Miten olette pärjänneet te, joilla ei ole ollut opastavaa ja tukea antavaa isää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehet elämässäni osaavat kyllä jotain, kuten korjata autoja. Mutta on hämmentävää miten hyvin miehet pystyy ja kehtaa keskittyä omiin juttuihinsa ja uriinsa, ja kysyvät aina kun haluavat jotain. Jos minun ei tarvitsisi koskaan huolehtia ruokien laittamisesta, juhlien suunnittelusta ynnä muusta mikä ei hyödytä suoraan omia kiinnostuksia, niin olisin minäkin varmaan edennyt haluamissani asioissa paljon nopeammin. Olen mennyt tekemään lapsen, niin on noita pakollisia asioita sen sijaan, että voisi haistattaa pitkät kaikelle muulle. Oma valinta se toki oli. Mutta, miehet tuskin edes ajattelee siltä kantilta, että lapsi tai nainen on este millekään mit

Tämä oli hyvin sanoitettu, juuri tuo, miten monet miehet pitävät naisia vain välineinä oman statuksensa nostoon. Elämä jatkuu aivan normaalisti ja joustaminen on mahdoton ajatus. 

Aika huonosti meni pitkään. Jäin aika heitteille monella tavalla kaiken kanssa ja piti oppia moni asia kantapään kautta. Nuorena masennuin ja ahdistuin pahasti joten normaalit asiat viivästyivät monella vuodella. Tuntui että pitäisi tehdä samat asiat mitä muutkin tekevät mutta en vain pystynyt siihen normaaliin tahtiin. 

Kolmekymppisenä menee jo paremmin mutta en ole elämässäni läheskään samassa vaiheessa missä suurin osa samanikäisistä kun kouluttauduin myöhemmin. Ja minullakin on ollut aivan vääränlaisia miehiä kun en osannut tunnistaa ajoissa mikä on normaalia ja mikä ei todellakaan ole.

Nykyään en haaveile parisuhteesta koska tunnun vetävän puoleeni epäterveitä miehiä enkä luota edelleenkään kykyyni havaita sitä ajoissa tai edes lähteä ajoissa ennen kuin tilanne pahenee, koska jollain tasolla edelleen tuntuu että on minun "velvollisuuteni" auttaa miehiä joilla on jotenkin vaikeaa. Todellisuudessa heillä ei edes ole ollut mitenkään kovin hankalaa elämää, mutta ovat olleet todennäköisesti jotain persoonallisuushäiriöisiä, manipuloineet empatiakykyäni ja käytöksestä päätelleen kokeneet että heillä on oikeus purkaa yleistä tyytymättömyyttään minuun. Ei se tietenkään noin yksiselitteistä ollut, aina oli niitä ns. hyviä kausia ja kaikki lähti aina jostain pienestä "ei varmaan niin tärkeästä" asiasta ja muuttui pahemmaksi. Monta asiaa on tajunnut kunnolla vasta paljon myöhemmin kun on irti siitä tilanteesta.

Kun on tottunut tuollaiseen tunteiden vuoristorataan, ei osaa tunnistaa mikä on ihmissuhteissa tervettä, tai se tasaisuus ei herätä mitään tunteita. Vasta sitten kun joku aiheuttaa tuon vuoristoradan, keho kuvittelee että kyse on ihastumisesta. Tiedän tämän nykyään järjen tasolla, mutta en luota vielä osaavani hyödyntää tätä tietoa deittailutilanteessa joten olen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. 

No ei kaikilla, joillakin kyllä.

Töissä on joskus ollut auktoriteettiongelmaa. Onneksi nykyinen pomo on nainen.

Yleisesti ottaen menee kai aika hyvin, kun äänestelen Kokoomusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. 

:D

Erinomaisesti. Olen kouluttautunut tohtoriksi, olen huomattavan varakas, minulla on muutama läheinen ystävä, hyvät suhteet sukulaisiin ja kaikinpuolin tasapainoinen, antoisa ja mielenkiintoinen elämä, josta nautin joka päivä! Varallisuudestani olen erityisen ylpeä, koska en ole varakkaasta perheestä.

Kaikki on lopulta kiinni itsestä; kaikkiin olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten asennoituu noihin olosuhteisiin ja miten kääntää ne hyödyksi.

N40

Ihan hyvin. Isän antaman kusipäisen mallin mukaan valitsin ensimmäisen puolisoni aivan väärin ja erosin 6 v myöhemmin. Otin opikseni, nostin riman korkealle ja toinen kierros on onnistunut, 20 v jo. Aikuinen tytär on kiittänyt hyvästä parisuhteen mallista, hän ei muista aikaa ydinperheenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. 

