IG Palakakkuu Linnea on kyllä ehkä turhamaisin ihminen ikinä
Parhaillaan myy IG storyissa lapsen 1-vuotislahjaksi saamaa aktiviteettitaulua, kun se ei kuulemma sovi lastenhuoneen väreihin. Aikoo tilata Etsystä uuden samanlaisen toisessa värissä.
Taannoin osti uudet rattaat entisten (uusien) tilalle, kun pitikin yhtäkkiä saada vaaleanpunaiset rattaat ulkomaanreissulle. Aivan älytöntä touhua.
Ärsyttää ihmiset, jotka ei yhtään mieti, mikä ympäristökuormitus tollasesta aivan täysin turhasta ostelusta tulee. Kermana kakun päällä vielä ulkomaanreissut useamman kerran vuodessa.
Naurattaa myös, kun Linnea hehkuttaa kuinka helppo vauvavuosi on ollut. Kai se on helppoa, kun kodinhoitaja käy kolme kertaa viikossa. Tämän lisäksi erikseen käy siivooja ja ruokaa eivät tee itse lainkaan, vaan tilaavat kaikki päivän ateriat woltilla. Kodinhoitaja hoitaa jatkuvasti lasta, että voivat miehen kanssa harrastaa. Varmaan siksi onkin aikaa puljata jatkuvasti tavaroiden värien kanssa, kun ei muuta tekemistä ole.
Luulin, ettei enää tällaisia ihmisiä olisi, jotka jatkuvasti ylikuluttaa luonnonvaroja, mutta tämä ihminen on sitä oikein ylpeästi julkisesti!
Vie jotenkin myös outiilonan (heidän kodinhoitaja) uskottavuutta, kun on töissä tuollaisessa perheessä samalla, kun itse puhuu somessa kestävämmän kulutuksen puolesta.
Onko muut seuranneet tätä älytöntä touhua?
Kommentit (162)
Rakastan noiden juhlia! Linnea ja Niko panostavat juhliin. Linnea leipoo kaikkea ihanaa. Kade.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan noiden juhlia! Linnea ja Niko panostavat juhliin. Linnea leipoo kaikkea ihanaa. Kade.
Todella ihanat juhlat näytti olleen ja maltillisetkin. Nykyään kun paikalle kutsutaan pellejä, eläinhahmoja, taikureita, pomppulinnaa yms. Heillä hyvät tarjoilut ja koristeet, pientä ohjelmaa vieraille. Se on mun mielestä täysin riittävää 2-vuotiaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan noiden juhlia! Linnea ja Niko panostavat juhliin. Linnea leipoo kaikkea ihanaa. Kade.
Todella ihanat juhlat näytti olleen ja maltillisetkin. Nykyään kun paikalle kutsutaan pellejä, eläinhahmoja, taikureita, pomppulinnaa yms. Heillä hyvät tarjoilut ja koristeet, pientä ohjelmaa vieraille. Se on mun mielestä täysin riittävää 2-vuotiaalle.
Jos nämä juhlat 560 euroa maksavine tarjoiluineen on maltilliset, niin en kyllä tiiä millaiset sitten suuremman osan juhlat on? Hauskaa, kun tuo niiden kodinhoitaja Outi järjesti lapselleen synttärit vajaalla 9 eurolla :D. Niitä sanoisin maltilliseksi, en Linnean juhlia. Eikä siinä mitään pahaa ole, jos nauttii leipomisesta ja laittamisesta, mutta en kuitenkaan kutsuisi noita maltilliseksi. Tai sitten mulla on mennyt jotain pahasti ohi nykyisistä synttärijärjestelyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan noiden juhlia! Linnea ja Niko panostavat juhliin. Linnea leipoo kaikkea ihanaa. Kade.
Todella ihanat juhlat näytti olleen ja maltillisetkin. Nykyään kun paikalle kutsutaan pellejä, eläinhahmoja, taikureita, pomppulinnaa yms. Heillä hyvät tarjoilut ja koristeet, pientä ohjelmaa vieraille. Se on mun mielestä täysin riittävää 2-vuotiaalle.
