Miten ihmeessä ihmiset tiesivät paperikartoista missä päin karttaa olivat ennen kun tuli gps?

Oliko teillä koulussa suunnistusta? ja opetusta kompanssin ja kartan käyttöön  meillä oli yläasteella kuului liikuntatuneille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä seurattiin, mistä on tultu, ja painettiin maamerkkejä mieleen. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta ei ole ollut edes paperikarttoja.

Hannu ja Kerttu murensivat leipää merkiksi polulle jotta osasivat tulla samaa reittiä takaisin.

Metsässä uusia alueita tutkiessa katson kartasta ensin yleiskuvan alueesta. Maaston muodot, mäet, puusto ym., missä ilmansuunnissa tulee mikäkin tie tai ranta vastaan lopulta. Ilmansuuntien selvittämisessä voi usein käyttää luonnon merkkejä, jos ei ole kompassia. Asutuilla alueillahan ei voi edes eksyä paitsi kännissä. -sama

Pointti on usein siinäkin, että useimmat potillaat luulevat / olettavat olevansa jotekin ainutlaatuisia lääkäreille.

 

Todelkisiudessa he ovat vain yksi potilas,  tuhansista ja taas tuhansista sairaalalääkäreiden hoitamista potilaista.

Kukaan ei huvikseen opiskele erikoislääkäriksi, vielä 6 vuotta, tavallisrn lääkärin kuudrn vuoden opiskeöun jälkeen.

Täytyy olla vahva mielenkiinto tiettyyn lääketietteen alaan, että jaksaa erikoistua vielä srvat 6 vuotta erikoislääkäriksi.

Lääkärit tekevät töitä, jokaisessa potilas kohraamisessa.   

 

Koko ajan he toimivat ja ajattekevat potilaan tilaa, lääketieteteelliseltä kannalta.  Koska juuri se on heidän ydintyötään.

Siinä jää väkisinkin vähemmälle se potilaan kohtaaminen yksilönä.  Lääkäreille on tärkeintä on potilasn kunto ja potilaan parantaminen. Ja saada potilas hoidettua mahdollisimman hyvin.

Tältä osin  jokainen normaali ihminen käsittää, ettei lääkäri jaksa viserrellä turhia, eikä sen ihmemmin miellyttää potilas.  Sillä srva potilas odottaa jo oven takana. Ja srvassa sairaalan potilashuinessa

Lääkäreille on ykkösjuttu on potilaan parantuminen fyysisesti.

Psykiatriset hoidot ovat tietenkin taas oma lajinsa.

Vierailija kirjoitti:

Pointti on usein siinäkin, että useimmat potillaat luulevat / olettavat olevansa jotekin ainutlaatuisia lääkäreille.

 

Todelkisiudessa he ovat vain yksi potilas,  tuhansista ja taas tuhansista sairaalalääkäreiden hoitamista potilaista.

Kukaan ei huvikseen opiskele erikoislääkäriksi, vielä 6 vuotta, tavallisrn lääkärin kuudrn vuoden opiskeöun jälkeen.

Täytyy olla vahva mielenkiinto tiettyyn lääketietteen alaan, että jaksaa erikoistua vielä srvat 6 vuotta erikoislääkäriksi.

Lääkärit tekevät töitä, jokaisessa potilas kohraamisessa.   

 

Koko ajan he toimivat ja ajattekevat potilaan tilaa, lääketieteteelliseltä kannalta.  Koska juuri se on heidän ydintyötään.

Siinä jää väkisinkin vähemmälle se potilaan kohtaaminen yksilönä.  Lääkäreille on tärkeintä on potilasn kunto ja potilaan parantaminen. Ja saada potilas hoidettua mahdollisi

Sori tästä.  Kommentti tuli väärään ketjuun.

Koulussa opetettiin suunnistamaan. Vanhat osaa suunnistaa kaikkialla, maastossa ja kaupungissa. Pelkkä paperinpala ja rambopuukko riittää meille. Siinä on kompassi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Sano tämä kenelle tahansa 1995 jälkeen syntyneelle.

Minun kouluaikana liikunnan tunneilla oli joskus ohjelmassa suunnistusta kartan kanssa ja sitä harjoiteltiin myös armeijassa osana liikuntakasvatusta.

Tervejärkinen ihminen yleensä tietää, missä on, esim. kotona tai Tampereen torilla.

Kun hän lähtee jonnekin, hän katsoo kartasta reitin tästä lähtöpisteestä siihen pisteeseen, johon aikoo mennä ja sitten seuraa reittiä kartasta.

Lgiikka, suuntavaisto, maamerkit. Nykyään ihmiset ei osaa ajaa parkkiruudustaan ilman että navi on päällä, ei osaa peruuttaa ilman miljoonaa tutkaa, ei osaa pitää tasaista nopeutta ilman avustimia jne jne. On todettu että kaikki tuo heikentää kykyjä ajaa autoa ja suunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä seurattiin, mistä on tultu, ja painettiin maamerkkejä mieleen. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta ei ole ollut edes paperikarttoja.

