Sara Siepin poikaystävä petti häntä monien eri naisten kanssa koko 3-vuotisen parisuhteen alusta asti
Somevaikuttaja ja mediapersoona Sara Sieppi kertoo uudessa Oliks sulla vielä jotain? -kirjassaan (Otava) parisuhteestaan, joka muuttui hänen mukaansa myrkylliseksi ja jota värittivät alkoholi, pettäminen ja valehtelu.
Kerran kun Sieppi saapui kotiin, oli sängystä otettu pois lakanat ja ne oli laitettu pesuun, vaikkei poikaystävä tehnyt yleensä koskaan kotitöitä.
Aamulla poikaystävä saattoi Siepin mukaan soittaa hänelle, että oli hävittänyt avaimensa ja nukkunut puiston penkillä.
Tai sitten Se ei soittanut ollenkaan, eikä kukaan tiennyt, missä Se oli., Sieppi kuvailee kirjassaan.
Suhteen ongelmat eskaloituivat entisestään, kun poikaystävä lähti työpalaveriin, mutta laittoi pian viestiä, että heidän pitäisi jutella. Siepin mukaan puoliso kertoi, että Seiska-lehti olisi tekemässä paljastusjuttua hänestä ja yhdestä Mariasta.
Se on ollut täällä meillä, puoliso sanoi Siepin kirjan mukaan.
Mitä? Sieppi järkyttyi.
Joo, että siinä ei oo mitään, me ollaan vaan dokattu tossa sohvalla, puoliso vastasi Siepin mukaan.
Mutta mitään ei oo siis tapahtunut, poikaystävä vakuutteli.
Siepin mukaan poikaystävä myönsi, että oli muutakin. Muita juttuja, joista media saattaisi kysellä ja jotka olisivat tapahtuneet sillä välin, kun Sieppi ei ollut kotona ja jotka saattaisivat näyttää toisenlaisilta kuin oikeasti olivat.
Tiedäthän sä, mitä kaikkea ne keksivät, Se vakuuttelee, puhuu ja puhuu ja mä uskon, koska haluan uskoa.
Vähitellen Sieppi alkoi tarkkailla poikaystävänsä puhelimenkäyttöä. Se vaikutti hänestä epäilyttävältä, sillä puhelin oli poikaystävällä aina mukana ja kun hän joskus laski sen käsistään, oli näyttö alaspäin.
Jos mä kysyin jotain, siitä tuli riitaa. Juomisesta tuli riitaa, ihan kaikesta tuli riitaa. Mä olin vainoharhainen tai muuten vain hullu.
Poikaystävän maatessa kylkiasennossa Sieppi päätti tarkistaa tämän puhelimen.
Se on täynnä viestejä, kuvia, videoita. Niitä on paljon ja lukuisilta eri naisilta. Tunnen heistä osan. He olivat kehuneet hiuksiani ja kyselleet kuulumisia yhteisissä illanvietoissa.
Puhelin kätkee sisäänsä kokonaisen naisten verkoston, jota Se on pyörittänyt selkäni takana tapaamisestamme lähtien. Videot ja rahat ovat vaihtaneet omistajaa, eikä se niihin jää: viesteistä päätellen Se on tavannut naisia selkäni takana minkä on ehtinyt.
Siepin mukaan poikaystävä kirjoitti muille naisille myös hänestä sekä asioista, jotka hän oli kertonut luottamuksella.
Kirjoitan oman nimeni puhelimen hakukenttään ja näen viestit, joita Se on lähetellyt ystävilleen. Yksi niistä on sellainen, josta olen monta kertaa aiemmin ajatellut tekeväni rikosilmoituksen. Mutta tuolloin viestin kirjoittajana on ollut tuntematon hahmo netissä, ei oma kumppanini. Viesti on järjetön ja silti siinä, ja olen varma, että kohta oksennan.
Se oli valehdellut mulle kaikesta ja kaikista.
Parisuhteen viimeinen niitti oli kirjan mukaan se, kun Sieppi eräänä iltana lähti etsimään puolisoaan, joka oli kadonnut työpalaverin päätteeksi viettämään iltaa. Siepin mukaan hän löysi poikaystävänsä baarin terassilta intiimeissä tunnelmissa toisen naisen kanssa.
