Lue keskustelun säännöt.
Kaverivanhemuus
Ruokakaupassakin näkee kun vanhemmat kyselevät taaperoilta otetaanko tätä vai tätä, joka tuoteen kohdalla varmistellaan mitä mieltä lapsi on. Kiusallista katseltavaa.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu joka ikäluokassa on se pieni osa vanhempia, joilla se vanhemmuus ei suju. Suurimmalla osalla sujuu.
On myös ihan normaalia kysyä lapselta haluaako ennemmin banaani- vai mansikkajugurttia tai omena- vai päärynämehua. Se on lapsen osallistamista ikätasoisesti ja osoittaa että lapsi on tärkeä ja hänen mielipiteellään on väliä.
Itse olen joutunut kysymään myös mitä vielä puuttuu. Unohdin kesken kauppareissun ja oli pakko kysyä 3v:ltä muistaako hän mistä oli puhe kotona. Muisti ja siitäkin joku repi siellä kaupassa pelipöksyt.
Mutta yleensä vanhempi tietää kysymättä oman lapsen mieltymykset nimenomaan näiden alle kouluikäisten.
No joo mutta voihan sitä kysellä ja seurustella niiden lastenkin kanssa. Kun juttelee lasten kanssa ihan tavanomaisesti niin ne lapsetkin oppivat sitä
Tässä tulikin muuten mielenkiintoinen asia esille. Lapsen kanssa jutellessa juuri käy ilmi, millaisista asioista lapsi tykkää, joten puhumatta ei äiti opi, mistä lapsi tykkää, tai ei ainakaan kauheati kannata mykkänä istua, veikkaan. Myös me itse voimme jonain päivänä haluta mieluummin mansikkajogurttia, toisena viiliä, saako meiltä itseltään sitä kysyä? Ja onko se niin vaarallista kysyä tuollaista? Miettikää nyt ihan oikeati, mikä kohtelua on haitallista ja mikä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu joka ikäluokassa on se pieni osa vanhempia, joilla se vanhemmuus ei suju. Suurimmalla osalla sujuu.
On myös ihan normaalia kysyä lapselta haluaako ennemmin banaani- vai mansikkajugurttia tai omena- vai päärynämehua. Se on lapsen osallistamista ikätasoisesti ja osoittaa että lapsi on tärkeä ja hänen mielipiteellään on väliä.
Itse olen joutunut kysymään myös mitä vielä puuttuu. Unohdin kesken kauppareissun ja oli pakko kysyä 3v:ltä muistaako hän mistä oli puhe kotona. Muisti ja siitäkin joku repi siellä kaupassa pelipöksyt.
Mutta yleensä vanhempi tietää kysymättä oman lapsen mieltymykset nimenomaan näiden alle kouluikäisten.
No joo mutta voihan sitä kysellä ja seurustella niiden lastenkin kanssa. Kun juttelee lasten kanssa
Ai niin ja sovitaanko, ettei puolisosi saa enää varmistaa, haluatko että nappaat sen mansikkajogurtin mukaan. Ettei sulle tule turvaton olo.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen päättää, mitä ostetaan, mutta toki hän voi lapselta kysyä joidenkin tuotteiden kohdalla, otetaanko tätä vai tätä. Mutta viisas vanhempi kysyy sitä terveellisten asioiden kohdalla eikä vain makeiden herkkujen.
Esimerkiksi että otetaanko tavallisia oransseja porkkanoita vai erivärisiä. Tai otetaanko ruispaloja vai kauraleipää.
Juuri näin. Ikätasoisesti voi antaa valita kahdesta vaihtoehdosta silloin tällöin. Mutta näitä aivan kaikesta kyseleviä kaverivanhempia tuntuu kyllä nykyään riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen päättää, mitä ostetaan, mutta toki hän voi lapselta kysyä joidenkin tuotteiden kohdalla, otetaanko tätä vai tätä. Mutta viisas vanhempi kysyy sitä terveellisten asioiden kohdalla eikä vain makeiden herkkujen.
Esimerkiksi että otetaanko tavallisia oransseja porkkanoita vai erivärisiä. Tai otetaanko ruispaloja vai kauraleipää.
Juuri näin. Ikätasoisesti voi antaa valita kahdesta vaihtoehdosta silloin tällöin. Mutta näitä aivan kaikesta kyseleviä kaverivanhempia tuntuu kyllä nykyään riittävän.