Jos nämä juhlat 560 euroa maksavine tarjoiluineen on maltilliset, niin en kyllä tiiä millaiset sitten suuremman osan juhlat on? Hauskaa, kun tuo niiden kodinhoitaja Outi järjesti lapselleen synttärit vajaalla 9 eurolla :D. Niitä sanoisin maltilliseksi, en Linnean juhlia. Eikä siinä mitään pahaa ole, jos nauttii leipomisesta ja laittamisesta, mutta en kuitenkaan kutsuisi noita maltilliseksi. Tai sitten mulla on mennyt jotain pahasti ohi nykyisistä synttärijärjestel
Mun mielestä tuo 560€ on maltillinen tulotasoon nähden. Turha siitä on ärsyyntyä! Ihania leivonnaisia ja koristeluja, muttei kuitenkaan överiä.
"Mun mielestä tuo 560€ on maltillinen tulotasoon nähden. Turha siitä on ärsyyntyä! Ihania leivonnaisia ja koristeluja, muttei kuitenkaan överiä. "
En huomaa, että kukaan olisi ärsyyntynyt. Todettu, vaan että 2v synttäreihin 560 euroa on paljon rahaa, joten yleisellä tasolla niitä ei voi maltillisiksi juhliksi kutsua, vaan aika runsaiksi tarjoiluineen. Mutta kaikkihan saa järjestää niin överit ja kalliit juhlat, kun haluaa eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta jos vertaa keskivertoihin 2v juhliin, niin en kuvailisi maltillisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan noiden juhlia! Linnea ja Niko panostavat juhliin. Linnea leipoo kaikkea ihanaa. Kade.
Todella ihanat juhlat näytti olleen ja maltillisetkin. Nykyään kun paikalle kutsutaan pellejä, eläinhahmoja, taikureita, pomppulinnaa yms. Heillä hyvät tarjoilut ja koristeet, pientä ohjelmaa vieraille. Se on mun mielestä täysin riittävää 2-vuotiaalle.
Mun mielestä on jopa loukkaus Linneaa kohtaan sanoa juhlia maltillisiksi. Linnea on kuitenkin käyttänyt lähes 30 tuntia tarjottavien tekemiseen ja kaikki suunnittelu vielä päälle. Kyllä maltilliset synttärit on jotain ihan muuta.
Nää on niitä ihmisiä, joita en jaksa yhtään seurata. Niin epäkiinnostavia kuin olla ja voi. Rikas mies ja vaimo mällää menemään toisen rahoilla. Mullakin on rikas mies, mutta ihan jo lasten vuoksi en halua ylikuluttaa ja opettaa tuollaista elämäntyyliä.
Kyllä ne minustakin maltilliset oli. Ei ollut koko päiväkotiryhmää kutsuttu, ei ollut ulkopuolisia ohjelmanumeroita..tällaisissa övereissa juhlissa pari kertaa nyt syksyn aikana tullut käytyä. Linnea oli itse tehnyt kaiken (arvostan!), ei ollut pitopalvelua käytetty ja mikä parasta: ei ollut kaupallista yhteistyötä! Se onkin vähän pilannut palakakkuu tilin, ei ole enää sellaista aitoa ja arkista sisältöä, missä hän oli parhaimmillaan. Harmillista.
Oikein kivat ja kauniit juhlat järjesti esikoiselleen. Linnea on ahkera ja reipas nainen. Kiva seurata uuden tulokkaan syntymää perheeseen. Onnea!
Onks lapsen nimi oikeesti pumpui
Mun mielestä he ovat ihana perhe. Linnea ja Niko ovat selkeästi löytäneet perheestään onnen. Se on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Toki moni ihan tavallista lapsiperhearkea elävä voi olla kateellinen heidän (somen perusteella) helpolle elämälle. Onhan tuo nyt aika kaukana tavallisesta lapsiperhearjesta.
