Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin niin olla onnellisesti rakastunut, mutta minulle sitä onnea ei ole suotu
04.11.2024 |
Olen 50+ nainen ja odotan vieläkin sitä oikeaa rakkautta. Olen ollut 3 vuotta sinkkuna, kun sain vihdoinkin rohkeutta riuhtaista itseni irti onnettomasta yksinäisestä suhteesta. Eli enään en ala mihinkään puolivillaiseen, jossa olen toiselle vain kokki-siivoaja ja kaikkien vaikeiden asioiden hoitaja. Viiminen pisara oli kun hoidin miehen vanhemmat perättäisinä vuosina hautaan ja mies sanoi minulle tämän jälkeen, että itse ei aio olla edes paikalla kun minun vanhempani kuolevat, saati hautajaisissa, vaan hän lähtee mökilleen. Olisin mielestäni ansaainnut vihdoin onnen ja tuttavanikin sanoivat, että löydät varmasti kohta jonkun ihanan miehen, koska olet itsekkin niin ihana. En vaan enää usko. Ympärilläni kyllä pariudutaan ja eletään rakkaukuplassaa. Tuntuu, että minusta on tullut niin katkera kaiken kokemani jälkeen, että kaikki hellät tunteeni ovat varmaankin kuolleet. Kauhea ajatella, että en rakastuisi ja tämä oli tässä.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kaikki sanoo vaikka töissä että miten mukava, kiva ja fiksu olen mutta silti, lähes koko elämä yksin, noin vajaa vuotta lukuunottamatta. Nyt mies jo 55+, taisi olla koko homma tässä.
No käytkö missään,teetkö mitään asian eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
".....
En ole tuon Perkeleen sanomia ottanut ohjenuorakseni mutta joskus tuntuu ikävältä siksi, että en tiedosta itse mitä oikeastaan olen tehnyt väärin, että parisuhteeseen en ole onnistunut etenemään yhdenkään naisen (tai miehen) kanssa.
Olet epäsosiaalinen. Se on se syy."
En osaa pitää itseäni aivan epäsosiaalisena saato erakkona, koska olen kuitenkin vuosien saatossa onnistunut luomaan ja ylläpitämään muita eritavoin rakkaita ja merkittäviä ihmissuhteita niin naisten kuin miesten kanssa.
En koe itseäni erakoksi, niin heitä varmasti osaksi saan kiittää siitä, että olen pysynyt järjissäni; ihmimen -minä ainakin- olen lauma eläin eli vaikka viihdyn ja elän yksin niin minulle on ja on ollut tärkeä, että elämässäni on läheisiä ihmissuhteita enemmän ja vähemmän samanlaisten ihmisten kanssa.
Olen kuten varmaan myös useimmat meistä jotain kahden ääripään introvertin ja eksovertin väliltä.
Mutta toki koska kohtaloni on ollut aina elää sinkkuna, niin olen aivan viime vuosina herännyt kysymään, että mitä oikeastaan olen ja olen vailla ja tai msitä oikeastaan unelmoin ja haaveksin kun olen toivonut eteneväni vielä joskus parisuhteeseen Sen Yhden ja Erityisen kanssa.
Entä jos kohtaloni onkin elää loppuikäni sinkkuna? - Olsiko se oikeasti niin kamalaa, kuin mitä joskus olen kuvitellut sen olevan?
Helpottunut olen siitä, että olen onnistunut löytämään sinkkuelossani ilon ja onnen hetkiä, joita mielelläni jakaisin ja moninkertaisin Sen Erityiseni kanssa. Mutta sinkkuvuoteni ovat tehneet minusta hieman varautuneen. En enää ole, jos ksokaan olen ollutkkan valmis ja halukas kenen tahansa kanssa parisuheeseen.
