Kaveri uhkailee itsemurhalla eikä halua apua. Mitä teen?
Epäilen, että yrittä hakea huomiota tuolla. Sillä on aiemminkin tehnyt noin. Ei onneksi ole tehnyt itselleen mitään, mutta en tajua voin tuollaisessa tilanteessa tehdä. Minä olen väsynyt tuollaiseen. Ihan suoraan sanottuna en enää usko edes hänen puheisiinsa. Samalla pelottaa jos hän kuitenkin tekee oikeasti jotain. Hän ei halua apua vastaan. Huoli-ilmoituksen voin tehdä, mutta ei siitä apua ole jos ei itse halua apua vastaan.
Kommentit (43)
Et mitään. Itsemurha on jokaisen oma päätös eikä siitä muut ole vastuussa.
Osta tai lainaa kirjastosta kaverillesi Raamattu ja kehoita lukemaan evankeliumit ja Uusi Testamentti ylipäänsä. Jeesus tuli sinua, minua, meitä ja häntäkin varten.
"Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?"
"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Jeesukseen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
"Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
Vierailija kirjoitti:
Mulla puhkesi paniikkihäiriö, kun kaveri teki tätä. Jouduin painimaan sen kanssa, ettei hyppää parvekkeelta. Hyppyhommia ennen oli soittanut mut paikalle. Toinen kaveri yritti hypätä mun autosta. Lopetin yhteydenpidon kumpaankin.
Olen harkinnut parveekkeelta hyppäämistä. Et ole kuitenkaan kaverini, joten hälläväliä.
Itsetuhoiselle voi kutsua ambulanssin. Ei siihen tarvitse lupaa kysyä.
Et mitään. Annat olla. Jos oikeasti tekisi sen, ei huutelisi sitä kenellekään, vielä vähemmän uhkailisi jos ei saa tahtoaan läpi.
Huoli-ilmoitus ja psykologin juttusille ja mahdollinen lääkitys myös.Tuskin on huomion hakua vaan voi olla hätähuuto.Et voi tietää.Akuutin ajan saa yksityiselle nopeasti.
Luota siihen, että saa itsarinsa toteutettua ilman sinun apuasi.
Myrkyllisestä ihmisestä on kysymys, kun uhkailee ilman että ottaa vastaan apua. Tee huoli-ilmoitus ja ota etäisyyttä.
Käytännön ehdotuksena ennen etäisyyden ottamista tuo kysely hautajaisjärjestelyistä voisi olla paikallaan. Se helpottaa etäisyyden ottamista kun tavallaan kohtelet uhkauksia tavanomaisina asioina sen sijaan että reagoisit niihin kauhistellen.
Onko testamentti tehty, haluaako polttohautauksen, mille hautausmaalle, keitä kutsutaan hautajaisiin, onko valinnut musiikin jne.
YLE:n artikkeli myrkyllisistä ihmisistä:
Epäilen, että yrittä hakea huomiota tuolla.
Tottakai hän yrittää hakea huomiota sillä. Nimittäin sellaista huomiota, että hän näkisi jonkun aidosti välittävän siitä, mitä hän uhkaa ja kuinka huonosti hänellä menee.
Auta kaveria eteenpäin, että muut voivat auttaa, jos itse et halua.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne, jotka ovat päättäneet tehdä, eivät puhu siitä etukäteen kenellekään. Joskus voi (yleensä jälkikäteen) päätellä jotain siitä, että ihminen halusi ennen tekoaan järjestellä asiansa kuntoon, keskeneräisiä töitä valmiiksi ja huolehtia joidenkin asioiden vastuiden jatkumisesta.
Mutta jos puhuu, siihen on yleensä kaksi mahdollista syytä: joko hän hakee huomiota tai haluaa apua. Jos ei halua apua, niin voit päätellä että hakee huomiota. Ihan varmasti kaverisi kyllä silti tarvitsee apua, koska jokin syy tuollaiseen huomionhakuisuuteenkin on. Mutta ystävänä tuo voi olla sinulle liian raskas rasti, kannattaa ottaa etäisyyttä oman jaksamisesi vuoksi ja sanoa ystävällesi, että hakeutuisi ammattilaisen autettavaksi.
- yksi ammattilainen
Minun läheinen ei puhunut ja päätyi tuohon tekoon joten tuo pitää kyllä aika paljon paikkansa, etteivät puhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne, jotka ovat päättäneet tehdä, eivät puhu siitä etukäteen kenellekään. Joskus voi (yleensä jälkikäteen) päätellä jotain siitä, että ihminen halusi ennen tekoaan järjestellä asiansa kuntoon, keskeneräisiä töitä valmiiksi ja huolehtia joidenkin asioiden vastuiden jatkumisesta.
