Krooninen jalkasilsa
Pojan (8v) kanssa ollaan kärsitty n. vuoden ajan iho-oireista jotka sopivat jalkasilsaan. Labratestit (pcr) näyttää kuitenkin toistuvasti negatiivista, vaikka näytteet otettu huolellisesti ja oltu hoidotta vaaditut ajat. Negatiivisten labratestien vuoksi lapselle ei anneta suun kautta lääkitystä, minulle kyllä suostutaan antamaan, mutta ei ole hyötyä kun sieni jää lapsen kautta kiertämään.
Kaikki kotikonstit pihkoineen, etikkoineen, valkosipuleineen, teepuuöljyineen jne kokeiltu. Samoin apteekin käsikauppavoiteet. Kaikki auttaa hetkellisesti, mutta oireet palaavat lopulta aina. Siivottu on, desinfioitu kenkiä jne.
Miten te joilla silsa jäänyt krooniseksi, elätte asian kanssa? Olen välillä todella masentunut tämän vuoksi, erityisesti lapsen puolesta. Pelkään että siirtyy kynsiin mitä varmaan lopulta tekee.
Ahdistaa että onko loppuelämä sellaista että pitää aina vaikkapa kylässä suihkussa käydessä kertoa että on silsa? Todella ahdistavaa. Lapsikin kun käy yökylässä...
Niin ja tosiaan lääkärin mukaan, koska sieninäyte on neg, tämä olisi keratolysis exfoliativa. Mutta käsittääkseni kys. sairaus on hyvin ajoittainen, esim vain kesäisin, kun taas meillä oireita on miltei koko ajan. Lisäksi sienivoiteet (hetkellisesti) auttavat. Sekin ihmetyttää että miksi oltaisiin tuollainen tauti yhtäaikaa saatu lapsen kanssa.
Tuntuu ettei meitä vain haluta hoitaa julkisella, jokin diagnoosi vain papereihin ja seuraava potilas.
Niin ja väsyneet ryöppäys- ja sienimuhennos-jutut on sitten nähty jo, antakaa olla niiden kanssa.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä on auttanut Pevisone jalkapohjien sieneen ja oireet on hävinneet."
Onpa hienoa! Onko pevisone-kuuri jo loppunut ja oireet pysyneet poissa?
Itse olen kertaalleen syönyt terbinafiinikuurin, oireet pysyi poissa 3kk ja palasivat sitten. Luulen tosin että johtui siitä ettei lasta hoidettu samanaikaisesti.
Viikon kuuri Pevisonea auttoi jalkapohjan sieneen, mutta vielä on hoidettavana kynsisieni lääkekynsilakka Locerylillä ja varpaiden väleistä Daktarinilla.

Aivan. Onnea hoitoon hänelle! Toivottavasti sieni häipyy eikä palaa takaisin.
Minulla oli jalkasilsa varpaanvälissä montavuotta. Sain sen uimahallista. Kokeilin siihen kaikenlaisia lääkkeitä. Lopulta pääsin siitä eroon, kun putsasin varpaanvälin huolella haavanpuhdistusaineella. Laitoin vielä siihen yöksi ja päiväksi pumpulia, missä oli haavanpuhdistusainetta. Suihkun jälkeen varpaanvälit pitää kuivata kunnolla.

Kuinka kauan olet ollut oireettomana?
Meillä on pojalla terbinafin lääkekuuri. Maksa-arvot hieman koholla. Lamisil voide oli aluksi, ja sillä hoitui alun perin kyllä jalkasieni, mutta nyt sieni on kynsissäkin. Onkohan noista hyötyä? Pitäis varmaan jotenkin puhdistaa suihkusandaaleitakin. En löydä googlella, tuhoaako kloori sieniä, kun purkissa mainitaan vain bakteerit ja virukset. Entä jos kaatais kiehuvaa vettä sandaaleihin? Mikä kenkäsuihke on hyvä ja hajuton?
Minulla oli kynsissä joku sieni takavuosina. Vaihdoin paljasjalkaiseen elämään ja lopetin sukkien pitämisen melkein kokonaan. Tämä loi jaloilleni vaaditut kuivat, ilmastoidut olosuhteet, jossa sieni ei elä. Kynnet pidin koko ajan mahdollisimman lyhyiksi trimmattuina, jotta saastunut osa kynttä kasvaisi pois. Ja lopuksi, tämä voi vähän kauhistuttaa sinua, mutta jatkoin paljasjalkaisuutta talven puolelle. Menin lumihankeen kävelylle paljasjalkaisin ja annoin jaloilleni säännölliset, päivittäiset lumikylvyt, noin 5 minuuttia per päivä. Seuraavana keväänä kuuri oli toiminut, eivätkä jalat enää haisseet eivätkä kynnet kellertäneet, vaan niiden terve helmenvärinen sävy oli palannut takaisin.
