Nuoret pakenevat Nordeasta
Miksi nuoret eivät kestä edes vuottakaan heillä töissä? Mikä yrityksessä on vialla? Onko jollain jakaa omakohtaisia kokemuksia kyseisestä yrityksestä?
Kommentit (444)
Rahoitusala itsessään on rankkaa. Työskentelin kilpailijalla vuosia, välillä mietin että pitäiskö ajaa päin rekkaa kun en enää jaksa. No en olisi sitä todellisuudessa tehnyt, mutta kyllä mielenterveys oli kovilla. Liian vähän henkilökuntaa, asiat vaikeita ja monimutkaisia, kiinteistökaupat haastavia. Koin ihan totaalisen burnoutin ja sitten jo läheisetkin huolestui kun lähinnä vaan tuijotin seinää iltaisin. Lopulta irtisanouduin. Nyt olen eri töissä, pystyn taas hengittämään. Palkkani oli pankissa hyvä, mutta ei se mitään auta jos vapaa-ajalla ei pysty edes tekemään mitään kun on niin loppu.
Ihan hyvä jos nuoret lähtevät, ei se ole mitään elämää jos koko ajan olet voimiesi äärirajoilla.
Mitä tää nykyinen Nordea on saavuttanut Yhdyspankin jälkeen? Sekin Yhdyspankin kulta-aika on vaan kaunis vanha muisto enää.
Tiesitkö AP, että Nordea suihkuttaa työntekijoidensä asuntoihin HOMOKAASUA?
Nordeahan on nuorien keskuudessa pelkkä vitsi. Kuka sinne nyt haluaisi mennä töihin?
Mieluummin Onlyfansin palkkalistoille kun Nordean orjaksi.
Vierailija kirjoitti:

AP sai pakit työhaastatetelussa, kun haisi liikaa viinalta.
Mun lukiossa monet miettii et mihin pankkiin sitä viitsis hakea töihin ja monet kuulleet Nordeasta niin paljon pahoja huhuja et kukaan ei haluu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin Onlyfansin palkkalistoille kun Nordean orjaksi.
Varmaan ajattelit mennä OF:n palkkalistoille analyytikoksi?
Muta sun perseen näkemisestä kukaan ei kyllä maksaisi mitään.
Perseelläkin saa enemmän massii kuin näiden palkkalistoilla.
Vierailija kirjoitti:
Mun lukiossa monet miettii et mihin pankkiin sitä viitsis hakea töihin ja monet kuulleet Nordeasta niin paljon pahoja huhuja et kukaan ei haluu sinne.
Joo. Näin meidänkin lukiossa. Kauheesti mietittiin, mutta sitten ajateltiin, että aamulla pitäisi yhdeksäksi olla toimistolla. Ei ollut monenkaan juttu. Tehtiin sitten OF:ään ryhmäseksikimppakivavideoita, niistä sai kivasti rahaa.
AP, sä muuten olit muuten mun luokalla. Muistatko? Me ei otettu sua noihin videoihin mukaan, kun ajateltiin, että asiakkaat katoaisivat.

Mä nauroin kun näin paljonko nää Onlyfans-starat tienaa versus sellaiset mitkä on olleet töiss näillä foreveer, ihan poskettoman paljon enemmän ja asuntolainakin hoituu.
Eihän näiden maksamat palkat riitä edes tekoripsien ostoon
Vierailija kirjoitti:
Eihän näiden maksamat palkat riitä edes tekoripsien ostoon
Työsuhde-etuihin ei kuulu seksitautitestit kerran kuussa. Olis liitolla hommia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lukiossa monet miettii et mihin pankkiin sitä viitsis hakea töihin ja monet kuulleet Nordeasta niin paljon pahoja huhuja et kukaan ei haluu sinne.
Joo. Näin meidänkin lukiossa. Kauheesti mietittiin, mutta sitten ajateltiin, että aamulla pitäisi yhdeksäksi olla toimistolla. Ei ollut monenkaan juttu. Tehtiin sitten OF:ään ryhmäseksikimppakivavideoita, niistä sai kivasti rahaa.
AP, sä muuten olit muuten mun luokalla. Muistatko? Me ei otettu sua noihin videoihin mukaan, kun ajateltiin, että asiakkaat katoaisivat.
Ne kaikkos kun sä näytit sitä työnantajas logoa. Muistaax?
Nää ei kyllä millään opi virheistään ja aina kärsijäksi joutuu joku tavallinen palkkatyöläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lukiossa monet miettii et mihin pankkiin sitä viitsis hakea töihin ja monet kuulleet Nordeasta niin paljon pahoja huhuja et kukaan ei haluu sinne.
Joo. Näin meidänkin lukiossa. Kauheesti mietittiin, mutta sitten ajateltiin, että aamulla pitäisi yhdeksäksi olla toimistolla. Ei ollut monenkaan juttu. Tehtiin sitten OF:ään ryhmäseksikimppakivavideoita, niistä sai kivasti rahaa.
AP, sä muuten olit muuten mun luokalla. Muistatko? Me ei otettu sua noihin videoihin mukaan, kun ajateltiin, että asiakkaat katoaisivat.
Mäkin muistan sut, olit kateellinen kun et saanut OP-mummolta sitä itseään vaikka pyysit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lukiossa monet miettii et mihin pankkiin sitä viitsis hakea töihin ja monet kuulleet Nordeasta niin paljon pahoja huhuja et kukaan ei haluu sinne.
Joo. Näin meidänkin lukiossa. Kauheesti mietittiin, mutta sitten ajateltiin, että aamulla pitäisi yhdeksäksi olla toimistolla. Ei ollut monenkaan juttu. Tehtiin sitten OF:ään ryhmäseksikimppakivavideoita, niistä sai kivasti rahaa.
AP, sä muuten olit muuten mun luokalla. Muistatko? Me ei otettu sua noihin videoihin mukaan, kun ajateltiin, että asiakkaat katoaisivat.
Ne kaikkos kun sä näytit sitä työnantajas logoa. Muistaax?
Eikun mä lutkutin Minnan ja Aikun kanssa kyrbiä ja annoin perää. Kyllä sillä asuntolainaa kivasti maksoi pois. Nykyään olen Nordean osakkeenomistaja ja mulla riittää rahat viinapulloon ja keppanalaatikkoon päivässä.Suosittelen kaikille nuorille samaa. Nordeaan menee töihin vaan luuserit.
Kurjia ihmiskohtaloita tiedän, monet opiskelutoverit hakeutuivat heille töihin vaan lähteäkseen paremmille vesille saadakseen arvostusta mitä heiltä eivät koskaan saaneet. Kukaan ei ole koskaan sanonut katuneensa ratkaisua, sen sijaan nauttivat elämästään täysin rinnoin :)

Uh, AP. Nyt on kuumaa.
:D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD :D XD