Minne opiskelijat pitäisi saada töihin?
Opintotukea ajetaan alas, asumistuki minimiin, lisää lainaa... Kaiken tämän takana kokoajan huudetaan vain että opiskelijoiden pitäisi mennä töihin. No mihin ihmeen työpaikkaan nämä opiskelijat pitäisi sijoittaa??
Opiskelijoiden päätyönä on kuitenkin se opiskelu. Arkiaamut menevät koulussa, iltapäivät ryhmätöitä tekemässä, illat kandia työstämässä. Mistä löytyy tähän viikkorytmiin sopivia ihanteellisia työpaikkoja joissa voi tehdä tuon tiistain aamuvuorona, voi tulla tuohon viikonloppuun tekemään iltavuorot, tuona 23. päivänä voi tulla tekemään 4h vuoron yms. Siivousalalta voi löytyä ilta-yöpainotteista työtä, mutta koska opiskelijan pitäisi sitten levätä tai nukkua.
Kyllä, viikonloput voi käyttää töissä jos niitä ensin löytäisi. Tällöin kuitenkin monelta opiskelijalta jäisi todella vähiin perheen näkeminen, harrastukset, kaverit yms. Itse opiskelijana en muista koska viimeksi olisin pitänyt viikkoa pidempää lomaa, kun 16-vuotiaasta asti on kesät ja muuta lomat ollut aina töissä. Ei ole varaa pitää sitä viikon pidempää lomaa.
Esim. Jyväskylä iso opiskelijakaupunki, noin 23 000 opiskelijaa. Mistä ihmeestä näin monelle opiskelijalle pitäisi yhdeltä kylältä löytyä kaupan kassan extraajan töitä.
Tämä on vain ollut puheenaiheena kaveriporukassa lähiaikoina. Kun niitä töitä ei vain yksinkertaisesti ole. Nyt jopa hoitoalalla ei töitä riitä tekijöille, sairaanhoitajaksi opiskeleva kaverini valmistuu jouluna näillä näkymin työttömäksi. Oikeasti, kenen hyöty on se että kulutetaan opiskelijat jo opiskelun aikana aivan loppuun ja annetaan heidän valmistua täysin velkaantuneina. Ajatuksia tästä?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
"Kesätöihin tietenkin niin kun opiskelijat aina ennenkin tehneet. Kesätöissä toukokuusta elokuuhun niin jää säästöjä jolla elää opintotuen avulla seuraavaan kevääseen asti."
No mukava opiskelijan asumistukiuudistus vain poisti sen tuen kesäkuukausilta joten nyt iso osa kesän palkasta menee sen kesän asumisen kustantamiseen. Joten ei enää jää läheskään niin paljon säästöön kuin ennen oli mahdollista.
Olet loistava esimerkki siitä miten tietämättömiä nykyiset leikkauksista valittajat ovat.
Newsflash: 2009-2015 ei myöskään saanut asumistukea eikä opintotukea kesäisin.
260e opntotuki + 200e asumislisää sai vain 9kk vuodessa.
Ei opiskelu ole koko ajan 8-16 "työtä" ja riippuu myös siitä, että missä vaiheessa opiskeluja mennään. Itse kyllä aikoinaan ehdin hyvin tehdä töitäkin, vaikka silloin opiskelu oli kaikki läsnäoloa ja lähes joka päivä oltiin n. 8-15 paikan päällä.
Ja 80-90 luvun opiskelijana oli vain ihan pakko tehdä myös töitä opiskelujen rinnalla suurimman osan. No oli minullakin pari ystävää, joiden vanhemmat antoivat rahaa yms. Mutta minä en saanut vanhemmilta mitään.
Ja myönnän sen, että tuolloin sai helpommin työpaikkoja. Mutta oma lapseni ja hänen ystäväpiirinsä ovat nykypäivän opiskelijoita ja kaikilla heillä on myös joku työpaikka, joten ei se nyt niin mahdotonta ole töitä saada. Toki omakin lapseni haki pitkään työpaikkaa, mutta kun vain sitkeästi haki, niin tärppäsihän se sitten.
"Voiko luennot olla jopa eri puolilla kaupunkia kuin missä asut? No sitten on kyllä ihan ymmärrettävää ettei töihin voi ketään velvoittaa. Onhan tuo hirvittävän raskas tilanne."