Ymmärrän jos tätä temppua ei tee mieli kokeilla. Onhan se riskialtis aivan oikeasti. Järkevät ihmiset eivät normaalisti vie varpaitaan lumihankeen kuten minä tein, koska siinä on oikea, todellinen paleltumien riski ja kipukynnystä pitää löytyä. Olin kuitenkin valmis riskeeraamaan omalla vastuullani tätä alunperin erään kanadalaistytön neuvomaa kikkaa, koska paha haju ja hauraiden kynsien jatkuva lohkeilu alkoi ottamaan päähän.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on pojalla terbinafin lääkekuuri. Maksa-arvot hieman koholla. Lamisil voide oli aluksi, ja sillä hoitui alun perin kyllä jalkasieni, mutta nyt sieni on kynsissäkin. Onkohan noista hyötyä? Pitäis varmaan jotenkin puhdistaa suihkusandaaleitakin. En löydä googlella, tuhoaako kloori sieniä, kun purkissa mainitaan vain bakteerit ja virukset. Entä jos kaatais kiehuvaa vettä sandaaleihin? Mikä kenkäsuihke on hyvä ja hajuton?
Meillä on apteekin scholl kenkäsuihketta.
Kloori tappaa sieniä.
Apteekin neo amisept -pintojen desinfiointiainettakin voi käyttää suihkusandaaleihin, laittaa sitä suihkepulloon
Miten kauan jalkasilsatartunnasta meni siihen että silsa siirtyi kynsiin? Oliko jalkasilsa siis hoitunut ja oireettoman jakson jälkeen ilmestyi sitten kynsiin?
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kynsissä joku sieni takavuosina. Vaihdoin paljasjalkaiseen elämään ja lopetin sukkien pitämisen melkein kokonaan. Tämä loi jaloilleni vaaditut kuivat, ilmastoidut olosuhteet, jossa sieni ei elä. Kynnet pidin koko ajan mahdollisimman lyhyiksi trimmattuina, jotta saastunut osa kynttä kasvaisi pois. Ja lopuksi, tämä voi vähän kauhistuttaa sinua, mutta jatkoin paljasjalkaisuutta talven puolelle. Menin lumihankeen kävelylle paljasjalkaisin ja annoin jaloilleni säännölliset, päivittäiset lumikylvyt, noin 5 minuuttia per päivä. Seuraavana keväänä kuuri oli toiminut, eivätkä jalat enää haisseet eivätkä kynnet kellertäneet, vaan niiden terve helmenvärinen sävy oli palannut takaisin.
Ymmärrän jos tätä temppua ei tee mieli kokeilla. Onhan se riskialtis aivan oikeasti. Järkevät ihmiset eivät normaalisti vie varpaitaan lumihankeen kuten minä tein, koska siinä on oikea, todellinen paleltumien riski ja kipukynnystä pitää löytyä.
En viitsi lasta laittaa ainakaan hankeen kävelemään paljasjaloin 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jalkasilsa varpaanvälissä montavuotta. Sain sen uimahallista. Kokeilin siihen kaikenlaisia lääkkeitä. Lopulta pääsin siitä eroon, kun putsasin varpaanvälin huolella haavanpuhdistusaineella. Laitoin vielä siihen yöksi ja päiväksi pumpulia, missä oli haavanpuhdistusainetta. Suihkun jälkeen varpaanvälit pitää kuivata kunnolla.
Kuinka kauan olet ollut oireettomana?
Noin 10 vuotta. Vaihdan sukat päivittäin. Käyn suihkussa 2 kertaa päivässä ja pesen varpaanvälit saippualla. En laita rasvaa varpaiden väliin. Vältän uimahalleja. Merivesi on ok uida.
Kai syötte paljon sokeria ja hiilareita, että sienelle riittää ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jalkasilsa varpaanvälissä montavuotta. Sain sen uimahallista. Kokeilin siihen kaikenlaisia lääkkeitä. Lopulta pääsin siitä eroon, kun putsasin varpaanvälin huolella haavanpuhdistusaineella. Laitoin vielä siihen yöksi ja päiväksi pumpulia, missä oli haavanpuhdistusainetta. Suihkun jälkeen varpaanvälit pitää kuivata kunnolla.
