IS: Puolet suomalaisista ajattelee, ettei lapsia kannata hankkia
https://www.is.fi/perhe/art-2000010780723.html
"Tuoreen kyselyn mukaan puolet suomalaisista ajattelee, että elämä on niin epävarmaa, ettei lapsia kannata hankkia. Muita ryhmiä useammin näin ajattelevat työttömät ja työntekijät, kun taas ylemmät toimihenkilöt, eläkeläiset ja yrittäjät pitävät lasten hankkimista kannattavampana.
Ylimmässä tuloluokassa olevat ajattelivat kaikista harvimmin, että lapsia ei kannata hankkia epävarmuuden vuoksi.
Kyselyn mukaan lukuisat suomalaiset uskovat taloudellisen epävarmuuden ylläpitävän olosuhteita syntyvyyden vähenemiseen. Kaksi kolmesta sanoo, että monilla nuorilla ei ole varaa saada lapsia ja perustaa perhettä. Näin ajattelevat etenkin 18-30-vuotiaat ja lapsettomat vastaajat.
Selvä enemmistö uskoo lisäksi sitoutumisen parisuhteeseen olevan nykyisin vaikeampaa kuin joskus ennen.
Kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta pitää alentunutta syntyvyyttä pysyvänä ilmiönä."
Kommentit (320)
Lapin läänissä oli 60-luvulla syntyvyys 6 lasta per nainen. Kovia rykimään
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja! Maailmassa on nykyään asiat paljon paremmin kuin ennen vanhaan ja ihmiset ajattelevat, ettei lapsia kannata hankkia! Elämä kantaa ja lapsi tuo leivän tullessaan! Pätee myös vuonna 2024.
Milloin ihmisiltä on mennyt usko tulevaisuuteen näin totaalisesti? Milloin ihmisistä on tullut normaalia elämää pelkääviä nössöjä?
Mikä asia on nykyään paremmin kuin ennen? Sähkökrääsä on halvempaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi sotien jälkeen kaikilla oli töitä ja uskoa tulevaisuuteen?
Ihmiset on hemmoteltu liian mukavuudenhaluisiksi ja laiskoiksi. Yhteiskunnan pitäisi järjestää heille kaikki ja heidän ei tarvitse itse osallistua siihen mitenkään. Jos töitä ei ole tarjolla niin sitten pitää työllistää itseään ja kehittää itseään että voi tehdä työtä. Nykyään ei olla edes valmiita muuttamaan töiden perässä kun ennen lähdettiin vaikka ulkomaille.
Voiko olla älyvapaampaa kommenttia ja täysin irrallaan elämästä? Suomalaiset eivät ole onnellisia, heidän rooli on vain maksaa veroja kuitenkaan saamatta juuri mitään hyvää vastineeksi. Sota on vain ovella, elämä on arvaamatonta. Ne, jotka ovat töissä tekevät kahden työt ja ne jotka eivät ole töissä synnyttävät lapsia, kun on aikaa, mutta ei rahaa. Seuraava sukupolvi on heikko ma mu je n jälkeläisten ja Venäjä valtaa sen takia Suomen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se puolet suomalaisista on käytännössä feministinaiset. Nehän on lähtökohtaisesti lastenhankintaan vastaan. Haittaa harmittavasti sometusta ja urakehitystä.
M47
Feministit eli omista etuoikeuksistaan huolensa pitävät, vastuunkantoa karttavat naiset. Taidat pelätä heitä ;)
Korjasin vähän, ja en pelkää, inhoan minä minä ihmisiä yleensäkin, feministit ovat malliesimerkki niistä.
Runkkaripersua ahdistaa feministinaiset :)ene hoitoon
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö on ihan "liian epävarmaa" täällä Suomessa? Jos täällä on liian epävarmaa ja menee liian heikosti niin sen järjen mukaanhan lapsia kannattaisi tehdä missään muualla maailmassa sitäkin vähemmän - ja näinhän asia ei ole.
Ihmiset ovat Suomessa liian mukavuudenhaluisia hankkiakseen lapsia, ja nössöjä edes myöntämään asiaa itselleen.
Oli miten oli, en tule ikinä lisääntymään. Vihaan lapsia ja miehiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi moraalista rappiota ja hedonismia selitettään kokoajan muka epävarmuudella ja köyhyydellä?
