Te kaikki jotka olitte " rakastuneet" nuorena johonkin eikä jutusta tullutkaan mitään, vieläkö tällaiset henkilöt kiinnostavat?

Yhteen ihmiseen olen ollut rakastunut ja kyllä, olisin edelleen kiinnostunut ainakin tapaamaan hänet ja juttelemaan. Olen tosin varma, ettei hän edes muista minua enää, joten en ole tehnyt mitään asian eteen. En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän päätti tapailumme.

menetin neitsyyden yhdelle tämmöiselle "kulman kingille". Ei haaveita, hän istuu nyt kuulopuheiden mukaan taposta. Onneksi tajusin lähteä eri teille ennen kuin meni vakavaksi.

16+20 Lienettekö samasta kynästä. Meni aivoihin ja sydämeen. 

Kyllä ne elämän suuret rakkaudet lipuivat pois. Vaan kyllä olisi lemmen ruuti kuivaa yhä.

Ei. Siihen on varmasti syynsä miksi ei tullut mitään, ihmiset muuttuu ja itsellä oli ainakin nuorena joku ihme vaihe, että olin vähän sokea niin itseni kuin toistenkin suhteen, niin tuli rakastuttua ns. vääriin. Ei mitenkään pahoja ihmisiä tai aivan surkeita miehiä, vaan vain vääriä siinä mielessä, ettei oikein mun tyyppisiä ja niiden omakin maku oli erilainen kuin minä. Epäsopivia. 

25 vuoden jälkeen ei todellakaan kiinnosta nuo nuoruuden rakastumiset. Päinvastoin karmeaa, jos noista olisi jotain kehkeytynyt. Enkä halua tavata tai kuulla edes mitään.

Lämmöllä ajattelen häntä edelleen, vaikka rakkaus hiipuikin ajan myötä.

On kyllä vähän vaikea erottaa ihastumista tai rakastumista nuorena. Enemmänkin se oli sellaista että oli "hulluna johonkin". En nykyään edes ajattele että se oli raukkautta. Mutta en kaipaile näitä. Suurin osa tyypeistä mihin olin lääpällään oli rokkareita ja söpöjä renttuja ja varmaan kaikki arvaa, että näin kakskytvuotta myöhemmin lähinnä säälittää kyseiset henkilöt jos joskus sattuu kuvan näkemään vaikka facebookissa.

Ei kiinnosta ollenkaan ja olen nykyisin vain helpottunut että pääsin eroon. Vähän harmittaa että teinivuodet käytin tuohon.

Ei olla enää edes etäisesti samanlaisia, jos nyt ikinä edes oltiin. Mies on menestynyt kaikilla mittareilla ja taloudellisesti olisi asiat mahtavasti jos homma olisi jatkunut. Mutta on töykeä, pinnallinen ja snobi.

En vaihtaisi nykyistä keskiluokkaista elämää kiltin ja mukavan miehen kanssa tuohon, enkä tajua miksi itkin ainakin puoli vuotta koko tyypin perään.

Mulla oli reilu parikymppisenä intohimoinen suhde 8v vanhempaan mieheen. Mies oli vähän häntäheikki, treffaili harrastuksissaan itseänikin nuorempia tyttöjä ja osteli näille lahjoja. Pistin poikki. Hän oli muutaman vuoden ulkomailla ja tuli sitten takaisin, ja retkahdin taas, vaikka olin jo uudessa suhteessa. Sitten hän ilmoitti rakastuneensa työpaikallaan paljon vanhempaan naiseen, jolloin onneksi pääsin hänestä lopullisesti eroon.

