Lue keskustelun säännöt.
Ero edessä, onko keinoja pehmentää asiaa?
27.11.2024 |
Haluan erota. En näe enää mitään muita vaihtoehtoja, ja olen miettinyt tätä jo vuosia. Puoliso ei ole keskusteluista huolimatta ottanut tosissaan seikkoja, jotka ovat etäännyttäneet meitä, enkä pysty parantamaan tilannetta itse enempää. Todennäköisesti eroilmoitukseni tulee hänelle yllätyksenä, vaikka olen kärsinyt jo pitkään, ja siitä hänelle kertonut. En halua hänelle mitään pahaa, vaan haluaisin vain päästä elämään omaa elämää. Pelkään, että tästä seuraa ns. paskamyrsky, ja toivoisin vinkkejä sen välttämiseksi. Vai onko se vain väistämätöntä? Olen miellyttämishaluinen, ja pelkään, että päädyn vain jäämään yhteen puolison kanssa vain tyynnyttääkseni hänet. Kuviossa on myös meidän lapset, muutenhan ei hänen reaktioistaan tarvitsisi välittää.
Millä tavalla, missä tilanteessa ja millä sanoilla te olette ottaneet eron esille?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätysero on ehkä julminta mitä voi pitkässä suhteessa toiselle tehdä, toki joskus aivan pakollista. Silloin kannattaa olla kaikki valmiina, lapset ehkä jossain hoidossa viikonlopun, itselle mahdollisuus lähteä paikalta yöksi tai pariksi myös. Ehkä sen toisen osapuolen kannalta ja itsensäkin on se että hyväksyy mahdollisen vastareaktion olevan joko välinpitämätön tai sitten sydäntäsärkevän kamalaa. Kannattaa oikeasti miettiä onko ero ainoa ratkaisu vai voiko asioita vielä selvittää yhdessä eteenpäin mennen.
Liian kiltin ja uhrautuvan ihmisen on silti vain aivan pakko olla kova ja tehdä ikäviäkin ratkaisuja, jos toivoo pääsevänsä kierteestä eroon ja alkaa ottaa elämäänsä omiin käsiinsä. Se manipuloiva ei tule jotenkin yhtäkkiä lopettamaan tapaansa eikä eron hetki ole se hetki, jolloin jättäjän pitäisi alkaa
Näettekö oikeasti maailman näin mustavalkoisena, että joku on 100% paha ja toinen 100% hyvä ihminen?
En muuten vastauksessani puhunut mitään narsismista tai "100% pahasta" ihmisestä. Rajattomuutta on monenasteista. Se ei muuta sitä että Ap haluaa erota ja miettii miten sen pystyisi tekemään. Se ei muuta sitä, että Ap on luultavasti tavanomainen liian kiltti ihminen, jonka oman elämänsä sujumisen vuoksi pitäisi opetella siitä pois. Se ei muuta sitä että Ap:n puoliso ei ole suostunut eroamaan ja että Ap:tä on kohdeltu rajattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varautua henkisesti, että välit lapsiin voivat mennä pysyvästi.
Mikä hlvetti siinä on että niitä kakaroitakin pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Näettekö oikeasti maailman näin mustavalkoisena, että joku on 100% paha ja toinen 100% hyvä ihminen? Tai että toinen on aina uhri ja toinen pahantahtoinen hyväksikäyttävä ku*ipää? Miksi ap olisi näin kauan ollut suhteessa jossa lapset voi huonosti ja jos kaikki suhteessa olisi valheellista ja pahaa? Tarkoitan sitä, että älkää sekoittako tahallanne aitoa narsistia siihen, että parisuhde joka on ilmeisesti alkanut molempien ollessa melko nuoria(aikuisia) on jämähtänyt tunne ja keskustelutasolla sinne nuoruuteen ja mennyt selkeästi dynamiikaltaan pieleen jo alusta asti. Se voi olla ajattelemattomuutta, empatiakyvyttömyyttä, omia lapsuudenkodin tunne-elämän ongelmia jne, mutta oikea narsisti on pas*ka vanhempi myös niille lapsille ja se on jotain mikä ei nyt tässä täsmää.