Mun ei tarvinnut edes mennä sisään: siinä Se oli terassin tupakkapaikalla ympäripäissään imuttelemassa jotain tuntematonta mimmiä.
https://www.is.fi/viihde/art-2000010829500.html
Kommentit (1407)
Onko nuo oikeesti Siepin innokkaimpia kannustajia ja faneja jotka uhkaillu monilla palstoilla että lähtevät mestoille sabotoimaan Vain elämää konsertteja sankoin joukoin vain kostaakseen Saran puolesta?
Vai Salmisen vihaajia, jotka tekee kaiken tuon Saran tekosyyllä?
Sairasta jos totta, onneksi ne järkyttävän häiritsevät viestit on poistettu.
Tuntuu pahalta Siepin vahnempien puolesta jotka joutuu varmana myötäkärsimään tämä kirjan takia, ja kun Salmiseen kohdistunut viha on saanut tällaiset mittasuhteet ja toimittajat kirjoittavat negatiivisia asioita tuosta tyttärensä kirjasta. Olisivat varmaan vaan halunneet pitää menneisyyden menneisyytenä ja siskosten välit uudelleen elvytettyä <3 Muttei taida onnistua tuon ilkeän kostamiskirjan vuoksi? :((
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä muita hyväkseen käyttävällä "miehellä" on näin paljon puolustelijoita? Monet näköjään inhoavat Saraa niin paljon, että kehuvat Roopea välittämättä yhtään tämän käytöksestä.
Koska inhoan kiusaajia ja julkista nöyryyttämistä.
Toisen elämän torpedoiminen on väärin ja raukkamaista. Se-nimellä kirjoitettu, koska muuten Saran voisi haastaa oikeuteen.
Kirjoitat täsmälleen juuri siitä, mitä tuo SE on Saralle tehnyt. Kiusasi ja nöyryytti julkisesti ja torpedoi Saran elämää monella tavalla raukkamaisesti. Kyllä, se on väärin.
Jostain syystä sun mielestä tuollaisella toiminnalla ei saisi olla seurauksia, ei saisi edes omassa elämässään tapahtuneista asioista kertoa. Miksei? Nuo kamalat asiat tapahtuivat
Juu juu. Eli Sara saa kirjoittaa Roopesta henkilökohtaisia asioita, koska Roope on hänestä kertonut henkilökohtaisia asioita julkisesti. Kuitenkin Roope on se kiusaaja?? Ihan samanlainen kiusaaja on nyt Sieppikin ja ihan samasta syystä. Katkerasti haluaa kostaa, vaikka Roope on myöntänyt ongelmansa ja hakenut apua/hoitoa. Sieppi nolaa kyllä nyt itsensä. Olisi lähtenyt suhteesta eikä jäänyt oksennuksia siivoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole haukkunut Roopen lasta.
Ymmärrän, että kaikki eivät pidä Sarasta. Eivätkä kaikki pidä Roopesta.
Mutta tätä en ymmärrä, että keksitään itse juttuja, valehdellaan ja vääristellään.
Kyllä vedettiin haukkumisrinkiin jopa Roopen lapsi, avovaimonsa lisäksi,. Ne viestit oli tuossa aiemmin mutta onneksi ylläpito oli nopea, kiitos heille :))) <3 En ehtinyt itse painaa ilmiantonappia kun olivat jo poissa joten onneksi täällä on väkeä jotka pitää viattomien lasten puolta tällaisessa surkeassa kostokampanjassa.
Huomasin myös ne viestit, raivohulluja nuo Saran kiihkofanit! Onko ne jotain uskovaisia vai muuten vaan somen sokaisemia?
Vierailija kirjoitti:
Rakkaita ihmisiä kohtaan on lojaali. Vaikka suhde olisi päättynytkin. Koskee ystäviä ja kumppaneita. Näköjään Sara ei tunne tarvetta olla lojaali.
Ainoastaan yhtä asiaa julkkikset inhoavat eniten, Seiska-lehti. Vain luopio myy juttuja Seiskaan, vaikka olisi minkälaiset riidat päällä. Se on alhaisin teko ikinä. Tarkoitan julkkiksilla ihmisiä, jotka ovat tehneet jotain kiinnostavaa ansaitakseen paikkansa julkisuudessa. Ei tositv-tähtiä yms.
Sara rikkoo tuota kirjoittamatonta sääntöä räikeästi. Myy läheisensä roskajulkisuudelle.
