Jatkuva villasukkien pitäminen kertoo vakavasta sairaudesta
Kylmät jalat johtuvat:
Diabeteksestä
Jatkuvasti koholla oleva verensokeri vahingoittaa pieniä verisuonia ja valtimoita. Seurauksena verenkierto voi heikentyä ja jalat tuntua kylmiltä.
Diabetekseen liittyvät verisuonimuutokset voivat häiritä elintoimintoja vakavasti. Yksi diabeteksen merkittävä lisäsairaus on ääreishermoston häiriö eli neuropatia. Se ilmenee erityisesti alaraajoissa aiheuttaen särkyä sekä tuntoaistin muutoksia tai heikentymistä. Tuntoaistin heikentymisen seurauksena diabeetikon jalkoihin voi syntyä niin pahoja haavaumia ja tulehduksia, että on turvauduttava amputaatioon.
Diabetes ei ole ainut hermovaurioita aiheuttava tekijä. Koska alaraajojen kärkiosiin menevät hermot ovat elimistön pisimmät, ovat ne Terveyskirjaston mukaan myös alttiimpia vaurioille. Esimerkiksi paleltumat, alkoholin tai solunsalpaajien kaltaisille myrkyille altistuminen ja pitkäaikaissairaudet voivat vaurioittaa hermoja.
Hermostohäiriöt voivat Medical News Todayn mukaan saada jalat tuntumaan kylmiltä. Muita oireita ovat jalkojen puutuminen, pistely ja särky varsinkin yöaikaan.
Mielenterveysongelmista
Ahdistus voi saada jalat viilenemään. Tämä johtuu Medical News Todayn mukaan siitä, että kuormituksen seurauksena adrenaliinin eritys verenkiertoon lisääntyy. Adrenaliini supistaa pintaverenkiertoa ja vähentää veren virtausta kehon ääreisosiin.
Elimellisen reaktion tarkoituksena on säästää energiaa ja varautua tuleviin uhkiin pakkaamalla verta keskivartaloon. Nykymaailmassa taistele tai pakene -reaktio voi kuitenkin kääntyä ihmistä vastaan. Yksi ilmentymistä voi olla käsien ja jalkojen palelu.
Huonosta verenkierrosta
Verenkiertoon vaikuttavat monet elintavat. Esimerkiksi tupakointi, runsas paikallaanolo sekä korkea kolesteroli heikentävät verenkiertoa.
Anemiasta
Anemia eli alhainen hemoglobiini johtuu veren punasolujen vähyydestä tai punasolujen sairaudesta. Yleisin syy anemialle on vegaaniruokavalio ja raudan puute, mutta myös esimerkiksi B12-vitamiinin tai foolihapon puutos sekä pitkäaikaissairaudet voivat aiheuttaa anemiaa.
Kommentit (53)
So what? Kilpirauhasen vajaatoimintakin on vakava sairaus, ja sitä sairastavilla on aina villasukat jalassa.
Tai sitten lattia on tosi vetoinen.
Vierailija kirjoitti:
So what? Kilpirauhasen vajaatoimintakin on vakava sairaus, ja sitä sairastavilla on aina villasukat jalassa.
Kuulut sairaalaan!
Jatkuva trollaaminen ja typerien aloitusten tehtailu av-palstalla kielii vakavista mielenterveysongelmista..
Vierailija kirjoitti:
Tyypillisiä mummojen sairauksia. Ja sitten yleistävät sen kaikkiin ihmisiin että kYllÄhÄn vIlLasUkkIa AiNa tarvitaan. Huoh!
Haista sinä villasukkavihamielinen i d i o o t t i oma paskasi.
Tykkään pitää villasukkia. Monesti en muuta pidäkään päällä.
-m33
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten lattia on tosi vetoinen.
Mitä jos muuttaisit keskuslämmitettyyn taloon sieltä homeisesta pirtistä?
Kylmä lattia talvella on varma merkki siitä että homevaurio on tulossa tai on jo.
Taas hullu ja jalaton villasukkavihaaja trollaa. Hänellä kun on aivojen paikalla kiinalaiset akryylisukat.
Meillä pidetään myös villapaitoja, jopa villahousuja.
Ok-taloa ei ole varaa lämmittää talvella 25-asteiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten lattia on tosi vetoinen.
Mitä jos muuttaisit keskuslämmitettyyn taloon sieltä homeisesta pirtistä?
Sori vaan, mutta asun Helsinkiläisessä lähiössä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva trollaaminen ja typerien aloitusten tehtailu av-palstalla kielii vakavista mielenterveysongelmista..
Ok, mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva trollaaminen ja typerien aloitusten tehtailu av-palstalla kielii vakavista mielenterveysongelmista..
Ok, mummo.
Yup, incel.
Antakaa anteeksi ap:lle, hän ei tiedä mistä puhuu, koska hänellä ei ole jalkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten lattia on tosi vetoinen.
Mitä jos muuttaisit keskuslämmitettyyn taloon sieltä homeisesta pirtistä?
Sori vaan, mutta asun Helsinkiläisessä lähiössä.
Otan osaa köyhään elämääsi neukkukuutiossa itä-Helsingin getossa.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa anteeksi ap:lle, hän ei tiedä mistä puhuu, koska hänellä ei ole jalkoja.
Ei taida olla paljoa mitään muutakaan. Mutta yritetään ymmärtää.
Onko meillä uusi palstahullu - villasukkahullu? Aktivoituu aina joulun alla. Saanut pienenä trauman kun odottanut jotain ihmelelua ja saanutkin villasukat.
Kylmin lattia minkä tiedän on erään kerrostalon toisessa kerroksessa. Tietääkseni talossa on keskuslämmitys. Ikkunat ja parvekkeen ovet on tiivistetty, mutta silti lattia on kylmä.
Kylläpäs ne rumat, haisevat villasukat ovat lähellä palstamummojen sydäntä 🤣
Tyypillisiä mummojen sairauksia. Ja sitten yleistävät sen kaikkiin ihmisiin että kYllÄhÄn vIlLasUkkIa AiNa tarvitaan. Huoh!