkoja ja huomaan että olen tosi itkuherkkä aamuisin nykyään.
OLEN NIIN ITKUHERKKÄ YYYYHYYY UUPUMUS, RAAKUT, PERSUT, ILMASTONMUUTOS, YYYYYHYYYT😫😖😩😭
Alue: Aihe vapaa
Mulla tilanne eskaloitui yhtenä iltana ihan järkyttävään paniikkikohtauksen, luulin oikesti että kuolen; henki ei kulkenut, sydän meinasi tulla rinnasta ulos, syke melkein 200 ja kalmankalpea. Seuraavana aamuna otin yhteyttä työterveyteen ja siitä asiat sitten lähti rullaamaan. Nyt olen vuoden verran toipunut, tytökykyisenä kyllä, mutta kyllä on vaikeaa ollut opetella sanomaan ei.