Lue keskustelun säännöt.
Mitä myrkyllisiä ajatusvinoumia sinulle on jäänyt lapsuudentraumoista tai lapsuudesta?
22.11.2024 |
Meillä minä sain aina vaan tähteitä, rippeitä, jonkun muun jo puhkikuluttamaa tavaraa. Ikinä ei saanut valita itse tai edes minkäänlaista uutta. Vain sellaista joka liki romukunnossa oli kiertänyt 7 ihmisen kautta perheelleni tai minulle.
Nykyään en suostu käyttämään kuin uusinta puhelinta, televisiota, leasing-autoa jne. Vaikka tiedän ettei se ole järkevää rahankäyttöä. Ja moni miljardöörikin käyttää vanhaa androidia sekä ajaa 13v vanhalla käytetyllä autolla.
Mutta helppo sellaisen on luopua jolle se on aina ollut valinta. Minulle valinnanvaraa tuli vasta reilusti aikuisiällä. En enää kerta kaikkiaan pysty kituuttelemaan. Edes lyhyillä laivamatkoilla en suostu olemaan käytävillä vaan ostan pariksi tunniksi mahd. hyvän hytin vaikkei siinä mitään taloudellista järkeä ole.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edellisyönä olin pelastanut läheisen itsemurhayritykseltä, asioinut poliisin kanssa, itkenyt koko yön enk
Sinulle kirjasuositus
https://www.suomalainen.com/products/hyva-tarjous-2?queryId=bbd4ae2a053…
Oletko jo sairastanut burn outin tai useamman? Minä olen ollut samanlainen, että työt pitää hoitaa ja omat tunteet ja tarpeet laittaa sivuun. Kunnes tuli toinen burn out ja mieli ja elimistö pisti täyden stopin hommalle ja totesi, että nyt on oma vuoro tai sekä keho että mieli irtisanoutuvat. Olin antanut itseni täysin tyhjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edellisyönä olin pelastanut läheisen itsemurhayrityksel
Tässä vielä kirjasuosituksen takakansiteksti
Hulvaton sukutarina sukeltaa suomalaisen nuukailuperinteen ytimeen.
Kati opetettiin jo lapsena koluamaan alelaarit ja tyytymään siihen, mitä muilta jäi. Nyt nelikymppisenä hän päättää vihdoin ottaa elämästä niskalenkin, säästää ja ostaa oman talon: hirsitorpan, jonka isoisän isä veisti yli sata vuotta sitten pakkasen kohmettamin sormin.
Riittävätkö Katin rahat unelman toteuttamiseen? Pääsisikö remonteilla, seinien kaatamisilla ja trenditapeteilla irti suvun kurjasta perinnöstä?
Määkkösen suvun tarina seuraa Suomen kansan juoksua pettuleivän perässä - kohti nyhtökauraa. Suvi Ratinen kuvaa ihmiskohtaloita Matkaystävä-esikoisestaan tutulla lämpimän humoristisella tyylillä.
Että maailma on täynnä vaaroja ja kaikkea pitää varoa. "Käyttävät sua vaan hyväkseen". En pysty luottamaan yhtään kehenkään vieläkään, enkä tosin maailmaankaan tai mihinkään "elämä kantaa" -hömppään.
Kaikki täys-sekopäät akat taas yhdessä ketjussa. HUOH!
Vierailija kirjoitti:
Että maailma on täynnä vaaroja ja kaikkea pitää varoa. "Käyttävät sua vaan hyväkseen". En pysty luottamaan yhtään kehenkään vieläkään, enkä tosin maailmaankaan tai mihinkään "elämä kantaa" -hömppään.
"Ei kannata juosta, kun kuitenkin kaatuu, lyö päänsä ja kuolee aivoverenvuotoon." Ja sen jälkeen ihmetellään miksi lapsi on niin ärsyttävän ujo ja arka. Jännä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edellisyönä olin pelastanut läheisen itsemurhayritykseltä, asioinut poliisin kanssa, itkenyt koko yön enk
Kitsaus on sairaus ja sinä olet oikein peri-itara ja hyvin sairas.
Alapeukuttajat, tuo romaani on oikeasti ihan hauska ja moni nuukaperheen lapsi saattaa löytää siitä itsensä tai lapsuusperheensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki täys-sekopäät akat taas yhdessä ketjussa. HUOH!
