"Huomattavasti luultua yleisempää", Britannioissa tutkitaan lukuisia tapauksia joissa vauvat vaihtuneet synnytyslaitoksella
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/dna-testi-paljasti-uskomattoman-tie…
Mies eli väärässä perheessä 55 vuoden ajan, oli vaihtunut sairaalassa toisen vauvan kanssa.
Tätä tapahtunut paljon Suomessakin, pientä vauvaa mahdoton tunnistaa ja erottaa muista vauvoista. Erot tulevat esille vasta esiteininä ja silloin enää harva haluaa asiasta valittaa jos kuitenkin esimerkiksi ihonväri oikea ja lapsen poikkeavaan ulkonäköön jo alitajuisesti totuttu.
Kova kiire synnytyssaleissa ja vauvoja nostellaan, pestään, ruokitaan ja leikitetään- kun hoitaja hetkeksi katsoo muualle niin vauva jo ryöminyt muiden vauvojen joukkoon. Täysin onnen kauppaa minkä vauvan hän vellovasta vauvalaumasta erottaa kullekin synnyttäjälle ja hänen miehelleen. Toisaalta hyväkin että pienessä maassa näin geenit ja yhteiskunta luokat sekoittuvat.
Britti mies josta uutisessa kerrotaan sai 55 vuoden kuluttua perheensä takaisin, tutustui siskoihinsa ja veljiinsä, koko elämänsä kertoi tunteneensa outoa kaipuuta joka nyt sai täyttymyksensä. Monellekko käy noin hyvin, valtaosa vaihdokkaista elää koko elämänsä valheessa ja tiedottomuudessa. Vaikkapa rikkaan perheen vesa joka vaihdettu työttömien perheeseen, ehkä tahallisestikkin, on voitu maksaa kätilölle vauvojen vaihtamisesta paremman lapsen toivossa, mietitäänpä millaisiin kärsimyskorvauksiin tuo oikeasti rikas lapsi olisi oikeutettu! Hoitohenkilökunta ei näistä vaihdoista puhu, jokaisen oltava itse valmis tarkistamaan taustansa!
Kommentit (47)
Jos sen rannekkeen leikkaa pois vauvan kädestä, sitä ei saa takaisin ilman että teko paljastuu.
1983 Kättärillä oli vielä metallinen laatta pitkässä ketjussa vauvalla kaulassa. Minusta ei ollut mitään ranneketta. Nyt mietittynä aika huono tunniste, kun otettiin esim. kylpyyn pois. Tosin omansa kyllä oppi heti tunnistamaan. Siinähän se oli vieressä koko ajan. Viikon pitivät, kun oli vähän keltaisuutta.
Minun esikoiseni syntyi -89 Tampereella ja semmoinen numerolaatta pitkässä ketjussa oli myös kaulassa. Vauvalassa oli yöt, mutta ihan tunnistettavissa oli.
Vierailija kirjoitti:
Sairaalassa laitetaan vauvalle ranneke, jossa lukee sukunimi. Muutenkaan ei vastasyntyneet ryömi vielä moneen kuukauteen mihinkään. Tosi harvinaista tuollainen vaihtuminen on. Itse olen ainakin sisaruksineni ihan omassa perheessä kasvanut, samoin lapseni. Sen nimittäin näkee ulkonäöstä ja luonteesta.
Laitetaanko nykyään Naistenklinikalla ranneke? 20 vuotta sitten siellä laitettiin vauvalle semmoinen ihme irtoava kaulanauha, jossa tunnistetiedot. Kätilöopistolla oli asianmukaiset rannekkeet.
Vierailija kirjoitti:
1983 Kättärillä oli vielä metallinen laatta pitkässä ketjussa vauvalla kaulassa. Minusta ei ollut mitään ranneketta. Nyt mietittynä aika huono tunniste, kun otettiin esim. kylpyyn pois. Tosin omansa kyllä oppi heti tunnistamaan. Siinähän se oli vieressä koko ajan. Viikon pitivät, kun oli vähän keltaisuutta.
Naistenklinikalle oli tämä laatta vielä 2003...
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei siis ole ikinä käynyt synnytysosastolla jos hän luulee että siellä ryömii joku vellova vauvalauma.
Kun joku äiti kertoo olevansa valmis lähtemään kotiin niin hoitaja nappaa hänelle laitimmaisen vauvan vellovasta vauvalaumasta. Joskus keskelle laumaa heitetään helistin ja napataan vikkelin vauva jos on vaikka urheilijaparinkunta vauvaa vailla. Yleensä ihan tuurissaan kenen liukkaasta vauvankantapäästä hoitaja nappaa kiinni kun lauma velloo eteenpäin.
Synnyttyään pesussa käytetään ja annetaan liittyä laumaan. Joissakin laitoksissa uivat lapsivesistä talteenkerätyissä isoissa lapsivesisammiossa ja -altaissa. Hoitajat verkoilla pyydystävät päivittäin tarkoin valitun määrän vauvoja kotiin lähteville perheille. Hyvällä "kalaonnella" voi saada kaksoset, jos hoitaja vaikka tarvinnut sinä päivänä vain yhden lapsen ja pannut helistimet katiskaan syötiksi ja sinne onkin uinut kaksi lasta. Siinä tilanteessa otetaan molemmat saaliiksi eikä heitä enää eroteta, näin syntyvät kaksoset!
Myös äitejä on vaihtunut laitoksilla, tämä vaietumpi asetelma. Raskaus saattanut muuttaa naista siinä määrin että kun tilanne lauennut ja lapsi syntynyt niin ulkonäkö siinä määrin muuttunut että lähipiirikään ei huomaa eroa. Etenkin jos uusi vauva selvästi samaa perhettä niin vaihtuneeseen äitiin ei osata kiinnittää tarpeeksi huomiota.
Sukupiirteitä voi periytyä sukupolvienkin takaa.
Itse olen naamastani oman vanhempani isoäidin näköinen. Samaa passikuvaa olisi voitu käyttää.