Kaverivanhemuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Kun pienelle lapselle asettaa rajat , ja kestää hieman lapsen pahaa mieltä, niin valtaosa sun kuvailemastasi käytöksestä jää pois kuin itsestään.

Lapsi kokee turvallisuutta ja tietää , että huuto ja tappelu ei auta.

Ja jos rajoja ei aseta, niin 2v on teidän perheen pomo.

Lapsille puhutaan samalla äänenpainolla oli tunnetila mikä tahansa kulta rakas blaablaa kyllä lapsille saa näyttää että on vihainen ärsyyntynyt yhtälailla kuin iloinen jne se ei tarkoita reikäpäänä huutamista tms. Mieluummin olen ärsyttävä kurinpitäjä joka on kuitenkin oikeudenmukainen kuin löysäper se huoltaja jotka ei uskalla kasvattaa. Kyllä ne lapset vihaa teitä siellä lastenkodissa viimeistään.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen päättää, mitä ostetaan, mutta toki hän voi lapselta kysyä joidenkin tuotteiden kohdalla, otetaanko tätä vai tätä. Mutta viisas vanhempi kysyy sitä terveellisten asioiden kohdalla eikä vain makeiden herkkujen.

Esimerkiksi että otetaanko tavallisia oransseja porkkanoita vai erivärisiä. Tai otetaanko ruispaloja vai kauraleipää. 

Kun mää olin lapsi niin ei meiltä mitään kyselty. Ostettiin aina halvinta. Vanhaan aikaan joka tölkissä oli ainakin se pennin ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Tämä. Voin kuvitella tän ketjun vanhemmat, jotka vaan ottaa mukisematta aina lapseltaan ne jatkuvat lyönnit ja nyrkkiä mieluummin kuin kuuntelee mitä lapsi haluaa syödä ja tehdä. Toiset taas haluaa elää ilman päivittäisiä nyrkiniskuja.

Tälläiset nyrkkivaiheet ei kuulu lapsille, niihin tulee puuttua heti kun eka isku tulee.

Millä estät ne nyrkiniskut. Ei lasta voi pakkopaitaankaan laittaa koska lastensuojelu puuttuu siihen.

Mä läpäisin takaisin. Loppui siihen yhteen kertaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Kun pienelle lapselle asettaa rajat , ja kestää hieman lapsen pahaa mieltä, niin valtaosa sun kuvailemastasi käytöksestä jää pois kuin itsestään.

Lapsi kokee turvallisuutta ja tietää , että huuto ja tappelu ei auta.

Mitä tarkoittaa "rajat"? Sitäkö, että lapselle ystävällisen diplomaattiseen äänensävyyn kerrotaan, että hänen äskettäinen toimintansa ei ole hyväksyttävää? Ja mitä tapahtuu jos lapsi ei halua noudattaa hänelle asetettua rajaa vaan kävelee sen rajan yli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Kun pienelle lapselle asettaa rajat , ja kestää hieman lapsen pahaa mieltä, niin valtaosa sun kuvailemastasi käytöksestä jää pois kuin itsestään.

Lapsi kokee turvallisuutta ja tietää , että huuto ja tappelu ei auta.

Mitä tarkoittaa "rajat"? Sitäkö, että lapselle ystävällisen diplomaattiseen äänensävyyn kerrotaan, että hänen äskettäinen toimintansa ei ole hyväksyttävää? Ja mitä tapahtuu jos lapsi ei halua noudattaa hänelle asetettua rajaa vaan kävelee sen rajan yli?

Rajat on sitä, että lapselle on ohjattu miten toimitaan, ja jos ei lapsi noudata ohjausta niin tulee seuraus. Kaikenlainen höpinä ja pöpinä on yleensä naurettavaa. Jossain tapauksissa jonkinlainen kasvatuskeskustelu voi olla järkevää isomman lapsen kohdalla, mutta pienemmän kanssa seuraus, kun se on selkeämpää lapselle.

Esim, jos lapsi pelleilee ruokapöydässä vaikka tietää ettei niin tehdä niin seuraus on ruokailun loppuminen siihen paikkaan ja siirtyminen omaan huoneeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Kun pienelle lapselle asettaa rajat , ja kestää hieman lapsen pahaa mieltä, niin valtaosa sun kuvailemastasi käytöksestä jää pois kuin itsestään.

