Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisitko elää kommuunissa tai esim. sukusi kanssa?
16.11.2024 |
Että haluaisi siis asua tavallaan saman katon alla/samassa pihapiirissä jonkun yhteisön tai kommuunin tavoin? Kaikki on siinä lähellä, syödään mahdollisesti yhdessä, lapset leikkivät keskenään, mummot häärää keittiössä tms. Suomessa kun kaikki on niin itsenäisiä ja kotoa muutetaan mahdollisimman nopeasti pois, niin mietin olisiko tällainen elämäntyyli jotenkin antoisampaa. Näen hyviä ja myös huonoja puolia. Yksinäisyys vähentyisi, olisi aina kaveri, autettaisiin toisiamme, mutta sitten voisi olla usein kärhämää, vaiettuja ongelmia yms.. Kertokaa mielipiteitä, kokemuksia ja sellaista :D
Kommentit (38)
Joidenkin hyvien kavereiden kanssa voisin jopa harkita. Lapsista olisi varmasti toisilleen seuraa. Kesäisin voisi grillailla, talvella yhdessä tehdä lumitöitä. Mikä ettei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu kulttuurista ja olosuhteista. Ennen oli ihan normaalia vanhemmille oli kammari tai erillinen rakennus ja sosiaalihuolto oli käytännössä se että lapset hoiti vanhemmat hautaan. Nyt vanhempien kunnioitua on osalla sitä että kunhan ei oma itsekeskeinen elämä kärsi nin vanhukset saa asua muistisairaana vaikka kadulla niin kauan kuin elossa pysyvät.
Joo ja en. Tavallaan olen asunutkin, koska sekä mun siskoni että mun vanhempani ovat asuneet tässä samassa rivitaloyhtiössä. Mutta tässä asuu meidän lisäksi 53 muutakin kotitaloutta. Lasten kannalta järjestely oli mukavaa, kun mummola oli samassa pihapiirissä ja serkutkin vastapäisessä rakennuksessa. Mun ja siskon esikoiset olivat alakoulussa 6 vuotta samalla luokalla, kuopusten välillä on kolmen vuoden ikäero, mutta olivat aikoinaan samassa päiväkodissa. Lapset ovat viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, että ovat pikemminkin kuin sisaruksia kaikki keskenään kuin sekruksia. Läheiset välit edelleen, vaikka kaikki ovat jo yli kolmekymppisiä.
Aikuisilla ei ollut koskaan tapana mennä ilmoittamatta soittamaan ovikelloa, joten oma rauha oli kuitenkin aina. Aikoinaan vietettiin kaikki juhlapyhät yhdessä ja juhlittiin jokaisen synttärit ja nimpparitkin. Ensin vuorotellen eri huushoilleissa ja sitten, kun mun vanhemmat ikääntyivät, vuorotellen mun ja siskoni luona. Synttäreiden (poislukien nk pyörertä synttärit) ja nimppareiden viettäminen lopetettiin pandemian alettua ja muutenkin vähän vähentynyt juhlien järjestäminen.
Mutta onhan tämä ollut ihan kivaa vielä nyt iäkkäänäkin. Aina välillä soitan siskolleni illalla, että huvittaako sitä lähteä mun kanssa viemään koiraa iltalenkille. Ja yleensä aina sitä huvittaa. Mukava kävellä ulkona ja jutella. Niin ja tietty ilman tätä asumisratkaisua mun äitini ei olisi voinut olla loppuun asti kotona vaan olisi ollut pakko toimittaa johonkin hoivakotiin jo 1,5 vuotta ennen kuolemaansa. Isä liikkuu huonosti ja äidillä taas jalat oli vikkelät, mutta päässä ei enää mitään, joten jos mä en olisi tästä singonnut mihin tahansa aikana vuorokaudesta ulos etsimään äitiä, kun isä soitti äidin taas kerran häippässeen ovesta, niin ei olisi tullut yhtään mitään.
Mutta en kyllä nyt enää haluaisi mitään uutta "kommuuniasumista". Isä elää vielä ja mun siskoni jää pois työelämästä tämän vuoden lopussa, joten siskoni alkaa viettää enemmän aikaansa mökillään. Nyt siskoni on siellä puolet viikosta ja mä sitten käyn hoitamassa hänen kilpikonnansa niinä päivinä. Näin se onnistuu, kun on tossa vastapäätä, mutta en mä kyllä ajatellut koko loppuelämääni niitä joka päivä hoitaa. Että pitää miettiä niiden konnien hoito sitten uusiksi, mun siskoni alkaa olla mökillä viikkoja ja kuukausia yhtäjaksoisesti.
