Miehen mielestä olen liikaa pois kotoa

Mä en ymmärrä näitä kommentteja. Ei mies/oma puoliso ole mikään maailman napa ja ainoa perhe. Erittäin tärkeä ja priorisoitava kyllä, ja osa perhettä, mutta ei ainoa, josta täytyy välittäää ja jonka kanssa viettää aikaa.

Tottakai muutakin lähipiiriä tulee voida nähdä säännöllisesti, muuten lakkaa tärkeät ihmissuhteet olemasta, mikä ei ole hyvä asia yhtään. Onnekkaita on ne ihmiset, joilla on erilaisia ihmisiä ympärillä, jotka tuntee läheisiksi.

Siitä olen sama mieltä, että ehkä kerta viikkoon lapsuuden perheen luo, tai muilla erilaisilla sykleillä riittäisi, kun tarpeeksi aikaa nähdä kaikkia ei ole töiden ja matkojen vuoksi ja parisuhdekin tarvitsee aikaa. Ehkä tätä voisi miettiä tarkemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

Toinen tekee vuorotyötä ja sitten liikenevän vapaa-ajan juokseen lapsuudenperheessään. Ei ole kyllä normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin @1 ajatuksesi. En ole nuori, mutta tiedän, että suomalaisessa kulttuurissa ei olla niin ydinperhekeskeisiä. Musta tuntuu, että sopisin paremmin jonnekkin Afrikan maihin, missä kaikki sukupolvet asuu yhdessä. Suomalaisessa yhteiskunnassa usein nuori muuttaa nuorena omilleen, perustaa perheen, tekee lapsia ja se uusi perhe on se perhe. Itsekin oon muuttanut nuorena omilleni.

Mutta esim sisarusten lapset on mulle tosi rakkaita, ja haluan vaalia heitä. Ja muutenkin sisaruksia, ystäviä, kummilapsia tms. 

Ethän sinä ydinperhekeskeinen olekaan, sinun ydinperheesi on sinä ja sinun miehesi ja mahdolliset tulevat lapset. Sinun ydinperhettäsi EI ole sinun sisarusten lapset, vaan ne ovat sisarustesi ydinperhettä.

Kuulostaa siltä, ettet ole aikuistunut ja itsenäistynyt ihan normaalisti, ja miehesi on syystä harmissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

Mitä onnea? En minä ainakaan olisi onnellinen suhteessa, jossa toinen osapuoli viettää aikaa kaikkien muiden kanssa, paitsi minun.

Olisi selventävää tietää onko tuossa aloittajan pienessä ydinperheessä lapsia. Mutta vaikka ei olisikaan, niin mies ja hän on nyt se perhe ja lapsuudenkoti on eri kuin ydinpethe tällä hetkellä. 

Etelän maissa perheet ja sukulaiset asuvat usein lähekkäin, jopa samassa asunnossakin. Myös kotona aikuiset lapset asuvat pitempään. Suomessa esimerkiksi välimatkat ja sääolosuhteet ovat aivan eri, myös tapakulttuuri. Näiden vuoksi ei voi verrata keskenään. 

Jos on jo epäsäänmöllinen työ, työmatkoihin kuluu aikaa ja yhteistä aikaa vähän on kaksi kertaa viikossa liikaa käydä vielä kotikylässä. Muutenkin ei yleensä aikuisena noin paljon tavata, ellei siis ole vaikka juuri ihan kävelymatkan päässä. Mutta monet eivät tykkää silloinkaan. Onhan niillä sukulaisillakin oma elämänsä ja työnsä yms. Ovatko koskaan sanoneet etrei noin usein ole tarvetta käydä? Minä ainakin tuskastuisin jos liian usein  arkipäivisin joku meillä kävisi. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana perustaa kumppanin kanssa perhe, tehdä lapsia ja uupua, koska tukiverkkoja ei ole ja sisaruksiinkin välit ovat etäiset. Äidit masentuu ja ovat yksinäisiä. Sen takia, koska vaalit toisenlaista ajattelua, muut eivät sitä ymmärrä. 

