Lue keskustelun säännöt.
Haluan erota kirkosta, mutta tykkään seurakunnasta. Oletko ollut samassa tilanteessa?
28.11.2024 |
Olen kohta jo vuoden tuntenut vahvaa halua erota kirkosta, sillä en usko kirkon opetukseen enkä pidä kirkon hierarkiasta. Kuitenkin saan elämääni paljon valoa ja iloa seurakuntalaisten kanssa vietetystä ajasta. Se on tavallaan ainut "kaveriporukka" joka minulla on ja ihmiset seurakunnassa ovat ihania. He ovat pyytämättä kannustaneet minua elämässäni eteen päin juuri sellaisella hetkellä kun sitä kipeimmin tarvitsin. Jos eroaisin kirkosta tuntuisi siltä, että tuotan heille pettymyksen, ja että "eroaisin heistä". Tästä ei oikein voi keskustella kenenkään kanssa livenä, joten asian kanssa jää yksin.
Onko muita jotka ovat olleet samassa tilanteessa? Miten tilanne ratkesi?
Kommentit (35)
Mun täti ei kuulu kirkkoon ja on ikänsä juossut kirkon tapahtumissa. Kukaan ei kysele oletko "jäsen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelin aikoinaan sitä, että evlut:ssa ei voi valita seurakuntaansa! Onko edelleen näin? Ja mikä järki siinä on? Jos naapurikaupungissa tai jopa naapurikaupunginosassa olisi mieluisampi seurakunta, ei voi liitty sinne jäseneksi.
Eikö kaikissa voi käydä? Esim herätysliikkeiden uskovat tekevät niin.
Tunsin ihmisen, joka oli koko ikänsä kirkko- ja uskonto vastainen, toi erityisesti sen vielä esille puheissaan ja tekemisissään.
Sitten hän sairastui vakavasti ja tiesi menehtyvänsä siihen. Silloin hän liittyi kirkkoon ja halusi, että pappi siunaa hänet.
Voi olla ihan yleistäkin tämä. Vaikka kirkkoa ei kunnioittaisi ja sille jopa naureskelisi, tosipaikan tullen sitten kuitenkin käännytään sinne kirkon ja seurakunnan puoleen, koska jossain syvällä sisimmässä se usko saattaa sittenkin olla olemassa. Sen vain haluaa kieltää silloin kun ei sitä katso tarvitsevansa. Monethan sanovatkin uskovansa, mutta eivät tarvitse siihen kirkkoa eikä pappeja.
Sitten kuitenkin tulee tilanteita, jolloin se kirkko, seurakunta ja papit ovatkin tärkeitä. Enkä nyt tarkoita vain kuoleman lähestymistä.
Esim. isäni ei nuorempana ja työikäisenä koskaan välittänyt hengellisistä asioista eikä kirkosta millään tavoin, mutta kun tuli vanhaksi, oli hänelle hirveän tärkeätä, että merkkipäivinä tuli pappi tai kirkkoherra häntä tervehtimään. Hän halusi myös kovasti keskustella hengellisistä asioista ja paikallisen seurakunnan tilanteesta ja toiminnasta näiden kanssa. Kirkkoon hän kuului aina, mutta varmastikin vain siksi, ettei tullut koskaan edes ajatelleeksi, että siitä voisi erotakin. Hänen elinaikanaan oli vain normaalia kuulua kirkkoon, ei siinä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi jäädä tapauskovaisena kirkkoon?
No olenhan nytkin sellainen, mutta sitten joudun kokemaan tätä sisäistä ristiriitaa ja olemaan vilpillinen, kun mm. uskontunnustuksella ehtoollisen alla tunnustan kirkon oppia johon en usko. Kauheaa sanoa ääneen, mutta kun se niin on niin minkäs teet. Niin kuin olisi naimisissa mutta ei rakasta.
Onko joku oppinut uskomaan, vaikka jossain vaiheessa ei ole uskonut?
-ap
Miksi roikut yhteisössä, jonka arvomaailmaa mm. uskontunnustuksen osalta et jaa? Eikö omatunto kolkuta, kun lausut uskontunnustuksen johon et usko? Siis valehtelet julkisesti. Tosin pieni valehtelija sinä pappien rinnalla olet.