Lapsi kokee turvallisuutta ja tietää , että huuto ja tappelu ei auta.

Mitä tarkoittaa "rajat"? Sitäkö, että lapselle ystävällisen diplomaattiseen äänensävyyn kerrotaan, että hänen äskettäinen toimintansa ei ole hyväksyttävää? Ja mitä tapahtuu jos lapsi ei halua noudattaa hänelle asetettua rajaa vaan kävelee sen rajan yli?

Rajat on sitä, että lapselle on ohjattu miten toimitaan, ja jos ei lapsi noudata ohjausta niin tulee seuraus. Kaikenlainen höpinä ja pöpinä on yleensä naurettavaa. Jossain tapauksissa jonkinlainen kasvatuskeskustelu voi olla järkevää isomman lapsen kohdalla, mutta pienemmän kanssa seuraus, kun se on selkeämpää lapselle.

Esim, jos lapsi pelleilee ruokapöydässä vaikka tietää ettei niin tehdä niin seuraus on ruokailun loppuminen siihen paikkaan ja siirtyminen omaan huoneeseen. 

Nuo seuraukset ovat se missä kasvattaja joutuu väkisinkin astumaan miinakentälle. Esim. jos lapsen ruokailun keskeyttää, niin äkkiä siinä on joku kertomassa, että on väärin pitää lasta nälässä.

En usko, että tulee ulkopuolelta kommenttia. Vanhemmat itse vain hyysäävät, kun heillä tekee pahaa olla tiukka. Se lapsi ei mitenkään mene rikki normaaleista rajoista. Päin vastoin se kasvattaa.

Tuossahan vanhempi ei pidä lasta nälässä, vaan lapsi itse ja lapsi kyllä oppii kun tulee se seuraus. No ihan sama. Siinäpä mietitte miksi 5 v:t hyppivät silmille ja kirkuvat, kun jotain kieltää. 

Eikös ne kosk elan teinihirviöt olleet niitä rajattomia juurikin. Miettikää vanhemmat. Lapselle on oltava rajat, sekä vastuullinen, rakastava  vanhempi, joka on lapsen yläpuolella eli sanelee säännöt. Ei taaperolta kysellä. Eli normaalit asiat tehdään ja mennään, voidaan kysyä ottaako lelun mukaan, tai minkäväriset sukat laittaa. Ja laki pitäisi olla, joka kieltää ettei kotona vauvan kanssa oleva vanhempi vie toista lasta päiväkotiin, miksi vie kun on kotona.

Mielestäni aloittajan esimerkki jogurtin valinnasta kaupassa ei kuvaa kaverivanhemmuutta. Olen viiden lapsen äiti ja pakostakin melkoisen tiukka rajojen pitäjä. Lapselle tulee antaa mahdollisuus valintoihin ja elämäänsä vaikuttamiseen ikätason ja tilanteen sallimissa rajoissa. Ihan ok antaa lapsen valita.

Rajojen pitäminen tulee sitten siinä, että annetaan valinnoilla tietyt raamit. Voit valita tästä hyllystä jogurtin, mutta et tuosta toisesta missä on kalliimpia. Voit syödä tästä tai tuosta kulhosta, mutta et matalalta lautaselta. Muumilusikalla tai tavallisella, mutta et sormin jne.

Jos ei totella, niin sitten mennään jäähylle. Meillä käytetään varoitusta ja jäähyä jo taaperollakin. Tässä ollaan nykyään liian varovaisia, ettei uskalleta antaa rangaistuksia. Ei jäähy ole mikään huutamisen tai väkivallan paikka, vaan vanhemman tulee pysyä rauhallisena, mutta peräänantamattomana. Lapsi oppii, että teoilla on seuraukset. Ja sen jälkeen aina sovitaan asiat 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu joka ikäluokassa on se pieni osa vanhempia, joilla se vanhemmuus ei suju. Suurimmalla osalla sujuu.

On myös ihan normaalia kysyä lapselta haluaako ennemmin banaani- vai mansikkajugurttia tai omena- vai päärynämehua. Se on lapsen osallistamista ikätasoisesti ja osoittaa että lapsi on tärkeä ja hänen mielipiteellään on väliä.