Tämä tukiverkko on siis äidille olla poissa kotoa, niin ei masennu ja ole yksinäinen. Mies hoitaa kodin ja lapsen? Toki ap ei edelleenkään ole viitsinyt vastata kysymykseen, onko hänell itsellään lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä näitä kommentteja. Ei mies/oma puoliso ole mikään maailman napa ja ainoa perhe. Erittäin tärkeä ja priorisoitava kyllä, ja osa perhettä, mutta ei ainoa, josta täytyy välittäää ja jonka kanssa viettää aikaa.

Tottakai muutakin lähipiiriä tulee voida nähdä säännöllisesti, muuten lakkaa tärkeät ihmissuhteet olemasta, mikä ei ole hyvä asia yhtään. Onnekkaita on ne ihmiset, joilla on erilaisia ihmisiä ympärillä, jotka tuntee läheisiksi.

Siitä olen sama mieltä, että ehkä kerta viikkoon lapsuuden perheen luo, tai muilla erilaisilla sykleillä riittäisi, kun tarpeeksi aikaa nähdä kaikkia ei ole töiden ja matkojen vuoksi ja parisuhdekin tarvitsee aikaa. Ehkä tätä voisi miettiä tarkemmin?

Parisuhteessa on aina rajanvetoa sen suhteen, kuinka paljon ollaan puolison ja kuinka paljon muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Ap tekee hyvin selväski sen, että on mieluummin muiden ihmisten kuin miehensä kanssa. Ja tämä tuntuu miehestä pahalta. Siitähän tässä on kysymys. 

ap nyt ei suostu edelleenkään vastaaman kysymykseen omista lapsista, mutta tuntuu, että ensiksi hankintaan perhe ja sitten ei haluta ollakaan sen kanssa. 

Tilanteen omituisuudesta kertoo tyhjentävästi jo se, että aikuinen ihminen puhuu omasta lapsuudenperheestään yhä ydinperheenään. Minä olen peräti sinkkukin vielä, mutta en tosiaankaan ole ensisijaisesti yhä vanhempieni lapsi, vaan minun ydinperheeni on minä ja koirani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

 

Toinen tekee vuorotyötä ja sitten liikenevän vapaa-ajan juokseen lapsuudenperheessään. Ei ole kyllä normaalia. 

Ap on muuttanut puolisonsa perässä vieraalle paikkakunnalle. Mitä puoliso on tehnyt sen hyväksi, että ap viihtyisi ja saisi uusia ystäviä. Urheilee ja pelailee vain omien kavereidensa kanssa.

Ja luit varmaan eri aloituksen kuin minä, "viettää myös vapaapäiviään puolisonsa kanssa"  luin minä.

Kerran viikossakin toisrlla paikkakunnalla ravaaminen sukulaisten luona on aika paljon, saati useammin. Ja vielä vuorotyö siihen päälle. Ymmärrän, että miestä ketuttaa. Miksi edes olet hänen kanssaan??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

Mitä onnea? En minä ainakaan olisi onnellinen suhteessa, jossa toinen osapuoli viettää aikaa kaikkien muiden kanssa, paitsi minun.

Jos et sattunut lukemaan kunnolla, ap on muuttanut puolisonsa kotipaikkakunnalle, jossa on puolison lapsuudenperhe ja ystävät, joista nyt ap:n pitäisi omalta osaltaan luopua.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteen omituisuudesta kertoo tyhjentävästi jo se, että aikuinen ihminen puhuu omasta lapsuudenperheestään yhä ydinperheenään. Minä olen peräti sinkkukin vielä, mutta en tosiaankaan ole ensisijaisesti yhä vanhempieni lapsi, vaan minun ydinperheeni on minä ja koirani. 

On erittäin omituista että pidät koiraa perheenäsi.

Kannattaa katkaista napanuora kotiväkeesi ja keskittyä mieheesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

 

Toinen tekee vuorotyötä ja sitten liikenevän vapaa-ajan juokseen lapsuudenperheessään. Ei ole kyllä normaalia. 

Ap on muuttanut puolisonsa perässä vieraalle paikkakunnalle. Mitä puoliso on tehnyt sen hyväksi, että ap viihtyisi ja saisi uusia ystäviä. Urheilee ja pelailee vain omien

Selvästi ap on tehnyt virheen - ei varmaan olisi kannattunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaihtuu, mutta lapsuudenperhe ja lapset pysyy.

 

Kyllä minä olen pistänyt puolison lapsuudenperheen edelle. Ei kai tässä suhteessa muuten järkeä olisi. 

