Olen 29-vuotias ja alkanut haaveilemaan omasta perheestä. Talous on kuitenkin kuralla. Ihmeen pitäisi tapahtua.
Olen ollut aiemmin varma, etten lapsia halua. Oma elämä on ollut niin hankalaa monella tapaa, niin olen ajatellut etten moista taakkaa halua mahdollisen jälkikasvun kannettavaksi.
Olen kuitenkin empaattinen, eheytynyt ja rakastava ihminen. Valitettavasti talouden suhteen asiat eivät ole hyvin ja se myös karsii hyviä kumppaniehdokkaita. En myöskään ole kovin hyvässä kunnossa fyysisesti.
Nämä vaikeuttavat asioita. Vaikka ovatkin lopulta aika pinnallisia asioita niin silti pohdin millä ihmeen kaupalla tapaisin hyvän miehen ja saisin perhehaaveeni toteutettua.
Minä voisin tehdä melkein mitä vain saadakseni oman perheen. Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Huolehtia ja rakentaa kestävää ympärilleni. Olisin maailman onnellisin jos vain saisin oman perheen.
Rukoilen, että tämä minulle vielä sallittaisiin.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Ei miehiä erityisemmin kiinnosta sun talous. Lähinnä oletko mukavaa seuraa ja tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän ulkonäkö. Siinä ne pitkälti on. Miehet on aika yksinkertaisia otuksia suurin osa. Eikä tosiaan ne useimmat edes vaadi mitään erityistä ulkonäöltäkään, itsekin olen aina ollut hyvin taviksen näköinen persjalkainen tapaus, ja eipä nuorena ollut silti seurasta pulaa.
Mutta sun täytyy ap toimia, ei rukoilla.Tai voit sinä rukoillakin, mutta älä pelkästään siihen luota vaan ala etsiä sitä kumppania.
Tunnen lukuisia miehiä, joiden suosikkielämäntyyli on parisuhteen alun jälkeen heittäytyä elämään naisen lompakolla täyshoidossa. Itsellenikin kerran tällainen osui.
En minä tietenkään pelkästään rukoilun voimalla tässä nyt tätä asiaa aio eteenpäin viedä. Se nyt vain on sellainen pieni lisä, joka tuo itselle toivoa ja motivoivaa asennetta asiaan, että olen valmis jopa rukoilemaan asian puolesta.
Mutta tinderiin ajattelin liittyä. Ruokavaliohoito myös heti ja mieleinen liikunta. Tasainen hyvä arki on ihanaa. Päihteitä en enää käytä.
Vaikka en saisikaan jostain syystä sitä mitä haluan niin on noista nyt muutenkin tietenkin kovasti hyötyä minulle ja ensisijaisesti itseäni varten nuo asiat haluankin toteuttaa että vastaisuudessassakin jaksan työelämää ja arkea.
Elämässäni on menossa paljon asioita parempaan suuntaan ja onneksi on haaveitakin joita kohti haluan kurkottaa.
Huonoa miestä en ota, jos en löydä turvallista ja hyvää kumppania, joka minua rakastaa ja kunnioittaa (ja toisinpäin) niin sitten antaa olla. Minä en todella enää aio koskaan alistua parisuhteeseen, joka ei toimi.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki lapsia, jos sinulla ei ole heille mitään tarjottavaa rahallisesti, henkisesti, hyvin geenien muodossa. Miksi tuoda lisää ihmisiä tähän maailman, jos heille on luvassa pelkkää kärsimystä.
Ap kertoo, että hän on empaattinen, eheytynyt ja rakastava ihminen.
Eikö tuossa ole jo runsaasti tarjottavaa nimenomaan h e n k i s e s t i ?
On olemassa paljon rikkaita perheitä, joista puuttuu lämpö ja rakkaus. Vastaavasti köyhempiä koteja, jossa on paljon välittämistä. Perusturvallisuuden tunne ei synny pelkästään rahasta.