Niin rikkoo, myös pikkusiskostaan puhunut ja kirjoittanut rumasti.
No huh huh, vai että sellaista settiä, no onneksi en ole Saran exä enkä sisko tai muu sukulainen! Löytäis itsensä kostamiskirjasta aika nopeesti jos sanois tai tekis yhden asian väärin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
😱😱😱😱😱😱😱😱😱
milläs oikeudella sieppo kertoo näitä yksityiselämän asioita?
Jos kiertueen vandalisoijia uhkailijoita aletaan etsimään niin löytynevät suoraan erään seuraajista. Hmmmm.
roopena tekisin rikoisilmoituksen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä
Vierailija kirjoitti:
roopena tekisin rikoisilmoituksen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä
Ja tulevan kiertueen mustamaalaamisesta ja pilaamisesta tulojen merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
No huh huh, vai että sellaista settiä, no onneksi en ole Saran exä enkä sisko tai muu sukulainen! Löytäis itsensä kostamiskirjasta aika nopeesti jos sanois tai tekis yhden asian väärin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
😱😱😱😱😱😱😱😱😱
Seuraavassa kirjassa haukutaan kaikki kaverit? Ku nyt on ehditty haukkuu sisko, eksä ja somessa on haukuttu palvelijat ja muut jotka alempiarvoisia.
Jos oisin kaveri niin lähtisin nopeesti takavasemmalle ja vaihtaisin kadun puolta jos tulis vastaan.
Mikä oli Saran motiivi?
Saada kostokirjalla lisää rahaa ja samalla nolata ja nöyryyttää muita? Seuraajat vähentyneet?
Lopetin seuraamisen, en kehtaa enää, koska ei ole enää minun arvomaailman mukaista tuollainen ala-arvoinen kostamiskierre ja roikkuminen suhdehistoriassa. Menisi eteenpäin ja panostaisi nykyiseen suhteeseen eikä roikkuisi 10 v jälkeen eksässään!
Enkä ihmettele yhtään jos nyksä lähtisi menemään tällaisen jälkeen.
Varmaan ketuttaa raskaasti kun ex-missikollegansa Sofia B bongasi amerikanjuutalaisen optikkomiljonääriperijän keltä on saanut 4 vai 5 uutta Hermesin laukkua muutaman kuukauden sisään : ) Itse joutuu tehtailla paljastuskostokirjaa ja tehdä someyhteistöitä, samalla kun toinen matkustaa hemmoteltavana arviolta noin 20 000 euron edestä viikossa, vain olemalla edustuskelpoinen maailmaa matkustavan miljonäärin rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku on oikeasti tätä mieltä: mies saa pettää, mainipuloida, käyttää henkistä väkivaltaa, pyörittää useita naisia, valehdella ja kiillottaa kuvaansa julkisuudessa.
Kunhan ei jää kiinni.
Ymmärrä: Kaksi eri asiaa. Sikamaisuus lain puitteissa ja kunnianloukkaus. Julkisuuden henkilön yksityisasioiden levittäminen tarkoituksena mainehaitta.
Yhyy yhyy.
Voi pientä Ropsu-parkaa. Hän on mielestäsi sikaillut lain puitteissa.
Ajatteletko tosiaan, etteivät Otavan lakimiehet ole peranneet tekstiä läpi?
Ja kuvitteletko, että Roope tekisi rikosilmoituksen, vaikka hänet on lain puitteissa tuomittu seksuaalirikoksesta?
Ei tee rikosilmoitusta. Ei ole pikkumainen. Hänellä on lapsi.
Mutta olen silti järkyttynyt, miten vääristyneenä ihmiset näkevät elämän. Tai mitä rahanhimo saa ihmisen tekemään. Tai mistä summasta myydään menneisyyden ihmisiä.Koen omaavani vahvan oikeustajun ja kun näen vääryyttä, koen asiakseni sanoa sen.
Niin, samoin. Olemme jotain syystä vain kovin eri mieltä, mikä on väärin tekemistä ja mikä vaikuttaa olevan sitä vääristelyä ja mikä todellisuutta, ja kenelle on tehty väärin. Pahoin pelkään, että itse olet langennut siihen vääristelyn uskomiseen.