Sitä saa kyllä nykyvanhempi jännittää jokaista sanamuotoaan ja tekemistään, jottei päädy päivittelyn aiheeksi palstalle tai johonkin kolumniin.
Montakohan kertaa olen ollut lapsen kaupassa ja miettinyt ääneen, että mitäs tänään laitettaisiin ruoaksi. Voin vaan kuvitella miten joku tuon kuultuaan pöyristellyt, että lapsiko meillä päättää mitä ruokaa tehdään.
Lapsi itse tosin on tottunut siihen, että höpisen ajatuksiani ääneen, ja tietää tuota pohdintaa seuraavan "tehdäänkin spagettia/muuta vastaavaa ".
Mutta ilmeisesti pitäisi ihan hiljaa vaan varuiksi pysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse höpöttelen 1-vuotiaalle kaupassa tyyliin "mitäs tänään syötäisiin.. otetaanko tästä jauhelihaa.. tätä leipää.. otetaampa banaaneja, vai ottaisko sittenkin persimoneja.. mitäs jogurttia me otettaisiin.." lapsi katselee aivan haltioissaan kaikkea kaupan valikoimaa kärristä käsin ja jos osoittelee jotakin, niin kerron mitä se on ja saatan tokaista, että otetaanko. Ei lapsi silti päätä eikä tule päättämään mitä tänään tehdään ruuaksi tai mitä ostetaan.
Sama juttu. Se on lapsen huomioimista ja viihdyttämistä. Saatan kysyä vaikka, että olisiko kiva syödä joku päivä kalapuikkoja, vaikka olisin jo päättänyt asian ja laittaisin ne ostoskoriin lapsen vastauksesta huolimatta. Jos en juttelisi noin 2-vuotiaalleni, hän tylsistyisi ja hermostuisi.
Tällä tavalla kaikkien kauppareissusta tulee mukavampi. Ei tullut mieleenkään, että joku tällaistakin tarkk
On ihan ilo nähdä tuollaista kaupassa nykyään. Paljon parempi kuin se että lapsi istuu tabletti kädessä kärryssä
On oikeasti aika sääli katsoa vanhempia, jotka mainostavat että heidän parhaat ystävät ovat heidän aikuiset lapsensa.
Se kertoo valitettavasti turhan paljon vanhemmasta itsestään kuin lapsista. Yleensä näillä lapsilla on erilaisia erityisherkkyys, ADHD, tms diagnooseja joita on lapsena hankittu vanhemman avustuksella, kun ei ole oikeasti panostettu kasvatukseen vaan kaikki vähänkin poikkeava käytös tai hankaluus on automaattisesti jokin häiriö tai sairaus, joita varten on sitten joustu erilaisissa terapiossa ja erikoislääkäreissä ja kiusattu opettajia. Lapselta itseltään ei ole vaadittu koskaan mitään.
Ja usein myös näillä aikuisilla itselläänkin on jokin diagnoosi vastaavalla tavalla ja sillä selitetään kaikenlaista ja haetaan somessa huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse höpöttelen 1-vuotiaalle kaupassa tyyliin "mitäs tänään syötäisiin.. otetaanko tästä jauhelihaa.. tätä leipää.. otetaampa banaaneja, vai ottaisko sittenkin persimoneja.. mitäs jogurttia me otettaisiin.." lapsi katselee aivan haltioissaan kaikkea kaupan valikoimaa kärristä käsin ja jos osoittelee jotakin, niin kerron mitä se on ja saatan tokaista, että otetaanko. Ei lapsi silti päätä eikä tule päättämään mitä tänään tehdään ruuaksi tai mitä ostetaan.
Sama juttu. Se on lapsen huomioimista ja viihdyttämistä. Saatan kysyä vaikka, että olisiko kiva syödä joku päivä kalapuikkoja, vaikka olisin jo päättänyt asian ja laittaisin ne ostoskoriin lapsen vastauksesta huolimatta. Jos en juttelisi noin 2-vuotiaalleni, hän tylsistyisi ja hermostuisi.
Tällä tavalla kaikkien kauppareissusta tulee mukavampi. Ei
Tai syö jotain, jota ei ole edes vielä maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.