Ap:lle tsemppiä. Kuten joku jo sanoikin, etsi ennen kaikkea itsellesi - arvomaailmallesi, ajatusmaailmallesi, kiinnostuksillesi, harrastuksillesi yms. - sopivaa kumppania. Älä etsi ensisijaisesti isäehdokkaita. Paras turva lapselle on vanhempien välinen rakkaus ja keskinäinen kunnioitus. Etsi siis ensisijaisesti sinua rakastavaa ja kunnioittavaa kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma että perhe-elämä on sitä mitä haluat? Se on 20 vuoden rankka matka. Jos lapsi on terve, asiat on paremmin. Silti on esim. vauva-ajan valvominen, uhmaikä, koulun alun myötä tulee uudet ongelmat, teini-ikä... Jos lapsella on joku kehityshäiriö / sairaus, elämästä tulee todella paljon hankalampaa.
Olen varma.
Haluan lapsen ja olen jo monesta selvinnyt. Olen myös hoitanut kehitysvammaisia ja mielenterveysongelmaisia ihmisiä. Lähipiiristäkin löytyy ja ne asiat ovat erittäin ikäviä mutta eivät ne ihmisarvoa ja rakkautta ihmiseen vähennä. Elämässä nyt vain on erilaisia kirjoja, elämää se on kuten muutkin vaikeudet mitä tänne kuuluu.
Silti haluan perheen, eihän noin ajattelemalla kannata sitten tehdä mitään jos lähtökohtana mietitään kaikkea kamalaa mitä elämä voi tuoda. Minusta hieman erikoinen vaikkakin
Parasta varmaan tosiaan että rukoilet asian puolesta, eri näkökohtien suhteen. Tuon tulevan puolisokandidaatin osalta, terveyden osalta, oman taloudellisen tilanteesi suhteen jne. johdatusta eri asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ehdin paljon omia lapsia haluamaan ja tekemään kun pitää elättää muiden mielenterveysongelmaiset mäkisäkkilapset.
Suomeen syntyy koko ajan sairaampia ja mielenterveysongelmaisia lapsia ja vanhemmat eivät välitä jälkikasvunsa kasvattamisesta tuon taivaallista. Olisi kamalaa joutua kasvattamaan lasta tällä vuosikymmenellä.
Pitäisiköhän tuosta onnitella kansan alkoholisoiduttamis- ja pakanallistamispoliitikkoja (no - kansan enemmistö on heidät valinnut toteuttamaan suomalaiskansallisen olemassalon alasajo- ja lopettamispolitiikkaa).
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki lapsia, jos sinulla ei ole heille mitään tarjottavaa rahallisesti, henkisesti, hyvin geenien muodossa. Miksi tuoda lisää ihmisiä tähän maailman, jos heille on luvassa pelkkää kärsimystä.
Kyllä se kärsimys on aika oletettavaa, mutta että olisi PELKKÄÄ kärsimystä, niin se on kyllä sanoisiko äärimmäisen epätodennäköistä.
Rumilta ja lihavilta pitää kieltää lapsen tekeminen.
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, joten hänen köyhyys ei ole monelle potentiaalisille kumppaneille ongelma. Ulkonäkö tosin pitää olla kunnossa ja jos ei ole, niin sitä voi lähes jokainen nainen parantaa laihduttamalla, kuntoilemalla ja meikkaamalla.
Todella paljon hankalampaa olisi, jos köyhä mies ryhtyisi haaveilemaan perheestä ja juuri se kulma edellä etsisi parisuhdetta.
"ja meikkaamalla"
Kyllä tuo meikkaaminen olis mulle miehenä ensimmäisiä turn off -signaaleja (räävittömän puheenparren lisäksi).

Oletkohan mies... ;) Veikkaan, että olet meikkaamaton nainen.
Vaikea uskoa, että kukaan mies vastustaa naisen meikkaamista, ellei ole kiihkouskovainen. Meikata, ehostaa voi myös tyylillä ja hillitysti. Irtoripset ja huulitäytteet eivät ole meikkaamista.
