Pääseekö hypokondriasta koskaan eroon pysyvästi?

Ap jatkaa eli ei siis ole oikeasti ollut mitään syöpää jos joku ei hiffannut vaan kaikki mieleni tuotoksia. Pelkään kaikenlaisia tauteja ylikaiken. 

Mä olen päässyt, tosin mulla oli vähemmän konkreettista syytä pelätä, mulla ei ole ikinä ollut mitään vakavaa sairautta. Mutta silti nuorena murehdin jatkuvasti terveydestäni, tarkkailin jopa omaa hengitystäni ja ahdistuin siitä ettei se kulje normaalisti. Sain ihan paniikkikohtauksiakin välillä, kun noidankehä ahdistuksesta ja sen aiheuttamista fyysisistä oireista ja niiden aiheuttamasta päättelystä että päällä on joku kohtaus johon taidan kuolla just nyt, oikein pääsin vauhtiin.

Mä kävin kognitiivisessa terapiassa tuon ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön takia, ja vähitellen opin toisaalta olemaan vatvomatta terveysasioita ja kehontuntemuksiani päässäni liikaa (sellaisen ajatuksen tuloa mieleen ei voi estää, mutta usein sen voi, alkaako sitä levyä pyörittää ja oikein miettiä), ja toisaalta olemaan ottamatta omia ajatuksiani niin kovin vakavasti. Eli kun vaikka ennen hengitystä tai näköä koskevan huolen lopputulos olisi ollut kauhun ja ahdistuksentunne ja pakkomielteinen tiedon etsiminen erilaisisista vakavista sairauksista joista voi olla kyse, niin nyt se usein oli alkushokin jälkeen: "jaa, mun mieli taas katastrofisoi, päätän ajatella muuta, ja jos parin päivän takia vielä tuntuu tältä niin käyn sitten lääkärissä, mutta en ala itsekseni panikoida".