Köyhyys ja epävarmuus ovat 1000% päteviä syitä olla lisääntymättä
Mutta ne eivät ole se oikea syy koska muuten kehi tymaissa ei lisännyttäisi ollenkaan.
Kylläpäs koska kehitysmaissa ei ole kunnon ehkäisyä tai se ei ole suurimman osan saatavissa. Luuletko että joku nainen vaikka Afganistanissa hankkisi viisi lasta ja menisi teininä (tai lapsena! Naimisiin) jos voisi itse päättää.. ei todellakaan.
Voiko täälläkään tulevaisuudessa naiset päättää kun länsimaalaiset ihmiset korvaantuu toisilla?
Vierailija kirjoitti:
Hei köyhyysvalittaja, köyhät maat lisääntyy enemmän ku rikkaat niin ei toimi. Ja 70-luvulla suomessa oli ehkäisyvälineitä ja silti hyvä syntyvyys.
No eihän tässä sitten mitään ongelmaa ole? Laitetaan pää pensaaseen. Väärin ajattelee puolet suomalaisista ja jokainen heistä on vaan itse syypää kun kerran köyhissä maissa kuitenkin tehdään lapsia. Asia ratkaistu. Nobel-palkintoa odotellessa tälle kommentoijalle.
T.eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se puolet suomalaisista on käytännössä feministinaiset. Nehän on lähtökohtaisesti lastenhankintaan vastaan. Haittaa harmittavasti sometusta ja urakehitystä.
M47
Feministit eli omista etuoikeuksistaan huolensa pitävät, vastuunkantoa karttavat naiset. Taidat pelätä heitä ;)
Korjasin vähän, ja en pelkää, inhoan minä minä ihmisiä yleensäkin, feministit ovat malliesimerkki niistä.
Runkkaripersua ahdistaa feministinaiset :)ene hoitoon
En ole persu mutta äänestän demareita. Valitettavasti demareihin on pesiytynyt se sairaus nimeltä feminismi eikä yhteiskunnallisesti tärkeitä ja vakavia maalaisjärkeen perustuvia ehdotuksia enää suvaita, kuten taannoin saimme huomata kun Rinne ehdotti ihan validisti synnytystalkoita. Suomi tarvii lisää suomalaisia ja on kansalaisvelvollisuus tehdä osuutensa mahdollisuuksien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö on ihan "liian epävarmaa" täällä Suomessa? Jos täällä on liian epävarmaa ja menee liian heikosti niin sen järjen mukaanhan lapsia kannattaisi tehdä missään muualla maailmassa sitäkin vähemmän - ja näinhän asia ei ole.
Ihmiset ovat Suomessa liian mukavuudenhaluisia hankkiakseen lapsia, ja nössöjä edes myöntämään asiaa itselleen.
Oli miten oli, en tule ikinä lisääntymään. Vihaan lapsia ja miehiä
Sinun kaltaisten ihmisten takia naisia vihataan tulevaisuudessa vielä enemmän. Mitä arvokasta naisessa on ilman elämän jatkumisen ihmettä ja miksi sellaista naista tulisi mitenkään kunnioittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se puolet suomalaisista on käytännössä feministinaiset. Nehän on lähtökohtaisesti lastenhankintaan vastaan. Haittaa harmittavasti sometusta ja urakehitystä.
M47
Feministit eli omista etuoikeuksistaan huolensa pitävät, vastuunkantoa karttavat naiset. Taidat pelätä heitä ;)
Korjasin vähän, ja en pelkää, inhoan minä minä ihmisiä yleensäkin, feministit ovat malliesimerkki niistä.
Runkkaripersua ahdistaa feministinaiset :)ene hoitoon
En ole persu mutta äänestän demareita. Valitettavasti demareihin on pesiytynyt se sairaus nimeltä feminismi eikä yhteiskunnallisesti tärkeitä ja vakavia maalaisjärkeen perustuvia ehd
Mikä hitto sua ahdistaa ja itkettää siinä, että naiset saavat määrätä omasta kehostaan? Muuta jonnekin vtn venäjälle tai afganistaniin! Plus sä et tiedä mitään feminismistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö on ihan "liian epävarmaa" täällä Suomessa? Jos täällä on liian epävarmaa ja menee liian heikosti niin sen järjen mukaanhan lapsia kannattaisi tehdä missään muualla maailmassa sitäkin vähemmän - ja näinhän asia ei ole.
