HS: IMF:n karu luku julki: Suomen kansantuotteen kasvu on tänä vuonna koko maailman kymmenenneksi huonointa
Maailmassa on 193 valtiota virallisesti tällä hetkellä. Epävirallisesti 197. Eli Suomen edellä kasvussa on 183 maata.
Mites se Kokoomuksen vaalien alla lupaama kasvun kaava, onko se rikki?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Eivät tienneet kuinka huonoon kuntoon Sannuli sai tämän maan.
Kaikki oli hyvin vielä keväällä 2023. Onkohan Suomen historiassa toista hallitusta, joka on ajanut maan karille näin lyhyessä ajassa? Sipilän tuhohallituskaan ei ollut näin tuhoisa.
Jos tämä hallitus saa jatkaa, olemme hallituskauden lopussa Bangladeshin kanssa tasoissa. Saavutus sekin.
Jos Sanna olisi pääministerinä, niin toimittajasedät olisivat suu vaahdossa tytöttelemässä ja vaatimassa pääministerin eroa.
Onhan tämä nyt vähän irvokasta. Hallituspuolueita äänestettiin, jotta laittavat talouden kuntoon, velkaantuminen loppuu ja ps halusi rajoittaa mmuuttoa.
Talous ajettu päin seinää, velkaa otettu ennätysmäärä ja tulijoissa tehty myös ennätys hallituskaudella.
Kyllä oli Sannan juhlat liikaa iltapaskojen toimittajasedille, mutta nyt toinen setä tuhoamassa koko Suomen taloutta, niin suurin huoli on perussuomalaisten tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät tienneet kuinka huonoon kuntoon Sannuli sai tämän maan.
Kaikki oli hyvin vielä keväällä 2023.
No ei kyllä ollu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähä isompi talous ku Bhutanilla tai Haitilla niin vaikeampi kasvattaa enää tästä
Siis oliko Haiti Suomea edellä? Haitissa on päällä täysi kaaos, siellä ei ole edes ollut istuvaa hallitusta eikä vaaleja vuosikausiin, PM maanpaossa. Haiti on rikollisjengien ja korruption hallitsemaa slummia, jossa ammuskeltiin matkustajakonetta viime viikolla, oli uutisissa.
Haitia johtaa tällä hetkellä kannibaali.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli Sannan juhlat liikaa iltapaskojen toimittajasedille, mutta nyt toinen setä tuhoamassa koko Suomen taloutta, niin suurin huoli on perussuomalaisten tunteet.
Sannan aamupaloista nousi kauhea haloo. Orpon pelkkien hallitusneuvottelujen ennätyskallis ruoka- ja juomalasku oli lähes puoli miljoonaa. Sanna maksoi aamupalat takaisin, maksaako Orpo tuon takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt vähän irvokasta. Hallituspuolueita äänestettiin, jotta laittavat talouden kuntoon, velkaantuminen loppuu ja ps halusi rajoittaa mmuuttoa.
Talous ajettu päin seinää, velkaa otettu ennätysmäärä ja tulijoissa tehty myös ennätys hallituskaudella.
mut ne tulijat on intialaisia perheellisiä koulutettuja joilla on jo työpaikka tiedossa täällä. Sannan aikana kouluttamattomia nuoria arabimiehiä haettiin tänne yksityislentokoneella.
En olisi ikinä uskonut, että häpeän olla Suomalainen. Syy on ainoastaan nykyhallitus. Meillä on surkeampi hallitus kuin Britanniassa ja se on jo saavutus. ( Britannia on sisällisodan partaalla).
Sotahulluuteen sen verran, että kai tajuatte että jos me jäädään näistä aseista ym tarvikkeista velkaa jenkeille niin meistä tulee Usan etupiiri, ne tuo joukkonsa tänne ja se on sitten heihei. Siis oikeasti tuo joukkonsa, ei vain Nato joukkoja. Me on oikein tehty fasiliteetit niille laittaa tukikohtansa pystyyn.
Purra-Orpo! Juuri kukaan ei luota hallitukseen eikä edes työpaikan pysyvyyteen. Hallitus on sössinyt suomalaisen ilmapiirin ja talouden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli Sannan juhlat liikaa iltapaskojen toimittajasedille, mutta nyt toinen setä tuhoamassa koko Suomen taloutta, niin suurin huoli on perussuomalaisten tunteet.