Esimm. pääkaupunkiseudulla siirtyminen laidasta laitaan voi viedä reilusti yli tunnin. Jos samana päivänä on sekä opiskelua että töitä niin siirtymiin voi mennä useita tunteja sen päivän aikana.
Enkä muuten sanonut että silloin ei pitäisi käydä töissä vaan että se tekee sen entistä raskaammaksi.
"Tiesitkö, että monen työmatka on esim. Tampereelta tai Lahdesta Helsinkiin ja tämä siirtymä tehdään päivittäin ees taas?"
Tiesin. Ja luulen että ne niin tekevät kokisivat raskaaksi jos vielä pitisi osana päivistä käydä lisäksi Turussa hoitamassa opiskeluja.
"Newsflash: 2009-2015 ei myöskään saanut asumistukea eikä opintotukea kesäisin."
Tiedän tuoin oikein hyivn ja siksi silloinkaan ei monesti ollut helppoa saada kesällä kasaan tarpeeksi rahaa talveksi. Itsekin muutin aina kesällä lapsuudenkotiin ja säästin sillä. Itselleni se oli mahdollista kun lapsuudenkoti oli isossa kaupungissa jossa oli hyvin kasätöitä tarjolla. Kaikilla vain ei ole sellaista mahdollisuutta tai opiskelukämppää ei vain voi jättää kesäksi koska uuden saaminen olisi niin hankalaa taas syksyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kesätöihin tietenkin niin kun opiskelijat aina ennenkin tehneet. Kesätöissä toukokuusta elokuuhun niin jää säästöjä jolla elää opintotuen avulla seuraavaan kevääseen asti."
No mukava opiskelijan asumistukiuudistus vain poisti sen tuen kesäkuukausilta joten nyt iso osa kesän palkasta menee sen kesän asumisen kustantamiseen. Joten ei enää jää läheskään niin paljon säästöön kuin ennen oli mahdollista.
Saathan sinä edelleen tukea kesäkuukausilta jos teet riittävästi opintopisteitä vuoden aikana.
Ne kuluttavat silloin tukikuukausia (ei se siis lisää niiden kokonaismäärää) ja kyllä silloin kesällä pitää myös suorittaa kursseja.
Vierailija kirjoitti:
"Voiko luennot olla jopa eri puolilla kaupunkia kuin missä asut? No sitten on kyllä ihan ymmärrettävää ettei töihin voi ketään velvoittaa. Onhan tuo hirvittävän raskas tilanne."
Esimm. pääkaupunkiseudulla siirtyminen laidasta laitaan voi viedä reilusti yli tunnin. Jos samana päivänä on sekä opiskelua että töitä niin siirtymiin voi mennä useita tunteja sen päivän aikana.
Enkä muuten sanonut että silloin ei pitäisi käydä töissä vaan että se tekee sen entistä raskaammaksi.
"Tiesitkö, että monen työmatka on esim. Tampereelta tai Lahdesta Helsinkiin ja tämä siirtymä tehdään päivittäin ees taas?"
Tiesin. Ja luulen että ne niin tekevät kokisivat raskaaksi jos vielä pitisi osana päivistä käydä lisäksi Turussa hoitamassa opiskeluja.
Kukaan täysjärkinen ei tietenkään tekisi niin, että asuisi Lahdessa ja ajaisi sieltä Helsinkiin töihin ja Turkuun opiskelemaan. Tämä selventää kyllä hyvin miksi opiskelijoilla on haasteita. Kannattaa sitä omaa arkea tarkastella ja miettiä onko palikat ihan kohdillaan jos näin on. Yhteiskunnan vikahan tämä järjestely ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on ihan piipussa, kun yrittää sekä tehdä töitä, että opiskella. Vapaata ei ole käytännössä koskaan. Vielä kolme ja puoli vuotta on edessä, mutta en näe, että poika jaksaisi. Varmaan pakko mennä pankkiin ja ottaa niskoilleen kymppitonnien laina. Siitä sitten valmistuttuaan (työttömäksi tidennäköisesti) elämää rakentamaan velkataakka päällä.
