Missä luokkaerot näkyy teistä selkeiten?
Minulle se näkyy juhlapukeutumisessa. Olen itse ns ylempää keskiluokkaa ja tottunut, että oli synttärit, häät tai hautajaiset, juhliin pukeudutaan siisteihin juhlavaatteisiin. Naiset ja tytöt mekkoon tai jakkupukuun, miehet pukuun. No ehkä lasten syntymäpäivillä miehet jätti sen puvuntakin pois ja oli kauluspaidalla.
Mieheni taas on duunariperheestä ja heillä juhlapukeutuminen rennompaa, omaan silmääni arkista. Häihin t-paita päällä, syntymäpäivillä lökäpöksyissä. Kun minut kutsuttiin 50v synttärikahville ja laitoin mekon, tunsin itseni aivan ylipukeutuneeksi kun muut olivat hupparissa ja farkuissa.
Minusta on jotenkin tylsää, että juhlaan pukeudutaan kuin arkeen. Mielestäni on kivaa vähän tälläytyä ja kunnioittaa tilaisuutta hyvällä pukeutumisella. Miehen mukaan on kivempi olla mukavasti eikä pönöttää. Lapsemme kasvavat nyt molemmissa kulttuureissa - äidin suvun juhliin kiharretaan tukka ja otetaan juhlamekko, isän suvun juhliin laitetaan se pikkuisen siistimpi arkimekko (koska äiti ei anna mennä hupparissa).
Kommentit (164)
Sen ymmärtämsiessä, että tajuaa sen, että luokkakäsite on muutakin kuin vain erot palkassa ja varallsiuuden määrissä.Enkä näin todetessani halua vähätellä rahan ja varallisuuden merkitystä mutta köyhyys on ikävimmillään paljon muutakin kuin "vain" (näkyvää) rahattomuutta.
Sinkkumies
Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia, kiitos erittäin pitkälle edenneen tasa-arvon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen miljönäärin (useampi miljoona euroa omaisuutta) jolla ei ole autoa, kulkee vanhoissa farkuissa ja t-paidassa. Habituksesta, autosta ja päällä näkyvästä kiiltävastä ei voi päätellä juuri mitään, asuinalueesta jotain ja likvidistä omaisuudesta paljon.
Varallisuus ei kerro mitään sosiaaliluokasta. Mieti nyt jotain lottovoittajia, eivät he mitään sivistyneitä ihmisiä välttämättä ole.
Itsensä voi julistaa sivistyneeksi kuka tahansa, ja kohottaa sen kunniaksi vaikka oluttölkin. Silloin kun morjestetaan matkustaessa tuttuja Helsinki-Vantaalla liikelentokoneiden puolella, alkaisin itse puhumaan ylemmistä sosiaaliluokista. Velkainen pulpettitalo, tesla ja prässätty puku ei vielä riitä omassa kriteerissäni kuin työväkeen. Mutta kuten sanottua, itsensä voi omasta puolestani kukin julistaa miksi ikinä haluaa.
Miehen luokkaero näkyy siinä, miten suhtautuu naiseen. Kouluttamaton haluaa alapään ja ruoanlaittajan, kun koulutettu mies kaipaa muutakin ja osaa itse laittaa terveellistä ruokaa.
Eihän tuossa ole kyse kuin opitusta/ominaisesta tyylistä. Ihmisten maku ja temperamentti ovat erilaisia. Turha tehdä asiasta jotain luokka-juttua.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia, kiitos erittäin pitkälle edenneen tasa-arvon.
Tämä on yksi asia, missä luokkaerot näkyy tai vai pitäsikö sanoa, että kuuluu. - Se, että kielletään niiden (luokkien) olemassa olo kokonaan. Mutta se kummalla on tarve kieltää ne kokonaan? - Sillä huomattavan suurta palkkaa nauttiva, jonka mielestä jokainen voi valita niin oman pituutensa kuin palkkansa ja varallisuutensa määrän, omien tai läheisten sairauksien valinnasta nyt puhumattkaan. - Vai se nuorena rattijuopon yliajosta vammautunut, joka ei yrityksistään huolimatta ole onnistunut pääsemään samaan tulotasoon kuin ensin mainittu.