Sannan aamupaloista nousi kauhea haloo. Orpon pelkkien hallitusneuvottelujen ennätyskallis ruoka- ja juomalasku oli lähes puoli miljoonaa. Sanna maksoi aamupalat takaisin, maksaako Orpo tuon takaisin?
2 miljoonaa oli lasku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt vähän irvokasta. Hallituspuolueita äänestettiin, jotta laittavat talouden kuntoon, velkaantuminen loppuu ja ps halusi rajoittaa mmuuttoa.
Talous ajettu päin seinää, velkaa otettu ennätysmäärä ja tulijoissa tehty myös ennätys hallituskaudella.
mut ne tulijat on intialaisia perheellisiä koulutettuja joilla on jo työpaikka tiedossa täällä. Sannan aikana kouluttamattomia nuoria arabimiehiä haettiin tänne yksityislentokoneella.
Ei haettu. Meillä oli lähes nolla tulijaa.
Marinin myrkky ei ooltkaan lääke vaan myrkky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli Sannan juhlat liikaa iltapaskojen toimittajasedille, mutta nyt toinen setä tuhoamassa koko Suomen taloutta, niin suurin huoli on perussuomalaisten tunteet.
Sannan aamupaloista nousi kauhea haloo. Orpon pelkkien hallitusneuvottelujen ennätyskallis ruoka- ja juomalasku oli lähes puoli miljoonaa. Sanna maksoi aamupalat takaisin, maksaako Orpo tuon takaisin?
Entäs Orpon ja vaimon helikopterimatkat ja mökit vaimon synttäreille, kun lintsasi kesällä töistään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt vähän irvokasta. Hallituspuolueita äänestettiin, jotta laittavat talouden kuntoon, velkaantuminen loppuu ja ps halusi rajoittaa mmuuttoa.
Talous ajettu päin seinää, velkaa otettu ennätysmäärä ja tulijoissa tehty myös ennätys hallituskaudella.
mut ne tulijat on intialaisia perheellisiä koulutettuja joilla on jo työpaikka tiedossa täällä. Sannan aikana kouluttamattomia nuoria arabimiehiä haettiin tänne yksityislentokoneella.
No jos kerta kaikki ne 72 000 joita on vuodessa tullut työllistyy kovapalkkaisiin töihin, niin miksi meidän talous ei kasva? Ja niksi myös ulkomaalaisten työttömyys on kasvussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt vähän irvokasta. Hallituspuolueita äänestettiin, jotta laittavat talouden kuntoon, velkaantuminen loppuu ja ps halusi rajoittaa mmuuttoa.
Talous ajettu päin seinää, velkaa otettu ennätysmäärä ja tulijoissa tehty myös ennätys hallituskaudella.
mut ne tulijat on intialaisia perheellisiä koulutettuja joilla on jo työpaikka tiedossa täällä. Sannan aikana kouluttamattomia nuoria arabimiehiä haettiin tänne yksityislentokoneella.
Ei haettu. Meillä oli lähes nolla tulijaa.
Pekka haavisto haki yksityislentokoneella tänne arabimiehiä
Vierailija kirjoitti:
Sotahulluuteen sen verran, että kai tajuatte että jos me jäädään näistä aseista ym tarvikkeista velkaa jenkeille niin meistä tulee Usan etupiiri, ne tuo joukkonsa tänne ja se on sitten heihei. Siis oikeasti tuo joukkonsa, ei vain Nato joukkoja. Me on oikein tehty fasiliteetit niille laittaa tukikohtansa pystyyn.
Purraurpon hallituskaudella olisin mieluummin osana Usa: ta.
Sun pitää ohjata valituksesi hallitukselle, joka haluaa kaikin keinoin helpottaa ihmisten irtisanomista työelämästä ja ehkäistä vakituisten työsopimusten syntymistä sallimalla määräaikaisuuksien rajattoman ketjuttamisen.
Eikö olekaan valtion etu, että ihmiset on ja pysyy työelämässä sekä maksaa ansiotuloveroja?