No ei kaikilla, joillakin kyllä.

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. Naiset ovat tyhmempiä kuin miehet.

Ihan sivusta: ei se, että oma isä on mahtava, muuta mitenkään maailman kaikkia muita miehiä paremmiksi tai säästä huonoilta kokemuksilta. Ehkä se kuitenkin auttaa siten, että ne ikävätkään kokemukset eivät lopulta tee katkeraksi ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehet elämässäni osaavat kyllä jotain, kuten korjata autoja. Mutta on hämmentävää miten hyvin miehet pystyy ja kehtaa keskittyä omiin juttuihinsa ja uriinsa, ja kysyvät aina kun haluavat jotain. Jos minun ei tarvitsisi koskaan huolehtia ruokien laittamisesta, juhlien suunnittelusta ynnä muusta mikä ei hyödytä suoraan omia kiinnostuksia, niin olisin minäkin varmaan edennyt haluamissani asioissa paljon nopeammin. Olen mennyt tekemään lapsen, niin on noita pakollisia asioita sen sijaan, että voisi haistattaa pitkät kaikelle muulle. Oma valinta se toki oli. Mutta, miehet tuskin edes ajattelee siltä kantilta, että lapsi tai nainen on este millekään mit

Totta, miehillä on usein kyky vain röyhkeästi pyytää mitä tarvitsevat tai haluavat ja heillä tuntuu olevan "oikeus" tehdä elämällään mitä haluaa muista välittämättä, vaikka sitten hankkia perhe joustamatta omista töistä ja harrastuksista mitenkään. Tuntuu ettei heillä elämä muutu välttämättä millään lailla kun taas naisella muuttuu kaikki kun hankkii lapsia.

Olen aina ihmetellyt miten joku pystyy ja kehtaa pyytää asioita, oli sitten mies tai nainen. Kasvatuksessa ja luonteessa on osansa, ja niin varmasti myös yhteiskunnan asenteissa. Minusta tuntui aina etten ole henkilökohtaisesti oikeutettu vaatimaan tai pyytämään mitään ja se johtuu kotioloista, mutta yleisesti on myös tuntunut vähän lievemmällä tasolla että tyttöjen ja naisten kuuluisi pysyä hiljempaa kuin poikien ja miesten.

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti. Olen kouluttautunut tohtoriksi, olen huomattavan varakas, minulla on muutama läheinen ystävä, hyvät suhteet sukulaisiin ja kaikinpuolin tasapainoinen, antoisa ja mielenkiintoinen elämä, josta nautin joka päivä! Varallisuudestani olen erityisen ylpeä, koska en ole varakkaasta perheestä.

Kaikki on lopulta kiinni itsestä; kaikkiin olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten asennoituu noihin olosuhteisiin ja miten kääntää ne hyödyksi.

N40

Liiallinen yksinkertaistus. Paljon on kiinni itsestä, mutta paljon on kiinni myös ihan luonteesta, muista kokemuksista, siitä millainen se läsnäoleva vanhempi sitten oli jne. Esimerkiksi, joku asennoituu kääntämään vaikeudet voitoksi kun taas joku toinen sattuu sairastumaan masennukseen jolloin pelkkä asennoituminen ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti. Olen kouluttautunut tohtoriksi, olen huomattavan varakas, minulla on muutama läheinen ystävä, hyvät suhteet sukulaisiin ja kaikinpuolin tasapainoinen, antoisa ja mielenkiintoinen elämä, josta nautin joka päivä! Varallisuudestani olen erityisen ylpeä, koska en ole varakkaasta perheestä.

Kaikki on lopulta kiinni itsestä; kaikkiin olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten asennoituu noihin olosuhteisiin ja miten kääntää ne hyödyksi.

N40

Ei, ei kaikki ole kiinni asennoitumisesta. Koulutukseen vaikuttaa mm. älykkyys, oppimisvaikeudet jne. Ikävää, ettei sinusta kuitenkaan tullut ymmärtäväistä ja empaattista.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sivusta: ei se, että oma isä on mahtava, muuta mitenkään maailman kaikkia muita miehiä paremmiksi tai säästä huonoilta kokemuksilta. Ehkä se kuitenkin auttaa siten, että ne ikävätkään kokemukset eivät lopulta tee katkeraksi ihmistä.