Toki yhteiskuntaluokkien erottaminen voi olla vaikeaa, jos pitää mallina että luokallle valitun tulee täyttää samat määret ja olosuhteet ja asema kuin heillä, joista muodostettiin luokkia vaikka muutama vuosisata sitten jolloin Suomi oli osa" Ruotsi-Suomea".
Sinkkumeis
Vierailija kirjoitti:
Miehen luokkaero näkyy siinä, miten suhtautuu naiseen. Kouluttamaton haluaa alapään ja ruoanlaittajan, kun koulutettu mies kaipaa muutakin ja osaa itse laittaa terveellistä ruokaa.
Samoin kouluttamattomalle miehelle on ihan sama mikä on naisen koulutus ja tausta, koulutettu mies haluaa yleensä koulutetun naisen joka jakaa saman kokemusmaailman ja elämäntavan kuin hän itse.
"Eihän tuossa ole kyse kuin opitusta/ominaisesta tyylistä. "
Sosiaaliluokka on juuri se joka opetta ihmisille mikä on se normi. Oma tyyli sitten on sen normin sisällä olevaa vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään autoissa. Ylemmän keskiluokan perheillä on vähintään yksi sähköauto. Poikkeus vahvistaa säännön joka suuntaan.
Pätee kyllä. Harva yli 6 tonnia tienaava ajelee enää bensarutkulla.
Kielenkäytöstä. Kukaan ylemmän keskiluokkaan tai yläluokkaan ei käytä näitä väheksyviä sanoja muista ja heidän tavaroitaan, koska siitä saa heti ylimielisen maineen. Bensrutku, neukkukuutio, landepaukku, läski jne.
Olen duunariperheen kasvatti ja meille lapsille opetettiin jo pienestä pitäen ruokatavat. Pöydästä ei saatu poistua ennen kuin kaikki oli syönyt ruoan loppuun ja ruoasta kiitettiin ja syötiin haarukalla ja veitsellä (ei pelkällä haarukalla kuten kauhukseni usein näen jonkun aikuisen syövän). Juhliin pukeuduttiin aina juhlavaatteisiin. Ihan täysin normi käytöstavat mitkä ikävä kyllä aika monilla saattaa olla tänä päivänä hukassa. Tuttava pariskunta joka on korkeasti koulutettu (ja jolla perittyä, vanhaa rahaa) pukeutuu rähjäisesti ja käytöstavat puuttuu joten moukkia löytyy kaikista sosiaaliluokista.

Ja höpö höpö..Ihmiset ovat yksilöitä, jotka matkivat paitsi omaa lähipiiriään (työyhteisö tms) myös muita vaikutteita. Työyhteisö sisältää monissa ammateissa toimivia ihmisiä. On henkilöstä kiinni, mikä ketäkin kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen luokkaero näkyy siinä, miten suhtautuu naiseen. Kouluttamaton haluaa alapään ja ruoanlaittajan, kun koulutettu mies kaipaa muutakin ja osaa itse laittaa terveellistä ruokaa.
Samoin kouluttamattomalle miehelle on ihan sama mikä on naisen koulutus ja tausta, koulutettu mies haluaa yleensä koulutetun naisen joka jakaa saman kokemusmaailman ja elämäntavan kuin hän itse.
Ja entäs yksin elävät ja viihtyvät sinkut? - Varmaan suurempi osa ylempää luokkaa, joiden ei tarvitse yrittää elää tois(t)e siivellä. Tai sitten niin "alhaista luokkaa" että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sinnitellä ja yrittää pärjätä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään autoissa. Ylemmän keskiluokan perheillä on vähintään yksi sähköauto. Poikkeus vahvistaa säännön joka suuntaan.
Pätee kyllä. Harva yli 6 tonnia tienaava ajelee enää bensarutkulla.
Kielenkäytöstä. Kukaan ylemmän keskiluokkaan tai yläluokkaan ei käytä näitä väheksyviä sanoja muista ja heidän tavaroitaan, koska siitä saa heti ylimielisen maineen. Bensrutku, neukkukuutio, landepaukku, läski jne.