Eroa! Nyt petät kaikkia, eniten itseäsi.
Väärin. Jokainen kristitty käy läpi erilaisia vaiheita. On lupa kypsytellä ratkaisuja. Kirkko on kriisissä, saattaa jakautua kahtia. Lähinnä liberaali poliittisesti vasemmistolainen hallinto ja järjestöt. YouTubessa esim pastori Pauli Selkee puhuu näistä.
Pitäisin arvossa niitä ihmissuhteita jotka jo on toisten kristittyjen kanssa. Ne eivät ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Väärin. Jokainen kristitty käy läpi erilaisia vaiheita. On lupa kypsytellä ratkaisuja. Kirkko on kriisissä, saattaa jakautua kahtia. Lähinnä liberaali poliittisesti vasemmistolainen hallinto ja järjestöt. YouTubessa esim pastori Pauli Selkee puhuu näistä."
Juu kristityn elämässä on uskonkriisejä, mutta sitten on myös hetkiä kun pitää toimia eikä jäädä vastustamaan kiusausta (esim.) erota kirkosta. Kumpi tilanne parhaillaan on päällä, sitä kun ei voi tietää. Siksi se onkin niin vaikeaa. Avoin keskustelu auttaisi. Uskossaan kriiseileviä on varmasti enemmän kuin uskoisikaan.
-ap
Vierailija kirjoitti:
"Väärin. Jokainen kristitty käy läpi erilaisia vaiheita. On lupa kypsytellä ratkaisuja. Kirkko on kriisissä, saattaa jakautua kahtia. Lähinnä liberaali poliittisesti vasemmistolainen hallinto ja järjestöt. YouTubessa esim pastori Pauli Selkee puhuu näistä."
Juu kristityn elämässä on uskonkriisejä, mutta sitten on myös hetkiä kun pitää toimia eikä jäädä vastustamaan kiusausta (esim.) erota kirkosta. Kumpi tilanne parhaillaan on päällä, sitä kun ei voi tietää. Siksi se onkin niin vaikeaa. Avoin keskustelu auttaisi. Uskossaan kriiseileviä on varmasti enemmän kuin uskoisikaan.
-ap
Onko sinulla parempi, sopivampi seurakunta jo katsottuna? Onko päätöksellä kiire?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Väärin. Jokainen kristitty käy läpi erilaisia vaiheita. On lupa kypsytellä ratkaisuja. Kirkko on kriisissä, saattaa jakautua kahtia. Lähinnä liberaali poliittisesti vasemmistolainen hallinto ja järjestöt. YouTubessa esim pastori Pauli Selkee puhuu näistä."
Juu kristityn elämässä on uskonkriisejä, mutta sitten on myös hetkiä kun pitää toimia eikä jäädä vastustamaan kiusausta (esim.) erota kirkosta. Kumpi tilanne parhaillaan on päällä, sitä kun ei voi tietää. Siksi se onkin niin vaikeaa. Avoin keskustelu auttaisi. Uskossaan kriiseileviä on varmasti enemmän kuin uskoisikaan.
-ap
Onko sinulla parempi, sopivampi seurakunta jo katsottuna? Onko päätöksellä kiire?
En ole siis vaihtamassa uskontoa, ainoastaan haluan erota. Sanoin tuolla aiemmin että tuntuu kuin olisi naimisissa eikä rakasta ja siihen tätä nyt voi verrata. Ei ole seuraavaa "kumppania" katsottuna valmiiksi, tilanne itsessään vaan tuntuu sietämättömältä. Tuntuu siltä että aiemmin niin elävä ja henkilökohtainen usko on muuttunut kirkon omaisuudeksi, staattiseksi, ulkoa päin sanelluksi ja väännetyksi samanlaiseksi kuin muiden usko. Vähän niin kuin rakastuminen olisi muuttunut ankeaksi avioliitoksi, jota pitää kasassa ainoastaan kerran vannottu vala ja avioliiton yleiset rajat, samat jotka kaikilla muillakin naimisissa olevilla on. Ei päätöksellä ole varmaankaan kiire, mutta tilanne on vähän tukala. Jotain vertaistuen sanasta kai hain helpotukseksi.
