Miksi ihminen on nuorena elämäniloinen mutta kun tulee vanhemmaksi niin muuttuu tosikoksi ja naama norsunveellä jatkuvasti?

Kyllä minä ainakin olen edelleen elämäniloinen. Osaan toki olla vakavakin ja ottaa vastuuta, mutta tietynlainen lapsenmielisyys ja uteliaisuus on silti säilynyt läpi vuosien.

N38

yleinen väsymys. sairaudet,kivut, nähty koettu ollut raskauttavaa,kyynisyys. nuori rikostutkija on alussa... lopussa ihan uupunut,ei loppua näy rikollisuudelle ,nähnyt koko kirjon pahaa. mm on muitakin syitä. mutta totta on mitä huomioit. rikö itsellesi tullut mitään mieleen...

Lapsuus on ohi ja elämä ei aina mene niin kun haaveilee.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olen edelleen elämäniloinen. Osaan toki olla vakavakin ja ottaa vastuuta, mutta tietynlainen lapsenmielisyys ja uteliaisuus on silti säilynyt läpi vuosien.

N38

Olen vasta 38, odottele rauhassa niin sullekin selviää mistä on kyse.

Ehkä ne rikkaat status-miehet ei kiinnostukaan samanlailla ja ei voi pelata ihmisillä, kuten nuorempana. On se voivoi :).

Ei oo vieläkään nähnyt pinppiä niin masentaa se . Katsoa vieressä muiden ihmisten nautintoa ja menestystä .

m69

Ei aina. Pappani oli vielä muutama vuosi sitten aika totinen vanha mies, mutta kun täytti 90v, niin muuttuikin aika leikkisäksi. Laulelee usein, kun tapaamme ja kertoo hauskoja juttuja nuoruudestaan. Lisäksi hymyilee aina leveästi, kun menemme katsomaan häntä. Joskus käy näköjään näin, kun tulee tarpeeksi vanhaksi.

Varsinkin naiset muuttuu hapannaamoiksi. Ostarilla tai prismassa näkee joukon parikymppisiä naisia jotka nauraa kikattavat iloisesti ja puhuvat viikonloppusuunnitelmista. 3kymppinen nainen jo kulkee sitruuna suussa eikä sellaista positiivista naurua enää irtoa. Mitä tapahtuu? 🤔

Sitä tajuaa enenevissä määrin, että ympärillä olevat ihmiset ovat suurelta osin ääliöitä. Lapsuusajan illuusio tietävistä ja fiksuista aikuisista rikkoutuu ja lopulta kääntyy päälaelleen.

Nuorena luottaa,on voimia edetä elämässä.Ikää tulee tulee kolhuja.Luottanus katoaa moniin asioihin..Luvataan monta asiaa,ei saa,pettyy..Pettyy monessa muussa elämä kolhii

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana huomaa että elämä on prseestä ja ainoa merkitys on raataa valtiolle ja korporaatioille jotka ei anna mitää takas vaan   vaativat sinulta kaiken.

Juupa juu. Ja näitä valittavat ihmiset ovat niitä, joilta puuttuu täysin suunnitelmallisuus kaikesta, otetaan pikavippiä ym. koska minä haluan. Ja lopulta ollaan siinä kierteessä, että on "pakko" vetää luottoraja tappiin ennen tilipäivää. Silti samoilla tuloilla toiset ihmiset elää hyvää elämää ja pyrkivät tavoitteita kohti mm. säästämällä ja pitämällä fyysisestä (ja samalla henkisestä) kunnostaan huolta.

Mutta onhan näitä jotka aina löytävät syyn muista. Jännä homma miten suomesta löytyy muka sellaisia, jotka raatavat saamatta mitään takaisin, ihan paska puhetta. Ei se, että joku kokee niin, tarkoita, että se olisi silti totta.

Ja tämä ei tietenkään koske työttömiä tai sairaita yms. Mutta he eivät raadakaan valtiolla ja korporaatiolle. Ei sillä että kadehtisin, ajattelin vain selventää kun joku varmasti haluaa ymmärtää tahallaan väärin.

Nyt kun alan lähestyä 50. ikävuotta ja olen nähnyt useita erilaisia ihmisiä, olen huomannut että ne, jotka nuorena olivat avoimen idealistisia ja joita pidettiin naiveina, ovat vanhemmiten kyynistyneet kaikkein eniten.

