Vihaan yksinhuoltajia!!!!

mutta se joka tekee toisesta yksinhuoltajan pääsee kuin koira veräjästä???

Muista kuitenkin sinä voit kuulua jonakin päivänä vihaamaasi ihmisryhmään.



Voit joutua jätetyksi tai puolisosi kuolee ja hups kuulut joukkoomme.

Miten jaksat vihata jotain varsin runsaslukuista ihmisjoukkoa niin paljon, että huutomerkkien kera mainostat asiaa vauvan foorumilla?

Kaiholla kaipailen niitä aikoja kun sai elää lapsen kanssa kahdestaan,.

Ja vaikka sinä kaltaisiani vihaatkin,minä olen itsestäni oikein ylpeä, että pystyin kantamaan vastuun teoistani(=ylläriraskaus). En oikein voi tajuta mitä vihattava siinä on? Toimiko mies sinusta vastuullisemmin, vinkui aborttia ja kun en siihen suostunut katkaisi välinsä?

Anna mennä vaan. Sinun vihasi ei meidän perheen elämään vaikuta, mutta jos sinulle parempi olo tuon julistamisesta tulee, niin eikun vaan..



t. yh ja pari poikaa

Sitkeämpiä sissejä saa hakea kuin ihminen joka jaksaa yksin kantaa vastuun lapsistaan!

Olen ollut miehen työmatkan takia nyt viikon yh:na ja aivan poikki!!! Joskus kaiholla ajattelen viikonloppuja, kun lapset olisivat toisella vanhemmallaan ja saisi olla ihan rauhassa :) mutta aikamoista rumbaa on pyörittää arkea yksin. Kyllä te yh:t olette aika rautaista sakkia!!!

Joita niin kovasti yh:n etuina pidetään. Ihan 24/7 nuo kotona ovat ja joo, kyllä välillä tympii se, että toinen (nuorempaan vaihtanut) vanhempi ei vaan omien työ- ja opiskelukuvioidensa kanssa ehdi...

Ne päivät, kun mieheni on työmatkoilla pistää aina miettimään, että jos tästä rumbasta pitäisikin AINA selvitä yksin :( Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että en pystyisi. En voi käsittää, miten hoidat kodin ja työn (jos olet työelämässä) hyvin, kun olet ainoa aikuinen kodissa. Miten sitä jaksaa?! Tunnen jo muutaman päivän "yksinhuollon" aikana itseni tosi väsyneeksi ja kadehdin naapurin pariskuntia ja heidän arkisia puuhiaan... sad or what?! Todella nostan hattua kaikille yksinhuoltajille jaksamisestaan.

Oletan, että jos ap vihaa yksinhuoltajia niin hänellä on siihen jokin syy eli tässä oma spekulaationi:

A. yh on pärjännyt elämässään paremmin kuin ap tai yh on kauniimpi tai hoikempi yms. kuin hän=kateus

B. yh on viehyt ap:n puolison tai työpain tai tai tai tai...=kateus ja viha

C. ap kärsii mielenterveydellisistä ongelmista

D. ap on itse yh ja vihaa omaa elämäänsä.



Kuitenkin toivon kaikkea hyvää ap:lle sillä viha on kuulemma kuluttava tunne!

sitä, että sen miehen työmatkan aikana hoidatte yksin vain käytännön pyörityksen, teillä on kuitenkin tietyllä tavalla se kasvatuskumppani mukana vaikka matkalla onkin.

Eli miehen työmatkan aikana teidän ei tarvitse tehdä yksin isompia päätöksiä (esim, koulu, hoito ym päätökset) ja saatte sen miehen luultavimmin langan päähän jos on aihetta iloon tai suruun ja sen jakamiseen. Ainakin voitte jakaa ne työmatkan jälkeen. Ja toisekseen tiedätte tämän vaiheen kestävän vain sen miehen työmatkan ajan.



Olen yh ja kyllähän arjen pyörittäminen yksin on rankkaa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. Eli rumba aamutoimet, lapset hoitoon ja kouluun, itse töihin ja sama toisin päin iltapäivällä + kaupassa käynti, ruuanlaitto, talouden pyörittäminen , harrastukset , lasten mentyä nukkumaan hetki työasioita jne menee jo tottumuksella vaikka se välillä uuvuttaakin.

Rankinta on se, ettei ole ketään jakamassa vastuuta päätöksistä, ei ole ketään kenen kanssa iloita tai surra tai pohtia lasten asioita.

En ikinä tekisi lapsia yksin ja kun olen naimisissa teen oman (ja vähän ylikin) osuuteni, ettei minusta tulisi yh. Minusta yh-status on edelleen ainakin joiltakin osin itse tuotettua.

Lapsen asiat on kuitenkin aina vanhempia lähinnä ja olisi tosi raskasta olla se ainoa vanhempi, ilman että voi keskustella toisen kanssa ja miettiä lapsen asiat yhdessä (ok, jossain unelma-erossa ja yhteishuoltajuudessa se kai VOI onnistua...). Hyvä ystäväni erosi puoli vuotta sitten ja hänen rämpimistään ja toisaalta mieletöntä sisua olen seurannut ja ollut ystävänä siinä läsnä...