Asumme edelleen samalla paikkakunnalla, onneksi ei ole tullut vastaan. En tiedä mitä lopulta hänessä näin, mutta olihan se nyt sellainen elokuvista tuttu siirappinen romanttinen suhde. Ensimmäinen seksisuhteeni ylipäätään. Muistan vieläkin, miten hän vei minut synttärinäni hienoon ravintolaan ja organisoi meille siellä aivan spesiaalin illan. Olin nuori ja nätti ja hän komea ja maailmanmies. Hän osasi pitää naista hyvänä, mutta valitettavasti muuten sitten luonteeltaan aivan pälli. Luulin aikanaan, että tällainen intohimo on sellainen, jota jään kaipaamaan ja haaveksimaan jatkossakin, mutta toisin kävi. Nyt olen ollut jo kohta 20v yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joka on tämän ensirakkauteni täydellinen vastakohta :)

Minulla oli yksi teinirakkaus, jonka perään itkin pitkään ja itken välillä vieläkin. Tunneyhteys oli vain niin vahva, etten vastaavaa ollut kokenut ennen häntä enkä jälkeen. Olen jatkanut elämääni, enkä enää roiku hänessä mutta haikeana välillä muistelen. Joku 14 vuotta on aikaa siitä kun viimeisen kerran tapasimme.

Muistan kyllä vielä ensirakkauteni, pojan yläasteelta. Hän oli niin komea, ja hänellä oli aivan ihanat huulet. Jalat meinasivat lähteä alta aina, kun suutelimme.

Mutta en haikaile hänen peräänsä enää, hän on tahollaan naimisissa, kuten minäkin. En ole kiinnostunut hänen kuulumisistaan sen enempää. Niinhän sitä sanotaan, että ensirakkautensa muistaa aina. Ja on kyllä kieltämättä ihania muistoja. Tottakai olimme silloin ihan eri ihmisiä kuin nykyisin, aikaa on kulunut kuitenkin lähes 40 vuotta.

Nuoruuden huuma on jotain, mitä en ole enää aikuisiällä kokenut. Kaikki oli silloin tietysti vielä niin uutta ja ihmeellistä. 

Joo sillä tavalla jäänyt mieleen, että välillä tulee googlattua, että mitähän sillekin?

Mutta siis lumous haihtui jo valovuosia sitten, ja jälkeenpäin olin todella iloinen, että homma kuivui aikoinaan kokoon.

Mietin miten nuoruuden ihastuksella elämä on kantanut. Onko edes elossa. Muistan kaihoten kuinka ihastunut olin ja kuinka komea poika oli. Opiskelut ja työt vei eri suuntiin. Aikaansa kutakin.

Täytyy myöntää, että olen joskus vilkuillut somesta joidenkin nuoruuden ihastusten kuulumisia. Hölmöä, tiedän.

Hänestä on kaunis muisto. En koe ollenkaan mitään kyynistä nolotusta. 

Meillä se syy oli elämäntilanne, oli muutaman vuoden fwb ja ollaan edelleen kavereita. Kyllä mä edelleen jollain tavalla rakastan, mutta enemmän rakastan ajatusta siitä 23v sällistä kuin tuota harvakseltaan näkemääni viiskymppistä äijää.

Vierailija kirjoitti:

Kun on tullut ikää, on tajunnut, että aika paljon niistä jutuista oli ihan vain oman pään sisällä, eikä ne olleet todellisuutta.

Turha haikailla sellaista, mikä ei olisi koskaan tapahtunut.

Elämän ehtoossa ihminen ei enää haaveile tulevaisuudesta, vaan menneisyydestä. On mukava ottaa lasi punaviiniä, kuunnellä 70-luvun musiikkia ja haaveilla rakkaudesta joka olisi voinut olla.

Ihanat muistot jäi. Olisi kiva joskus tavata ja muistella menneitä, mutta en usko että näemme toisiamme enää koskaan.

Olin hyvin rakastunut alta kahdenkymmenen. Olosuhteet olivat meitä vastaan ja tiemme erosivat. Olen sen jälkeen ollut pitkässä parisuhteessa toisen kanssa,mutta vieläkin kuulen puolisoltani huomautuksia edellisestä rakkaudestani. Itseäni ei enää kiinnosta entinen ihastus. Tämänpäivän mittapuulla tuskin rakastuisin entiseen ihastukseeni.