Ap;n puoliso saa sen kaiken mistä ap jää paitsi. Myös puolison pitäisi joustaa. Vaikuttaa siltä että puoliso on mustis ap:n perheestä ja kavereista, mutta itse ei näe onneaan.

 

Toinen tekee vuorotyötä ja sitten liikenevän vapaa-ajan juokseen lapsuudenperheessään. Ei ole kyllä normaalia. 

Ap on muuttanut puolisonsa perässä vieraalle paikkakunnalle. Mitä puoliso on tehnyt sen hyväksi, että ap viihtyisi ja saisi uusia ystäviä. Urheilee ja pelailee vain omien

Selvästi ap on tehnyt virheen - ei varmaan olisi kannattunut. 

No sen näyttää aika, mutta selvää on ettei ap ole vielä kotiutunut uudelle paikkakunnalle. Ja syy siihen on myös puolison käytös.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteen omituisuudesta kertoo tyhjentävästi jo se, että aikuinen ihminen puhuu omasta lapsuudenperheestään yhä ydinperheenään. Minä olen peräti sinkkukin vielä, mutta en tosiaankaan ole ensisijaisesti yhä vanhempieni lapsi, vaan minun ydinperheeni on minä ja koirani. 

Kyllä. Suhteen alussa kumppani haluaa kokea olevansa ykkönen ja ydinperhe. Ap vaikuttaa lapselliselta vai olet vain kovin nuori? Perhepiirissäsi on hyvin dominoiva henkilö, joka pitää sinut väkisin vanhassa roolissasi perheen lapsena vaikka haluaisit itsenäistyä? Oletko narsistisen hyväksikäytön uhri? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteen omituisuudesta kertoo tyhjentävästi jo se, että aikuinen ihminen puhuu omasta lapsuudenperheestään yhä ydinperheenään. Minä olen peräti sinkkukin vielä, mutta en tosiaankaan ole ensisijaisesti yhä vanhempieni lapsi, vaan minun ydinperheeni on minä ja koirani. 

Kyllä. Suhteen alussa kumppani haluaa kokea olevansa ykkönen ja ydinperhe. Ap vaikuttaa lapselliselta vai olet vain kovin nuori? Perhepiirissäsi on hyvin dominoiva henkilö, joka pitää sinut väkisin vanhassa roolissasi perheen lapsena vaikka haluaisit itsenäistyä? Oletko narsistisen hyväksikäytön uhri? 

Voi luoja, mistä näitä "psykiatreja" sikiää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteen omituisuudesta kertoo tyhjentävästi jo se, että aikuinen ihminen puhuu omasta lapsuudenperheestään yhä ydinperheenään. Minä olen peräti sinkkukin vielä, mutta en tosiaankaan ole ensisijaisesti yhä vanhempieni lapsi, vaan minun ydinperheeni on minä ja koirani. 

Kyllä. Suhteen alussa kumppani haluaa kokea olevansa ykkönen ja ydinperhe. Ap vaikuttaa lapselliselta vai olet vain kovin nuori? Perhepiirissäsi on hyvin dominoiva henkilö, joka pitää sinut väkisin vanhassa roolissasi perheen lapsena vaikka haluaisit itsenäistyä? Oletko narsistisen hyväksikäytön uhri? 

Voi luoja, mistä näitä "psykiatreja" sikiää.

Olen eri mutta tämä tuli itsellekin mieleen ihan omien kokemusteni perusteella. Äitini on erittäin läheisriippuvainen ja narsistinen, ja pikkusiskoni ei ole vielä lähemmäs kolmekymppisenäkään saanut katkaistua napanuoraa tai edes muutettua sinne poikaystävän luo, kun on niin pahasti kontrollin ja syyllistyksen alla. 

Vaikuttaa siltä, että sinua katkeroittaa se, että muutit toiselle paikkakunnalle ja kostoksi käyt sitten ylenpalttisesti vierailemassa sukusi luona. Tuskin edes kävisit näin usein jos asuisitte samassa kaupungissa, mutta nyt teet näin koska haluat näin viestittää miehellesi että teit ison uhrauksen ja perheesi on sinulle tärkeä. Joka kerralla kun kaasutat pois pihasta, tunnet kostonhimoa - eikö? Miten olisi, jos opettelisit puhumaan?