Ihmiset ovat Suomessa liian mukavuudenhaluisia hankkiakseen lapsia, ja nössöjä edes myöntämään asiaa itselleen.
Oli miten oli, en tule ikinä lisääntymään. Vihaan lapsia ja miehiä
Sinun kaltaisten ihmisten takia naisia vihataan tulevaisuudessa vielä enemmän. Mitä arvokasta naisessa on ilman elämän jatkumisen ihmettä ja miksi sellaista naista tulisi mitenkään kunnioittaa?
Ime paskaa naisvihaajarunkku

Ryömi takaisiin äitiisi mokoma nulikka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se puolet suomalaisista on käytännössä feministinaiset. Nehän on lähtökohtaisesti lastenhankintaan vastaan. Haittaa harmittavasti sometusta ja urakehitystä.
M47
Feministit eli omista etuoikeuksistaan huolensa pitävät, vastuunkantoa karttavat naiset. Taidat pelätä heitä ;)
Korjasin vähän, ja en pelkää, inhoan minä minä ihmisiä yleensäkin, feministit ovat malliesimerkki niistä.
Runkkaripersua ahdistaa feministinaiset :)ene hoitoon
En ole persu mutta äänestän demareita. Valitettavasti demareihin on pesiytynyt se sairaus nimeltä feminismi eikä yhteiskunnallisesti
He toteuttavat sitä yhteiskunnan kannalta todella tuhoisalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö on ihan "liian epävarmaa" täällä Suomessa? Jos täällä on liian epävarmaa ja menee liian heikosti niin sen järjen mukaanhan lapsia kannattaisi tehdä missään muualla maailmassa sitäkin vähemmän - ja näinhän asia ei ole.
Ihmiset ovat Suomessa liian mukavuudenhaluisia hankkiakseen lapsia, ja nössöjä edes myöntämään asiaa itselleen.
Vastaa rehellisesti. Saatko maksettua asumisesi, ruokasi, sähkö-ja puhelinlaskusi 364 eurolla kuukaudessa. Samasta rahasta pitäisi ostaa myös ruoat, vaatteet ja vaipat vauvallesi.
Jos nainen synnyttää lapsen, niin se lapsi tarvitsee vanhemman hoitoa vuorokauden ympäri. Et pääse töihin ja työnantajat vielä syrjivät pienten lasten äitejä. Miten on elätkö tuolla summalla?

Avioliiton idea on siinä et on kaks elättäjää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö on ihan "liian epävarmaa" täällä Suomessa? Jos täällä on liian epävarmaa ja menee liian heikosti niin sen järjen mukaanhan lapsia kannattaisi tehdä missään muualla maailmassa sitäkin vähemmän - ja näinhän asia ei ole.
Ihmiset ovat Suomessa liian mukavuudenhaluisia hankkiakseen lapsia, ja nössöjä edes myöntämään asiaa itselleen.
Oli miten oli, en tule ikinä lisääntymään. Vihaan lapsia ja miehiä
Sinun kaltaisten ihmisten takia naisia vihataan tulevaisuudessa vielä enemmän. Mitä arvokasta naisessa on ilman elämän jatkumisen ihmettä ja miksi sellaista naista tulisi mitenkään kunnioittaa?
Mitä hyötyä raiskaavista naisvihaajajuoppokoulupudokaspersuista kuten susta on? Hyppää junan alle kiitos

Haha asiallinen kommentti. Ja painoit itelle ylänuolen vielä
Nuorten ja kouluttautuneiden kannattaa lähteä nopeasti uppoavasta laivasta nimeltä Suomi.
Minä lapsia tekisin jos yhteiskunta ja yhteiskunnassa asuvat ihmiset olisivat erilaisia. Nyt yhteiskunta on surkea ja ihmiset jotka asuvat täällä ovat tyhmiä ja ilkeitä. Lapsia en tänne tule tekemään, tämän maan pitäisi muuttua todella paljon ja en usko että ihmiset muuttuvat koskaan fiksuiksi ja mukaviksi.
Politiikasta jankkaajille sanon sen että kaikki puolueet suomessa on paskoja.
Käyn töissä, kulutan vähän rahaa koska sijoitan ja säästän jotta pääsisin ennen eläkeikää pois töistä ja mahdollisesti pois suomesta.