Vanha sukulainen on puhunut nyt pari kertaa seksiin liittyvistä asioista
Ei ole hänen tapaistaan.
Eikö sitä vanhemmiten enää välitä, vai miten tuo selittyy.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Kuten muutkin ovat täällä sanoneet, niin aikamoisella todennäköisyydellä muistisairaus kolkuttelee. Estot poistuvat, luonne muuttuu. Alkuun ovat juurikin hyvin pieniä muutoksia, joihin eivät kiinnitä huomiota kuin lähimmät.
Tietysti mahdollista on myös, että on nyt vain päättänyt alkaa avautua asioista joista ei ole ennen uskaltanut puhua. Mutta kehottaisin läheistä ainakin pitämään silmät auki muiden muistisairauden merkkien varalta.
Näin. Estot poistuvat = a) hän ei enää muista sosiaalisesti opittuja asioita, eli mistä ei saa normaalisti puhua, tai b) hän hakee voimakasta (negatiivista) reaktiota toisista ihmisistä provosoimalla, koska sellaisen tunteen tunnistaa helposti lapsikin, ja tämä tuo turvallisuuden tunnetta kaoottiseen maailmaan. Näin muistisairaudessa.
Ajatelkaas jospa se on niinkin että - vaikka alitajuntaisesti - ihmisen seksielämä vaatii jotain tilintekoa iäkkäänä ja tietysti siitä puhuu jos ei tajua tai pysty alkaa kirjoittamaan. Ja joku kohderyhmä tarttee olla - ketkä tahansa sitten ovatkaan lähistöllä.
Olisi kiva kuulla minkälaisia juttuja tulee vanhojen ihmisten suista joilla joku lukematon määrä seksipartnereita elämänsä aikana! Muistan yhden vanhan naisen eräästä vanhusten paikasta joka oli toiminut h-a... se kyllä hänestä näkyi ja kuului...

Nykyään asioista tilitetään somessa reaaliajassa, ei jää mitään salattua kerrottavaa vanhuuden päiville.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaas jospa se on niinkin että - vaikka alitajuntaisesti - ihmisen seksielämä vaatii jotain tilintekoa iäkkäänä ja tietysti siitä puhuu jos ei tajua tai pysty alkaa kirjoittamaan. Ja joku kohderyhmä tarttee olla - ketkä tahansa sitten ovatkaan lähistöllä.
Olisi kiva kuulla minkälaisia juttuja tulee vanhojen ihmisten suista joilla joku lukematon määrä seksipartnereita elämänsä aikana! Muistan yhden vanhan naisen eräästä vanhusten paikasta joka oli toiminut h-a... se kyllä hänestä näkyi ja kuului...
Varmasti riippuu vähän siitä, miten tuo ihminen itse on asian kokenut. Joskushan hyvin seksuaalista elämää viettänyt voi vasta sairauden myötä paljastaa herkän puolensa ja sen, että onkin koko elämänsä kokenut seksin satuttavana, elänyt seksuaalista roolia vasten tahtoaan. Ja toisaalta hyvin siveän ulkokuoren säilyttänyt, ehkäpä jopa koko elämänsä ilman miessuhteita elänyt taas alkaa puhua hirvittävän roiseja ja tunkea kourimaan hoivakodissa vierailevaa pastoria.
Yksi muistisairauksiin liittyvistä teorioista muuten on se, että sairauden edetessä ihminen käsittelee "keskeneräistä elämäntehtävää". Ne kaikkein vaikeimmat asiat puskevat pintaan ja niitä käsitellään kognition hiipuessa lopulta usein ihan leikin kautta, kuin lapset. Todellisuuden ihmiset ja esineet saavat erilaisia kuvitteellisia rooleja, joihin ihminen heijastaa kokemaansa. Jos oma seksuaalisuus on jäänyt käsittelemättä ja kohtaamatta, niin se voi hyvinkin puskea vanhuudessa pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni vanha nainen meni ihan sekaisin seksijuttujen kanssa kun sai muistisairauden. Hänestä tuli myös ilkeä ja hävytön. Tiedän kyllä että sairaus teki sen, mutta silti mieleen tuli että vapauttiko sairaus hänet vain estoista ja höperönä hän höpötti kaiken sen minkä oli aiemmin onnistunut salaamaan. Sieltä tuli kaikkea oman aviomiehen veljen mulkusta puhumisesta miniän haukkumiseen rumaksi siaksi.
Ohimolohkon dementia tekee tuota.

Kyllä. Otsalohko vastaa ylipäätään estoista ja itsesäätelystä, eli julkisen seksuaalisen puheen ja käytöksen lisäksi tulee kuvioon usein väkivaltaisuus. Voi olla julkista virtsaamista ym. asioita, joita ihminen yleensä häpeää.
Kuulostaa ihan mun mutsilta. Mutta se on vasta 45-vuotias.