Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista että vanhetessä eläinrakkaus hiipuu?
03.11.2024 |
Ennen olin henkeen ja vereen eläinihminen, on kerennyt olla kaikki mahdolliset eläinlajit ja olen aikoinaan kasvattanut koiria, siilejä, pupuja, marsuja jne. Nykyään omistan ainoastaan neljä koiraa jotka pääosin ärsyttävät nykyään. Hoidettua ne tulee mutta samanlaista iloa en enää niistä saa kuin ennen. En kuitenkaan halua luopua niistä. Jotenkin sitä on näin nelikymppisenä tullut niin laiskaksi ja ei jaksa enää innostua esim.koiranpennuista mitkä ennen sai mut ihan sekaisin. Olenko outo?
Kommentit (57)
Ihmisen kumppaniksi voisi sopia jokin sellaienn eläin, jolla on luonnostaan matala libido, eikä lisäänny kuin kani. Joku, joka lisääntyy tyyliin kerran elämässään ja saa yhden poikasen, ja sitten niitä olisi sellainen tasainen ketju vaan hamaan tappiin asti. Eläimet kun yleensä tuppaavat lisääntymään niin, että niitä tulee hirveän paljon. Ja silloin ne sopivat parhaiten luontoon, missä pedot ja olosuhteet huolehtivat tasapainosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirat on hirveitä. Muut eläimet ihania.
Koirat on parhaita.
Eipäs kun kamalia. Koira on inhottava eläin.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan enemmän kyse siitä, että hoivaamisvietti alkaa hiipua?
Tästä varmaan kyse. Estrogeeni hiipuu ja sen myötä hoivavietti.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkien pitäminen ei ole eläinrakkautta, siinä eläin on tuote.
Kenellekään normaalille ihmiselle eläin ei ole tuote.
No onhan se. Sitä rakastetaan ja ihaillaan, mutta sitten kuitenkin silvotaan pallit ja kohdut, jotta eläin on vain itselle omistautunut orja. Ajattele kun tämä elää koko elämänsä pallit silvottuna omistajaansa palvoen ja seuraten. Ei sitä voi nimittää hyvällä tahdollakaan rakkaudeksi, vaikka omistaja kuinka tykkäisi sitä eläintä taputtaa ja silittää
Olin nuorena ja nuorena aikuisena hyvin yksinäinen. Ei elämässäni ollut juuri muuta sisältöä kuin opiskelu, vaativa työ ja koirat. Myöhemmin elämä vei sittenkin eteenpäin ja nyt perheellisenä en ottaisi enää koiraa. Ei sen hoitaminen ja harrastaminen ole enää elämäntapana enkä jaksaisi siivota, kouluttaa ja raahata mukana reissuille.
Pidän kyllä koirista edelleen, mutta omassa elämässäni on vain muuta sisältöä nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät että kaikki myymässä eläimet saivat hyvän kodin? En pystyisi nukkumaan öitäni kasvattajana, koska olen oikeasti eläinrakas
Kun sain lapsen, eläinrakkaus lemmikkeihin häipyi kokonaan. Minulla ei onneksi tuolloin ollutkaan lemmikkejä.
Kaiken huippu, että naamatuttu tuli vastaan kadulla ja kysyin, saako pieni taaperoni silittää hänen koiraansa. Sanoi, että saa silittää, se on kiltti koira. Taapero silitti nätisti ja varovasti, mutta koira näukkäisi poskeen. Onneksi ei jäänyt arpia. Sit naamatuttu sanoi, että ei hän koiraa sen paremmin tunne, kun se on ollut hänellä kuukauden vasta. Äitinsä koira kuulemma.
Hävytön akka!