Itse olen joutunut kysymään myös mitä vielä puuttuu. Unohdin kesken kauppareissun ja oli pakko kysyä 3v:ltä muistaako hän mistä oli puhe kotona. Muisti ja siitäkin joku repi siellä kaupassa pelipöksyt.

Mutta yleensä vanhempi tietää kysymättä oman lapsen mieltymykset nimenomaan näiden alle kouluikäisten.

Omalla lapsellani muuttui nuorempana makumieltymykset nopeastikin, niin välillä nyt vaan valitettavasti en ollutkaan superihminen, vaan oli varmistettava haluatko banaani- vai mansikkajogurttia. 

Kun oli ihan vauva, niin juttelin hänelle paljonkin, esim. kaupassa juttelin enemmänkin itsekseni, että pitiköhän meidän ostaa vielä tyyliin perunoita. Eiköhän siihen joku puuttunut, että en kai oleta lapsen tuohon osaavan vastata. 

No, en olettanut 5kk vauvani muistavan, onko meillä perunoita kotona. Vaan sen ääneen miettimisen ja juttelun ansiosta kehittyi lapselle jo nuorena laaja sanavarasto. Mutta väärinhän oli tämäkin toki tehty, kuinkas nyt muutenkaan. 

Itse höpöttelen 1-vuotiaalle kaupassa tyyliin "mitäs tänään syötäisiin.. otetaanko tästä jauhelihaa.. tätä leipää.. otetaampa banaaneja, vai ottaisko sittenkin persimoneja.. mitäs jogurttia me otettaisiin.." lapsi katselee aivan haltioissaan kaikkea kaupan valikoimaa kärristä käsin ja jos osoittelee jotakin, niin kerron mitä se on ja saatan tokaista, että otetaanko. Ei lapsi silti päätä eikä tule päättämään mitä tänään tehdään ruuaksi tai mitä ostetaan.

Mä luulin, että tämä olisi ollut mielenkiintoinen ja oivaltava ketju kaverivanhemmista (eli vanhemmista, jotka ystävystyvät lastensa kautta), mutta tää olikin taas yksi valitusketju.

Vierailija kirjoitti:

Itse höpöttelen 1-vuotiaalle kaupassa tyyliin "mitäs tänään syötäisiin.. otetaanko tästä jauhelihaa.. tätä leipää.. otetaampa banaaneja, vai ottaisko sittenkin persimoneja.. mitäs jogurttia me otettaisiin.." lapsi katselee aivan haltioissaan kaikkea kaupan valikoimaa kärristä käsin ja jos osoittelee jotakin, niin kerron mitä se on ja saatan tokaista, että otetaanko. Ei lapsi silti päätä eikä tule päättämään mitä tänään tehdään ruuaksi tai mitä ostetaan.

Sama juttu. Se on lapsen huomioimista ja viihdyttämistä. Saatan kysyä vaikka, että olisiko kiva syödä joku päivä kalapuikkoja, vaikka olisin jo päättänyt asian ja laittaisin ne ostoskoriin lapsen vastauksesta huolimatta. Jos en juttelisi noin 2-vuotiaalleni, hän tylsistyisi ja hermostuisi.

Tällä tavalla kaikkien kauppareissusta tulee mukavampi. Ei tullut mieleenkään, että joku tällaistakin tarkkailee ja siitä närkästyy.

Yksi tuttavapariskunta kasvattaa lastaan juurikin lässyttämällä ja selittämällä. Lapselle suuttuminen ja suorat tiukat ohjeet ja toiminta on tabu. En kehtaa sanoa mitään kun kertovat montako tuntia meni taas jossain arkitoimen suorittamisessa, kuten pukemisessa tai nukkumaanmenossa. Suhtautuvat myös hyvin välinpitämättömästi siihen miten lapsi kohtelee toisten omaisuutta tai lapsia. Eivät esim.kiellä lasta jos hän menee omin päin toisen pihapiiriin leikkimään ulkoleluilla ja toisen lapsen mottaaminen ja töniminen eivät ole mitään.

Lapseni on samanikäinen enkä halua että päätyvät kouluun samalle luokalle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu joka ikäluokassa on se pieni osa vanhempia, joilla se vanhemmuus ei suju. Suurimmalla osalla sujuu.

