Lue keskustelun säännöt.
Vaimo ei muistanut mitenkään minua isänpäivänä
Kommentit (67)
Vaimosi onnitteli lasten oikeaa isää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi täällä ei löydy kovin paljon ymmärrystä ap:lle? Ihme ilkeilyä vain Onhan tuo haikea tilanne.
Olen isosta perheestä. Äiti on aina huomioinut isää isänpäivänä ja isä huomioinut äitiä äitienpäivänä, Aamukahvit, kortti ja pieni lahja. Toki me lapsetkin jokainen muistamme heitä. Mun mielestä se on tärkeää, että lapsi näkee, että vanhemmat arvostavat toistensa vanhemmuutta ja yhteisiä lapsia.
Täällä maailmassa on niin paljon kylmyyttä, että mielestäni molemminpuolinen vanhemmuuden arvostaminen on kaunista ja tärkeää.
Joidenkin naisten sielu on vain pimeyttä täynnä.
Ryhdy metatyölakkoon, lakkaa siivoamasta, pyykkäämästä ja kokkaamasta, älä hoida lasten syntymäpäiväkutsujen järjestelyjä ja vaatehankintoja tai kyyditä harrastuksiin ainakaan vuoteen. Kyllä se sillä oppii.
En minäkään huomioinut. Otin kyl lapsen salille mukaan ja onnittelin. Sai vähän omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit pyytää suihinottoa. Kertoo aika paljon vaimosi tunteistasi sinuun, miten pyyntöön suhtautuu.
Miten itse ap muistit vaimoa äitienpäivänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa puolestasi.
Kunnioittaako vaimo muuten kuitenkin sinua?
Ihan aiheesta olet pettynyt ap ja totean sen naisena.
Minä toivotin lasteni isälle hyvää isänpäivää ja kiitin lapsistamme. Ilman miestäni, ei olisi lapsiakaamme.
Meidän naisten on turha parkua sitten äitienpäivä, jos meitä ei muisteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaimokin voi lastensa isää muistaa, sillä isähän on tehnyt vaimosta äidin. Mutta voihan sitä jättää arjen pienet muistamiset välistä, jos ei välitä toista ilahduttaa. Lapset harvemmin vastaavat esim. kakusta tms.
Ymmärrän hyvin pahan mielesi. Itse vaikka olin eronnut, muistin häntä yleensä kirjalahjalla ja lapset halusivat aina hankkia jotain mieltäylentävää isälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt eri mieltä kuin muut naiset. Kyllä olisi pitänyt isänpäivälahja hankkia. Saavathan naisetkin äitienpäivänä miehiltään ruusuja jne.
Samaa mieltä. Hankin lasteni isälle lahjan, leivoin täytekakun ja tein lempiruokaansa. Lasten katsoessa piirrettyjä meillä oli s*ksiä. Hyvä päivä.
Ja tänne tulit sitä nyyhkimään? Mitä jos kysyisit vaimoltasi miksi hän ei antanut lahjaa/muistanut sinua mitenkään ja kertoisit että sinulle tuli siitä paha mieli. Ehkä tämä tunteista puhuminen voisi avata ymmärrystä molemmin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin mun mieheltä (ollaan oltu 15-vuotta naimisissa) että ootko koskaan tehnyt mulle kakkua? En ole vastasi hän ja väitti että en edes tykkää kakuista. Niinpä päätin että tällä kertaa hankin vain kaupan pakastealtaasta kakun ja kuitenki olin vasta hänen synttäreilleen kakun tehnyt. Siivosin kyllä vaikka mies ei ole ikinä siivonnut mun juhlapäiviä varten. Ja hankin vain sukkia & boxereita lahjaksi, herkkuaamupala ja hänen toivomaa ruokaa. Tein sen verran vaikka olen päättänyt että en enää tee enemmän hänelle kuin hän minulle. Koska kun oot 15-vuotta tehnyt kaikkea kivaa ja huomioinut toista ja toisen romanttisin ele on tuoda joskus kahvikuppi mulle sohvalle niin jep, jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnitteliko hän omaa isäänsä?
Montako lasta teillä on?
3 lasta. Onnitteli isäänsä. AP
Miten sinä muistit omaa faijaasi? Kai edes soitit. Vai oletko tyypillinen mies jolla ei käy mielessäkään muut ihmiset, koska olet universumin keskipiste.
Vierailija kirjoitti:
No minä kyllä ostin hänelle kukkia ja kakun äitienpäivänä. AP
Tietysti sinun kuuluukin tehdä näin. Mutta koska et ole vaimosi isä, hänen ei tarvitse muistaa sinua mitenkään. Se on miehen osa palstan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin naisten sielu on vain pimeyttä täynnä.
Jotkut miehet on mustia aukkoja.
Kiinnostaa, miten sinä muistit isääsi tänään?
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa puolestasi.
Kunnioittaako vaimo muuten kuitenkin sinua?
Kukaan ei kinnioita ja hyvä niin. Ruikuttajst ei sitä ansaitse.
Ap:lle ei tullut mieleenkään onnitella omaa isäänsä.
Sitä te saatte mitä muille annatte: ei mitään.
Onhan tuommoinen "ei hän ole isäni" jo melkoisen kovan tason tunnevammaisuutta.
Ei sen vertaa jakseta panostaa suhteeseen että kannustaisi ja auttaisi lapsia järjestämään mukavan isänpäivän, saati osoittaisi mitään arvostusta tai kunnioitusta miestään kohtaan.
Kaikenlaisia kammonaisia sitä onkin, ja vielä äiteinä.
Entä jos 11 vuoden keskustelut ei ole tuottanut tulosta? Jatkanko silti keskustelua vai tyydynkö kohtalooni?