SItä en kanssa ymmärrä, että on näitä ihmisiä, jotka ei samastu toisen tilanteeseen tai tunne empatiaa. Kyllä se ero voi oikeasti sattua kenelle tahansa, vaikka sitä ei juuri tällä hetkellä uskoisi. En elä itsekään pilvilinnoissa, vaikka miehen kanssa on puhuttukin, ettei kumpikaan usko eroon vaihtoehtona.



t.15

Jos toinen puolisoista vaikka menee ja sokeasti rakastuu toiseen, niin millä tavalla se jätetty osapuoli olisi voinut asiaan vaikuttaa? Joskus voi tapahtua niin yllättävä käänne, ettei siinä auta parisuhdeterapiat eikä seksikkäät alusvaatteet. Ja vaikken itse ole eronnut, niin ei kaikissa eroissa tunnu olevan mitään järkeä, saatika sitten, että "eroavan ihmistyypin" voisi jotenkin haistaa etukäteen..!

Jos toinen puolisoista vaikka menee ja sokeasti rakastuu toiseen, niin millä tavalla se jätetty osapuoli olisi voinut asiaan vaikuttaa? Joskus voi tapahtua niin yllättävä käänne, ettei siinä auta parisuhdeterapiat eikä seksikkäät alusvaatteet. Ja vaikken itse ole eronnut, niin ei kaikissa eroissa tunnu olevan mitään järkeä, saatika sitten, että "eroavan ihmistyypin" voisi jotenkin haistaa etukäteen..!

Jos suhde on tasapainoinen, molemmilla omaa aikaa ja yhteitä juttuja, ei näin pääse käymään. Siis, jos kyse on aikuisista ihmisistä (eli yli 30v), silloin alkaa luonnostaan arvostaa pysyvyyttä. Ne hetken panot ja ihastumiset on silloin jo koettu.

ja pysyvyyttä arvostavista ihmisistä -jotka ovat kuitenkin olleet yhdessä jo 15 -20 vuotta. Siinä kuule mitään hetken panoja ja ihastumisia ole ollut (tai jälkimmäisiä ehkä, mutta jos tähän asti on uskollisia oltu)... niin eikös silloin sitä suuremmalla syyllä voi tulla joku "napsahdus päässä"?! Kun on niínkin ison osan elämästään jo tämän ihmisen kanssa viettänyt.



Ei ole mitään patenttiratkaisua parisuhteen pysyvyyteen. Vain tahtoa (rakkauden lisäksi) pitää olla, mutta sitä pitää olla MOLEMMILLA. Ja loppujen lopuksi jokainen voi vaikuttaa vain omaan tahtoonsa.

ja pysyvyyttä arvostavista ihmisistä -jotka ovat kuitenkin olleet yhdessä jo 15 -20 vuotta. Siinä kuule mitään hetken panoja ja ihastumisia ole ollut (tai jälkimmäisiä ehkä, mutta jos tähän asti on uskollisia oltu)... niin eikös silloin sitä suuremmalla syyllä voi tulla joku "napsahdus päässä"?! Kun on niínkin ison osan elämästään jo tämän ihmisen kanssa viettänyt.

Ei ole mitään patenttiratkaisua parisuhteen pysyvyyteen. Vain tahtoa (rakkauden lisäksi) pitää olla, mutta sitä pitää olla MOLEMMILLA. Ja loppujen lopuksi jokainen voi vaikuttaa vain omaan tahtoonsa.

seurustelun tyyliin 15 v.! Sehän on ihan selvä, että tällainen liito purautuu, koska eihän kukaan ole samanlainen pentuna kuin aikuisena.

Ihanan naivistinen ajattelutapa, mutta kun se ei aina olekaan juuri sinusta kiinni vaan ehkä siitä toisesta osapuolesta. Koska kyse on ihmisistä ja inhimillisyydestä niin silloin ei ikä tai sosiaaliset taustat juuri auta ja joskus tilanne pääsee kehittymään siten, että toinen osapuoli ei parisuhteessa enää halua olla.

Ja ehkä sinä olet alkanut arvostaa pysyvyyttä yli 30 vuotiaana mutta se ei tarkoita, että kaikki miljardin muut ihmiset maapallolla niin tekisivät ja vaikka tekisivätkin niin he ehkä ajattelevat, että haluavat pysyvyyttä sen uuden kumppanin kanssa.

Ihanan naivistinen ajattelutapa, mutta kun se ei aina olekaan juuri sinusta kiinni vaan ehkä siitä toisesta osapuolesta. Koska kyse on ihmisistä ja inhimillisyydestä niin silloin ei ikä tai sosiaaliset taustat juuri auta ja joskus tilanne pääsee kehittymään siten, että toinen osapuoli ei parisuhteessa enää halua olla.

Ja ehkä sinä olet alkanut arvostaa pysyvyyttä yli 30 vuotiaana mutta se ei tarkoita, että kaikki miljardin muut ihmiset maapallolla niin tekisivät ja vaikka tekisivätkin niin he ehkä ajattelevat, että haluavat pysyvyyttä sen uuden kumppanin kanssa.

halunnut. Pitäiskö sunkin haluta enemmän?

Kyse on asenteesta ja tarvittaessa luopumisesta, ei mistään muusta.

ettei sinusta vaan tulisi yh?

Kyse on asenteesta ja tarvittaessa luopumisesta, ei mistään muusta.