-ap
Erosin aikoinaan verotussyistä ev. lutista ja nyt ei tulisi mieleenkään liittyä uudestaan kirkon maallistumisen ja pakanallisen valtaväestön mielyttämisen halun takia. Kuitenkin silloin kun tarvitsen henkistä leipää niin saatan silloin tällöin käydä jumalanpalveluksessa lähikirkossa, jossa pappi kuitenkin saarnaa Raamatun sanaa sellaisenaan. Jos kolehti kerätään niin usein siihen annan saman summan kun antaisin jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle, sillä arvosta kirkon diakoniatyötä.
Toisaalta käyn sitten satunnaisesti myös eräässä toisessa itsenäisessä evankelistisessa kirkossa, jossa en myöskään täysin niele kaikkea mitä esimerkiksi siellä opetetaan kielillä puhumiesta, jota Raamatussa ei kyllä samalla tavalla hehkuteta.Siellä käyn ihan seurakunnan ihmisten ystävällisyyden ja papin hyvien saarnateemojen takia. Heillä voi myös lahjoittaa rahaa tilille tai mobiilisti ja joskus jos saarna on koskettanut, niin myös lahjoitan, en velvollisuudentunnosta vaan kiitollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tarkoitat aiemmin niin elävän uskon muuttumisella muun eli kirkon omaisuudeksi? Onko kyseessä enemmänkin uskonkriisi kuin kirkkoon kuulumisen ongelmallisuus? Jos, niin voisi olla hyvä jutella edes jonkun ymmärtäväiseltä tuntuvan seurakuntaystäväsi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Maksamillasi kirkollisveroilla maksetaan kirkon järjestämä toiminta. Minusta yrität samalla sekä syödä, että säästää kakun.
T. Kirkosta eronnut
Ja se on ihan sallittua. Harvoin onnistuu, mutta tässä se on mahdollista. Jotkut uskovaisetkaan eivät kuulu kirkkoon oppiristiriitojen, kirkollisveron, kirkon maallisten sijoitusbisnesten yms. vuoksi, mutta ovat silti mukana toiminnassa. Se on ok. Tervetuloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat aiemmin niin elävän uskon muuttumisella muun eli kirkon omaisuudeksi? Onko kyseessä enemmänkin uskonkriisi kuin kirkkoon kuulumisen ongelmallisuus? Jos, niin voisi olla hyvä jutella edes jonkun ymmärtäväiseltä tuntuvan seurakuntaystäväsi kanssa.
Tarkoitan sitä, että kirkossa on yksi tapa uskoa, on jäsennelty oppijärjestelmä ja yksi ihminen eli piispa tai pappi, joka opettaa ylhäältä päin kaikkia ihmisiä samalla tavalla, samoilla sanoilla.
Tuon seurauksena tuntuu siltä, että tullakseen todella kirkon jäseneksi pitäisi luopua aikuisen ihmisen itsenäisyydestä ja sen mukana tulleesta henkilökohtaisesta vastuusta ja vapaudesta, yksilöllisyydestä, omasta ajattelusta, elämänkokemuksen tuomasta viisaudesta ja itsen kuuntelusta ja taantua lapsen tasolle ottaen vastaan valmis oppijärjestelmä ja ryhtyä sokeasti omaksumaan opetusta sellaisenaan hierarkian ylemmiltä, joita itse ei henkilökohtaisesti edes tunne.
Toki kaikki ne opetukset voi ohittaa, mutta minulle kirkon jäsenenä se tuntuisi samalta kuin ohittaisi työnantajan ohjeistuksen. Kirkon rivijäsenenä olen tavallaan alamainen. Jos en aio omaksua kirkon oppia enkä kuunnella hierarkian ylempiä voisin saman tien erota kirkosta, vähintäänkin olen kapinallinen.
Aikaisemmin olen siis kokenut olevani vapaa itsenäinen aikuinen, jonka usko perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen. Nyt kirkkoon liityttyäni sellainen kokemus uskosta on mennyttä ja tuntuu siltä kuin söisi puunkuoren makuista tunkkaista, mautonta kuivaa leipää. Samaa mitä muutkin, silloin kuin muutkin. Kellään ei kiinnosta mitä minä uskon, sillä kirkko oppeineen omistaa oikean uskon ja jakaa sitä sitten seurakuntalaisille.
