Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista että vanhetessä eläinrakkaus hiipuu?
03.11.2024 |
Ennen olin henkeen ja vereen eläinihminen, on kerennyt olla kaikki mahdolliset eläinlajit ja olen aikoinaan kasvattanut koiria, siilejä, pupuja, marsuja jne. Nykyään omistan ainoastaan neljä koiraa jotka pääosin ärsyttävät nykyään. Hoidettua ne tulee mutta samanlaista iloa en enää niistä saa kuin ennen. En kuitenkaan halua luopua niistä. Jotenkin sitä on näin nelikymppisenä tullut niin laiskaksi ja ei jaksa enää innostua esim.koiranpennuista mitkä ennen sai mut ihan sekaisin. Olenko outo?
Kommentit (57)
Ihmisten eläintietoisuus ja ymmärrys on vieläkin vähäistä, tyyliin se on kiva, se on söpö, mä haluun silloin tällöin rapsuttaa sitä. Näille mikä tahansa syy saa hylkäämään eläimen vaikka keskelle talvea. Oma mukavuus menee kaiken edelle. Sama homma luonnoneläinten kanssa, haittaahan niistäå on. Osallistuisivat edes sen verran että allekirjoittaisi vetoomuksia eläinsuojelun hyväksi. Ehkäpä hylättyjen eläinten tulva vähenisi, luonnoneläimistö taitaakin hiipua itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin eläimistä välitän, mutta eri tavalla. Tykkään esim. ruokkia lintuja, jotka elelevät omaa, lintuelämäänsä. Niitä on hauska seurailla, ovat nopeita, suloisia ja söpöjä. Kotieläintä en ottaisi, sillä ihmisen kanssa eläessä eläin ei pääse elämään lajityypillisesti. En tiedä silittelisinkö enää edes kaverien lemmikkejä, koska häiritsee niin paljon tuo eettinen aspekti eläinorjissa. Antaisin ehkä vaan olla
Miksi kostaisit esim. koiralle ignooraamalla sen? Sehän on tottunut saamaan silityksiä ja kaipaa niitä. Koira on ollut yhtälailla domestikoitumisprosessissa mukana. Villit koiraeläimet (koirien esi-isät) ovat hakeutuneet saamaan ruokaa ihmisiltä. Kesykoirille on jopa kehittynyt erityinen lihas, jolla se toteuttaa ihmiseen suunnatun anovan katseen. Sitä lihasta ei ole villikoirilla. Kesykoira on kehittynyt koirien esi-isien hyödyttyä ruoasta, jonka se on ihmiseltä saanut. Koira on hyötynyt olemalla vahti, metsästäjä ja kumppani.
Mitä tulee orjuuteen, niin kyllä minä olen koirani orja. Juoksutan sitä ulkona, kannan sille leluja ja leikitän sitä, syötän sille 7 kiloa itse paistamaani lihaa viikossa, pesen sen, kuljetan sitä sen haluamissa harrastuksissa, pyyhin sen rähmät, kaivelen sen korvat, puhdistan sen hampaat jne. ja vieläpä maksan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että kaikki myymässä eläimet saivat hyvän kodin? En pystyisi nukkumaan öitäni kasvattajana, koska olen oikeasti eläinrakas
Miksi niitä eläimiä ylipäätään pitäisi omistaa, jos kerran tykkää eläimistä? Miksi hankkia koira, joka enimmäkseen torkkuu jossain asunnon nurkassa kun omistaja on töissä ja harrastuksissa? Miksi hankkia terraarioon lampun alle vangiksi eläimiä, jotka ovat kotoisin aivan muista maista?
Jos tykkää eläimistä, miksi ei anna niiden elää vapaana luonnossa?
Miksi nelikymppisen pitäisi seota koiranpennuista? Eihän me seota enää mistään muustakaan. Kaikki on nähty.
Eläinrakkaus muuttuu ja kehittyy, kuten muukin rakkaus. Yleensä ehkä toisin päin eli vahvistuu iän ja kokemuksen myötä. Mutta jos tunne-elämä latistuu muutenkin, niin miksei se voisi vaikuttaa myös eläinrakkauteen. Yleisempää varmasti on, että tunteet lakkaa ailahtelemasta ja sillä tavalla vahvistuu.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ihmisrakkaus kadonnut. Lapsiani kyllä rakastan. Koirista pidän edelleen yhtä paljon kuin aina.
Jep, vihaan ihmisiä nykyään, eläimiä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että kaikki myymässä eläimet saivat hyvän kodin? En pystyisi nukkumaan öitäni kasvattajana, koska olen oikeasti eläinrakas
Miksi niitä eläimiä ylipäätään pitäisi omistaa, jos kerran tykkää eläimistä? Miksi hankkia koira, joka enimmäkseen torkkuu jossain asunnon nurkassa kun omistaja on töissä ja harrastuksissa? Miksi hankkia terraarioon lampun alle vangiksi eläimiä, jotka ovat kotoisin aivan muista maista?
Jos tykkää eläimistä, miksi ei anna niiden elää vapaana luonnossa?