Eli et osaa olla vanhempi. Lapset kokeilevat aina rajojaan ja vanhemman tehtävänä on ne asettaa. Itkua ja huutoa tulee, mutta parin kerran jälkeen lapsikin ymmärtää ettei sillä saavuta mitään.
Edes yliopistokoulutetut varhaiskasvatuksen asiantuntijat eivät usein saa lapsia aisoihin. Siitä on tehty aivan liian vaikeaa.
Kyllä ne saa. Ei ole tosiasiassa mikään ongelma, mutta työkalut on viety pois. Lopputulemana asianmukaisen käytöksen vaatimuksesta ja kasvatuksesta vain seuraa vanhemmilta valituksia, somessa haukkumista ja syytöksiä milloin mistäkin. Sosiaalinen paine vanhempien osalta on sellainen, että sitä ei 2500€ kuukausipalkalla kannata ottaa vastaan. Lisäksi painetta pelkäävät epävarmat esimiehet, joista ei ole johtajiksi. Ei, vaikka kuinka olisivat rekryfirmojen palikkatestit läpäisseet ja osanneet vastailla juuri oikein haastatteluissa esitettyihin kysymyksiin. Johtajuus on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen päättää, mitä ostetaan, mutta toki hän voi lapselta kysyä joidenkin tuotteiden kohdalla, otetaanko tätä vai tätä. Mutta viisas vanhempi kysyy sitä terveellisten asioiden kohdalla eikä vain makeiden herkkujen.
Esimerkiksi että otetaanko tavallisia oransseja porkkanoita vai erivärisiä. Tai otetaanko ruispaloja vai kauraleipää.
Juuri näin. Ikätasoisesti voi antaa valita kahdesta vaihtoehdosta silloin tällöin. Mutta näitä aivan kaikesta kyseleviä kaverivanhempia tuntuu kyllä nykyään riittävän.
Sitä saa kyllä nykyvanhempi jännittää jokaista sanamuotoaan ja tekemistään, jottei päädy päivittelyn aiheeksi palstalle tai johonkin kolumniin.
Montakohan kertaa olen ollut lapsen kaupassa ja miettinyt ääneen, että mitäs tänään laitettaisiin r
Minä pohdin samalla tavalla kaupassa ääneen aikuisten lasteni kanssa. Samoin puolisoni kanssa. Varmaan joku ajattelee, että siinä äitiä alistetaan, hyödynnetään ja lypsetään aikuisten lasten ja niiden isän toimesta oikein kunnolla. Voi mua naisparkaa! 😂
Mun lapsuudessa oli ihan yleinen kasvatustapa että vanhemmat huusi kaikesta, ei puhuttu tunteista eikä mitään sääntöjä perusteltu. Ehkä nämä lapset yrittävät nyt välttää olemasta samanlaisia vanhempia itse ja se menee liiallisuuksiin. Ai mutta tää olikin keskustelu jogurtista, pahoittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu joka ikäluokassa on se pieni osa vanhempia, joilla se vanhemmuus ei suju. Suurimmalla osalla sujuu.
On myös ihan normaalia kysyä lapselta haluaako ennemmin banaani- vai mansikkajugurttia tai omena- vai päärynämehua. Se on lapsen osallistamista ikätasoisesti ja osoittaa että lapsi on tärkeä ja hänen mielipiteellään on väliä.
Itse olen joutunut kysymään myös mitä vielä puuttuu. Unohdin kesken kauppareissun ja oli pakko kysyä 3v:ltä muistaako hän mistä oli puhe kotona. Muisti ja siitäkin joku repi siellä kaupassa pelipöksyt.
Mutta yleensä vanhempi tietää kysymättä oman lapsen mieltymykset nimenomaan näiden alle kouluikäisten.
Ei kaikki lapset ole nirsoja yksiruokaisia.
Jos lapsi tykkää Kaikesta jugurtista, niin kai voi kysyä, mitä makua tällä kertaa?