Painotan ymmärtäväni, ettei kirkko muutenkaan voisi toimia. Ei ole resursseja kuunnella jokaista henkilökohtaisesti ja opettaa sen mukaan. Lisäksi ymmärrän että ilman järjestäytynyttä uskontoa meillä ei tänä päivänä olisi Raamattua ja kirkko tekee paljon hyvää, eli kunnioitan kyllä kirkkoa. En vain itse koe sopivani kirkon yhteyteen.
Kuulostaako tämä uskonkriisiltä, itse en osaa sanoa?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat aiemmin niin elävän uskon muuttumisella muun eli kirkon omaisuudeksi? Onko kyseessä enemmänkin uskonkriisi kuin kirkkoon kuulumisen ongelmallisuus? Jos, niin voisi olla hyvä jutella edes jonkun ymmärtäväiseltä tuntuvan seurakuntaystäväsi kanssa.
Tarkoitan sitä, että kirkossa on yksi tapa uskoa, on jäsennelty oppijärjestelmä ja yksi ihminen eli piispa tai pappi, joka opettaa ylhäältä päin kaikkia ihmisiä samalla tavalla, samoilla sanoilla.
Tuon seurauksena tuntuu siltä, että tullakseen todella kirkon jäseneksi pitäisi luopua aikuisen ihmisen itsenäisyydestä ja sen mukana tulleesta henkilökohtaisesta vastuusta ja vapaudesta, yksilöllisyydestä, omasta ajattelusta, elämänkokemuksen tuomasta viisaudesta ja itsen kuuntelusta ja taantua lapsen tasolle ottaen vastaan valmis oppijärjestelmä ja ryhtyä sokeasti o
En osaa sanoa uskonkriisistä. Nuo asiat, mistä puhut, vaikuttavat kyllä tosilta pohdinnoilta. Mulle tulee kokonaisuutena kuitenkin näkemys, että kyse olisi jostain omasta kasvun paikasta / identiteetin vahvistumisesta tms ja se kohdistuu nyt näin. Jollain toisella sama ilmiö voisi kohdistua esim ihmissuhteisiin, työelämään tai yhteiskuntaan.
Minä en silti ole yhtään mikään, en minkään alan asiantuntija. Itse tiedät parhaiten. Ei se väärin ole erota. Se voi olla sulle oikea ratkaisu. Jos se on väärä, onko se peruuttamaton? Toisaalta nuo ristiriidat tuskin ratkeavat ainakaan pitkäaikaisesti kirkosta eroamalla. Hetkeksi voi helpottaa, kun mieli ruksii asian ratkaistuksi, mutta tuo ei ole päättelytehtävä.
Itse en ole erityisen uskovainen tai näkemykseni jumaluudesta eivät välttämättä liity ev lut kirkkoon mitenkään. Kuulun silti loppuun asti kirkkoon, sillä kirkko tekee paljon hyvää yhteiskunnassa. Sieltä saa vaikeassa paikassa apua, kun mistään muualta ei saa ja tulee kohdatuksi samanarvoisena ihmisenä, kuin kaikki muutkin. Tätä haluan kirkollisveroa maksamalla kannattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus ylempään kommenttiin:
Saatat itse asiassa olla oikeassa. Huomaan kyllä että samaan aikaan on tullut muita maallisen inhimillisen elämän asioita tietoisuuteen kuten sitoutumiskammo ja viha auktoriteetteja kohtaan. Työelämän traumoja ja ihmissuhdetraumoja. Liialliselta tuntuva synnynnäinen kuuliaisuus ja herkkyys muiden sanomisille ja tekemisille. Nuo ovat kaikki tavallaan samaa aihepiiriä kuin tämä kirkkoasiakin. No ehkä pitää vain koittaa sinnitellä asian kanssa, jospa tilanne jossain vaiheessa itsestään ratkeaa. Kiitos viisaasta kommentistasi.
-ap
Miksi roikut yhteisössä, jonka arvomaailmaa mm. uskontunnustuksen osalta et jaa? Eikö omatunto kolkuta, kun lausut uskontunnustuksen johon et usko? Siis valehtelet julkisesti. Tosin pieni valehtelija sinä pappien rinnalla olet.
Eroa! Nyt petät kaikkia, eniten itseäsi.