On myös ihan normaalia kysyä lapselta haluaako ennemmin banaani- vai mansikkajugurttia tai omena- vai päärynämehua. Se on lapsen osallistamista ikätasoisesti ja osoittaa että lapsi on tärkeä ja hänen mielipiteellään on väliä.

Itse olen joutunut kysymään myös mitä vielä puuttuu. Unohdin kesken kauppareissun ja oli pakko kysyä 3v:ltä muistaako hän mistä oli puhe kotona. Muisti ja siitäkin joku repi siellä kaupassa pelipöksyt.

Mutta yleensä vanhempi tietää kysymättä oman lapsen mieltymykset nimenomaan näiden alle kouluikäisten.

Ai että lapsi ei voi tykätä useammista mauista? Aika ankeaa teillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taaperon kanssa ei ole kaveri, niin siitä taas seuraa huutoa, itkua, karkailuyrityksiä, kiinnipitelyä, kiinniköyttämistä, käskytystä, uhkailua ja kaikkea muuta vastaavaa sellaista toimintaa, mikä on julman ja huonon vanhemman merkki sekä lasun paikka.

Tämä. Voin kuvitella tän ketjun vanhemmat, jotka vaan ottaa mukisematta aina lapseltaan ne jatkuvat lyönnit ja nyrkkiä mieluummin kuin kuuntelee mitä lapsi haluaa syödä ja tehdä. Toiset taas haluaa elää ilman päivittäisiä nyrkiniskuja.

Tälläiset nyrkkivaiheet ei kuulu lapsille, niihin tulee puuttua heti kun eka isku tulee.

Millä estät ne nyrkiniskut. Ei lasta voi pakkopaitaankaan laittaa koska lastensuojelu puuttuu siihen.

Esimerkiksi nappaamalla kädestä kiinni. Sitten selittää lapselle, että et lyö. Et nyt, etkä vastaisuudessa. Toista tarvittavan monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin, että tämä olisi ollut mielenkiintoinen ja oivaltava ketju kaverivanhemmista (eli vanhemmista, jotka ystävystyvät lastensa kautta), mutta tää olikin taas yksi valitusketju.

Kaverivanhemmuus sanana on saanut turhan negatiivisen kaiun. Ikäänkuin olisi täysin poissuljettua olla sekä hyvä vanhempi että lapsensa ystävä. Itse ainakin haluan olla lapselle sekä äiti että ystävä, joka tietää mitä lapsen elämässä on meneillään ja jolta uskaltaa kysyä neuvoa ja tunnustaa myös jos on tullut hölmöiltyä. Vaikka vanhemmalla tulee olla auktoriteettia, johtaa liian tiukka auktoriteettivanhemmuus kuiluun lapsen ja vanhemman välillä sekä todennäköisesti myös kapinointiin vanhempaa vastaan.

En lukenut koko ketjua mutta mitäs mieltä olette kun joissain ohjeistetaan että lapselle ei saisi korottaa ääntä tai pitäisi aina olla rauhallinen eikä mennä tunteen mukaan. 

Meillä tämä ei toimi. Ollenkaan. Jos vaikka taapero heittelee ruokaa lattialle, niin jos ei ohjaaminen auta, auttaa se, kun syvällä ja kovalla rintaäänellä lähes säikäyttäen ilmaisee että nyt loppu, näyttäen vihaista naamaa. 

Mutta onko sekin väärin.

Tuntuu että tarkoituksellako nuoria vanhempia ohjeistetaan lapsia kasvattamaan jotenkin kieroon.

Huomaan myös itse tiedostamatta kyseleväni lapselta paljon, teen sitä kuin vahingossa, sitten mutisen itsekseni että ainiin, ethän sinä sitä päätä mennäänkö kauppaan vai kahville, mennäänkö kylpyyn, pihalle. Sitten yritän muuttaa sanamuotoihin että nyt mennään, nyt tehdään. :D

Silloin kun mun lapset olivat pieniä, saivat valita, että otetaanko mansikka- vai banaanijogurttia tai vastaavia pieniä juttuja. Mä olin kyllä etukäteen valinnut, minkälaista jogurttia ostetaan. Ei pienen lapsen harteille isompia valintoja voi laittaa. Kyllä mä päätin, mitä meillä syödään, lapsi sai sitten valita jotain yksittäisiä yksityiskohtia.