Itse ajattelen, että erityisesti opintojen alkuvaiheessa kannattaisi keskittyä niihin opintoihin, vaikka sitten opintolainan avulla, jos mahdollisista kesätyörahoista ei riitä koko vuodeksi. Töiden teko opintojen ohella alkaa olla järkevää sitten, kun saa niitä oman alan töitä. Silloin ne työt ja opiskelu tukevat toisiaan. Toki joku sopivan fyysinen työ voi olla mukavaa vastapainoa opiskelulle, jos sen ottaa siltä kannalta. Mutta pikkuhilujen vuoksi ei kannata tehdä sellaista työtä, joka vain kuormittaa liikaa.
Kun pääsee niihin oman alan töihin, niistä voi saada jo ihan asiallista palkkaa ja ennen kaikkea se työ on mielekästä ja opintoja tukevaa. Ja auttaa sitten työllistymään opintojen jälkeenkin.
Opintojen venyminen työskentelyn vuoksi ei ole mikään paha juttu, jos ne työt on oman alan töitä. Jotkut tekevät jopa 1-2 niitä oman alan töitä täysipäiväisesti niin että opinnot ovat kokonaan tauolla ja palaavat sitten tekemään opinnot loppuun. Osalla ne opinnot voivat jäädä kokonaan kesken, mutta monesti sekään ei ole ongelma, kunhan on sitä työelämässä haluttua osaamista.
Mistä tulee tämä nykypäivän eetos jossa nuori sukupolvi halutaan nähdä aina negatiivisessa valossa eikä mitenkään voida uskoa että mikään heidän elämässään olisi vaikeaa?
Itse olen kahden korkeakoulussa opiskelevan lapsen vanhempi ja minusta nykypolvi on huomattavasti tiukemmilla kun itse aikanaan olimme. Silloin opiskelu oli leppoisaa ja mukavaa aikaa jolloin jäi aikaa juhlia ja nähdä kavereita. Valmistuttiin kun valmistuttiin ja ajateltiin että kyllä töitä sitten löytyy. Kesällä tehtiin pari kuukautta töitä ja sitten reilattiin kuukausi johon ne rahat melkein menivätkin.
Nyt on kamalat paineet alusta saakka siitä että valmistuu ajoissa ja pitää olla työkokemusta omalta alalta valtava määrä. Ja niistä paikoista kilpailee satoja muita opiskelijoita. Sitten jos saa sen työpaikan niin on pakko olla siellä juuri kuten työnantaja haluaa ja opiskelut yritetään jotenkin sumplia siihen väliin ja niitä tehdään yökaudet.
En koskaan vaihtaisi omia opiskeluaikojani siihen mikä on nykytodellisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kesätöihin tietenkin niin kun opiskelijat aina ennenkin tehneet. Kesätöissä toukokuusta elokuuhun niin jää säästöjä jolla elää opintotuen avulla seuraavaan kevääseen asti."
No mukava opiskelijan asumistukiuudistus vain poisti sen tuen kesäkuukausilta joten nyt iso osa kesän palkasta menee sen kesän asumisen kustantamiseen. Joten ei enää jää läheskään niin paljon säästöön kuin ennen oli mahdollista.
Saathan sinä edelleen tukea kesäkuukausilta jos teet riittävästi opintopisteitä vuoden aikana.
Ne kuluttavat silloin tukikuukausia (ei se siis lisää niiden kokonaismäärää) ja kyllä silloin kesällä pitää myös suorittaa kursseja.
Niin. Opintotukea voi saada ja kukaan ei sinua kodistaan siten häädä, mutta on ikävää ja epäreilua kun pitäisi tehdäkin jotain? Töissä voi käydä, mutta palkalla pitäisi maksaa ihan itse asumisestaan, mikä on myös ikävää ja epistä? Olisi kiva kun asuminen olisi ilmaista ja rahan saisi käyttää mihin haluaa. Joo niin minustakin, näin työntekijänä. Tervetuloa vaan aikuisten maailmaan!
"Esim. pääkaupunkiseudulla siirtyminen laidasta laitaan voi viedä reilusti yli tunnin. Jos samana päivänä on sekä opiskelua että töitä niin siirtymiin voi mennä useita tunteja sen päivän aikana."
Nykyisin kyllä opiskelijatkin pystyvät tekemään töitä pitkälti etänä ja joustavin työajoin.