Ne, jotka ovat olleet lähtökohtaisesti varautuneempia ja jossain määrin epäluuloisia, ovat vanhemmiten avoimempia ja rennompia kuin nuorina.

Ne, jotka ovat odottaneet että jostain tulisi joku ihminen joka tekisi heidän elämänsä hyväksi, ovat syvästi katkeroituneet ja uhriutuneet.

Itse olen toki kyynistynyt mutta en hukannut kokonaan uskoani ihmiskuntaan. Katkeroitumiselta olen välttynyt koska olen onneksi aina tiedostanut olevani oman onneni seppä.

Kun kokoajan on terveyden kanssa tekemistä ja jatkuvaa kolotusta ja kipuja ei siinä iloista naamaa näytetä.  Lähinnä purraan huulta ja sisulla vastatuuleen kohti uusia murheita.

Nuorenna asiat paranevat, vanhempana asiat vain huononevat ja juhlien tilalle tulee hautajaisia.

Näin se monelle on.

34 täällä. Pian 35. Tällä hetkellä isoin toiveeni on tehdä mahdollisimman paljon rahaa kryptoilla, jotta voin viedä itseni ja lapseni pois Suomesta. Jos joku olisi kertonut minulle 28-vuotiaana, kun harrastin, tein omasta tahdostani 2 eri työtä, opiskelin samaan aikaan huvikseni ja olin aina se työporukan iloisin positiivisuuden tuoja, että jätän oman alani maailman tilanteen takia, kun tajuan että miksi maailma on tässä tilanteessa. Eli vielä taitaa täällä olla pilkahdus toivoa, koska uskon, että voisin aloittaa lasten kanssa jossakin muualla turvallisemman ja onnellisemman elämän, jossa ei ole sodan uhkaa, mutta en usko enää samalla tavalla muihin asioihin kuin aiemmin, minua ei enää kiinnosta mitä muut ajattelevat. Pidän huolta itsestäni ja perheestäni. Tosiaan, se naiivisuus mikä joskus oli, usko oravanpyörään, usko että oravanpyörä lopulta palkitsee - minulta se oravanpyörä kaatoi 10 vuoden avioliiton ja aiheutti burnoutin, mutta myös valaisi ja karaisi. 



ja totta se on; en enää hymyile kuten aiemmin. Sodan uhka painaa ja se, että pääsemmeko lasten kanssa ajoissa aloittamaan uutta elämää vai juoksemmeko muiden kanssa pommisuojiin.

Minulle on ollut keski-ikä (n. nelikymppisestä eläkkeelle jäämiseen) elämäni parasta aikaa. Nuoruuden epävarmuus oli poissa, mutta jaksoi kuitenkin vielä tehdä asioita.

Muuttunut maailmantilanne:

 se, että sodan takia pitää miettiä, että jokaisella tilillä on tarpeeksi rahaa, jos jokin pankki on alhaalla, se että on käteistä vähintään 1000 e, se että on akut ladattuna ja että reput pakattuna, kotivara hommattuna, miten maailmantilanne ja oma pelko vaikuttaa lapsiin. Mitä iäkkäille vanhemmille käy, kun netti kaatuu ja puhelinverkot? Se että miettii joka päivä milloin rysähtää. Pitäisi sopeutua. Mutta samaan aikaan pelottaa sopeutua, koska samaan aikaan se tuntuu kuin hyväksyisin sen mahdollisuuden että yrittäisin vähemmän löytää toisen ratkaisun, vaikka muuttaa ulkomaille ja jos joudun sopeutumaan täällä se tuntuu vain pahan hetken ja sodan odottamiselta. 

 

Kun ennen mietti metsäretkiä ja ulkoilua, nyt miettii joutuuko sitä juoksemaan yöllä metsään tai ulos jonkun muun syyn takia. 

 

Ei paljon naurata nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana huomaa että elämä on prseestä ja ainoa merkitys on raataa valtiolle ja korporaatioille jotka ei anna mitää takas vaan   vaativat sinulta kaiken.

Itse typerä olet mennyt valtiolle/kunnalle töihin

Mä olin lapsena vakava ja ahdistunut. Nuorena vakava, ahdistunut ja mielistelejä matelija. Nyt nelikymppisenä ole irtautunut noista rooleista ja lapsuuden laatikosta ja olen vapautunut ja iloinen. 

Huonot geenit joiden takia osa ihmisistä on pessimistejä

Paikat lahoo, ei naurata, kuolo tuloo.