Ei niin, mutta monella se auttaa siihen ettei yhtä helposti hyväksy huonoa kohtelua kun on ollut toisenlainen malli kotona, eikä myöskään epätoivoisesti hae kaikenlaisten kelvottomien miesten hyväksyntää kun kotona ei ole isän hyväksyntää saanut.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sivusta: ei se, että oma isä on mahtava, muuta mitenkään maailman kaikkia muita miehiä paremmiksi tai säästä huonoilta kokemuksilta. Ehkä se kuitenkin auttaa siten, että ne ikävätkään kokemukset eivät lopulta tee katkeraksi ihmistä.

Kyllä se suojaa huonoilta miehiltä, koska alitajuisesti sisäistetyt mallit sille, millainen miehen pitää olla, ovat kohdillaan. Muilta puuttuu tällainen kompassi tai se on vinksallaan.

Kyllähän lapselle on hyväksi että heidän siittäjänsä on aktiivisesti mukana heidän elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin oon pärjännyt. lähtökohdallisesti ajattelen, ettei miehistä ole mihinkään. ne ei osaa mitään ja ovat hieman tyhmiä. pärjään erittäin hyvin yritysmaailmassa tällä asenteella, en kumartele turhaan minua tyhmempiä. 

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. 

No ei kaikilla, joillakin kyllä.

Miehillä on naisia korkeampi älykkyysosamäärä. Naiset ovat tyhmempiä kuin miehet.

Keskivertoälykkyys on sama. Pieni osio kaikkein älykkäimmistä miehistä on hiukan älykkäämpiä ja vastaavasti pieni osio kaikkein tyhmimmistä miehistä on hiukan tyhmempiä kuin naisvastineensa, ja noista ainakaan ensiksimainittu ei selvästikään koske sinua. 

Pieleen on mennyt

Isäpuolet joita on ollut muutama yksi teki minulle selväksi että olen ylimääräinen ja vaikka olin tuolloin 10v niin huolehdin velipuolesta paremmin kuin hänen oma isänsä ja loput olivat minulle vain äidin kuppilasta perässään vetämiä henkilöitä joita en olisi halunnut saman katon alle

En tiedä miehistä, mutta minää, n 55v olen pärjännyt aina ilman isää. En edes tiedä kuka isäni on. Ukki tosin oli kuvioissa 70-80 luvulla ja on paljon minua opettanut lapsena samoin kuin mummo, tai ehkä enemmänkin niin päin että opin siinä läsnä ollessa kaikenlaista. Tuolloin maalla ei ollut tapana kasvattaa lapsia muuta kuin kurilla, pelolla ja nuhteella. 

En siis edes tiedä millaista olisi ollut jos olisi ollut isä. Mutta valitettavasti noina aikoina monilla miehillä oli alkoholi ongelmaa joten ehkä on ihan hyvä että ainakaan sellainen isä ei sattunut kohdalle.  

Olen hyvin omatoimisen, itsenäisen ja vahvan yh äidin ihan samanlainen lapsi. Olen pärjännyt yksin lähes koko elämäni, en tarvitse miestä selvitäkseni elämästä. Parisuhteita on jokunen olut, lapasia en ole koskaan halunnut. Olen ollut lähes koko työikäni esihenkilö tai päällikkö roolissa, nyttemmin isossa kansainvälisessä firmassa suoraan lty johtajan alaisena. Olen siis päässyt lähtökohtiini nähden todella pitkälle, sitä on monet muutkin minut tunteneet sanoneet. Palkka alkanut jo viimeiset 10 vuotta vitosella ja aina max 3 vuotta vanha auto alla. Talous ollut kunnossa aina, rahat riittää erittäin hyvin elämiseen ja mukavuuksiinkin, on mahdollisuuksia harrastaa ja rentoutua hemmottelemalla itseään. Asuntoasiat ja ystävät kunnossa, nautin elämästäni, matkustelen paljon (siis ramppaan vähän väliä ees taas jolla kompensoin yksinäisyyttäni).