Luonnoneläimistä tykkään edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös ollut lapsesta asti monenlaisia eläimiä, eniten koiria, kissoja ja hevosia. Olen 44 v. ja nyt on 2 kissaa ja 2 hevosta. Eläinrakkaus ei ole hiipunut mihinkään, eikä eläinten hoitokaan ole alkanut tuntua raskaammalta. Oikeastaan päinvastoin, nyt alkaa olla kokemusta ja osaamista sen verran, että eläimistä tulee aika lailla itsestään hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia, ja ruokinnat ja terveydenhoito ym. menevät rutiinilla.
Silti olen alkanut miettiä, että nämä nykyiset saattavat jäädä viimeisiksi. Totta kai hoidan ne viimeisen päälle loppuun asti, mutta luulen etten enää hanki uusia. Sitten kun nämä ovat vanhoja, niin lapsikin on jo aikuinen ja voisin vaihteeksi huolehtia vain itsestäni. Ja ehkä vähän myös miehestä. Voisimme tulla ja mennä ja nukkua pitkään viikonloppuisin.
Se myös vaikuttaa varmasti, että kun on ollut paljon eläimiä, niin niillä on väkisinkin ollut aika paljon myös terveysmurheita ja kuolemaakin. Kun niitä huolehtii vuodesta toiseen, niin se alkaa jossain vaiheessa tuntua raskaalta. Että miksi sitä ehdoin tahdoin hankkii itselleen huolta ja surua.
Lapsen saaminen. Sitä ei voi edeltä mitenkään käsittää miten suhde lemmikkeihin muuttuu eikä edeltä oivaltaa, että oikeasti on aiemmin todella paljon hoivannut ja inhimillistänyt lemmikkejä lapsen puutteen vuoksi. Ei sitä vaan tajua ennen kuin sen itse kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös ollut lapsesta asti monenlaisia eläimiä, eniten koiria, kissoja ja hevosia. Olen 44 v. ja nyt on 2 kissaa ja 2 hevosta. Eläinrakkaus ei ole hiipunut mihinkään, eikä eläinten hoitokaan ole alkanut tuntua raskaammalta. Oikeastaan päinvastoin, nyt alkaa olla kokemusta ja osaamista sen verran, että eläimistä tulee aika lailla itsestään hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia, ja ruokinnat ja terveydenhoito ym. menevät rutiinilla.
Silti olen alkanut miettiä, että nämä nykyiset saattavat jäädä viimeisiksi. Totta kai hoidan ne viimeisen päälle loppuun asti, mutta luulen etten enää hanki uusia. Sitten kun nämä ovat vanhoja, niin lapsikin on jo aikuinen ja voisin vaihteeksi huolehtia vain itsestäni. Ja ehkä vähän myös miehestä. Voisimme tulla ja mennä ja nukkua pitkään viikonloppuisin.
Se myös vaikuttaa varmasti, että kun on ollut paljon eläimiä, niin niillä on väkisinkin ollut aika paljon myös terveysmurheita ja ku
Juuri tämä. Sitä tajuaa jossain vaiheessa, että elämässä voisi tehdä jotain muutakin kun aina olla hoitamassa jotain ja maksamassa sen kuluja. Voisi joskus oikeasti elää vain itselleen ja omalle puolisolleen, panostaa omaan hyvinvointiin ja vapauteen olla ja mennä.
Vierailija kirjoitti:
Mun eläinrakkaus ei ole vähentynyt ollenkaan, mutta en jaksaisi enää hoitaa omaa koiraa. Pentuvaiheen huonot yöt, kouluttaminen, jatkuva vahtiminen ja ulkona ravaaminen... ei millään pystyisi. Oikein kiltin, sohvaperunan aikuisen koiran voisin ehkä ottaa, ehkä.
t. 45v
Tuo ikävaihe on sellainen. Pitää myllätä uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon vähän päälle 40v, lapset lähes täysi-ikäisiä. Mä haaveilen elämästä, missä mikään eikä kukaan ei tarvi mua. En halua mitään vastuita tai velvollisuuksia, kuin itseeni liittyviä. En halua edes omistaa mitään. Ihan eri toiveet ja tarpeet, kuin 20 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkien pitäminen ei ole eläinrakkautta, siinä eläin on tuote.