Mutta jos puhuu, siihen on yleensä kaksi mahdollista syytä: joko hän hakee huomiota tai haluaa apua. Jos ei halua apua, niin voit päätellä että hakee huomiota. Ihan varmasti kaverisi kyllä silti tarvitsee apua, koska jokin syy tuollaiseen huomionhakuisuuteenkin on. Mutta ystävänä tuo voi olla sinulle liian raskas rasti, kannattaa ottaa etäisyyttä oman jaksamisesi vuoksi ja sanoa ystävällesi, että hakeutuisi ammattilaisen autettavaksi.
- yksi ammattilainen
Minun läheinen ei puhunut ja päätyi tuohon tekoon joten tuo pitää kyllä aika paljon paikka
Sama omien tuttavieni kohdalla, eivät olleet edes puolisoilleen puhuneet. Toinen otti illalla unilääkeöverit puolisonsa viereen, toinen otti yliannostuksen ic junan etupaneelia.
Nuo tapaukset ja läheisten jälkipyykin nähneenä ei ole MITÄÄN mielenkiintoa antaa sympatiaa itssarilla "uhkaileville". Tee se tai älä tee, mutta älä kiristä ihmisiä rakastamaan itseäsi uhkailemalla. Hoida asiasi kuntoon tai jos et hoida, niin vittuako sun omaisten tarvitsee sun ulosottoja tai pikavippejä enää selvitellä.
Fun fact: kukaan ei syytellyt näiden puolisoita tai yksikään ystävä katunut, ettei ollut läsnä tai auttanut. Molemmissa tapauksissa läheisten ja ystävien mielipide oli että olipa salaa kusipää kun noin läheisiään kiusasi viimeisen kerran. Joo, ihmistä on ikävä, mutta sympatiat nolla.
Vierailija kirjoitti:
Et mitään. Itsemurha on jokaisen oma päätös eikä siitä muut ole vastuussa.
Tämän sanoin eksälle kun yritti uhkailla itsemurhalla. Kyllä ärsytti.
Mitä tarkoitat uhkailulla? Tekee itsemurhan jos et tee niin kuin hän haluaa?
Masentuneella voi olla itsemurhapuheita, mutta ei se ole manipulointia niin kuin täällä väitetään. Ajatukset voi olla niin synkkiä ettei päähän mahdu mitään muuta.
Toistuvat itsemurhayritykset voi liittyä epävakaaseen persoonallisuuteen.
Mulla oli nuorena poikaystävä, joka uhosi tekevänsä itsarin, jos jättäisin. Kerran sitten kaverinsa möläytti mulle, että oli samaa tehnyt edelliselle tyttöystävälleen. Jätin sitten tyypin, eikä se mitään ainakaan mun takia tehnyt kun löysi melko nopsaan uuden.
Myöhemmin kaveri harrasti tuota samaista uhkailua. Soitti kerran myöhään illalla ja oli kävelemässä moottoritiellä ja uhkasi hypätä rekan eteen. Poliisit olivat ottaneet kyytiin ja olivat vieneet kotiin, kun kertoi eksyneensä. Eli ei ollut hätää vaan huomiota haki. En oo enää senkään kanssa ollut vuosiin tekemisissä ja vielä akka porskuttaa.
Sano jotain lohduttavaa. Kysy mikä on. Mikä voisi auttaa. Sano että älä tee sitä! Sano että se menee ohi. Kriisikeskukseen voi mennä ihan käymään sovitusti, ainakin Tampereella joskus oli. Mutta aika on ehkä liian lyhyt siellä tai voi olla jokusen kerran käyntejä, terapeutti olisi paras jos on ymmärtävä. Alkoholi tai lääkkeen haitta voi lisätä osalla ongelmia, tai häiriö. Erosiko tai onko talousvaikeuksia, vitamiinit ja ruoan saanti tms. Talvi on ikävää aikaa, lisää kipuja ja ahdistuksia monilla - kylmä. Ellei pysyttele jotenkin lämpöä etsien. Onko uupumusta.
Soittaisin tietenkin hätäkeskukseen. Sitten päätökset olisivat viranomaisilla. Ehkä saisi jopa apua.
Voihan sitä kuunnella tekemättä mitään. Miksi pitäisi tehdä jotakin? Kuolevalle voi riittää, että joku on läsnä ja kuuntelee. Ratkaisu on hänen, ei siihen tarvitse ottaa mitään kantaa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vois kysyä, onko toiveita siitä, miten haudataan ja onko jotain musiikkitoiveita hautajaisiin mietittynä. Auttais omaisia siinä surun keskellä järjestelyissä, kun olis vähemmän mietittävää.
Eräs itsemurhaa hautonut jäi miettimään noita, ja pohti niin pitkään ja hartaasti, että elikin pahimman puuskansa yli. Mieli muuttui täysin, mutta kävikin niin, että kuoli äkillisesti, vaikka olikin saanut juuri elämänhalunsa takaisin.
Mulla puhkesi paniikkihäiriö, kun kaveri teki tätä. Jouduin painimaan sen kanssa, ettei hyppää parvekkeelta. Hyppyhommia ennen oli soittanut mut paikalle. Toinen kaveri yritti hypätä mun autosta. Lopetin yhteydenpidon kumpaankin.