Sitten tulee se mutta. Minulla ei ole esimerkkiä turvallisesta rakastavasta parisuhteesta, olen jäänyt vaille niin äidin kuin isänkin rakkaudesta, jota kai jokainen kaipasi ainakin lapsena ja nuorena. Suhde etäiseen ja kylmään (tunnevammaiseen) äitiini on yhä samanlainen. Minun on ollut aina vaikea luottaa miehiin, tosin tämä taitaa olla enemmänkin nuoruuden rakkauteni syytä, joka todisti, ettei miehiin voi luottaa. Huomaan että minulla on hiukan samanlainen vähän halveksuva suhtautuminen miehiin ja pidän heitä vähän tyhminä, ihan kuten äitinikin joitakin kertoja ilmaisi kun olin nuori. Lieneekö isättömyyden ja kylmän äitisuhteeni ansiota että en ole ikinä halunnut omia lapsia, en edes pidä lapsista. Lienee jonkun trauman syytä sekin.  Mutta tällä on menty. Eli en voi kaivata sellaista mitä minulla ei ole koskaan olut.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin. Mullekin tervepäinen välittävä isä on ihan satuhahmo. 

Sama täällä. Oma isä oli epävakaa ja narsistinen, ja harjoitti traumatisoivaa kuritusväkivaltaa koko lapsuuteni ja teini-ikäni. Jostain syystä äitini käänsi selkänsä minulle. Ehkä ajatteli itse pääsevänsä helpommalla, kun ei puuttunut "epämukaviin tilanteisiin". Kerrankin isäni läimi minua eräällä esineellä, niin äitini seisoi vain taustalla eikä estänyt isääni. Jäin yksin itkuisena kieriskelemään ihoni ollessa kohokuvioilla. Ensimmäisen kerran harkitsin päivieni päättämistä varhaisteininä. Olin niin rikki ja väsynyt isäni käytöksestä ja äitini tunnekylmyydestä.

Parisuhteeni ei ole olleet mitenkään nautittavia. Olen niissäkin kokenut henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Jostain syystä tuollaiset ihmiset kiinnostuvat minusta. Haaveenani on aina ollut tasapainoinen ja empatiakykyinen kumppani, mutta jostain syystä en ole osannut löytää tuollaisia.

Olen aina kokenut miespuoliset jotenkin vieraana enkä osaa olla rennosti heidän seurassaan. Olen myös seurustellut naisten kanssa, mutta ei sekään ole oikein juttuni.

Nyt olen ollut vuosikaudet vapaaehtoisesti yksin ja näin aion jatkaa. On helpompaa. Saan rauhassa olla ja elää haavojeni kanssa. Onneksi jätin lapset tekemättä. Isäni olen heivannut elämästäni ja aikoja sitten ja äidin kanssa välit on ihan ok arkisista asioista jutellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti. Olen kouluttautunut tohtoriksi, olen huomattavan varakas, minulla on muutama läheinen ystävä, hyvät suhteet sukulaisiin ja kaikinpuolin tasapainoinen, antoisa ja mielenkiintoinen elämä, josta nautin joka päivä! Varallisuudestani olen erityisen ylpeä, koska en ole varakkaasta perheestä.

Kaikki on lopulta kiinni itsestä; kaikkiin olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten asennoituu noihin olosuhteisiin ja miten kääntää ne hyödyksi.

N40

Ei, ei kaikki ole kiinni asennoitumisesta. Koulutukseen vaikuttaa mm. älykkyys, oppimisvaikeudet jne. Ikävää, ettei sinusta kuitenkaan tullut ymmärtäväistä ja empaattista.

On haitallista ajatella että kaikki on aina kiinni yksilöstä itsestään. Siinä sitten syytetään niitä jotka eivät moninaisista syistä ole selvinneet yhtä hyvin kuin toiset vaikka kaikkien lähtökohdat ovat erilaiset.

Olen voinut edetä elämässä ja sitten myös asennoitua paremmin vasta kun olen ymmärtänyt tiettyjä asioita. Nuorempana en tunnistanut monia tunteita enkä ymmärtänyt miksi olen masentunut kun ei ollut mitään selkeää syytä. Koin erityisesti positiivisten tunteiden näyttämisen ja ihan vain hymyilyn kotona vaikeaksi. En myöskään ymmärtänyt miksi koulussa oli niin hankalaa.

Koska en ymmärtänyt syitä näille asioille, en tiennyt mitä tehdä niiden korjaamiseksi. Myöhemmin vasta selvisi neuroepätyypillisyys ja tajusin ettei kotona myöskään opetettu tunnetaitoja koska äidinkään perheessä niitä ei ollut opetettu eikä hän siis itsekään osannut näyttää tunteitaan. Sillä oli iso osa masentumisen ja tunteiden patoamisen kanssa. Vasta kun ymmärsin näin perustavanlaatuisia asioita, pystyin edes alkaa niiden työstämisen.