Vierailija kirjoitti:
En minä tietenkään pelkästään rukoilun voimalla tässä nyt tätä asiaa aio eteenpäin viedä. Se nyt vain on sellainen pieni lisä, joka tuo itselle toivoa ja motivoivaa asennetta asiaan, että olen valmis jopa rukoilemaan asian puolesta.
Mutta tinderiin ajattelin liittyä. Ruokavaliohoito myös heti ja mieleinen liikunta. Tasainen hyvä arki on ihanaa. Päihteitä en enää käytä.
Vaikka en saisikaan jostain syystä sitä mitä haluan niin on noista nyt muutenkin tietenkin kovasti hyötyä minulle ja ensisijaisesti itseäni varten nuo asiat haluankin toteuttaa että vastaisuudessassakin jaksan työelämää ja arkea.
Elämässäni on menossa paljon asioita parempaan suuntaan ja onneksi on haaveitakin joita kohti haluan kurkottaa.
Huonoa miestä en ota, jos en löydä turvallista ja hyvää kumppania, joka minua rakastaa ja kunnioittaa (ja toisinpäin) niin sitten antaa olla. Minä en todella enää aio koskaa
En suosittele tinderiä (ainakaan jollet ole siinä Valossa ensin). Ja tee nyt kertakaikkinen ja betoninen pesäero kaikenlaisiin huumeisiin ja päihteisiin, ja minulle tupakoiva, kaljoitteleva viininlipittelijä vaimoehdokas on totaalinen no-no.
Itse ollut vähän vastaavassa tilanteessa 29-vuotiaana. Ei puolisoa ei edes oikeasti vakavaa parisuhdetta, huonopalkkaisia määräaikaisia työsuhteita. Nyt 10+ vuotta myöhemmin avioliitossa, omistusasunto ja 2 lasta ja ihan hyväpalkkainen valituinen työpaikka. Asiat voi muuttua, mutta kannattaa sitä miestä ihan aktiivisesti hakea eikä vain rukoilla asian puolesta.
Olet valmis hautaan jo 29-vuotiaana ja kuvittelet, että nuo geenit sinun pitäisi siirtää vielä eteenpäin. HERÄÄ, PAHVI.
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, joten hänen köyhyys ei ole monelle potentiaalisille kumppaneille ongelma. Ulkonäkö tosin pitää olla kunnossa ja jos ei ole, niin sitä voi lähes jokainen nainen parantaa laihduttamalla, kuntoilemalla ja meikkaamalla.
Todella paljon hankalampaa olisi, jos köyhä mies ryhtyisi haaveilemaan perheestä ja juuri se kulma edellä etsisi parisuhdetta.
Entäs sitten, kun tulee ero ja köyhä nainen onkin köyhä yh? Kannattaisi miettiä tuota ennen lasten hankintaa, eikä tuudittautua siihen, että riittää kun löytää lasten isäksi miehen, jolla talous on ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, joten hänen köyhyys ei ole monelle potentiaalisille kumppaneille ongelma. Ulkonäkö tosin pitää olla kunnossa ja jos ei ole, niin sitä voi lähes jokainen nainen parantaa laihduttamalla, kuntoilemalla ja meikkaamalla.
Todella paljon hankalampaa olisi, jos köyhä mies ryhtyisi haaveilemaan perheestä ja juuri se kulma edellä etsisi parisuhdetta.
"ja meikkaamalla"
Kyllä tuo meikkaaminen olis mulle miehenä ensimmäisiä turn off -signaaleja (räävittömän puheenparren lisäksi).
Oletkohan mies... ;) Veikkaan, että olet meikkaamaton nainen.
Vaikea uskoa, että kukaan mies vastustaa naisen meikkaamista, ellei ole kiihkouskovainen. Meikata, ehostaa voi myös tyylillä ja hillitysti. Irtoripset ja huulitäytteet eivät ole meikkaamista.
Tuona kommentoineena miehenä sanoisin ettei tyylillä hillitysti ehostamista ole olemassakaan (paitsi kenties jos on joutunut jonkinlaisen onnettomuuteen tai sitten on perimä ollut todella poikkeuksellisen epäsuotuisa).
Nimittäin jos nainen aidon vapautuneesti mielihyvää kokien hymyilee ja jos tuota hymyä peittää minkäänlainen hillittykään 'tyylikäs' meikkaaminen, niin tuo kaikki näyttää naurettavan typerän irvokkaalta.
Huonokuntoinen nisti, jonka resilienssi lähellä nollaa. ÄLÄ LISÄÄNNY. Suomi ei kaipaa lisää elätettäviä.
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, joten hänen köyhyys ei ole monelle potentiaalisille kumppaneille ongelma. Ulkonäkö tosin pitää olla kunnossa ja jos ei ole, niin sitä voi lähes jokainen nainen parantaa laihduttamalla, kuntoilemalla ja meikkaamalla.
Todella paljon hankalampaa olisi, jos köyhä mies ryhtyisi haaveilemaan perheestä ja juuri se kulma edellä etsisi parisuhdetta.
On miesten vika, että heikot geenit lisääntyvät, kun ainoa kriteeri naisille on ulkonäkö. Muuten nainen saa olla elämäntapatyötön, mielenterveysongelmainen, kehitysvammaienn.
Vierailija kirjoitti:
Ennenvanhaan oli semmoinen sanonta, kuin että "lapsi tuo leivän tullessaan". Ja enemmän kuin koskaan se on nykyaikana totta, koska on kaikenlaiset tuet olemassa. Yhteiskuntaan halutaan lisää lapsia, eikä niitä synny, jos ihmiset pelokkaana varmistelee että onhan nyt tarpeeksi hyvä taloudellinen tilanne yms. Siitä vaan rohkeasti tekemään, kyllä yhteiskunnan turvaverkot tarvittaessa kantaa, täällä ei jätetä nälkää ja vilua kärsimään.
Juuri tämä x 100. Ajatellaan monen työväenluokkaisia isovanhempia 40-50 luvuilla ennen ehkäisybuumia. Olivat usein köyhiä ja lapsia silti tyypillisesti se 5-8 kappaletta ILMAN nykyisenkaltaista sosiaaliturvaa. Nykyihmisten mukavuudenhalu, itsekkyys ja valittaminen kaikesta vastoinkäymisistä on raivostuttavaa.

On paljon itsekkäämpää ja mukavuudenhaluisempaa hankkia lapsia siksi, että niistä olisi Minulle seuraa, että Minulla olisi joku johon hoivaviettiäni kohdentaa, että joku tulisi Minua katsomaan vanhainkotiin, että Minusta jäisi jotain jäljelle tähän maailmaan kun kuolen. Itsekästä erityisesti, jos ei ole hyviä puitteita annettavana lapselle mielekästä elämää varten.
Vierailija kirjoitti:
... Asiat voi muuttua, mutta kannattaa sitä miestä ihan aktiivisesti hakea eikä vain rukoilla asian puolesta.
Aktiivinen haku voi tuottaa hyvän tuloksen tai sitten painajaisen.
Rukoileminen voi tuoda hyvän tuloksen tai sitten ei.
"Elämän virtakin" voi yllättää ja tuoda hyvän tuloksen - tai vähemmän hyvän.
Sitä ei ihminen välttämättä etukäteen tiedä mistä se hyvä kumppani lopulta putkahtaa - josko ollenkaan.
Mutta on kyllä etukäteen syytä miettiä asiaa ja asettaa selvät kriteerit mitä pitää itselleen välttämättöminä edellytyksinä.
Hyvä ihminen! Suomessa on Hope ry,kirkko ja Facebookin roskalava/ruokakassi ryhmät. ResQ appia saa kanskin hyödyntää.