Vierailija kirjoitti:
Opintotukea pitäisi antaa vain ensimmäiseen valittuun opiskelu paikkaan, nyt nämä ikuiset opiskelijat nauttivat vuodesta toiseen tukia. Kyseisellä toimella opiskelu paikka valittaisiin tarkemmin ja kyseiset opiskelijat valmistuisivat työ elämään.
Kiva, ettäosallistut, vaikket tiedä edes sitä, että tilanne o juuri toi mikä sun mielestä " pitäisi" olla. Ei enää ole mitään ikuisia opiskelijoita.
"Kukaan täysjärkinen ei tietenkään tekisi niin, että asuisi Lahdessa ja ajaisi sieltä Helsinkiin töihin ja Turkuun opiskelemaan. Tämä selventää kyllä hyvin miksi opiskelijoilla on haasteita."
Millähän jumalaisella voimalla sinä siirtäisit sen opiskelijan työpaikan ihan sen opiskelupaikan viereen ja rakennat vielä ne opiskelija-asunnot siihen seuraavaan kortteliin?
Ihan tiedoksi että työpaikkoja, varsinkaan oman alan työpaikkoja, ei kauheasti pääse valikoimaan vaan se mikä saadaan kannattaa ottaa vastaan. Myös silloin kun se sijaitsee toisella puolella kaupunkia.
Ei auta jos asunto sijaitsee hyvin opiskelupaikan suhteen jos sitten se saatu työpaikka ei enää sijaitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Kesätöihin tietenkin niin kun opiskelijat aina ennenkin tehneet. Kesätöissä toukokuusta elokuuhun niin jää säästöjä jolla elää opintotuen avulla seuraavaan kevääseen asti.
En tiedä millaist apullamössö sakkia nykyään opsikelee mutta vielä 2009-2015 tuo oli ihan normaalia.
Ellei saanut kesätöitä, otettiin opintolainaa.
Oletko seurannut yhtään nykytilannetta? Lähes kaikki opiskelijoista haluaa ja tekee kesätöitä, jos niitä sattuu saamaan. Kesätöitä ei vaan riitä kaikille. Oman alan paikkoja saa useimmiten vasta maisterivaiheessa, jos silloinkaan. Kaupan, varastojen yms. paikoista yliopisto-opiskelijat kilpailevat aivan kaikkien muidenkin nuorten ja työttömien kanssa. He käyvät sellaisen hakemusrumban läpi, josta vielä 4 vuotta sitten ei ollut tietoakaan. Ensin tehdään hakemus+CV+video-CV, sitten on ryhmähaastettalu ja lopussa vielä oikea haastattelu. Jos tästä pääsee läpi, saa paikan. Monesti kesän jälkeen yrityksillä ei ole mahdollisuutta palkata osa-aikaiseksi, koska ajat on nyt aika kovat ja monessa paikassa on YT:n uhkat päällä. Kesälläkin työ on monesti osa-aikaista eli n. 20 h/viikossa. Nykypäivää ei voi verrata 10 vuoden takaiseen aikaan mitenkään. Ja arvaapa mitä. Jos nuoret eivät saa töitä, he ottavat edelleen lainaa.
"Itse kyllä aikoinaan ehdin hyvin tehdä töitäkin, vaikka silloin opiskelu oli kaikki läsnäoloa ja lähes joka päivä oltiin n. 8-15 paikan päällä. "
Varmasti tuo onnistuu jos työ on vain rahan saamista varten ja se voi olla mitä vain iltatyötä.
Nykytodellisuus vain on sitä että pitäisi jo opiskeluaikana saada paljon oman alan kokemusta jotta sitten valmistumisen jälkeen saisi töitä.
Ja ne oman alan työt ovat usein akateemisilla aloilla ihan päiväaikaan tapahtuvia joka asettaakin sitten ihan erilaiset haasteet ajankäytölle.
Vähän hirvittää kyllä mitkä nämä nykyisen opintolainapainotteisen opintotuen pitkänajan vaikutukset ovat. Ymmärrän sinällään opintolainan idean, enkä ole puhtaasti sitä mieltä että opiskelijoiden pitäisi elantonsa pelkkinä rahatukina saada. Nykyisin nuo lainamäärät alkavat vaan oleen aika isoja parikymppiselle ihmiselle, yhteiskuntaan jossa työelämä on koko aika repaleisempaa ja asumisen hinta kalliimpaa. Vähän eriasia menneillä vuosikymmenillä, kun asuntolainoja ei ole keskipalkkaisen tarvinnut lyhentää 25:ta vuotta.
