Paljon annettu, vähän saanut

Minä olen yrittänyt vetäytyä ja vältellä kiusaajiani peruskoulusta lähtien. Jostain syystä hempeässä mielessäni uskoin että heidän kiusaamisen, vähättelyn, pahoinpitelemisen, yksinjättämisen ja haukkumisen takana olisi ollut kateus.

Minulla oli itseasiassa isän naisystävän kautta silloin kaunis lapsuuden leikkikaveri tyttö johon tajusin vasta myöhemmin olleeni ihastunut. tai jopa umpi rakastunut. Ja siksi minä ajattelin että minulla oli enemmän kuin kiusaajillani.

Minä olen jo 20 -vuoden ajan toivonut kiusaajilleni hyvää että he saisivat perheen, seksiä, naisia ja työpaikan jne. Ainoa ehkä olisi että olisin saanut pitää edes tuon yhden tytön rakkauden itselläni - jota en tietenkään saanut koska hän ei enää ollut minuun ihastunut aikuisena.

Minä ikävä kyllä olen tästä nyky-ajasta huolimatta huomannut että kiusaajani ovat olleet täysin leppymättömiä, huolimatta siitä että paperilla heidän elämässään on kaikki se mitä hyvään elämään vaaditaan: terveyttä, lapset, parisuhde ja vähintää keskituloinen auto/asunto.

Minulla ei ole mitään näistä vaan olen sairaseläkkeellä ja vuokra-asunnossa, sekä sinkku.

En tajua mikä näitä ihmisiä niin kismittää ja mikä saa heidät edelleen kohtelemaan minua vihan kautta?