Luin kaikki ketjun vastaukset läpi ja taisin nähdä narsisti-termiä käytettävän yhdessä kommentissa, joten kyllä se mustavalkoisuus on tässä nyt omassa päässäsi. Kukaan ei puhunut hyvyydestä ja pahuudesta mitään, joten siltäkin osin tulkintasi kertoo enemmän sinun omasta kuin ketjuun vastanneiden ajatusmaailmasta. Ylikiltin ja tunnemanipuloijan yhtälö ei parisuhteissa ole mitenkään tavaton asia; usein tällaiset ihmiset paradoksaalisesti sopivat dynamiikaltaan hyvin yhteen, kun manipuloija "ottaa vastuun" kiltin rajattomuudesta ja määrittelee toisen puuttuvat rajat itse. Sellaiseen saattaa helposti jämähtää vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi, kun jo ylikiltin perusluonne on kaikenlaista itsekkäältä näyttävää toimintaa vastaan. Siksikään hän ei pysty asettamaan omaa hyvinvointiaan ja lähtemään suhteesta, kun hänen prioriteeteissaan kaikkien muiden hyvinvointi menee oman edelle. Jossain kohti se raja tulee kuitenkin useimmille vastaan, ja tässä on nyt käynyt niin ap:n kohdalla.
En muuten itse ajattele, että myöskään ylikiltteys olisi varsinaisesti "hyvä" piirre; vahingollista sekin on, ensisijaisesti itselle ja sitä kautta välillisesti myös muille. Myöskin ap:lla on tässä opettelun paikka, erityisesti oman arvonsa ja omien rajojen suhteen. Silti, jos pitäisi valita, ottaisin ehdottomasti ystäväkseni mieluummin ylikiltin kuin tunnemanipuloijan: kilteillä kun on reflektointikyky jo lähtökohtaisesti paremmalla tasolla, ja se on ominaisuus, jota ilman en ainakaan itse voisi luoda minkäänlaisia ihmissuhteita.
Tuli jotenkin hassusti tuo edellinen viesti, joten tässä uudelleen. Tämä siis vastauksena edellisen sivun henkilölle, joka syyllisti ketjuun osallistujia mustavalkoisesta ajattelusta:
Luin kaikki ketjun vastaukset läpi ja taisin nähdä narsisti-termiä käytettävän yhdessä kommentissa, joten kyllä se mustavalkoisuus on tässä nyt omassa päässäsi. Kukaan ei puhunut hyvyydestä ja pahuudesta mitään, joten siltäkin osin tulkintasi kertoo enemmän sinun omasta kuin ketjuun vastanneiden ajatusmaailmasta. Ylikiltin ja tunnemanipuloijan yhtälö ei parisuhteissa ole mitenkään tavaton asia; usein tällaiset ihmiset paradoksaalisesti sopivat dynamiikaltaan hyvin yhteen, kun manipuloija "ottaa vastuun" kiltin rajattomuudesta ja määrittelee toisen puuttuvat rajat itse. Sellaiseen saattaa helposti jämähtää vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi, kun jo ylikiltin perusluonne on kaikenlaista itsekkäältä näyttävää toimintaa vastaan. Siksikään hän ei pysty asettamaan omaa hyvinvointiaan ykköseksi ja lähtemään suhteesta, kun hänen prioriteeteissaan kaikkien muiden hyvinvointi menee oman edelle. Jossain kohti se raja tulee kuitenkin useimmille vastaan, ja tässä on nyt käynyt niin ap:n kohdalla.
En muuten itse ajattele, että myöskään ylikiltteys olisi varsinaisesti "hyvä" piirre; vahingollista sekin on, ensisijaisesti itselle ja sitä kautta välillisesti myös muille. Myöskin ap:lla on tässä opettelun paikka, erityisesti oman arvonsa ja omien rajojen suhteen. Silti, jos pitäisi valita, ottaisin ehdottomasti ystäväkseni mieluummin ylikiltin kuin tunnemanipuloijan: kilteillä kun on reflektointikyky jo lähtökohtaisesti paremmalla tasolla, ja se on ominaisuus, jota ilman en ainakaan itse voisi luoda minkäänlaisia ihmissuhteita.
Ylempi vastaus siis tähän.