Huh, et ole tainnut koskaan istua lääkäreiden kanssa samassa pöydässä. Demariksi tiedettyä potilasta kutsuttiin punikiksi ja vieläpä aika korkea-arvoisen lääkärin toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään autoissa. Ylemmän keskiluokan perheillä on vähintään yksi sähköauto. Poikkeus vahvistaa säännön joka suuntaan.
Pätee kyllä. Harva yli 6 tonnia tienaava ajelee enää bensarutkulla.
Kielenkäytöstä. Kukaan ylemmän keskiluokkaan tai yläluokkaan ei käytä näitä väheksyviä sanoja muista ja heidän tavaroitaan, koska siitä saa heti ylimielisen maineen. Bensrutku, neukkukuutio, landepaukku, läski jne.
Mihin tämä oletus perustuu? Katso vaikka länsimaailman poliitikkoja: aika ronskia kieltä osa käyttää, vaikka ovat ylempää keskiluokkaa tai yläluokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen duunariperheen kasvatti ja meille lapsille opetettiin jo pienestä pitäen ruokatavat. Pöydästä ei saatu poistua ennen kuin kaikki oli syönyt ruoan loppuun ja ruoasta kiitettiin ja syötiin haarukalla ja veitsellä (ei pelkällä haarukalla kuten kauhukseni usein näen jonkun aikuisen syövän). Juhliin pukeuduttiin aina juhlavaatteisiin. Ihan täysin normi käytöstavat mitkä ikävä kyllä aika monilla saattaa olla tänä päivänä hukassa. Tuttava pariskunta joka on korkeasti koulutettu (ja jolla perittyä, vanhaa rahaa) pukeutuu rähjäisesti ja käytöstavat puuttuu joten moukkia löytyy kaikista sosiaaliluokista.
Juuri näin, joku voi ylläpitää kartanoa, ulkomaan huviloita ja käyttää yksityissuihkukonetta. Eli kuuluu mielestäni ylempiin ellei ylimpään yhteiskunnalliseen luokkaan. Mutta voi silti olla täysi moukka ja k..pää. Tapauksia ja esimerkkejä lienee useita. Jokainen pienituloinen ei myöskään välttämättä ole moukka jolta käytöstavat ovat jääneet kotona oppimatta ja joka käyttäytyy tahdittomasti muita ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Aikaisempina vuosina juuri pukeutumisessa ja rahankäytössä. Nykyään ei juuri missään.
Samaa mieltä kun ap mutta käyttäisin sanaa leninki enkä mekko. Mekko on arkinen.
Mistäköhän muuten johtuu, että alimmat luokat kieltävät tai eivät tunnista luokkaeroja, mutta ylemmät luokat tunnistavat? Itse veikkaisin, että alimmat eivät näe sitä ylimpien elämää, eivät edes ole tietoisia sellaisten olemassa olosta, kun eivät ole missään tekemisissä niin, että tunnistaisivat. Ylimmät taas kohtaavat alimpia ihan arjessa, vaikka kadulla. Milloin alempi pääsisi mukaan ylimpien seurapiiritapahtumiin? Eivät koskaan, ylimmät sen sijaan vaikkapa kävelevät päivittäin kapakoiden ohi. Mielipiteitä? Tämä tulee siis alemman keskiluokan näppäimistöltä.
Tarkoitatko yhden sukupolven "luokkaeroja" vai sellaista, jossa käytöstavat on suvussa osattu jo 1700-luvulla tai sitä ennen? Luokkaero ei tarkoita ulkoisia tekijöitä, vaan kyllä siinä vaaditaan myös jotakin korvien väliin.
Yksi vinkki ap:lle, että jos oikeasti haluat pitää itseäsi ylempänä opettele käyttäytymään hyvin. Tunnista sivistys ja huomaavaisuus muita kohtaan, niin joku voi erehtyä pitää sinua parempana kuin oletkaan. Muiden vaatteita ei silloin arvostella ja valita seuraa sen mukaan. Sellainen tyhmyys näkyy todella kauas.