Itse kyllä näen kaverivanhemmuuden hiukan eri tavalla. Ei se lapsi siitä rikki mene, että hänen kanssaan keskustellaan mieltymyksistä ja että saa esim. valita mieleisensä jogurtin. Ongelmia tulee siitä, kun lapsi on päättävässä roolissa asioissa, joissa aikuisen pitäisi tehdä päätös. Esim. meillä on sukulainen, joka avioeron jälkeen ei pärjää lapsensa kanssa. Sitten hän tunkee aina meille, koska meillä on samanikäisiä lapsia. Joskus olen esim. ehdottanut, että kun meille on jäänyt jotain lahjakortteja esim. heurekaan tai johonkin sisäleikkipuistoon, että menisivät isät ja lapset jä käyttäisivät ne, niin ei, on pitänyt mennä jonnekin muualle, koska tämä prinsessa on halunnut muuta ja sitten kaikki muut viisi ovat hänen armoillaan. Sama pätee ruokailuihin ja nukkumaanmenoon - meillä menee koko elämä ihan sekaisin kun tuo yksi lapsi riekkuu hereillä yöllä (aikuset ei myöskään saa omaa ilta-aikaa) ja esim. ruokapöydässä ipana ei suostu syömään vaikka vaihtoehtojakin olisi - niin isä sitten tarjoaa lapselleen jäätelöä ruoan sijaan, tai jätti karkkipussin. Kaikki on yhtä kaaosta kun ovat meillä ja ymmärtääkseni kotonaan vielä pahemmin, kun tulevat meille ns turvaan. SIlti tuota lasta ei saa yhtään komentaa, kaikkea pitäisi vaan keskustella. Sitten heidän koko meillä oloaika menee sellaseen kamalaan jatkuvaan ruikuttamiseen ja vääntämiseen. Lapsi ei myöskään ole osannut esim. käydä itsenäisesti vessassa edes viskari vuoden jälkeen. Tai kouluikäisenä vielä pärjää esim. uimahallissa itse (kun seurassa on vain muita lapsia ja aikuisia, mutta ei oma äiti tai isä). Niin että kauhulla taas odotan joulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.
Eli et osaa olla vanhempi. Lapset kokeilevat aina rajojaan ja vanhemman tehtävänä on ne asettaa. Itkua ja huutoa tulee, mutta parin kerran jälkeen lapsikin ymmärtää ettei sillä saavuta mitään.
Koti on se paikka, jossa käydään asioita ja käytömalleja läpi lapsen ikätasoisen ymmärryksen mukaan, eikä tulla ihmisten ilmoille, ennenkuin ne asiat on ymmärretty. Ei huomionhakumielessä eikä elämyskokemusmielessä. Sivistysvaltioissa tätä kutsutaan kasvatukseksi.
Kyllä tämä on huomattu. Ollaan lapsen kavereita eikä kaverin mieltä saa pahoittaa. Oikeasti lapsen kuuluu kokea välillä myös pettymyksiä ja vanhemman tehtävä on näitä pettymyksiä tuottaa senkin uhalla, että siitä seuraa raivokohtaus, koska ei lapsi muuten voi oppia, että aina voi saada sitä mitä haluaa. Jos sitä ei opi pikkulapsena, niin sitten ollaan pulassa, kun lapsi kasvaa isommaksi
Kamalaa, miten joiltakin vanhemmilta puutuu täysin maalaisjärki. Jos lapselle ei osaa laittaa rajoja niin pitää mennä jostain hakemaan apua siihen!
Tästä tulikin jugurtinvalintaketju :D
Varmaan joo kannattaisi selvittää mitä milläkin termillä tarkoitetaan. Teinin vanhempana ajattelen että kaverivanhempi ostaa lapsilta kielletyt tuotteet ja tunkee mukaan iltamenoihin. Ei uskalla sanoa että en osta kun pelkää että teini suuttuu eikä enää tykkää äitylistä. Totuus kuitenkin se että mustasukkainen nuoresta ja haluaa väkisin olla se viileä vanhempi jolle kaikki käy ja josta teinin kaverit tykkää. Oma teini ei tykkää koska ei halua äidin kanssa hengailla.
Muutenkin kaverivanhemmuus saa aikaan epävarmuutta koska teinikin tarvitsee vielä rajat kotona. Meillä ne rajat on kaunis käytös ja asiallinen puhelin/ruutuaika, olleet samat taaperosta asti. Muun olen näyttänyt esimerkin kautta. Omassa nuoruudessa ihan tavallisetkin nuoret liikkuivat enemmän illalla ja yöllä, nykyään ovat enemmän kotona. Tarvittaessa on sovittu kavereiden kanssa yhdenmukainen kotiintuloaika.
Mutta ainakaan meillä ei ole kasvanut pikku tyrannia tai ylikävelevää teiniä vaikka aika paljon on saanut päättää itse :)