Minä mietin lihatiskillä aina teidän jeesustelijoiden motiiveja. Tajuatteko te ikinä, miten hulluilta teidän jutut kuulostaa. Mutta ääneen on päästävä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että kaikki myymässä eläimet saivat hyvän kodin? En pystyisi nukkumaan öitäni kasvattajana, koska olen oikeasti eläinrakas
Miksi niitä eläimiä ylipäätään pitäisi omistaa, jos kerran tykkää eläimistä? Miksi hankkia koira, joka enimmäkseen torkkuu jossain asunnon nurkassa kun omistaja on töissä ja harrastuksissa? Miksi hankkia terraarioon lampun alle vangiksi eläimiä, jotka ovat kotoisin aivan muista maista?
Jos tykkää eläimistä, miksi ei anna niiden elää vapaana luonnossa?
Hei haloo. Ootko todella noin tyhmä? Lemmikkieläimiä ei voi päästää vapaaksi luontoon elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta paistaa niin läpi ihmisten pahuus, itsekkyys ja silkka laiskuus. Minäminäminä. Otatte lemmikkejä mutta sitten noihin kyllästyy ja en ole enää kiinnostunut. Onneksi karma kostaa.
No ihmisiä ärsyttäää välillä omat lapsetkin. koiran vein aikoinaan välillä vanhemmille hoitoon. Mutta sen kuolemasta on jo vuosikymmeniä ja silti aina välillä itkettää kun ajattelee sitä.eli ei ole rakkaus kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan kuullutkaan moisesta, joten ehkä se ei ole kovin tavallista.
Äitini 90+ oli aivan onnellinen kun tultiin vierailulle koiran kanssa (söpö, pieni, kiltti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään nelikymppisenä olisi halunnut, ihan oli tarpeeksi hoitamista lapsilla. Ei ruuhkavuosissa jaksa ylimääräisiä. Nyt olen 56 v ja eläinrakkaus on palannut takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen saaminen. Sitä ei voi edeltä mitenkään käsittää miten suhde lemmikkeihin muuttuu eikä edeltä oivaltaa, että oikeasti on aiemmin todella paljon hoivannut ja inhimillistänyt lemmikkejä lapsen puutteen vuoksi. Ei sitä vaan tajua ennen kuin sen itse kokee.
Sama juttu täällä. Kun lapsia tuli, suhde koiraan muuttui, ei enää jaksanut sitä samalla tavalla kuin aiemmin. Se kun menehtyi niin ei sitä eses suuremmin surrut, lapset kyllä itkivät. Uutta kärttävät, mutta ei millään jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sontaa tämä eläinten eettinen kuormitus nyt on? Kyllä me tälle pallolle kaikki mahdumme, eikä kukaan ilmastona tsi sitä tule sanelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon vähän päälle 40v, lapset lähes täysi-ikäisiä. Mä haaveilen elämästä, missä mikään eikä kukaan ei tarvi mua. En halua mitään vastuita tai velvollisuuksia, kuin itseeni liittyviä. En halua edes omistaa mitään. Ihan eri toiveet ja tarpeet, kuin 20 vuotta sitten.
Tuttua. Mä olen 45, (nepsy)lapsi ollut muutaman vuoden omillaan maailmalla. Nyt alkaa tuntua siltä, että voisi hetken aikaa joskus rapsutella jotain flegmaattista eläintä, pikkulapset ovat aivan liian vaativia. Kumpaakaan en ottaisi hetkeksikään vastuulleni. Hoiva tuli poltettua loppuun. Vähiitellen tästä laiskuudesta ja itsekkyydestä (siltä tämä tuntui pitkään) alkaa nauttia, saa nähdä mikä on tilanne 20 vuoden päästä, onko toipunut vai muuttunut vielä joksikin muuksi.
Mulla on ennemminkin päinvastoin. Tuntuu että rakastan eläimiä aina vain enemmän ja ihmisiä aina vain vähemmän. Nyt yli 50-vuotiaana olen lopettanut lihan syömisen, tuntuu liian pahalta syödä eläintä. Ja ennen kuin kukaan mieltään pahoittaa, en tuomitse niitä jotka syövät.
Itsellämme on koira, se tuo paljon iloa ja rakkautta elämään, vaikka työtä ja rahanmenoa myös. Rahaa toki menee, eläinlääkärit ja vakuutukset maksaa plus kaikki muut kulut. Eläinsuojeluun laitan rahaa, minkä pystyn.
Ihmisten itsekkyys, julmuus, piittaamattomuus ahdistaa. Onneksi on toimijoita, jotka auttava kaltoinkohdeltuja eläimiä.
Tunnistan monia ajatuksia tästä ketjusta. Lapsena ja nuorena olin äärimmäisen eläinrakas ja edelleen tykkään kaikista eläimistä ja rakastan silittää, hoivata ja katsella muiden lemmikkejä kuin luonnon eläimiäkin (niitä toki vain katsella). Haaveilen koirasta, jota tässä elämäntilanteessa en ole pystynyt ottamaan. Olen ollut 25 vuotta ilman lemmikkiä, ja tietyllä tapaa etenkin koiraa kaipaa edelleen.
Mutta samaan aikaan sitä ehkä näin päälle nelikymppisenä tiedostaa, miten paljon työtä ja sitoutumista lemmikki vaatii, etenkin se koira. Voi olla, että otan koiran kuitenkin vasta eläkkeellä kaveriksi, kun olisi aikaa eikä koirankaan tarvitsisi olla yksin pitkiä päiviä. En koe, että olisin sillä tapaa vähemmän eläinrakas, mutta enää ei ole sellaista hinkua omistaa joka hiirulaista ja kania ja kissaa, vaan iloa saa siitäkin, että voi ihailla muiden lemmikkejä ajoittain.