Kuten sinäkin.
42, kiitos kirjasuosituksesta, vois olla mielenkiinnosta hauska lukea! Mutta siis vilpittömästi tykkään nuukasta elämäntavastani enkä halua siitä eroon (mikäli kirjasuositus siihen kannustaa?). Säästäväisyys on parhaimmillaan järkevää, ekologista ja luovaa. Toki siis hemmottelen itseäni välillä, en ole aina ja jatkuvasti pihi. Yleensä en vaan koe tarvetta tai halua ostaa mitään, ja koen suurta iloa kun löydän käytettynä jonkun tarvitsemani asian.
Ja kyllä, yks burn out takana, mutta teenkin nykyään sitten vain osa-aikaista duunia saadakseni enemmän aikaa itselleni. Säästeliäs elämäntapa mahdollisti tämänkin, vaikka tulot putosivat niin pärjään hyvin. Olen myös opetellut sanomaan ei. Pikkuhiljaa edistyn.
T. 41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään. Lähdin lannistavasta lapsuuskodista opiskelun jälkeen ulkomaille ja kasvatin itsestäni oikein kelpo aikuisen. Ei ollut edes vaikeaa kun etäisyyttä oli tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edellisyönä olin pelastanut läheisen itsemurhayrityksel
Ne teidän uUpUmUkSeT ovat 100 % omaa syytänne. Jos ette osaa antaa töissä palautetta esimiehille, vaan otatte marttyyriasemalle teen ja suoritatte kaikkea verenmaku suussa, on OMA syy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuljin aina isojen sisarusten ja serkkujen vanhoissa vaatteissa niin en vieläkään osaa ostaa itselleni siistejä uusia vaatteita vaan kuljen kirppisrytkyissä koska ne on halpoja. Uusista 50e housuista tulee syyllinen olo ja pitää olla erityinen syy, kuten että ne tarvitaan vaikka töihin. Muille ostelen kyllä juttuja.
Aiheutan riitoja parisuhteessa koska ohitan omia tarpeita koska ne ei oo tärkeitä, siihen pisteeseen asti että katkean eli väsyn tai haluan erota.
Vierailija kirjoitti:
Ihmispelko, vaikka tiedostankin, ettei sille löydy yleistettävissä olevaa ja todellisuuteen pohjaavaa syytä.
Sama täällä, en oikein luota ihmisiin ja olen varuillani. Vieraan hyväntahtoinen kosketuskin tuntuu pahalta, kun sain lapsena lyöntejä. Pelkään vieläkin vanhoja vihaisia naisia. Äitini oli usein kiukkuinen ja arvaamaton käytökseltään, julmakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että mussa on jotain vikaa kun niin monesti rapetettu.
Se mitätöinti, ettei osaakaan mitään. Jos onnistui jossain, ei siihen uskottu tai sitten sen kuului tapahtua veljelleni eikä minulle. Ja ulkonäkönikään ei ollut kelvollinen, naureskeltiin ja pilkattiin.
Vierailija kirjoitti:
42, kiitos kirjasuosituksesta, vois olla mielenkiinnosta hauska lukea! Mutta siis vilpittömästi tykkään nuukasta elämäntavastani enkä halua siitä eroon (mikäli kirjasuositus siihen kannustaa?). Säästäväisyys on parhaimmillaan järkevää, ekologista ja luovaa. Toki siis hemmottelen itseäni välillä, en ole aina ja jatkuvasti pihi. Yleensä en vaan koe tarvetta tai halua ostaa mitään, ja koen suurta iloa kun löydän käytettynä jonkun tarvitsemani asian.
Ja kyllä, yks burn out takana, mutta teenkin nykyään sitten vain osa-aikaista duunia saadakseni enemmän aikaa itselleni. Säästeliäs elämäntapa mahdollisti tämänkin, vaikka tulot putosivat niin pärjään hyvin. Olen myös opetellut sanomaan ei. Pikkuhiljaa edistyn.
T. 41
Se on ihan vain romaani, ei mikään self help -opus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edelli
Ne teidän uUpUmUkSeT ovat 100 % omaa syytänne. Jos ette osaa antaa töissä palautetta esimiehille, vaan otatte marttyyriasemalle teen ja suoritatte kaikkea verenmaku suussa, on OMA syy!
