Syysi, miksi et ole luovuttanut sukusoluja?
Niistä on valtava pula. Siispä kerro syysi, miksi et ole luovuttanut?
Kommentit (86)
1 lisää vielä, että harrastan hyväntekeväisyyttä muulla tavoin kuin antamalla lapsiani pois.
-1-
Mihin moukka näitä tietoja tarvitset . Syö sukusolusi.
Koska ihmisiä on ihan tarpeeksi ilman, että yksikään minun sukusoluistani kehittyy yhdeksi lisää.
Olen vastaanottanut. Alle vuoden ikäinen lapsi tuloksena. Ihana ja iloinen tyyppi.
Jonkun verran samaa kuin isässään.
En ole sopiva luovuttaja. Luovutan verta.
En ole tarpeeksi täydellinen. Minulla on ADHD ja vanhemmillani sydämen ja kilpirauhasen vajaatoimintaa
Ei tullut mieleen nuorempana. Olisin voinut luovuttaakin, jos olisin nähnyt jossain mainoksen, että luovuta sukusoluja.
Ihminen ei ole kulutushyödyke. Jos ei onnistu muuten, niin olkoon sitten ilman. Luonto on fiksu.
Siitä pitäisi saada kunnollinen rahallinen korvaus ja lupaus siitä, että minun henkilöllisyys pysyy salassa. Ei ole mikään pikkujuttu naiselle luovuttaa munasoluja.
Olen, mutta ulkomailla, josta sain rahaa kymppitonnin
En hyväksy lisääntymishoitoja, joten en tietenkään tekisi mitään niiden hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen, mutta ulkomailla, josta sain rahaa kymppitonnin
Suomen korvaus ei tosiaan luovutukseen kauheasti houkuttele
Minulla ei ole vielä omaakaan lasta. Omia munasolujani olen pakastanut itselleni myöhempää käyttöä varten.
Vierailija kirjoitti:
Olen vastaanottanut. Alle vuoden ikäinen lapsi tuloksena. Ihana ja iloinen tyyppi.
Jonkun verran samaa kuin isässään.
Älä valehtele
Vierailija kirjoitti:
Olen, mutta ulkomailla, josta sain rahaa kymppitonnin
Älä valehtele
Arvojeni vastaista, halveksittavaa toimintaa.
T. Antinatalisti
Koska haluan rakastaa ja kasvattaa itse omat jälkeläiseni.
Siksi.