filologi - kuinka kauan sinulla meni gradun tekoon? ov
Ja minkälaisella tahdilla teit? Teitkö muutaman tunnin päivässä joka päivä pidemmällä aikavälillä vai pitkiä päiviä pari viikossa? Olitko samalla töissä tai teitkö muita opintoja? Oliko sinulla lapsia tehdessäsi gradua?
Itsellä 8 kk lapsi ja ajattelin että josko jaksaisi jo alkaa vähitellen gradua tekemään esim lapsen nukkuessa päiväunia, välillä iltaisin ja silleen. Olisi ihanaa saada se jo tämän vuoden aikana pois päiväjärjestyksestä! Pääaineeni on englantilainen filologia.
Kommentit (6)
Itse olen kuitenkin kiinnostunut opintoalastani. Enkä ollut etukäteen suunnitellut tekeväni gradua, rupesin vaan ajattelemaan, että miksipä en alkaisi nyt jo vähitellen hommiin jos vaan suinkin jaksan... t. ap
Materiaalin olin kyllä kerännyt jo ennen lapsen syntymää, joten aihekin oli siis selkeänä mielessä. Kirjoittamisen aloitin lapseni ollessa 3 kk ja valmistuin siitä puolen vuoden kuluttua. Tein gradua aina päivisin mieheni ollessa töissä sen mukaan mitä lapsen hoidolta pystyin tekemään. Pääaineeni oli slaavilainen filologia.
vuosi meni gradun kanssa. sama pääaine kuin sinulla. ei lapsia. samana vuonna tein myös opettajan pedagogiset opinnot ja auskultoin. muutaman tunnin päivässä väänsin, pitäen myös vapaapäiviä.
ei se mitään. Jos saisin gradun valmiiksi jo tämän vuoden aikana niin voisin olle vuoden päästä jo töissä kunnon palkalla. Syksyllä kuitenkin viimeistään alan tehdä gradua kunnolla, luultavasti 2 pv/viikossa jolloin siskoni hoitaa lasta.
Olisi kiva kuulla lisää muiden kokemuksia =) t. ap
Siinä välissä olin vuoden töissä enkä tehnyt mitään ja toisen vuodenkin olin töissä, mutta sain viikossa päivän vapaata gradua varten pidettyä.
Eli oikeastaan tein yhden vuoden ajan niin ,että yhtenä päivänä viikossa tein sitä aamusta iltaan.
pääaine oli slaavilainen filologia. kuvittelin myös tekeväni gradun vauvalomalla, mutta toisin kävi. kielitiede ja kirjallisuus alkoi tuntua koko ajan etäisemmältä aiheelta, mitä pidempään kotona olin. loppujen lopuksi monen kiemuran jälkeen päädyin vaihtamaan pääainetta kokonaan ja tein gradun vuosien päästä toiseen tiedekuntaan.
olisi kyllä alun perinkin pitänyt mennä lukemaan jotain muuta, kun kieli kiinnostaa vain " käyttötavarana" , ei tutkimuskohteena...