Hyviä ja huonoja puolia siis riippuen siitä, miltä ja kenen kantilta katsoo :D
Asuin lapsuuteni suvun keskellä, joten kyllä, mutta kun muutin omilleni huomasin että viihdyn paremmin kun ympärilläni ei ole koko ajan toistakymmentä sukulaista.
En voi tietää ennen kuin kokeilisin. Kieltämättä jokin sentyylinen saattaisi kiinnostaa. Etenkin se kiinnostaisi, että voisi olla lemmikkejä, joiden hoitoon osallistun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanhenkisten ihmisten kanssa voisin asua ja olen aivan erilainen kuin vanhempani ja sisarukseni joten se ei onnistuisi mitenkään.
Eli muu perhe on täynnä isoegoisia persoonia jotka jatkuvasti törmäyskurssilla muiden ihmisten kanssa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi, en pidä siitä muita pyörii ympärillä, tarvitsen tilaa, ja omaa aikaa. En pidä siitä että kaikki jaetaan. Mikä on minun in myös minun.
En todellakaan. Minä haluan elää omannäköistäni elämää ilman kompromissejä sukulaisten kanssa. Etenkään kun niitä sukulaisia ei voi valita tosin kuin ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmasti. Käyn kyllä sukulaisissa yökylässä, mutta silloinkin matkailuautolla. Oma tupa, oma lupa.
Ei minua haittaa ollenkaan jakaa tilaa toisten kanssa, olen näin asunutkin. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, jos joku henkilöistä ei ole ns. hyväntuulinen, vaan alkaa kehittelemään draamaa ja lietsomaan vihaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. En jaksa koko aikaa ihmisiä ympärilläni. En halua jakaa tai aikatauluttaa kotitöitä yms. Teen silloin kun huvittaa tai olen tekemättä. Sitäpaitsi olen elänyt niin kauan yksin, etten enää sopeutuisi johonkin kommunniin tai yhteisasumisiin.
Aivan kauhea ajatus. Minulla on työ, jossa joudun antamaan itsestäni paljon. En todellakaan pystyisi elämään toisten ehdoilla vielä vapaa-aikanakin.
Sukulaisten kanssa en voisi, mutta kommuuni-tyylisissä asumisratkaisuissa onkin kyse usein samanhenkisten ihmisten yhteisöllisyydestä.
Toisaalta taas, asuin lapsuuteni tiiviissä perheessä, jossa oli monenlaista rajattomuutta ja vinksahtanutta dynamiikkaa. Mummi asui meillä monta vuotta, eikä todellakaan tasapainottanut dynamiikkaa. Aikuisena sitten olen ollut kotiäitinä pitkään kun asuimme ulkomailla miehen työn vuoksi. Eli perhe-elämää olen elänyt kyllä ihan kyllikseni.
Kommuuniasuminen samanhenkisten ja fiksujen aikuisten kanssa voisi olla kivaakin. Seuraa ja keskustelua, ehkä jaettuja kotitöitä ja kuluja, mutta myös omaa rauhaa tarvittaessa. Mieluiten minulle ehkä kämppiksiä/kommuunin jäseniä, joilla ei ole ala-ikäisiä lapsia tai lemmikkejä. En omien lasten aikuistuessa kovaa vauhtia enää jaksa hoitaa yhtään avuttomia olentoja.
En ikinä enää. Äiti asui jossain vaiheessa muutaman vuoden samassa kerrostalossa ja se oli liian lähellä. En ole ikinä aikuisiällä ollut yhtä kireä kuin silloin.
Asun jo ja haluan pois täältä 🤮
Pieni kylä ja pieni yhteisö. Mun kotiinkin tullaan jollain yleisavaimella. Hyi 😶
En voisi, joutuisin olemaan täyspäiväinen auttaja, minulta lähtisi oma elämä, en saisi pitää omaa elintasoani, ei olisi yksityisyyttä eikä rauhaa.
Alue: Aihe vapaa
Kommuunissa ehkä, riippuu millaisia ne muut ihmiset olisivat.
Suvun kanssa hmmmmm jos siellä olisi vain ne mukavat sukulaiset niin joo xp, meidän suvussa kun on iso liuta tosi ikäviä ihmisiä ja niiden kanssa en haluaisi asua.