Olen kuullut, että iän myötä oppiminen hidastuu ja vaikeutuu.
Olen 55v opiskelija. Olen huomannut, että opin edelleen ihan yhtä helposti, tai jopa helpommin, kuin nuorena. Ainut muutos on, että jos en kertaa oppimaani, se unohtuu todella nopeasti. Tai sitten se asia menee suoraan "arkistomuistiin", josta sen käyttöön ottaminen työmuistiin on työläämpää kuin perus pitkäkestoisesta muistista.
Väittäisin, että suurimmalla osalla yli 50 vuotiaista uuden oppimisen keskeisin hidaste on motivaation puute.
Miten te muut vanhat pierut, harput ja kalkkunat? Kiinnostaako teitä uuden oppiminen, ja opitteko helposti ja jääkö oppi päähän.
Kommentit (25)
Oppiminen alkaa hidastua merkittävästi 45 ikävuodesta eteenpäin. Kela tietää kertoa että netin käyttö vähenee huomattavasti yli 70-vuotiailla. Tämän päivän seitenkymppiset ovat olleet 45-vuotiaita kun interwebbi alkoi tunkea joka paikkaan. Väitän että vuosituhannen vaihteesta lähtien on pitänyt sinnitellä, jos on halunnut välttyä oppimasta netin käyttöä.
Ihminen on 40-50 vuotiaana parhaimmillaan kognitiivisissa kyvyissä.
Opiskelen 60+ ikäisenä espanjaa. En ole koskaan ollut hyvä kielissä, joten töitä saa todella tehdä. Mutta hauskaa on ja motivaatio kohdallaan!
Olen työtön 58v, mutta mielenkiinnosta kuuntelen juuri livenä jyväskylän yliopiston ohjemointi-luentoa tubesta. Aivan alkeitahan nuo ovat, mutta C-kielen maailma on minulle outo. Selkeää ja järkeenkäypää. Ei ongelmaa oppimisessa tai luennon seuraamisessa. Se on totta että kertaus on opintojen äiti...
Opiskelen omakustanteisesti ulkomaisella verkkokurssilla, siis 100 % verkossa omalla aikataululla. Olen kylläkin poiminut useamman kurssin ja koulutusohjelman omaan koulutusohjelmaani, eli ihan parissa vuodessa en urakkaani saa läpi. Suurin haaste vanhemmalla iällä on rutiinien puute. Rutiinien uudelleenkehittäminen alkaa lukujärjestyksestä sekä aikatauluttamisesta. Nämä perustuvat kurssisuunnitelmaan, johon laittaisin enintään noin puolentusinaa kurssia rullaamaan samaan aikaan. Kun suoritettavat kurssit on valittu ja linjattu se mitä kurssilta haetaan (huippuarvosanoja, uutta tietotaitoa vai molempia ja jos näin, niin missä suhteessa jne), tehdään lukujärjestys ristiinsovittaen aikatulutukseen. Sitten vain noudatetaan lukujärjestystä ja homma rokkaa (puoliksi) omalla painollaan. Yllättävän tärkeää on yhteydenpito kurssikavereihin, minun tapauksessani eri kurssien yhteisö on globaali, vaikka kurssit ovatkin Itävallassa, Italiassa ja Sveitsissä. M58