Kenellekään normaalille ihmiselle eläin ei ole tuote.
No onhan se. Sitä rakastetaan ja ihaillaan, mutta sitten kuitenkin silvotaan pallit ja kohdut, jotta eläin on vain itselle omistautunut orja. Ajattele kun tämä elää koko elämänsä pallit silvottuna omistajaansa palvoen ja seuraten. Ei sitä voi nimittää hyvällä tahdollakaan rakkaudeksi, vaikka omistaja kuinka tykkäisi sitä eläintä taputtaa ja silittää
Kyllä eläin arvostaa rakkautta ja huolenpitoa enemmän kuin pallejaan joita ei muista olleenkaan. Eläin ei ole tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös ollut lapsesta asti monenlaisia eläimiä, eniten koiria, kissoja ja hevosia. Olen 44 v. ja nyt on 2 kissaa ja 2 hevosta. Eläinrakkaus ei ole hiipunut mihinkään, eikä eläinten hoitokaan ole alkanut tuntua raskaammalta. Oikeastaan päinvastoin, nyt alkaa olla kokemusta ja osaamista sen verran, että eläimistä tulee aika lailla itsestään hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia, ja ruokinnat ja terveydenhoito ym. menevät rutiinilla.
Silti olen alkanut miettiä, että nämä nykyiset saattavat jäädä viimeisiksi. Totta kai hoidan ne viimeisen päälle loppuun asti, mutta luulen etten enää hanki uusia. Sitten kun nämä ovat vanhoja, niin lapsikin on jo aikuinen ja voisin vaihteeksi huolehtia vain itsestäni. Ja ehkä vähän myös miehestä. Voisimme tulla ja mennä ja nukkua pitkään viikonloppuisin.
Se myös vaikuttaa varmasti, että kun on ollut paljon eläimiä, niin niillä on väki
Niin ihanan itsekästä. Jätitkö vauvasi eikun kesäkissasi sinne mökille?
Vierailija kirjoitti:
Lapsen saaminen. Sitä ei voi edeltä mitenkään käsittää miten suhde lemmikkeihin muuttuu eikä edeltä oivaltaa, että oikeasti on aiemmin todella paljon hoivannut ja inhimillistänyt lemmikkejä lapsen puutteen vuoksi. Ei sitä vaan tajua ennen kuin sen itse kokee.
Tuo on varmaan yksilöllistä. Minä en huomannut, että lapsen saaminen olisi muuttanut mitään suhteessa eläimiin. Melkeun kaikki muu tietysti kyllä muuttui. Ehkä en sitten ollut aiemminkaan pitänyt eläimiä minään lapsen korvikkeina.
Sekin voi tosin vaikuttaa, että kolmekymppiseksi asti olin ihan varma etten ikinä hankkisi lapsia. Sitten yhtäkkiä tuli vauvakuume. Lasta en ole katunut sekuntiakaan, mutta tousta vauvakuumetta ei koskaan tullut. Lapsi on nyt 13 v. ja hänen syntymänsä jälkeen on kyllä tullut hankittua monta uutta eläintä.
Ei vähene. Sitten kun on pakko vanhuuden tähden.
Onko sinulla ap lapsia? Se yleensä muuttaa arvomaailmaa melko paljon ja kiinnostus lemmikkien hoivaamiseen vähenee.
AP. Kyllä.
Olen pitänyt ennen aina eläimistä.
Nyt en halua itselleni mitään tai ketään hoidettavaa.
N59
Minäkään en enää tällä hetkellä halua hoivata yhtään mitään ja ketään. Varmasti sitten lapsenlapsia, jos heitä joskus saan. Lapset ovat muuttaneet pois, vanhemmat kuolleet, lemmikki kuoli joku aika sitten. N58
Kenellekään normaalille ihmiselle eläin ei ole tuote.