Jos R ei tee rikosilmoislmoitusta, niin veikkaisin kyllä enemmänkin syyksi sen, että tietää, että kerrotut asiat ovat ensinnäkin totta, ja toiseksikin siksi, että niitä sitten käsiteltäisiin vielä enemmän julkisuudessa oikeuskäsittelyn yhteydessä, ja kaikki varmasti tietäisivät, kenestä on kyse tuossa kirjan kappaleessa, vaikkeivät asiaa olisi aiemmin seuranneet. Eli ihan itsekkäistä syistä. Millään suuripiirteisyydellä ei tuollaisella luonteella ole kyllä asian kanssa tekemistä, vaan laskelmoidaan tarkasti, mikä on oma etu, miten minimoidaan mainehaitta. Saattaahan olla, että sitten käsiteltäsiin vähän tarkemmin lain puitteissa sitäkin, kuinka on itse mustamaalannut ja panetellut puolisoaan salaa selän takana ympäriinsä suhteessa ollessaan...
MInusta on oikein, että törkeällä käytöksellä on seuraukset.
Aika sokeaa ja yksioikoista mielestäni leimata itseleen noinkin vaikean ja traumaattisen asian ja elämänjakson kertominen rahanhimoksi. Mihinköhän seikkoihin sinun oikeudentuntosi perustuu? Etkö usko, että kirjassa kerrotut asiat ovat siis totta? Ja mitä tarkalleen ottaen tarkoitat sillä, että "miten vääristyneenä ihmiset näkevät elämän" ? Eikö teoilla saa olla seurauksia?
Minusta on rumaa kertoa näin yksityisiä asioita Roopesta. Mitä tästä itselleen saa. En vain ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistithan sekoilee. Eikö Sarallekin maistu alkoholi, kun juhlissaan oli alan sponsori?
Tottahan toki maistuu, jokasessa kämpässä viinikaapit keittiössä ja viinitelineet ja baarikärryt on keskeisessä osassa ja käytössä.
Kaikissa lomaruokakuvissa laseja ja pulloja pöydissä joissa huulipunarinkulat, joten ei ole rekvisiittaa.
Eikä siinä mitään, sivistynyt juominen on ok, muttei kannata alkaa toisen alkoholinkäyttöä kauheesti moittimaan ellei itse ole absolutisti.
Vierailija kirjoitti:
On se vaan hyvä, että meillä ei ole tämän isompia murheita. Sota on tuolla jossain kauempana...
ja Siepin katkera kirjasota exää vastaa on vähän lähempänä :D
Totta munkin mielest tässä kohussa kärsii vain Roopen lapsi, Roopen perhe, Saran nuorin sisko, Saran perhe ja Saran Pyry.
Ei Roope eikä Sara.
Roopella näyttää menevän hyvin telkkarissa.
Saralla ehkä seuraajat vähenemässä ja sen takia piti vetaista kostamistarkoitusperäinen kirja hihasta? Kun väki ei enää innostu itsekeskeisistä sometileistä joissa kulutetaan ja matkustetaan ja laitetaan feikkiripsiä feikkihuulia ja feikkitukkaa, kun sellainen Kardashians-teennäisyys ei oikeesti enää ole tätä päivää. Ihmisillä on uudet, paremmat, luonnonmukaisemmat arvot. Joten sellaisten pitää alkaa keksiä jotain muuta duunia. Siksi esim se Kardashianin Kimi lukee lakia.
nyt muistan miten oli juttua miten tää saanu jotkut pissismäiset raivarit lentokoneessa kun joku matkustaja jossain päin otti selfieitä ittestään ja tää luuli että ottaa siitä ja teki selväks kaikille että kuka hän sentään on?
🙄 ihan ku ketkään muut ei sais ottaa selfieitä omista pärstistään missään tilanteissa, paitsi tämä itseoikeutettu selfiekuningatar.
Älä tukehdu omaan katkeruutesi. Kirjoittele murhamiehistä, jotka vapaana jo uhriaan etsivät, jos haluat syyllistää tehdyistä rikoksista.
Roope on saanut tuomionsa ja sen kärsinyt eikä ole murhamies, vaan kännissä sekoillut toisen kännisen kanssa. Niitähän tässä Suomen maassa riittä, kännääjiä. Toiset naiset ei vaan tee rikosilmoitusta, vaan osaavat ottaa syytä itselleenkin.
Kaikille vaan koko iäksi syntisäkki päähän ja katumaan.