Suomalainen työelämä
Kun olin 2000-luvun alussa ammattikoulussa, niin päädyin työharjoittelun kautta ensimmäiseen kesätyöpaikkaan. Kesätyössä kävi sitten heti selväksi, että minut oli palkattu sinne töihin, mutta muut kesätyöntekijät (työntekijöiden, pomojen, sukulaisten, ties kenen) lapset oli palkattu nauttimaan palkkaa. Käytännössä ei mitään sääntöjä, vaatimuksia tai odotuksia. Kunhan muistivat edes joskus tehdä jotain tai saapua edes jotenkin ajoissa paikalle niin hyvä. Eihän heille voinut mitään sanoa.
Ja tätä samaa se on ollut sitten aikuisena muissakin työpaikoissa. Toiset palkataan tekemään töitä ja toiset nauttimaan palkkaa. Toisille aivan omat säännöt, vaatimukset ja käytännöt. Toisista puristetaan kaikki mehut viimeiseen pisaraan (ei hetken rauhaa), ja kun mehua ei enää irtoa, niin otetaan uusi tilalle.
Suomalainen työelämä on helvetin vinksahtanutta. En ihmettele miksi ihmiset voivat siellä niin huonosti ja miksi niin moni popsii masennuslääkkeitä tai juo viinaa. Enkä myöskään ihmettele miksi kilpailukyky, tuotanto ja muut työelämän tuottavuutta mittaavat muuttujat putoavat kuin lehmän häntä.
Aika moni suomalainen työpaikka muistuttaa jotain höntsäjoukkuetta, jossa tietyillä yksilöillä pitää olla kivaa ja helppoa, eikä heidän mieltään saa pahoittaa saati mielialaansa järkyttää.
Kommentit (3)
Tämä ei ole suomalaisen työelämän vika vaan kaikkien vähänkin isompien ihmisyhteisöjen luontainen ominaisuus.
Kannattaa kouluttautua tehtäviin, joita ei voi kuka tahansa kumminkaiman lapsi tehdä.
Samaa mieltä.
Katsotaan vaan niin tähän tulee kohta monta höntsääjää mussuttamaan vastaan.