Kyllä hänen, kuten minun yhtälailla tulis tuoda kuitenkin "riittävän paljon" lisäarvoa yhteiseen parisuhteeseen, muutoin minusta olsi fiksumpaa jatkaa eloa sinkkuna. . Se mitä tuo "tarpeeksi paljon" lisäarvoa on olisi oma juttunsa vastata. Joten tyydyn sanomaan vain, että toivon, että tunnen ja erotan sen sitten kun se osuu kohdalle, kuten hänkin toivottavasti tajuaa silloin minun arvoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti meidät naiset kasvatetaan jo pikkutytöstä tuohon, että elämän tarkoitus on joku kaksilahkeinen, joka muka ymmärtää jonkun sielumme syvyyden ja todellisen minämme. Höpöti höö. Miehet on ihan kivaa seuraa, mutta eivät kyllä yhtään mitään sellaista mitä meidät on opetettu toivomaan heidän olevan. Ovat melko simppeleitä luontokappaleita eivätkä tasan varmasti tuo mitään elämän tarkoitusta muiden kuin ehkä äitinsä elämään.
On helpompi tehdä asioita ja on rahaa enempi tehdä asioita jos taloudessa on 2
Jaa. No ottaa kämppäkaverin.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään rakkautta ole. Ihmisillä on tarpeita, joita täyttävät ja höystävät elämää romanttisilla kuvitelmilla.
Tätähän se on.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti meidät naiset kasvatetaan jo pikkutytöstä tuohon, että elämän tarkoitus on joku kaksilahkeinen, joka muka ymmärtää jonkun sielumme syvyyden ja todellisen minämme. Höpöti höö. Miehet on ihan kivaa seuraa, mutta eivät kyllä yhtään mitään sellaista mitä meidät on opetettu toivomaan heidän olevan. Ovat melko simppeleitä luontokappaleita eivätkä tasan varmasti tuo mitään elämän tarkoitusta muiden kuin ehkä äitinsä elämään.
On väärin kasvattaa lapsia prinsessasaduilla. Ei kenenkään kuulu olla toisen ihmisen elämän tarkoitus, se on selvää.
Jos tästä väärinymmärryksestä selviää, niin elämä toisen ihmisen kanssa voi olla todella antoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ymmärrän, että olet katkera tuosta, että olet hoitanut miehesi vanhemmat ja miehesi ei sinun vanhemmistasi piittaa. Mutta miksi ihmeessä olet hoitanut hänen vanhempansa?
Meillä tehtiin jo suhteen alussa periaatepäätös, että molemmat vastaavat omista sukulaisistaan. Tämä piti tehdä, koska molemmilla oli hiukan hankalia sukulaisia.
Toki pientä jeesailua on puolin ja toisin, mutta ei missään nimessä mitään sellaista, että hoidetaan toisen vanhemmat hautaan asti. Hyvä kun omistaan selviää.
Täällä kohtalotoveri 55v. Seurustelin nuorena pitkään sen nuoren miehen kanssa kenet olin aina halunnut, vain hänet, en ketään muuta. Olin korviani myöten rakastunut siihen hymypoikaan joka katsoi aina minua niin intensiivisesti ettei kukaan tule sitä enää niin tekemään. Olisin halunnut hänet loppuelämäkseni.
Hän petti ja jätti minut jopa 2 kertaa. Viimeisen eromme (asuttiinkin jo yhdessä) jälkeen vielä 6 v päästä viimeisen kerran kertoi minulle itse kuinka olisi minut halunnut, kuinka on kaivannut minus, oli halunnut aina kanssani naimisiin saada perheen ja lapset. Hän päätyi kuitenkin, ehkä jopa huijattuna ns puolipakotettuna naimisiin silloisen laastarisuhteensa kanssa, ei voinut enää perääntyä.
Tämä koko kuvio hänen kanssaan rikkoi minussa, hyvin voimakkaasti silloin tunteneessa nuoressa kauniissa naisessa jotain sellaista mitä en ole saanut parsittua kasaan tähän päivään mennessä.
Hän jäi elämäni ainoaksi rakkaudeksi.