Hannu ja Kerttu murensivat leipää merkiksi polulle jotta osasivat tulla samaa reittiä takaisin.

Metsässä uusia alueita tutkiessa katson kartasta ensin yleiskuvan alueesta. Maaston muodot, mäet, puusto ym., missä ilmansuunnissa tulee mikäkin tie tai ranta vastaan lopulta. Ilmansuuntien selvittämisessä voi usein käyttää luonnon merkkejä, jos ei ole kompassia. Asutuilla alueillahan ei voi edes eksyä paitsi kännissä. -sama

Kaupunkialueellakin on etua katsoa kartasta etenkin jos menet tapaamaan jotain kaveria, jonka luona et ole aiemmin käynyt. Kun toisen kerran menee samaan paikkaan, se reitti on siinä vaiheessa tallentunut aivojen omalle kovalevylle eikä tarvitse muuta navigaattoria.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa opetettiin suunnistamaan. Vanhat osaa suunnistaa kaikkialla, maastossa ja kaupungissa. Pelkkä paperinpala ja rambopuukko riittää meille. Siinä on kompassi.

Minä olen vanha enkä osaa suunnistaa missään. Älä yleistä!

Mitä ihmettä siellä kouluissa nykyisin tehdään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Ai jossai keskellä metsää tai jossai kujalla mitä ei ennestään tunne? Joo, näkeehän sen että on siinä vieressä puu tai talo mutta niitä on kuule aika monessa paikassa siellä kartalla.

 

Monesta muustakin asiasta selvittiin, ihan ilman puhelinta. 

On kohta 5000 vuotta siitä, kun kiinalaiset kehittivät kompassin.

En minäkään oppinut pelkällä kartalla ja kompassilla suunnistamaan. Koulussa suunnistettiin pareittain ja mulla aina sellainen pari joka nuo osasi ja mä seurasin vaan mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka gps on puhelimessa, niin esim. synkempään korpeen mennessä otan kompassin aina mukaan. Ei ole takaisin tuleminen enää pelkästään venäläisen gps-häirintälähettimen aktiviteetista kiinni. Tutkin maastoa vähän etukäteen netin peruskartoista, tien ilmansuunta josta lähden metsään, auringon sijainti/kellonaika (jos näkyy) selvät maamerkit jne. Tekemällä oppii.

Itärajalla ei tällä hetkellä gps edes toimi. Kaveri oli Karhunkierroksella ja havaitsi. 

Miksei osaisi, mikä siinä muka on niin vaikeaa? Jos et osaa, niin opettele. 

Vierailija kirjoitti:

Kartta vastaa näkemääsi ympäristöä silloin kun tiedät kohdan missä olet. Esim vesistö on sininen, vaikka järvi olisi ruskea. Tiet on viivoja, polut katkoviivoja. Keltainen on pelto tai niitty. Ruskeat viivat on korkeuskäyriä, josta näkee korkeuserot. Kaikki on selkeää ja loogista. Kartan lukemista oppii kuten muitakin asioita. Helpottaa jos on kompassi, edes että näet pohjoisen, joka on kartan yläreuna. Voit myös ajatella että aurinko laskee länteen. Kannattaa miettiä karttoja, kartanlukua, niin ei eksy missään.

Näillä leveysasteilla aurinko laskee kesällä pohjoiseen ja talvella etelään. Eli länsi ei ole lähelläkään auringon laskukohtaa kuin muutaman viikon keväällä ja syksyllä. 

Kyllähän suuntavaisto on myös synnynnäinen ominaisuus. Itse olen jäänyt sitä paitsi, onnistun eksymään kotimatkallakin, jos päätän vaikka oikaista.

Kun olen jossain tavaratalossa, en tiedä mistä ovesta tulin sisään.

Tai tietysti jos keskittyisin oikein hyvin, niin ymmärrän kyllä kompassin ja kartan käytön.

Puoliso taas on joku entinen mestarisuunnistaja ja osaa lukea metsän puistakin ilmansuunnat ja tietysti auringosta.

Vierailija kirjoitti:

Eikö aasi ole kuullut että teillä on nimet?

Tiet saivat näillä sivukylillä nimet vasta -80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko se suunnistus on lopetettu koulujen liikuntatunnilla, et osaa jotenkin karttaa lukea?

Minä olen 65 eikä mitään hajua, miten karttaa luetaan tai kompassia käytetään.

Sun ikäiselle kartanlukemiset on opetettu myös maantiedon tunneilla kansakoulussa. Joko oppi ei ole mennyt perille tai on uinuksissa. Opettele se kartanluku, ei ole vaikeaa.

Mihin 65-vuotias ihminen tarvitsee kartanlukutaitoa, jos ainoa paikka missä käy on lähikauppa?

Tietyöt yms voi muuttaa reitin sinne lähikauppaan totaalisesti. Sitä suorinta reittiä ei enää pääsekään, lähes naapuritontille voi joutua kiertämään monta kilometriä. Tämä esim. silloin, jos tontin rajalla, missä oikopolku on ollut, onkin tukevilla aidoilla reunustettu rautatie.