Sitten vielä lisäksi jatko-opiskelujen mahdottomuus. Aikuiskoulutuksentuki lakkautettu. Ei paljoa kannata myöhemmällä iällä jatko-opiskella vaikka lähihoitajasta sairaanhoitajaksi, kun mahdollinen velkataakka voi jäädä suuremmaksi kuin ne loppu uran lisätulot.
Vähän off-topicia, mutta sivuaa hyvin aihetta.
"Töiden teko opintojen ohella alkaa olla järkevää sitten, kun saa niitä oman alan töitä. Silloin ne työt ja opiskelu tukevat toisiaan. "
Noin asiat toimivat aikoinaan. Nyt kilpailu työmarkkinoilla on niin kovaa että se "uraputki" pitää monilla aloilla saada alkuun melkein heti eikä niitä oman alan töitä voi lykätä jonnekin opiskelun loppuun. Silloin on jo auttamatta myöhässä ja ne parhaat urapolut on jo menneet muille.
"Niin. Opintotukea voi saada ja kukaan ei sinua kodistaan siten häädä, mutta on ikävää ja epäreilua kun pitäisi tehdäkin jotain?"
Ei se ole epäreilua mutta rankkaa se voi olla. Nyt yritetään koko ajan väittää että ihan tuosta vain opiskelalan ja käydään töissä samaan aikaan eikä se mitenkään voi olla rankkaa. No voi se.
"Töissä voi käydä, mutta palkalla pitäisi maksaa ihan itse asumisestaan, mikä on myös ikävää ja epistä?"
Niinkään en ole sanonut vaan vain sen että on epärealistista ajatella että pelkillä kesätöillä rahoittaisi koko vuoden opiskelut jos kesällä ne asumiskulut ja muut vievät ison osan kesän ansioista.
Vierailija kirjoitti:
"Esim. pääkaupunkiseudulla siirtyminen laidasta laitaan voi viedä reilusti yli tunnin. Jos samana päivänä on sekä opiskelua että töitä niin siirtymiin voi mennä useita tunteja sen päivän aikana."
Nykyisin kyllä opiskelijatkin pystyvät tekemään töitä pitkälti etänä ja joustavin työajoin.
Mistä helvetistä opiskelijana saa etänä tehtäviä töitä? Nuo opiskelijoiden osa-aikatyöt on yleensä niitä kympin/tunti kassa-, hyllytys-, varasto- tai siivoustöitä. En ole kuullut että kukaan olisi alkuvaiheen opinnoissa saanut mitään joustavan työajan etähommaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi, kaukana täydellisestä. Mutta aivan paskapuhetta on se, etteikö opintojen ohella pystyisi töitä tekemään. Perheellinen tekee joka päivä toisen työpäivän opintojen perään. Miten voi olla nuorelle aikuiselle liian ylivoimaista kyetä edes parina päivänä viikossa joustamaan vapaa-ajastaan?
Miten voi olla niin vaikea ymmärtää, että opiskelijan vapaa-aika on häilyvä käsite? Joskus on yksinkertaisesti pakko opiskella aamusta iltaan, jos tahtoo päästä kaikista kursseista läpi. Pahinta on ettei etukäteen voi koskaan tietää, mitkä asiat tuottaa vaikeuksia ja vaatii enemmän aikaa kuin muut. Juuri kun luulen ymmärtäneeni kurssilla käydyn teorian oikein ja ratkaisseeni siihen liittyvän fysiikan tehtävän, tietokone kertoo että vastaus on väärä ja kaikki meneekin uusiksi. Mitä olen ymmärtänyt väärin? Miten asiat todellisuudessa menee? Miten niitä kuuluu soveltaa kyseisessä tehtävässä? Ei auta vaikka opettelisin oppikirjan tekstit ulkoa, koska asiat täytyy todella ymmärtää jotta saisin tehtävät ratkaistua ajoissa ja kurssin suoritettua.
Saathan sinä edelleen tukea kesäkuukausilta jos teet riittävästi opintopisteitä vuoden aikana.