Olen ollut muutamassa lyhyehkössä suhteessa ja joitain muita viritelmiä on ollut useita, mutta en oikein pysty enää antamaan itsestäni mitään parisuhderintamalla. Minua sanotaan kauniiksi, fiksuksi, järkeväksi ja hauskaksikin, mutta suhteet jäävät aina alkutekiöihin koska olen kokoajan kuin käsijarru päällä. En uskalla päästää itseäni ihastusta pidemmälle. Minut on jätetty liian usein sellaisistakin suhteista joiden oisin toivonut jatkuvan.
Olen ollut jo pian 10v yksin. En halua enkä jaksa etsimällä etsiä, se on niin turhaa ja petyn aina ja aina vaan uudelleen. Oikeastaan todella harva mies minua kiinnostaa yhtään, paitsi yöpaikalla olen ihastunut salaa erääseen komistukseen joka vaikuttaa muutenkin todella miellyttävältä, mutta tietenkin hän on varattu.
Kun näen tuon nuoruudenrakkaani vilaukseltakaan, tunnen piston ja jonkun syvääluotaavan kaipauksen sisälläni yhä. Joka kerta muistuttaa siitä mitä hän teki minulle, mutta kaipaan silti häntä 30v jälkeenkin yhä vain. Hän elää sitä elämää jonkun muun kanssa yhä, mitä meidän piti elää yhdessä. Hän on yhä mielestäni niin komea.... Riipivää....
Viihdyn ihan ok yksin ja elämä muuten kunnossa, mutta kaipaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja että tietäisin että joku rakastaa (tai edes tykkää) minua ja minä saisin näyttää tälle samalle ihmiselle oman tykkäämiseni.
T. Menneisyyden vanki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullekaan. Olen tullut petetyksi (vaikkei todellakaan olisi tarvinnut) ja jätetyksi jokusen kerran. Myös ihan mitäänsanomattomista seurustelusuhteista minut on jätetty usein. Aina on joku väärä aika, toinen etsii jotain muuta, kelle olen liikaa kelle en riitä, yksi on ylimielinen näpäyttelijä - viisastelija, toinen pihi elämäntapanuukailija joka yrittää hyötyä minusta, kolmas mt ongelmainen juuri eronnut aikuislapsi, neljäs alkoholiriippuvainen itsekeskeinen sovinisti.
Miksi minun kohdalle ei satu sitä miestä jonka kohdalla voisin vaan todeta, että onpa kaikin puolin ok mies. Ei tarvii olla 9,5 mies, 8 riittäisi ihan hyvin.
Ei - sitä onnea ei minulle taida olla jaossa. Tosin kukaan ei edes tiedä että olen sinkku, koska en etsi aktiivisesti. Toivon vain hiljaa että joku tulis jostain......
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei ole lihava, suhteen saaminen ei ole ongelma.
Älä höpsi. Hoikkuus ei ole ollenkaan olennaista pariutumisessa. Hoikka ei kohtaa sitä sopivaa yhtään tai juurikaan todennäköisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän, että olet katkera tuosta, että olet hoitanut miehesi vanhemmat ja miehesi ei sinun vanhemmistasi piittaa. Mutta miksi ihmeessä olet hoitanut hänen vanhempansa?
Meillä tehtiin jo suhteen alussa periaatepäätös, että molemmat vastaavat omista sukulaisistaan. Tämä piti tehdä, koska molemmilla oli hiukan hankalia sukulaisia.
Toki pientä jeesailua on puolin ja toisin, mutta ei missään nimessä mitään sellaista, että hoidetaan toisen vanhemmat hautaan asti. Hyvä kun omistaan selviää.
Kun miehen vanhemmat v-ttuili minulle, mies sanoi: SINÄ saat itse hoitaa sen, koska SINÄ riitelet niiden kanssa!
Kun miehellä tuli pieni erimielisyys minun sukulaisen kanssa, mies sanoi: SINÄ saat hoitaa sen, koska kyseessä SINUN sukulainen.......
Treffailen rauhassa, ja katson mitä siitä tulee. Omat tunteet heräilee ja vähän kipinöikin välillä. Huomaan miehestä samaa. Kiinnytään ja tykästytään. Ei kuitenkaan sidota toista liikaa.
Onneksi löytyi tuollainen helmi, hakuammunnalla ja vahingossa.