Kuinka kauan olet ollut oireettomana?
Noin 10 vuotta. Vaihdan sukat päivittäin. Käyn suihkussa 2 kertaa päivässä ja pesen varpaanvälit saippualla. En laita rasvaa varpaiden väliin. Vältän uimahalleja. Merivesi on ok uida.
Onpa ihanaa kuulla että joku on voinut pitkän oireilun jälkeen parantuakin! Antaa itsellekin toivoa. Onnittelut silsan päihittämisestä ja kaikkea hyvää sinulle, toivotaan että silsa pysyy poissa jatkossakin.🙏
Kynsiä kannattaa lyhentää. Usein sukkien vaihto. Kenkien vaihtoa. Pitkiin kynsiin iskee uudelleen. Myös muut voiteet voivat olla apuna pienempään.
Siihen täytyy ottaa oraalisesti antibiootti-kuuri. Reseptin kirjoittaa lääkäri.
Terbinafiini ja muut syötävät sienilääkkeet ovat maksalle niin myrkyllisiä, ettei niitä voi lapselle antaa. Muutenkin sienvoiteita saa helposti käyttää monta kuukautta ja lakkaa kynsissä niin pitkään, että kaikki saastunut kynsi kasvaa pois ja poistetaan. Sukat pitää pestä 60 asteessa, mieluiten 90 asteessa ja aina kuivata jalat hyvin wc- tai talouspaperilla suihkun jälkeen.
Tuossa on kokemuksia ja tepsineitä
https://www.hyvaterveys.fi/keskustelu/3002656/ketju/hus_sienet_pois_var…
Itsellä oli kans kynnessä ja kynnen vieressä. Lekkerlun ja ohensin kynttä ja kaivoin kynsisaksien kärjillö sitä kuivaa pois.
Lähti veks niillä keinoin. Edelleen vähän kuiva.
Mikä ihotautilääkärin antama hoito tuohon keratolyysiin siis on? Onko iho-oireen suurin haitta kutina ja kosmeettinen ongelma vai se huoli, että kyse kuitenkin olisi hoitamattomasta silsasta? En näe, että ihotautipolilla olisi mitään intressiä jättää diagnoosin varmistaminen puolitiehen ja lapsi hoitamatta. T. Muun alan erikoislääkäri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kynsissä joku sieni takavuosina. Vaihdoin paljasjalkaiseen elämään ja lopetin sukkien pitämisen melkein kokonaan. Tämä loi jaloilleni vaaditut kuivat, ilmastoidut olosuhteet, jossa sieni ei elä. Kynnet pidin koko ajan mahdollisimman lyhyiksi trimmattuina, jotta saastunut osa kynttä kasvaisi pois. Ja lopuksi, tämä voi vähän kauhistuttaa sinua, mutta jatkoin paljasjalkaisuutta talven puolelle. Menin lumihankeen kävelylle paljasjalkaisin ja annoin jaloilleni säännölliset, päivittäiset lumikylvyt, noin 5 minuuttia per päivä. Seuraavana keväänä kuuri oli toiminut, eivätkä jalat enää haisseet eivätkä kynnet kellertäneet, vaan niiden terve helmenvärinen sävy oli palannut takaisin.
Ymmärrän jos tätä temppua ei tee mieli kokeilla. Onhan se riskialtis aivan oikeasti. Järkevät ihmiset eivät normaalisti vie varpaitaan lumihankeen kuten minä tein, koska siinä on oikea, todellinen p
Ymmärrettävää. Jalkojen sienitartunnoissa on kyse olosuhteista. Suljettu, kostea tila, kuten umpikengät yhdessä sukkien kanssa hikisissä, tai esimerkiksi uimahallin märissä jaloissa on mitä ihanteellisin paikka sienille alkaa kasvamaan. Kokeilkaa jättää sukkien pitämistä vähemmälle. Esim. kotona saunan jälkeen ei mitään jalkoihin. Ja jos juniori ei vielä ole viettänyt kesiään avojaloin, ensi kesänä voisi olla paikka kokeilla. Asian ydin on, että erilaisten lääkekuurien lisäksi jalalle on tarjottava mahdollisimman kuiva ja ilmastoitu ympäristö. Sieni tykkää kosteasta ja pimeästä.