Varakas mies, kodinhoitaja hoitaa kodin ja lapsen, siivooja käy lisäksi, ruuat pääasiassa woltataan. Aikaa ei tarvitse käyttää muuhun kuin omiin harrastuksiin. Lapsi nukkuu 13 tunnin yöunia heräämättä ja pitkät päikkärit. Tuollaista elämää viettää todella todella harva lapsiperheellinen.
Itsekin olen kahdehtinut tuon lapsen unia, koska esimerkiksi oma 4-vuotiaani herää edelleen öisin. Mutta sitten yks päivä, kun Linnea ja Niko piti liveä lapsen nukkumaanlaitosta, kävi niin, että he veivät lapsen sänkyyn ja laittoivat oven kiinni. Lapsi alkoi itkeä. He eivät reagoineet siihen. Sanoivat myöhemmin, että lapsi itki 5min ja hiljeni. Tajusin, että lapsen hyvät unet on tulosta vuorovaikusta rajaavista toimintatavoista, joita en itse halua käyttää. En
Ei voi olla totta. Ihaillen olen katsellut heidän elämää somesta, oma elämäni on hitusen erilaista, mutta silti rakastan mun elämää. Saan inspiraatiota ns. täydellisistä someista.
Mutta tuo on jo sairasta. Nosti voimakkaita tunteita, koska itse olen lähtöisin suunnilleen samanlaisista oloista. Vanhemmat todella varakkaita ja helvetin tunnekylmiä narsisteja. Meillä oli myös kodinhoitaja 3 kertaa viikossa, sain aina kaiken materian mitä halusin, henkistä ja fyysistä väkivaltaa kun kukaan ei nähnyt, todellisuuden peittelyä, syyllistämistä, haukkumista, vanhempien yhtäkkisiä raivokohtauksia. Ovat akateemisia ja isä menestynyt ja rikas. Herätti voimakkaita tunteita tuo.. niin ja itselläni ja sisaruksillani pahoja mt-ongelmia yms. Nykyään välit vanhempiin täysin poikki.
Jotenkin ärsyttävä. Pompahtaa reelseihin välillä.
Vierailija kirjoitti:
Apua, huudattavatko lasta oikeasti tuolla tavalla? Miten pystyvät olemaan reagoimatta siihen?
Sieltä se löytyy videoista, jos jaksaa selata. Joku tallennettu live. Linnea sanoi myös kerran, että ei halua pitää liveä mielellään, koska saattaa sanoa tai tehdä jotain, mitä katuu myöhemmin.
Seuraan monien varakkaiden perheenäitien tilejä, mutta kukaan heistä ei jatkuvasti luettele omaisuuttaan, ja ilmoita olevansa miljonäärimiehensä vaimoja. Uskoisin, että niissä perheissä on taloudellinen tasa-arvo tai omaisuus yhdessä hankittu. Ja he myös tietävät, etteivät vietä tavallista lapsiperhearkea, eivätkä sitä myöskään väitä viettävänsä. Heillä ei myöskään ole tarvetta tilauskanavalle.
Minä olen seurannut Palakakkuu-tiliä alusta alkaen, lähinnä juuri kakkujen vuoksi. Sitten jäin vain roikkumaan, vaikka sisältö ei enää vastannut odotuksiani. Nyt lopetin seuraamisen kokonaan, kun kävi kyllästyttää se jatkuva tilaajakanavan aggressiivinen markkinointi. "Kerron enemmän peloistani ja ahdistuksestani tilaajakanavalla". Mikä ihmeen tarve ajaa tuollaiseen? Miksi ei kerro terapeutilleen. Tai "Tänään puhun minulle vaikeasta asiasta: rahasta". Ei uskoisi sen olevan vaikea asia, ainakaan siitä päätellen, että hänen tapansahan on ilmoittaa, kuinka paljon meni kesäkukkiin, syntymäpäiviin, ristiäisiin, vaikka kukaan ei niistä edes kysy.
Mistä sellainen käsitys, että vanhemmat jättäisi lapsen tuonne yksin leikkimään? Aika vaarallistakin varmaan olisi leikkitelineiden vuoksi.