Ainakin itse puhuin pomolle kuukausia aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään. Lähdin lannistavasta lapsuuskodista opiskelun jälkeen ulkomaille ja kasvatin itsestäni oikein kelpo aikuisen. Ei ollut edes vaikeaa kun etäisyyttä oli tarpeeksi.
Minulla jäi ulkomaat haaveeksi ja sitten jäinkin jotenkin liikaa lapsuusperheen verkkoon. Nyt olen irti.
Vierailija kirjoitti:
Kuljin aina isojen sisarusten ja serkkujen vanhoissa vaatteissa niin en vieläkään osaa ostaa itselleni siistejä uusia vaatteita vaan kuljen kirppisrytkyissä koska ne on halpoja. Uusista 50e housuista tulee syyllinen olo ja pitää olla erityinen syy, kuten että ne tarvitaan vaikka töihin. Muille ostelen kyllä juttuja.
Aiheutan riitoja parisuhteessa koska ohitan omia tarpeita koska ne ei oo tärkeitä, siihen pisteeseen asti että katkean eli väsyn tai haluan erota.
Olet kaikkien lahjojen arvoinen <3
Ja sinulla on tarpeet ja on tärkeää opetella tunnistamaan ne ja tuomaan esille. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ulkonäössäni on se ja se vika.
Jep.. Olen lähes 30-vuotias ja joka kerta kun näemme äidin kanssa, saan kuulla jotain pientä kommenttia ulkonäöstäni tai ylipäätään jostain omia asioitani koskevasta jutusta. Milloin on vääränlaiset housut, milloin on näppy naamassa, komentaa että selkä suoraan jos edes hetken olen kumarassa asennossa. Aina on jotain vialla. "Koskas oot astellut juurikasvus värjätä??!?"
Miksi pidät tuollaista ihmistä elämässäsi? Tai anna edes samalla mitalla takaisin.
Vanhempani, varsinkin äitini oli aina sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat ilkeitä selkäänpuukottajia, haluavat vaan ilkeillä ja kaikki kehutkin ovat vaan piilo-ittuilua. Aina piti kaikessa miettiä ja käyttäytyä niin etteivät muut ihmiset saisi mitään sanomisen aihetta.
Kotiasioista ei saanut puhua, omia kielteisiä tunteita ei sopinut näyttää, aina piti jaksaa olla kohtelias ja hyvää seuraa, ihan sama vaikka itsellä olisi ollut mitä.
Nykyäänkin mun on vaikeaa näyttää oikeasti mitään oikeita negatiivisia tunteitani, olen konfliktiherkkä, näytän aina iloiselta ja jaksavalta vaikka maailma kaatuisi niskaan.
Muutama vuosi sitten tajusin että en ehkä käyttäydy ihan normaalisti, kun menin aamulla töihin täysin normaalisti, nauroin, esitin hyväntuulista ja hoidin kaikki työtehtävät niinkuin aina, vaikka edellisyönä olin pelastanut läheisen itsemurhayritykseltä, asioinut poliisin kanssa, itkenyt koko yön enkä nukkunut silmäystäkään. Hävetti pirusti että hätäkeskukseen soittaessani en kertakaikkiaan saanut pidettyä itseäni kasassa vaan ITKIN. Vieraalle ihmiselle! Täysin ennenkuulumatonta. Töissä en tietenkään kertonut kellekään mitään edellisyön tapahtumista eikä kukaan huomannut minusta mitään. Moni olisi varmaan ottanut saikkua, mutta sellainen ei tullut mulle mieleenkään, ennenkuin jälkeenpäin. Työthän on hoidettava!
Niin ja jännä asia tuo mitä ketjusta luin, että jotkut jotka joutuneet köyhyydessä elämään ja nyt ostavat sen seurauksena vain parasta itselleen eivätkä osaa säästää. Itsellä kans hyvin köyhä lapsuus ja serkkujen vanhoissa vaatteissa kuljin, mutta itselleni se opetti säästeliään elämäntavan. Olen todella järkevä ja taitava hoitamaan raha-asioitani ja se on itselleni jopa ylpeyden aihe. Rakastan säästeliästä elämäntapaa, vaikka välillä osaan myös hemmotella itseäni esim. lähtemällä kalliiseen reissuun tms.