Miten olette pärjänneet te, joilla ei ole ollut opastavaa ja tukea antavaa isää?

Huonosti, elämässä vääriä miehiä. Menetin isäni 12 vuotiaana.

Huonosti.

Anna konkreettisiä esimerkkejä. Miten opastaa ja antaa tukea siis.

Hyvin.

Kyllä mä koulut sain päätökseen ja ihan ok ammatti. 

Mut vähän "pelkään" miehiä. En osaa olla luonnollinen miesten seurassa. Johtuneeko siitä että isä alkoholisoitui mun olleesa pieni eikä ollut läsnä. Tai siitä ettei nuorena ollut "treenauspoikakavereita" 

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisiä esimerkkejä. Miten opastaa ja antaa tukea siis.

En osaa. Tänään vaan moni kaveri sellaisista on someen kirjoittanut.

Huonosti. En osaa olla miesten kanssa tekemisissä ja muutenkin olen menestynyt elämässä kehnosti. Onneksi sentään tulen jotenkin toimeen, siis taloudellisesti. Siitä on kiittäminen äitiä. Hän minut patisti töihin, vaikken kouluttautunut ollenkaan. 

Jotenkin. Mullekin tervepäinen välittävä isä on ihan satuhahmo. 

Olen pärjännyt näennäisesti erittäin hyvin. Isäni kuoli kun olin pieni ja äitini ajelehti sairaasta suhteesta toiseen vailla itsekunnioitusta tai omaa tahtoa. Itsenäistyin todella varhain ja ylisuoritin kaikessa mitä tein. Menestyin opinnoissa erinomaisesti, kuten myös työelämässä tehden nousukiitoista uraa. Avioliittoni on ollut onnellinen ja välit lapsiimme erittäin läheiset, olen siis saanut paitsi maallista vaurautta osakseni niin myös rakastavan perheen. 

Mutta tunne siitä, että minusta puuttuu tärkeä pala, on aina läsnä. 

Huonosti. Hylkäsi kylmästi, kun olin pieni. On ihan korkeasti koulutettu ihminen. Perusti uuden perheen eikä ikinä ole halunnut olla missään tekemisissä. Kamala haava sielussa. 

Oksettaa, kun somessa ylistetään, miten kaikki isät ovat ihania. Eivät ole. 

Aika räpiköimistä tämä on ollut koska kumpikaan vanhemmista ei ollut opastavia eikä tukevia vaan asenne oli aina se, että kaikki olisi pitänyt osata heti eli missään ei saanut epäonnistua ekallakaan kerralla eikä mitään saanut harjoitella. Lisäksi etenkin äiti tupisi aina ääneen että tottahan se itse pitää osata ja tietää mitä tekee. Tuo siis päti ihan kaikkeen ammatinvalinnasta ja ekasta poikaystävästä lähtien eli ainakaan mitään hyviä vinkkejä ei tullut.

Eikä tullut ihan tavalliseen arjen osaamiseenkaan vaan ihan kaikki on pitänyt opetella aikuisiällä itse. Moni asia kantapään kautta.

Huonommin, kuin oletettiin. Olin luokkani priimus, kukaan ei uskoisi nykyisen työni vuoksi.

Isä ei pitänyt vuosiin yhteyttä meihin lapsiinsa, kun äiti jätti hänet - me lapset emme jättäneet isää, vaan äiti. 

Isäpuoli oli vanha ja vastenmielinen öykkäri, joka kritisoi minua tauota murrosiässä. Ällötys petti äitiä työmatkoillaan. 

Mielestäni turhan monet miehet ovat vastenmielisiä ja laiskoja rehentelijäöykkäreitä, jotka jankuttavat seksistä koko ajan ja pettävät tauotta.Peruspalstamies vastaa käsitystäni suomalaismiehestä, valitettavasti. 

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Se on vähän sellainen normaali olotila, että en ole osannut siitä kärsiä, vaikka järjellä ajatellen toki monet asiat olisi menneet paljon paremmin jos olisi voinut ja voisi tukeutua isän apuun.

Mainiosti. Ei minulla ole mitään mielenkiintoa pitää yhteyttä ihmiseen jolle naiset ovat vain välttämätön paha joiden avulla saada se Tärkein eli Poikalapsi. Isäni sai pojan toisen naisen kanssa ollessani 8-vuotias ja silloin se viimeistään tuli selväksi ettei minua tarvita mihinkään. Ei koskaan auttanut, kannustanut tai opettanut mitään. Katkaisin välit kokonaan 10 vuotta sitten kun yritin tappaa itseni ja olisin onnistunutkin ilman sattumaa. Sain faijalta vittuiluviestin sen jälkeen. Äidilläni on ukkoja riittänyt, suurin osa näistä "isäpuolista" oli täysprsereikiä. Vaikutti elämääni miten? Ei mitenkään. Enhän minä niiden kanssa seurustellut. Muutin kotoa heti peruskoulun jälkeen ja aloitin oman elämäni. Ei traumoja.

Entäpä niistä tytöistä, joilla ei ole isää?

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehet elämässäni osaavat kyllä jotain, kuten korjata autoja. Mutta on hämmentävää miten hyvin miehet pystyy ja kehtaa keskittyä omiin juttuihinsa ja uriinsa, ja kysyvät aina kun haluavat jotain. Jos minun ei tarvitsisi koskaan huolehtia ruokien laittamisesta, juhlien suunnittelusta ynnä muusta mikä ei hyödytä suoraan omia kiinnostuksia, niin olisin minäkin varmaan edennyt haluamissani asioissa paljon nopeammin. Olen mennyt tekemään lapsen, niin on noita pakollisia asioita sen sijaan, että voisi haistattaa pitkät kaikelle muulle. Oma valinta se toki oli. Mutta, miehet tuskin edes ajattelee siltä kantilta, että lapsi tai nainen on este millekään mitä itse haluaa, koska omille asioille otetaan tilaa joka tapauksessa. Ja usein käytetään myös naisen voimavaroja omiin tavoitteisiin.

Faija delasi, kun olin alle 9-vuotias. Onhan se vaikuttanut aika paljonkin elämääni. Mutta niin on moni muukin asia vaikuttanut. Onneksi olen itseohjautuvaa tyyppiä. En tiedä, mistä näkökulmasta elämääni oikein arvioisin. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut, mutta hyvä piirre minussa on ollut, että olen varsin resilientti ihminen. 

Hyvin olen pärjännyt. Lapsena oli kyllä vaikea ymmärtää että kavereiden perheeseen kuuluu joku mies. Oma isäni kuoli kun olin vauva.

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä.