Te kaikki jotka olitte " rakastuneet" nuorena johonkin eikä jutusta tullutkaan mitään, vieläkö tällaiset henkilöt kiinnostavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt 40+ kun tulee vanhoja romanttisen kiinnostuksen kohteita sattumalta joskus vastaan, niin eipä ne enää laita sukkia pyörimään jaloissa. Aika on tehnyt tehtävänsä, niistä söpöistä veijarimaisista runopojista on tullut happamia ja loppuunajettuja, kireitä ukkoja. En toki itsekään ole enää mikään ruusu.

Sanoisin tähän aiheeseen, että ne asiat, joihin on jossain ihmisessä ihastunut tai rakastunut joskus 15-20-vuotiaana, ovat valtaosin vain muistoissa pari-kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Omat käsitykset siitä, mitä piirteitä kumppanissa arvostaa, ovat muuttuneet. Ja toki ihmiset ovat muuttuneet. 

Minne niin monelta katoaa se pilke silmäkulmassa? Itse en olisi jaksanut elää läpi kaikkea vastaantullutta hirveyttä, ellen olisi säilyttänyt huumoria matkassa.

Elämä ei kulu, se kuluttaa.

Jos ylläolevasta kommentistani osaa lukea rivien välistä, se on minullekin hyvin tuttua. Huumorin vie katkeroituminen tai kyynistyminen? Kumpaakin vastaan kannattaa taistella, koska ne pilaavat elinvuosia ja haittaavat kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

Ei kiinnosta enää nuoruuden eikä aikuisuudenkaan saavuttamattomat rakkaudet - kyllä aika hoitaa tällaiset. Nuoruuden rakastumisista pääsi nopeammin yli, mutta aikuisena kun rakastuu epätoivoisesti, siitä ylipääsemiseen meni itselläni useampi vuosi. Mutta ei kyllä enää liikauta mikään kyseisessä ihmisessä, ja on jo uusi kumppani. Sinänsä ei kuitenkaan myöskään ole sellaista, että naurattaisi tai ihmetyttäisi että "mitä oikein ajattelin" - kyllähän kuitenkin oikein hyvin muistan ja ymmärrän, mikä toisessa veti puoleensa.